Ihan pihalla

Stressi on ihmeellinen asia. Kun se on niskassa, kaikki paitsi treeni ja prätkällä ajo stressaa mua. Treeni on silloin pakollista, muuten ahdingosta ei saa rauhaa ollenkaan. Prätkällä kun ei aina pääse ajelemaan.

Viimeaikoina tekemättömät pihatyöt on olleet yksi piikki lihassa. Kun olen juossut autoon ja autosta kotiin, olen nähnyt vain haravoimattomat lehdet ja kymmenet muut tekemättömät työt. En lainkaan puutarhan kauneutta. Tälle päivälle olin vetänyt päivyriin viivan. Ihan sama mikä infotilaisuus tai muu asia tulisi eteen, en liikahtaisikaan kotoa. Oli aika tehdä pihalle ja terassille jotakin ja viettää rauhallinen päivä. Pieni tauko. (Koko päivä meinasi silti mennä ohi, koska sekä eilen, että tänään herätessäni, ajattelin kokoajan, että nyt on keskiviikko!)

Floksiat eli syysleimut tuoksuvat ihan uskomattoman vahvasti

Floksiat eli syysleimut tuoksuvat ihan uskomattoman vahvasti

Ruusukin jaksaa vielä kukkia. Tämä laji on Tarja Halonen!

Ruusukin jaksaa vielä kukkia. Tämä laji on Tarja Halonen!

jättimaksaruoho on näyttävä kukkija ja se kukkii pitkälle lumentuloon saakka, on kaunis maljakossa ja asetelmissa.

jättimaksaruoho on näyttävä kukkija ja se kukkii pitkälle lumentuloon saakka, on kaunis maljakossa ja asetelmissa.

Oli huvittavaa huomata, kuinka stressittömyys muuttaa linssiä jonka läpi katselee maailmaa. Yhtäkkiä haravoimaton pihatie ja nurmikko olikin kaunis. Ja pelargonioiden kuolleet kukat, jotka olivat huutaneet olemassaoloaan viimeiset pari viikkoa, yhtäkkiä katosivat muutamassa hetkessä. Tosin käytin tilaisuutta hyväkseni ja soitin vakuutusyhtiöön samalla kun nypin niitä kukkia. Sinne joutuu jonottamaan niin pitkään, että hermo menee, mutta jos voi tehdä jotain järkevää samalla, ei odottamien tunnu missään.

sadonkorjuu käynnissä...

sadonkorjuu käynnissä…

Pelargonia on maailman helpoin ja kiitollisin kasvi. Se kukkii vaikka mikä olisi! Rakastan näitä!

Pelargonia on maailman helpoin ja kiitollisin kasvi. Se kukkii vaikka mikä olisi! Rakastan näitä!

Aika hauskaa, kuinka pari tomaatin taimea jotka ovat oikeastaan kasvaneet terassilla tyystin ilman hoitoa, omine nokkineen, tuottavat satoa niin että noita herkkupalleroita saa syödäkseen joka päivä. Pari mansikkaakin oli kypsynyt vielä ja yrtit rehottivat purkeissaan. Niidenkään hyvinvoinnin eteen en ole tehnyt yhtään mitään.

Kesä oli minun silmissäni surkean kylmä ja pelkäsin, että syksy on yksi iso kuolema. Kylmää pimeää ja märkää. Ja vaikka aurinko paistaisikin, niin minuun jäisi kesän ja auringon kaipuu. Mutta ei – tämä syksy on ollut ihana. Tänäänkin istuin ulkona syömässä lounaan, jonka maut napsin omasta pihasta ja aurinko oikeasti lämmitti niin, että heitin takin pois.

Lounas ulkona. Luksusta.

Lounas ulkona. Luksusta.

Tein lounaaksi munakkaan. Lisäsin munien joukkoon ruokalusikallisen kermaa ja pinnalle raastettua parmesaania ja silputtua ruohosipulia ja persiljaa. Pilkoin itse kasvaneet tomaatit ja lorautin päälle oliiviöljyä, silputtua chiliä, mustapippuria, suolaa ja basilikaa. Rieskanäkkärin päälle levitin piparjuurituorejuustoa ja silppusin yrttejä pinnalle. Iso muki kahvia jälkkäriksi auringon paisteessa. Ihana oma hetki.

ihana pihatie

ihana pihatie

ehkä ehdin haravoida ennen lumen tuloa tai sitten en ehdi... aika näyttää!

ehkä ehdin haravoida ennen lumen tuloa tai sitten en ehdi… aika näyttää!

Kun hain postin laatikosta iltapäivällä ja näin tammenlehdillä peittyneen pihatien, ajattelin että se on ihanan näköinen. Ei ole stressi hyvä juttu.

Yhteistyössä K-raudan kanssa

Ihanaa syyspäivää

Hanna

Viittamuotia

Istuin nojatuolissani kirjoittamassa, kun mieheni kysyi mitä oikein mietin niin kovasti. Sanoin, etten tiedä kuinka aloittaisin blogitekstin ponchoista. Sain neuvon oitis!

– kerro Clint Eastwoodista

– tä?

– no Clintillä oli poncho siinä leffassa….mikä se nyt oli…

Teen Google-kuvahaun ”poncho Clint Eastwood” ja toden totta, elokuvassa Vain muutaman dollarin tähden, hänellä oli päällään vihreä poncho. (Kuvahaun tulos on aika hauska – siitä käy ilmi, että Clint-tyyppisiä ponchoja myydään edelleen. Leffa on tehty  vuonna 1965 mutta ponchohan on klassikko!)

Nyt Vuoden nuori suunnittelija 2015 –palkinnon saanut Rolf Ekroth on suunnitellut moderneja viittoja ja ponchoja miehille. Aika villejä ja hauskoja. Mutta yhtäkaikki viitta on nyt hot ja pop. Itsekin olen innostunut niistä ja sunnuntain ihana kuulas syyspäivä vei minut tyttäreni kanssa Träskendan puistoon kolme ihanuutta mukanani. Eli oh lallaa – tää on muotijuttu!

Vuoden nuori suunnittelija Rolf Ekroth ja ponchot.  kuva Messukeskus

Vuoden nuori suunnittelija Rolf Ekroth ja ponchot.
kuva Messukeskus

Kudottu poncho on Balmuirin viime kevään löytöni ja siihen kuuluu vielä pipo ja irtohihatkin. Vähän epäilin, kuinka paljon sille tulee käyttöä, mutta se on osoittautunut superkivaksi. Se toimii t-paidan ja villapuseron kanssa ja usien heitän sen nahkatakin päälle ja se lämmittää ihanasti. Kuin suuri muhkea kaulaliina, sillä erotuksella että se pysyy paremmin päällä. Kassin kantaminenkin sujuu aivan mallikkaasti olkapäällä, ponchon alla. Sitä vähän epäilin, mutta turhaan.

IMG_5590

IMG_5593

IMG_5583

Tummanruskea viitta on Beck Söndegaardin ja se on Nougatista. Materiaali on 100% villaa ja viitta on pehmeä ja kevyt ja pysyy erittäin hyvin päällä, mikä on suuri ilo! Viitastahan voisi ajatella että se on hankala ja putoilee ja sitä saa kokoajan korjailla. (Sellaiset vaatteet on liian ärsyttäviä minulle, vaatteen täytyy pysyä siinä mihin se kuuluu, on raivostuttavaa, jos jotain on kokoajan nyittävä) Materiaali on sopivan ohutta niin että viitta toimii sekä ulkona että sisällä. Ajattelin kokeilla sitä myös leveän ruskean vyön ja turkoosien korujen kanssa. Olisi pitänyt ottaa rekvisiittakassi mukaan puistoon…!

IMG_5527

Rakastan Träskendan tammien sammaleen peittämiä oksia.

Rakastan Träskendan tammien sammaleen peittämiä oksia.

IMG_5537

IMG_5531

Mitä pidemmälle syksy ja talvi etenee sitä enemmän kaipaan kirkkaita värejä vaatteisiin. Ja sitä vähemmän niitä löytyy kaupoista. Punainen on väri, joka on parhaimmillaan luonnon materiaaleissa, tekokuiduissa se näyttää helposti halvalta. Viittani on alpakkalampaan villaa ja se on suloisen pehmeä. Kude- ja loimilangat ovat erivärisiä, joten viitan alapuoli on pehmeästi beigen ja punaisen sekoitusta ja hapsut on beiget. Se tekee minusta viitasta monikäyttöisemmän. Viitta on Balmuirin syksyn mallistosta.

IMG_5649

IMG_5664

Olen pitänyt molempia viittoja sohvan ja nojatuolin reunalla sisustusta piritämässä ja siitä ne on helppo myös ottaa hartioita lämmittämään.

Puiden varjot on niin kauniita

Puiden varjot on niin kauniita

IMG_5669

Ihanaa kuulasta syksyä – lämmöllä

Hanna

Ruskean viitan olen saanut lahjaksi Nougatista ja punaisen Balmuirilta. Beigen ponchon olen ostanut.

Itkupilli treenaa

Kun aloitin Fustra-treenit 2013 kevättalvella katosin ensimmäisen tunnin jälkeen kuntosalin vessaan itkemään. Harmitti, koska tuntui etten osaa mitään. Yhtään mitään. Enkä tietysti osannutkaan paljoa, piti harjoitella ja se oli haastavaa ihmiselle, joka halusi aikanaan oppia nopeasti ajamaan hitaasti moottoripyörällä. (Hitaasti ajaminen on vaikeaa, nopeasti ajaminen helppoa) Kaverit sanoivat silloin, että vain ajamalla oppii. Sekin kävi hermoon – olisin halunnut osata heti.

Siinä toiseksi tärkeimmät välineet. Tärkein on oma kroppa - niin ja pää!

Siinä toiseksi tärkeimmät välineet. Tärkein on oma kroppa – niin ja pää!

Fustran kanssa on ollut vähän sama meininki. Aluksi ei ollut mitään käsitystä siitä kuinka sen näennäisesti yksinkertaiset liikkeet ovat ylipäätään mahdollisia suorittaa täydellisesti. Silloin ohjaajani Juho Lahti sanoi, että et sinä pystykään. ”Tulen aina löytämään niistä korjattavaa”. Kaksi ja puoli vuotta on nyt kulunut ja matka on ollut hyvin opettavainen ja onnellinen. Edelleen itken silloin tällöin treeneissä. Yleensä syy on joku tunnekuohu onnistumisesta. Juho ei enää välitä siitä pätkääkään, mikä vähän naurattaa mua. (Aluksi hän tietenkin välitti ja oli silmät pyöreänä että mitä tapahtuu… mutta ohjaajakin oppii! Tuntee tunteellisen oppilaansa!) Mutta siis se tunne, kun tekee takareiden ojennuksia jalat jumppapallon päällä ja se on vaan ihanaa suloista tuskaa, on niin hieno. Hei mä pystyn tähän. Alkutilanne kun oli se, että en jaksanut tehdä niitä montaakaan ja nekin jotka tein, menivät vähän sinnepäin. Olin vino ja heikko, en hallinnut lihaksiani enkä kroppaani. Syitä siihen oli monia, mutta suurin oli parin vuoden tauko liikunnassa polvivamman takia.

Tänään itkin taas treenissä. Monta kertaa. Juho ei edelleenkään välittänyt siitä mitään, enkä minäkään. Annoin vesien valua silmistä ja treenasin vaan. Itkin onnesta. Fustraan on tullut kolmostaso ja harjoittelemme kokonaan uusia liikkeitä. En osaa niitä. Mutta teen ja harjoittelen. En turhaudu. Nautin. Olen utelias. Korjaan virheitä ja näen jopa välillä itse missä menee pieleen.

Juho Lahti ja mä ensimmäisen kolmostason Fustratunnin jälkeen. Olin ihan hapessa!

Juho Lahti ja mä ensimmäisen kolmostason Fustratunnin jälkeen. Olin ihan hapessa!

Olen niin niin niin onnellinen tästä kaikesta. Siitä, että voin kävellä, siitä ettei ole kipuja niskassa, hartioissa, selässä, päässä, käsivarsissa! Kyllä niitä on ollutkin. Aivan hullua, kuinka paljon Buranaa on tullut aiemmin syötyä. Ei voi olla hyvä asia. Siinä se purkki auton hanskalokerossa aina oli. Ja siis kuitenkin olen aina liikkunut. Juossut, sauvakävellyt, treenannut punttisalilla sekä yksin että treenarin kanssa, käynyt Body pumpissa, Body Combatissa, Joogassa tehnyt intervallitreeniä kuntofillarilla ja ties mitä.

On niin makoisaa huomata se kehitys mikä on tapahtunut päässä. En vastusta enää ja ajattele kuinka selviän treenistä, ajattelen kuinka teen parhaani ja saan eniten irti. Ajatelkaa nyt – ojentajapunnerrus yhdistettynä kulmasoutuun puntin kera – se on mun onni. Hahahah!

Niin hienot fiilikset tänään. Voi itku! Kiitos!

Hanna