Kuka päättää hautajaisistasi – ja onko sillä väliä?

Minulla oli aikanaan ystävä, joka oli suunnitellut hautajaisensa piirun tarkkaan. Ohjeet olivat kirjallisessa muodossa, eikä niissä ollut mitään epäselvää. Olin shokissa moisesta toiminnasta. Hänen perustelunsa oli, ettei hän halunnut tuottaa vaivaa kenellekään. Näin kaikilla olisi helpompaa, kun hän poistuu näyttämöltä. Minä taas ajattelin, että määräyksiä satelee, jopa haudan takaa.

ec35124914db424237ac1ba93496f612

Olin eilen vieraana syntymäpäivillä ja kuinka ollakaan pöydässä, jossa istuin, virisi keskustelu hautajaisista. Syy aihevalintaan oli syntymäpäiväsankarin saamassa juhlapuheessa, josta kävi ilmi mitä musiikkia hän haluaa hautajaisissaan soitettavan. (Kyseessä oli yksi 90-luvun hittibiisi.)

Puheen jälkeen samassa pöydässä kanssani istuvat nuoret naiset kävivät läpi niitä omien hautajaistensa toivemusiikkia. Se oli kiinnostavaa. Ymmärsin että he olivat käsitelleet aihetta usein aiemminkin.

Oma ajatukseni on ihan toisenlainen. En varaudu kuolemaan mitenkään, tuntuu, että on täysi työ tässä elämisessä ja se on kovin kivaa ja pitää minut kiireisenä. Haluan antaa täysin vapaat kädet niille, joiden harteille järjestelyt aikanaan lankeavat. Ajattelen niin, että olen poissa, enkä halua toiveillani ketään rasittaa. Olen poissa, enkä moiti tai pety mistään mitä kuolemani jälkeen tapahtuu. Jos asia on toisin ja näenkin kaiken, olen onnellisin silloin, kun järjestäjät saavat itse suunnitella mieleisensä tilaisuuden. Sellaisen josta he saavat lohtua. (Uskon että joku kaipaa sitä kuolemani jälkeen – edes kohteliasuudesta!)

Ymmärrän myös toisen tyylin kannattajia. Siinäkin ajatuksena on helppous. Kun ihmiset ovat suruissaan, on varmasti suuri apu, jos jossain on valmiit ohjeet mitä tehdä ja kuinka toimia.

Seurueeni keskustelussa kuului usein ajatus siitä, että vainajan tulisi saada sellaiset hautajaiset joista hän itse pitäisi. Siinä kohdassa juuri onkin minun ongelmani. Miksi minun täytyisi pitää hautajaisistani, koska en niitä ole kokemassa? Mielestäni niiden tulee nauttia tilaisuudesta, jotka siellä ovat.

Paul Bond Maalaus öljylle

Paul Bond
Maalaus öljylle

 

Nyt kun mietin, niin olisikin kyllä hauskaa keikkua pilven päällä ja katsoa millaisen juhlan he minulle tekevät. Jos lapseni ovat minua hautaamassa, niin minähän olen tehnyt heille juhlia loputtoman määrän. Millaiset juhlat he järjestävät minulle? Tavallaanhan minullakin on siis toive juhlan laadusta – tehköön järjestäjä siten, kun hänestä hyvältä tuntuu ja muistakoon, että minä olen siinä vaiheessa varmasti avoin kaikelle.

Siihen hetkeen asti, juhlikaamme silti elämää, nautitaan kaikista ystävistä ja pienistä sekä suurista iloista, jotka eteen tulevat. Ja iloitaanpa vielä vastoinkäymisistäkin, jos emme oitis, niin ainakin hetken päästä. Yleensä ne ovat lopulta oivia kokemuksia.

 

Lämmöllä

Hanna

 

 

Haloo maailma! Joulu on ohi. Se oli kiva!

En ottanut yhtään kuvaa koko jouluna, joten kuvitan tämän jutun Paavo Martikaisen joulukuun Eevaan ottamilla kahdella kuvalla.

En ottanut yhtään kuvaa koko jouluna, joten kuvitan tämän jutun Paavo Martikaisen joulukuun Eevaan ottamilla kahdella kuvalla. Kuva kuvattu lehden sivuilta

On ollut vähän huono omatunto, kun en ole kirjoittanut mitään, mutta en ole kyennyt, kun valuin jouluksi täydelliseen velttouden tilaan. Se oli viehättävää. On pakko tunnustaa, että taisi olla ihka ensimmäinen joulu, kun en stressannut mistään. Tämä oli myös ensimmäinen joulu, kun meillä ei ollut lainkaan vieraita. Vain oma ydinperhe. Kaikki tulivat meille, kun joutivat ja tein mitä piti kaikessa rauhassa.

Kerroinkin edellisessä postauksessa, että aioin mennä aamusaunaan. Meninkin. Voi että. Makasin lauteilla puoliunessa ja nautin. Tykkään mennä lauteille kuivana, käymättä ensin suihkussa. En aina heitä löylyä ollenkaan. Ei ollut kiirettä mihinkään. Lopulta nousin ja menin suihkuun. Ja voi peijakas. Suihkusta ei alkanut tulla lämmintä vettä ollenkaan. Päinvastoin se vain jäähtyi jäähtymistään. Lorotin ja lorotin vettä, mutta olihan totuus lopulta uskottava. Ja ehkä tässä oli joulun huippuhetki – en hermostunut. Meillä oli sähköt notkahdelleet aamun aikana ja se oli aiheuttanut jotain keskuslämmityksessä, joka oli lopulta helppoa korjata. Menin uudelleen löylyyn ja lopulta sain myös lämpimän suihkun ja puhtaat hiukset.

Monet ovat tuskailleet jälleen tänä vuona jouluruokien runsautta ja raskautta. Me päätettiin, että jätämme pääruoan kokonaan väliin, koska kaikki rakastavat kalapöydän herkkuja eikä kukaan halua ähkyä. Juttu toimi mainiosti.

Kuva: Paavo Martikainen Eeva lehti joulukuu 2016 Kuva otettu lehden kuvasta

Kuva: Paavo Martikainen Eeva lehti joulukuu 2016
Kuva otettu lehden kuvasta

Tosin mieheni osti puoli salaa palan valmista kinkkua, jota on sitten veistelty leivän päälle. Ihan ok ja riittävää. Kinkkua parempi oli kuitenkin se voitonriemuinen ilme hänen kasvoillaan, kun hän ilmoitti ylpeänä hankinnastaan.

Perheemme ei mitenkään voi ryhtyä viettämään aikuismaista lahjatonta joulua. Lievien lahja-ahdistuskohtauksien saattelema joulu huipentuu kuitenkin siihen, kun paketteja avataan. Vaikka lapset ovat aikuisia, heidän silmänsä loistavat yhtä lailla nyt, kuin kaksikymmentä vuotta sitten, kun paketti aukeaa. Kuulemma huvittavin/liikuttavin hetki liittyi kuitenkin meikälaisen silmiin, jotka olivat kyyneltyneet (kuulemma – liekö totta ollenkaan) kun tyttäreni ja tämän puoliso suureksi helpotuksekseni ilahtuivat ja aidosti pitivät ostamastani lahjasta. (No ehkä minua hiukan jännitti….!)

Illan viime tunteina osa joukosta retkotti nojatuoleissa ja osa makasi lahjakääreiden seassa lattialla. Olin vähän paniikin reunalla siinä, ja mietin että olisiko pitänyt jotain siinä säätää ja hienostella. Vaan en jaksanut. Onneksi. Niin tyytyväisä kaikki olivat.

Sitten vaan puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan. Ja kuinka ollakaan nukuin kymmeneen asti, mikä on kohdallani kyllä ihme. Ja toisaalta kertoo täydellisestä stressittömyydestä. Velttouden tila on mukavasti jatkunut enkä ole tehnyt oikein mitään. Toki reidenruhjevamma, josta kerroin täällä, on osa syynä asiaan. Ehkä se oli siunaukseksi. Yleensä kaikki harmit lopulta ovat. On se reisi vieläkin kipeä ja parantamisen varaa olisi tossa päänupissakin. Kävi nimittäin niin, että esittelin reittä huippukylmähoitajalle ja hän vaan siinä sitten totesi, ettei kannattaisi ihan noin tiukkoja farkkuja pitää päällä. En tietysti ollutkaan pitänyt, vaan paaaaljon tiukempia. Että voi ihminen olla tyhmä! Käyn lymfassa ja huippukylmähoidossa ja kun nestekiertoa koetetaan kiihdyttää, niin blokkaan sen tiukoilla housuilla. Mutta pipo ei ole kiristänyt, jotain hyvää sentään!

 

Hyvää joulua!

img_0003

On aattoaamu. Kaikki muut nukkuvat, ulkona sataa ja tuulee. Paketoin joululahjoja, televisio on auki ja sieltä tulee perinteistä jouluohjelmaa. Joulukuusessa on valot ja se tuoksuu ihanasti. Koristeet ovat vähän sitä ja tätä. Kaikessa tavaran hävittämisvimmassani olen hävittänyt myös kaikki joulupallot, paitsi Marimekon lasipallot, jotka olen saanut Kirsti Paakkaselta. Siellä täällä on vähän sotkua ja lihapiirakka odottaa paistamista. Menin ja napsautin saunan päälle, enkä osaa päättää syönkö ensin aamiaisen vai menenkö saunaan. Se varmaan ratkeaa, kun muu perhe herää.

Ihmeellinen stressittömyys on läsnä. Ei ole pakko onnistua missään tai ehtiä mitään. En tajua miten tämä on tapahtunut, mutta takuuvarmasti tämä on elämäni ensimmäinen joulu, kun ei ole mitään paineita.

Päätin myös koristella paketteja omilla piirroksillani. Maalaan vesiväreillä tonttuja ja joulukuusia ja milloin mitäkin pakettien pintaan. Olen surkea piirtäjä, mutta piirrän silti, koska se on hauskaa.

Jouluna sitä muistelee aina menneitä jouluja. Lapsuuden joulut noudattivat aina samaa kaavaa. Ne olivat kuin sadusta, äiti on taitava koristelija. Paras joululahjamuistoni on se joulu, kun kuusen alla oli kiintoisa kova paketti. Olin varma, että siellä on huopatossut. Oli kova arpominen kumman paketin avaan ensiksi sen, vai kuusessa roikkuvan pikku paketin. Koska olin varma huopatossuista, avasin sen pienen. Siellä oli ensimmäinen rannekelloni. Sitten ison paketin kimppuun. Ja kas kas, sielläpä olikin kokonainen pötkö salamimakkaraa! Rakastin metwurstia ja makkaraa ylipäätään. Yksi isäni antamista lempinimistäni olikin Makkara-Maija. Parasta lapsuuden jouluissa oli aaton jälkeiset päivät, kun oltiin vaan pyjamassa, syötiin suklaata ja kinkkuleipiä vuoron perään kirjoja lukien.

Oman perheeni jouluja on vietetty usein ulkomailla auringossa. Milloin on ajettu moottoripyörillä ja milloin ratsastettu norsuilla. Mutta kaikkein ihaninta on aina ollut nähdä lasten loistavat silmät. Onneksi ne ovat saaneet loistaa. Joskus joulun tekeminen on ollut vaikeaa ja silloin se lasten silmien loiste on ollut erityisen arvokasta.

Rakas lukijani, toivon sinulle koko sydämestäni onnen joulua, oli se millainen tai missä hyvänsä

Hanna