Hengittäisinkö heliumia? Kysyin asiaa lääkäriltä

Kaupallinen yhteistyö: Diacor

IMG_5697

Kuinkahan monta kertaa olen pohtinut kannattaako mennä lääkäriin vai olla menemättä? Varsinkin flunssa on tyypillinen mennäkö vaiko eikö mennä –tilanne. Sitä lykkää helposti kunnes viikonloppuna on vihdoin sitä mieltä, että nyt kyllä pitää mennä. Ja sittenhän se on sekä vaikeaa että kallista.

Ajatus siitä, että pääsee keskustelemaan tilanteesta lääkärin kanssa, menemättä lääkäriin, on houkutteleva. DiacorPlus-sovelluksella lääkäriin saa keskusteluyhteyden helposti. Latasin applikaation puhelimeeni (saa kaikista sovelluskaupoista) ja testasin sitä. Käyttö oli helppoa ja kivaa.

Applikaation chatilla pääsee juttelemaan lääkärin kanssa ja vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin saa heti. Kysyin näin vapun kunniaksi yleislääkäriltä onko vaarallista hengittää ilmapalloista heliumia ja puhua Aku Ankka-äänellä. Vastaus tuli saman tien.

– Heliumin hengittäminen ei ole suositeltavaa. Siitä voi tulla huono-olo ja lisäksi se rasittaa äänihuulia.

Muuten kehotettiin pitämään hauskaa ja rentoutumaan.

Kysyin vielä voisiko lääkäri määrätä minulle migreenilääkereseptin apteekkiin. Sekin onnistuisi minun tapauksessani, koska niitä on määrätty minulle ennenkin.

Varsin näppärää! Jos migreenilääkkeet ovat loppu, kun kohtaus yllättää, tilanne on kauhea. Olen kokenut sen monta kertaa. Voin kuvitella, monta muutakin lääkettä, jonka saaminen oikealla hetkellä on suuri helpotus. Esimerkiksi allergialääkkeet ja lääke silmätulehdukseen.

Otin DiacorPlussalla yhteyttä myös terveydenhoitajaan (jota nuoren ystäväni riemuksi kutusuin terveysSISAREKSI – jess olen vanha pieru!) Hänelle lähetin chatin kautta kuvan käsivarteni luomesta ja kysyin olisiko minun syytä tarkistuttaa se lääkärillä ihosyövän varalta. Sain todella asiantuntevat ja oloa helpottavat vastaukset. Lisäksi kysyin häneltä punkkirokotuksista, jotka ovat juuri nyt ajankohtaisia. Netistähän löytyy kyllä neuvoa jos jonkinlaista, mutta en luottaisi nettitietoihin, kun kysymyksessä on oma tai perheeni terveys. Asia tuli selväksi ja aionkin mennä ottamaan puutiaisaivotulehduksen varalta rokotukset tänä keväänä. Borrelioosiin rokotetta ei ole olemassa. Siis kuten terveydenhoitaja minulle kirjoitti, hyvä suojautuminen ja punkkitarkastukset ovat paikallaan joka päivä, jos oleillaan punkkialueella.

IMG_9434

 

 

IMG_9430Hirveän näppärää siis saada uusittua reseptejä ja kysyä neuvoa. Sovelluksessa on myös tietoa Diacorin tarjouksista. Nyt siellä näytti olevan mm. 30%:n etu D-vitamiinitason mittauksesta, joka on voimassa toukokuun loppuun asti. Kiinnostavaa! En edes tiennyt, että sellaisia mittauksia tehdään…

Palvelu toimii hyvin myös ulkomailta, mikä saattaa olla oikea pelastusrengas, vaikka suomalainen lääkäri ei voikaan määrätä lääkkeitä ulkomaille. Silti hän voi neuvoa. Muuta ei tarvita kuin nettiyhteys. Monesti olen ollut tilanteessa, jossa DiacorPlussasta olisi ollut ulkomailla hyötyä. Kuinka kauan voi olettaa, että ripuli paranee itsestään? Menenkö lääkäriin jo matkalla vai odotanko että pääsen kotiin? Kehoni on täynnä punaisia pisteitä ja kutisen. Mitä tehdä? Ja perään valokuva ihosta.

Applikaatiolla tavoittaa lääkärin, hoitajan, psykologin sekä ravitsemus ja – fysioterapeutin. Muistan, kun polveni lukittui koukkuasentoon, enkä saanut mistään tietoa, mitä tehdä. Olisipa ollut tämä systeemi silloin! Tai silloin kun lapseni olivat pieniä ja sairastivat usein.

Sovellus on helppoa ladata puhelimeen, eikä se maksa mitään. Siihen voi tutustua kaikessa rauhassa ja sitten jos tarvitsee apua tai on kysyttävää, voi siirtyä käyttämään palvelua. Lääkäreille voi lähettää kysymyksiä joihin vastaavat kahden päivän sisällä tai voi aloittaa keskustelun ”Tavoitettavissa heti” –olevan lääkärin kanssa. Sovellukseen tallennetaan luottokorttitiedot ja palvelu veloitetaan luottotililtä palvelun käyttämisen jälkeen. Hinnoittelu on yksinkertainen. Noin viidentoista minuutin keskustelu lääkärin kanssa maksaa kiinteän summan ilman toimistomaksuja tai muita lisiä ja sisältää tarvittaessa reseptin toimittamisen apteekkiin. Palvelusta tupsahti kuitti sähköpostiin saman tien ja kelakorvaukset oli huomioitu. Näppärää!

Näyttökuva 2016-04-30 kello 12.05.12

Sovelluksella voi myös varata ja perua lääkärin vastaanottoaikoja.

Kannattaa ladata applikaatio puhelimeen ja tutustua siihen. Antamalla palautetta sovelluksesta täällä osallistuu kilpailuun, jossa on palkintoina aktiivisuusrannekkeita kaikkien palautetta antaneiden kesken. Pääpalkintona on Polar A360 jonka arvo on 200€ ja lisäksi arvotaan neljä kappaletta Polar Loop 2 aktiivisuusrannekkeita arvoltaan 120€/kpl. Kilpailuaikaa on toukokuun loppuun.

Hauskaa vappua – älkää tulko kipeiksi älkääkä hengittäkö heliumia!

Rullaati rullaa!

Hanna

Tissit piiloon!

Rosa Meriläinen kirjoittaa HS kolumnissaan  että ”yhdellekään 11-vuotiaalle tytölle ei pitäisi opettaa, että hänen vartalossaan on jotain, mikä kuuluu piilottaa”

Kolumnissa hän kertoo, kuinka uimahallin pukuhuoneessa useat naiset pukevat ja riisuvat pyyhkeiden suojassa. Hän ei ole varma voiko uskoa, että syy on kainous, vaan epäilee että kysymyksessä on häpeä omasta kehosta, joka opetetaan lapsille. Meriläinen myös jumppaa alasti aamutuimaan kodissaan ja on huomannut, että naapurinsetä saattaa katsella hänen jumppaamistaan.

Olin Espanjassa ihanalla yleisellä rannalla. Ihmiset viettivät rantaelämää ja nauttivat auringosta. Kaikilla oli uikkarit päällä paitsi kahdella naiselle neljän naisen ryhmässä. He istuivat ja söivät aurinkovarjon alla. Yläosattomissa istuvat tytöt olivat hyvin kauniit, mutta ei käynyt epäselväksi, että he halusivat herättää huomiota alastomuudellaan. Minä kiusaannuin. Kysyin mieheltäni, mitä mieltä hän oli asiasta. Oli samaa mieltä. Yläosattomissa on ihan ok ottaa aurinkoa, sama se minulle, mutta jotenkin se vain näyttää oudolta. Enkä voi välttyä tunteelta, että rinnat paljaina rannalla esiintyvä haluaa herättää huomiota.

Eräs nainen kommentoi Meriläisen kolumnia FB:ssä näin:

”Nyt on kyllä pakko sanoa, että biologinen tosiasia on että rinnat on jonkunlainen kiihoke vastakkaiselle sukupuolelle ja miksei toiselle naisellekin. Minusta on täysin luonnollista peittää sitä osaa seksuaalisuutta itsessäni ja valita itse ne hetket, kun haluan tulla rinnoilla näkyväksi.”

Olen vahvasti samaa mieltä. Ja jos ajattelen pieniä tyttösiä ja sitä todellisuutta, joka maailmassa vallitsee, en kehottaisi kirmailemaan rinnat valtoimenaan yleisillä paikoilla. Tietysti toivottavaa olisi, että naista kunnioitettaisiin ja koskemattomuus säilyisi eikä väkivaltaa olisi, mutta se ei ole tämän maailman totuus.

Itse inhoan suuresti kaikkia pukuhuoneita. Sekä kuntosaleilla että uimahalleissa. En halua esiintyä alastomana tuntemattomille ihmisille. Myös yhteissaunat ovat painajaiseni, enkä mistään hinnasta istuisi alasti lauteille muiden, kuin omien perheenjäsenten ja läheisten ystävien kanssa. Alastomana olen liian alaston. Ilman mitään suojaa. En pidä siitä tunteesta. En pidä siitä, että minua katsellaan kun pukeudun tai riisuudun yleisessä tilassa. Ei ole häpeää, että pitää jotkut asiat ja osat itsestään intiimeinä ja paljastaa sen puolen itsestään rajoitetusti. Ja pikkutytöt tutustukoot kroppaansa rauhassa ja palajstakoon mitä halauvat vähän vanhempina. Mun mielestä.

Hanna

 

 

 

 

Sain tunnustusta liikunnan alueelta – en olisi ikinä uskonut tätä mahdolliseksi

Mä en oikein tiedä kuinka mä nyt kertoisin tämän asian ja mistä aloittaisin mutta siis tekisi mieli nyt hulluna tuulettaa ja tuuletankin ja heittelen mielikuvituskärrynpyöriä ja kuperkeikkoja täällä!

MINUT ON NIMETTY VUODEN FUSTRA-PERSOONAKSI 2015

Fustra maajohtaja Tiina Ruotsalainen toi kunniakirjan minulle kotiin. Kurja kuvanlaatu johtuu siitä että se on selfie, mutta hetki oli ainutlaatuinen, joten kuva saa olla mikä on!

Fustra maajohtaja Tiina Ruotsalainen toi kunniakirjan minulle kotiin. Kurja kuvanlaatu johtuu siitä että se on selfie, mutta hetki oli ainutlaatuinen, joten kuva saa olla mikä on!

Booom! Fustra-Oskari!

Perusteissa sanotaan mm. ”Hanna on ihastuttava ja valloittava persoona ja on sen johdosta mitä hienoin Fustra-lähettiläs.” Aikamoista. Pökrään.

Sain kunniataulun ja pullon samppanjaa viime viikolla ja aloin miettiä miten nämä kolme vuotta ovat menneet, kun olen lajia harrastanut.

Puhelimestani löytyy yhä ensimmäinen kirjoittamani ruokapäiväkirjan sivu. Olen kirjoittanut sen 12.2.2013. Edelleen jos paino alkaa nousta alan kirjoittaa ylös mitä syön. Usein yhden päivän menu riittää että näkee mikä on pielessä. Minulla vika on yleensä liian pitkät ateriavälit ja lisäksi mussutan helposti liikaa pähkinöitä.

Muistan myös kuinka …

… itkin vessassa ensimmäisen treenin jälkeen, koska koin olevani maailman paskin liikkuja

… jännetuppitulehdukset lähtivät kolmen viikon harrastamisen jälkeen

… yhtenä aamuna huomasin, että sängystä noustessani mihinkään ei sattunut

… kipitin alas Messukeskuksen portaita ja yhtäkkiä tajusin, että se ei satu ja että astun niitä alas kuten muutkin, enkä kuten lapset siirtämällä jalan aina toisen viereen samalle rapulle.

… jokaviikkoiset migreenit katosivat elämästäni

… aloin nauttia treenistä enkä enää vaan selviytynyt siitä

… niska ja hartiakivut katosivat

… minua pyydettiin alusvaatemalliksi ollessani 57-vuotias ja suostuin

Kolme hienoa vuotta on kulunut ihanan lajin ja ihanien ihmisten parissa. Harjoittelen ohjaajani kanssa useilla eri saleilla ja melkein joka kerta luokseni tulee joku joka kiittää, että olen innostanut häntä lajin pariin. Se tuntuu tosi hienolta. Eikä sitä tapahdu vain kuntosaleilla, vaan myös ravintoloissa, messuilla, kadulla. Sanna Kiiski kertoo asiasta omassa blogissaan täällä. On hienoa, kun voi auttaa ihmisiä pääsemään irti kivusta ja voimaan hyvin. Kipu on käynyt vuosien varrella niin tutuksi, eikä se tosiaankaan ole kiva kaveri.

Aikanaan Fustra ohjaajani Juho Lahti sanoi minulle, että hän tulee aina löytämään treenissäni korjattavaa. Miten pirullista! Mutta se on totta. Ja juuri se tekee treenaamisesta niin kivaa ja mielenkiintoista. Se ei toista itseään ja kroppaa kanittaa milloin mistäkin. Kysmys ei siis ole taidoista tai niiden puutteesta vaan siitä miten keho voi.

Diplomi saa paikan meidän yläkerran treenihuoneesta. Kun mietin jaksanko - katson sitä ja jaksan!

Diplomi saa paikan meidän yläkerran treenihuoneesta. Kun mietin jaksanko – katson sitä ja jaksan!

Fustrassa on kolme tasoa ja minä treenaan nykyään tasolla kolme. Liikkeet ovat haastavia ja viimeviikon treenin jälkeen lihakseni olivat kipeinä neljä päivää. Oikeasti rakastan sitä. Tietää että on tehnyt jotain. Välillä ei jaksa olla hyvä. Stressi verottaa voimia, mutta liikunta tuo niitä takaisin.

Äiti täytti juuri 90 vuotta ja häntä sattuu kaikki liikkuminen eikä hänellä oikeastaan ole lainkaan lihaksia. Se on aika pelottava ajatus. Mummini eli melkein yhtä vanhaksi ja oli sitkeä ja vetreä. Hän käveli joka päivä. Liikunta ja omasta terveydestä huolehtiminen on tosi tärkeää ja panostan siihen paljon aikaa ja rahaa. Niillä rahoilla olisi voinut tehdä paljon asioita, mutta mitä iloa on mistään, jos on kipuja, jotka voisi välttää tai on liian väsynyt nauttimaan elämästä.

Jännää on, että edelleen tuo jalka, jonka polven vammasta kaikki alkoi, kehittyy paremmaksi. Muutama viikko sitten hypin vahingossa portaat alas, kun olin juontamassa Pytinkimessuja Seinäjoella. Siitä pitäen olen pomppinut portaissa iloisesti. Voisi luulla, että näin pitkän ajan jälkeen koipi olisi jo siinä kunnossa mihin se voi tulla. Hienoa, ettei niin ole. Kohta lähden treeneihin, niin nastaa!

Iloa pävään toivoo Fustra-persoona Hanna!

P.S. Yhtäkkiä tajusin, että minut on siis jotenkin palkittu liikunnan alueella, kun olen ollut esimerkkinä muille. Onhan se mieletöntä! Aika pitkät piuhat mulla. Mutta täysin kyvyttömänä esimerkiksi kilpailemaan urheilussa on tää melkomoinen juttu! Olen kyllä hirveän iloinen. Onnellinen. Kiitos!