10 tapaa viettää sadelomaa

Kun aurinko ei paista

…ja on kylmä kesä. On se aika paha paikka tässä maassa, jossa koko talvi eletään sillä voimalla, että lomalla maataan laiturilla, pestään mattoja, lämmitetään rantasauna ja grillataan ja vihdoin on valoa ja lämpöä.

Tässä nyt olen palellut, töissä kylläkin, koko kesän tähän päivän asti. Ja toden näköisesti palelen huomennakin.

IMG_9900

Töissä käytän kuvausvaatteita mutta, kun torstaina oli vapaapäivä ja seisoin avonaisen vaatekaapin edessä valitsemassa vaatteita ja tajusin, että kaikki kesävaatteeni ovat olleet koko kesän käyttämättöminä. Olen ostanut ihania toppeja, pari huikeaa kolttua ja ihan lyhyet shortsit. Siellä ne riippuvat hylättyinä. Eilen lähdin liikkeelle pitkissä housuissa ja t-paidassa jonka päälle kiskaisin villapaidan. Ilo oli etten tarvinnut sadetakkia.

IMG_9902

Sain lapsuuskodissani yliannoksen sääkeskusteluista ja sään seuraamisesta. En koskaan katso säätiedotuksia, sillä se ei muuta mitään. Sataa tai paistaa siitä huolimatta. Ja koska niihin ei kuitenkaan voi sataprosenttisesti luottaa, en suunnittele tekemisiäni niiden varaan. En myös juurikaan kommentoi säätä. Mutta hei – liika on liikaa.

Jotenkin itselleni tämä on ihan ok, koska olen freelancer ja elän niin epäsäännöllistä elämää. Mutta kun ajattelen ihmisiä joiden koko loman ajan on huono ja kylmä sää, tulee kyllä kurja fiilis.

Mahtaako huono kesä vaikuttaa seuraavan vuoden jaksamiseen?

Mitä plussaa sadepäivistä ja kylmyydestä voisi löytää?

Sateella voisi:

                   käydä uimassa järvessä tai meressä, vesi tutuu lämpimältä ja tulee hyvä olo

                    lukea kirjan muulla kuin äidinkielellä

                    opetella uuden hämmästyttävän taidon

                    mennä kauneusleikkaukseen ja toipua rauhassa

                  tehdä slowfoodia tai harjoitella uusia ruokalajeja koska ei ole kiire rannalle

                   kutsua ystäviä kotiin pelaamaan lautapelejä

                      valita parhaat kännykkäkuvat ja tilata niistä printit

                    muhinoida sängyssä koko päivän

                     katsoa Netflixistä maratonina jonkun hyvän sarjan

                  maalata kaikki tuolit erivärisiksi

Minä aloitan uimisesta, en tiedä kuinka loppulistan kanssa käy!

Molskis ja loiskis!

Hanna

IMG_0450

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *