Kun kroppa jumittaa ja sattuu

Istuminen, seisoskelu ja autolla ajaminen eivät oikeastaan sovi mulle ollenkaan. Olen todennut sen miljoona kertaa ja taas viime viikon Suomen kaunein koti –kuvauksissa sen sain tuta. Vaikka olis mikä, mun on vaan pakko liittää niihin kuvauspäiviin venyttelyä ja liikuntaa.

Jos en liiku, alkaa ensin jumittaa niska, sitten selkä ja lopuksi oikeastaan kaikkein ikävin eli varvas! Jalkaterässä alkaa käydä sähäköitä salamoita ja kipu on huikeaa tuskaa ja tykitystä. Se tuntuu istuessa, kävellessä ja seisoessa ja vaatii kengän repimisen jalasta raivon saattelemana ja sen jälkeen kaikenlaisia venytysliikkeitä ja naksautteluja. Mutta ne auttavat vain tovin. Jos homma pääsee pahaksi, kuten pääsee ilman säännöllistä voimistelua, menen Merja Avolan hoitopöydälle

Merja on naprapaatti, joka on pitänyt kroppani palikat järjestyksessä ainakin kymmenen vuotta. Se on pitkä aika ja vaikka mitä on ehtinyt tapahtua.

Merja Avola - mun ihana ja energinen naprapaatti

Merja Avola – mun ihana ja energinen naprapaatti

Kun aloitimme kärsin migreeneistä, niskani jysähti vähän väliä niin, ettei pää kääntynyt lainkaan. Selkä reistaili ja koko paketti – Hanna – oli usein aika kipeä, kireä ja kaikin tavoin vaikea kokonaisuus pitää kivuttomana. Joustava se ei tainnut olla ollenkaan. Merja manipuloi, venytti ja vanutti ja pisti rouvan aina kuosiin. Läksiäisiksi sain aina jumppa- ja venyttelyohjeita. En tehnyt niitä koskaan. Tietenkään. Treenasin kyllä, milloin mitäkin lajia vaihtelevasti, mutta jumeja riitti.

Merjan hoitokäsittelyt ovat ihania. Hän hieroo, venyttää ja painelee, mobilisoi ja manipuloi. Yleensä pötkötän hoitopedillä ja höpötän kakenmoisia tarinoita ja Merja vanuttaa kroppaani. Koska sanastoni sen suhteen mitä hän tekee, on vähintäänkin heikko, kopioin tähän tekstin selventämään asiaa:

Pääasiassa naprapaatin hoidon tarkoituksena on normalisoida nivelten liikkuvuutta ja pehmytosien toimintaa sellaisissa nivelissä, joiden liikkuvuus on häiriintynyt sekä tätä kautta vähentää kipua. Naprapaatti käyttää sekä passiivisia, että aktiivisia hoitomenetelmiä. Passiivisina hoitomenetelminä voidaan mainita erilaiset manipulaatio-, mobilisaatio-, lihasvenytys- ym. pehmytkudoskäsittelytekniikat, joiden pääasiallisena tavoitteena on palauttaa nivelen normaali liikelaajuus.

Aktiivisista menetelmistä tärkein on lääkinnällinen harjoitteluterapia (LHT), jossa käytetään koordinaatiota, lihasvoimaa ja –kestävyyttä, sekä nivelten liikkuvuutta normalisoivia harjoitteita.

Lisäksi hoidon apuna voidaan käyttää erilaisia fysikaalisia hoitomenetelmiä, kuten lämpö-, kylmä- ja sähköhoitoja. Myös erilaisia teippauksia voidaan käyttää hoidon tukena.

En halua missään nimessä väittää etteivät lääkärit osaisi hommiaan, mutta menen mieluummin naprapaatille jos jäsenet ei pelitä tai selkä on kipeä. Sieltä saa avun nopeasti, eikä tarvitse syödä aina lääkkeitä. Merja osaa kyllä arvioida, jos lääkäriin on syytä mennä.

Eilen kävin ensin aamulla Fustra-treenissä ja ihanan ystävän kanssa vietetyn pikku lounashetken jälkeen menin Merjalle. Niska oli jäykkä ja varvas lähetti sataa salamaa jatkuvalla syötöllä.

Fustra auttoi paljon, mutta ei täysin. Merja mobilisoi, paineli ja hieroi jalkoja, niskaa ja selkää ja avasi liikkeen lanneselän alaosassa ja näin vapautui myös SI-nivelen liike. Olo helpottui heti.

Kerroin siinä samalla mitä liikkeitä oltiin tehty Fustrassa ja kiroilin, kun vasen pakarani on edelleen heikompi kuin oikea ja lantion nosto ja jalan ojennus ovat haastavia tehdä oikein. Lantio romahtaa eikä pysy suorassa. Olin siinä päin makuulla ja Merja pyysi minua jännittämään lantionpohjanlihakset ja vasemman pakaran sekä nostamaan vasemman jalan suorana ylös. Ihan selvä asia, hän sanoi, hermotus ei toimi kunnolla, siksi se on niin vaikeaa sinulle. Nyt teet kolme kertaa päivässä tätä liikettä huolellisesti. Toistot auttavat ja hermot alkavat toimia. Sitten se lantion nosto ja jalan ojennus sujuvat niin että lantio pysyy suorassa eikä putoa. (Jessss! Aion yllättää Fustravalmentajani pian!)

Tässä asennossa pysyn ihan ok, mutta kun suoristan vasemman jalan tai nostan sen koukussa kohti vatsaa, lantio ei oikein suostu pysymään suorassa.

Tässä asennossa pysyn ihan ok, mutta kun suoristan vasemman jalan tai nostan sen koukussa kohti vatsaa, lantio ei oikein suostu pysymään suorassa.

Merja on käsitellyt minua siis jo ennen kuin aloitin Fustran. Fustran myötä käsittelyt ovat muuttuneet ja helpottuneet. Lihakset ja kroppa on joustavampi ja kehon asento on muuttunut niin että jumeja tulee vähemmän. Tulen koko ajan vaan parempaan kuntoon ja asentoon, vaikka vanhenen. Se on mieletöntä ja palkitsevaa. Silti en ole tyytyväinen liikuntani määrään. Mutta olen ottanut sarjan Merjan ehdottamia venytyksiä ohjelmaani päivittäin. Olen siitä erittäin ylpeä, sillä omat treenit eivät vain oikein onnistu minulta. Mutta aina kun nousen ylös kirjoittamasta teen pienet venytykset ja se tuntuu hyvältä.

 

Hei pitäkää huolta itsestänne!

Hanna

 

 

 

Kevätjuhlaa viettäville – lukihärö

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen… kohta lauletaan taas suvivirttä kouluissa. Kesälomat alkavat.

Niinpä niin koulu. Se oli hauskaa aikaa monella tavalla, mutta suvivirsi ei koskaan ollut minulle riemun aihe. Kevätlukukauden loppu merkitsi aina häpeää. Sain melkein joka kesä ehdot jostain ja jäin kaksi kertaa luokalleni.

Aloitin koulun vuonna 1965 jolloin kukaan ei luultavasti tiennyt mitään lukihäiriöstä tai dysleksiasta.

Opin lukemaan ja kirjoittamaan varmaan ihan kohtuullisessa ajassa. Sen sijaan kertotaulu oli pienen koululaisen Via Dolorosa. Laskukirja (kuten silloin sanottiin) aukesi aina samasta kohdasta, aukeamasta johon oli painettu kaikki kertotaulut yhdestä kymmeneen. Se aukesi siitä, koska olin itkenyt kirjan aukeaman likomäräksi useaan kertaan. Kirja laitettiin yöksi lämpöpatterille niin että patteri oli sivujen välissä, muuten se ei olisi kuivunut. Sivut olivat ainaisesta kastumisesta paksut ja pahviset. Yritin ja yritin. Isä kuulusteli. Hänen kärsivällisyytensä oli loputon. Ja kyllä minä sen lopulta opin.

Oppikoulu eli koulu ikävuosina 10-15 oli pahinta aikaa. Luin neljää vierasta kieltä, joka tarkoitti loputonta määrää ulkoa opittavia uusia sanoja. Todella loputonta. Kun se suvivirsi kajahti, niin samalla kellon lyömällä alettiin etsiä paikkaa, jossa voisi opiskella kesäkuun ja saada ehdot suoritettua.

Ehtolaiskursseja järjestettiin todella omituisissa paikoissa. Kursseille meno oli tietysti myös ahdistavaa, koska kaikki opiskelijat olivat vieraita. Eikä siellä keneenkään tutustuttu. Jos kursseja ei löytynyt, löytyi yksityisopettajia. Kerran istuin kesäkuun yhdessä ikivanhassa huvilassa Kulosaaressa. Talo oli täpötäynnä raskasta antiikkia, siellä oli mielestäni valtavan sekaista ja haisi pölylle. Sinne oli oikeasti kammottavaa mennä. Mutta menin, koska oli pakko. Ja opin koska keskityttiin kuukauden ajan yhteen ja samaan aiheeseen. Toistoa toistoa toistoa.

Huolimatta siitä, että koulunkäynti oli kivinen polku kulkea, viihdyin koulussa. Olin hyvä kuvaamataidossa ja musiikissa ja olin aina mukana kaikissa tapahtumissa ja näytelmissä. Opettajat pitivät minusta, vaikka saivatkin välillä komentaa enkä ollut se hyvä oppilas. Kulosaaren yhteiskoulu oli turvallinen ja kiva paikka.

Kun lopulta kirjoitin ylioppilaaksi ja sain tietää että lyhyt matematiikkakin oli mennyt läpi, huusin onnesta vanhempieni yrityksen edessä Mariankadulla niin, että se kuului varmasti Töölöön saakka. Samalla vannoin etten enää koskaan opiskele missään.

Lakkiaisissa rehtorimme Matti Karstikko kätteli kaikki uudet ylioppilaat, mutta minut hän sulki karhun syleilyyn valtavaan syliinsä ja sanoi: Ja Sumarin Hanna, kuka olisi ikinä uskonut!

Ei varmaan kukaan. Mutta läpi meni C:n papereilla.

Miten dysleksia on vaikuttanut elämääni? Vaikka miten. Koska olin aivan paska koulussa, huonoista huonoin, vaikka kuinka pänttäsin, sain varmaan leiman tyhmänä ja laiskana. Silti oppiakseni mitään minun oli oltava tuhannesti ahkerampi kuin kukaan kympin oppilaista, vain saadakseni hyväksytyn kokeista. Dyslektikko ei ole tyhmä, me vain opimme erilaisilla metodeilla kuin muut. (Kaikki oppivat siten kuin dyslektikot oppivat) Huonoutta piti kompensoida muilla asioilla ja elin kohtuullisen vilkkaan nuoruuden ja kärsin tietysti huonosta itsetunnosta.

Opin olemaan nokkela ja huomasin pian että olen tavattoman taitava monissa asioissa, mutta en vielä silloin ymmärtänyt, että niistä voisi muodostua joskus ammatti tai ammatteja.

Kolme ihaninta asiaa koulussa oli

Kun voitin suunnittelemallani julisteella piirustuskilpailun

Kun rehtori sanoi julkisesti että Hanna Sumarista me kuulemme vielä

Kun matematiikan opettaja antoi minun vastata tunnilla, vaikka kävin luokkaa toiseen kertaan

Haluaisin, että jokainen joka saa nyt kevättodistuksen, uskoisi siihen että maailmaan mahtuu kaikenlaisia osaajia, kaikenlaisia tapoja oppia ja pärjätä. Katso tänne! Pidin sanani, enkä koskaan mennyt enää opiskelemaan kouluun. Yritin kerran opiskella sisustussuunnittelua koulussa, mutta huomasin pian osaavani enemmän kuin opettajani. Koulu ei ole koko elämä ja kaikkia meitä tarvitaan!

Ja oppimisvaikeuksista kärsivien vanhemmat ja sukulaiset, valakaa uskoa ja iloa lapsiin. Palkitkaa heitä niistä asioista joissa he ovat taitavia, sillä jokainen on taitava jossain. Hyvä itsetunto auttaa pärjäämään!

 

Hanna

 

Inhottava, huono minä

Tiedättekö, kun joskus vaan inhoaa itseään ja ajatuksiaan ja tapaansa olla ja elää ja päättää visusti ryhtyä paremmaksi ihmiseksi heti nyt?

Itsensä ruoskiminen voi alkaa jostain ihan pienestäkin asiasta, joka ei kuitenkaan siinä hetkessä tunnu lainkaan pieneltä. Kimmoke voi tulla esimerkiksi jonkun siististä vaatekaapista, jota väsyneenä vertaa omaansa, jonka näkee maailman kaikkeuden hirvittävimpänä paikkana ja kaikenlaisen kaaoksen ytimenä ja samalla itsensä saamattomana ja kykenemättömänä hoitamaan oikeastaan mitään kunnolla.

Kun itsensä ruoskiminen alkaa, on helppoa siirtyä keittiöön lohduttamaan itseään pikkunaposteltavalla. Kun siinä sitten avaa aterinlaatikon ja huomaa että siellä veitsien ja haarukoiden joukossa on leivänmuruja on katastrofi valmista kauraa. Yhtäkkiä tajuaa, kuinka koko huusholli oikeastaan on aivan karmeassa siivossa, ikkunat pesemättä, lauteet hinkkaamatta ja muutenkin aivan liian täynnä tavaraa. Siitä voi sitten siirtyä suremaan sitä, että miettii tätä kaikkea keittiön pöydän ääressä syömässä jäätelöä suoraan litran paketista vuoron perään suklaan kanssa.

Pikkuhiljaa ajatukset siirtyvät siihen kuinka inhottava oma luonnekin on! Varmasti liian usein negatiiviset ajatukset valtaavat mielen. Pieni kateuden pistos tuntuu selkeästi välillä sydämessä. Ja aivan liian usein hermostuu, tiuskii, on kärsimätön ja on kaikin puolin ikävä lähimmäisilleen monin tavoin.

Pahinta kaikessa on syvällä omassa ytimessä, huolellisesti muiden katseilta haudatut ikävät ajatukset. Nyt ne kaikki vyöryvät mieleen. Järkyttävänä Niagaran putouksena ja tsunamina, joka peittoaa alleen jokaisen hyvän teon, kauniin ajatuksen ja ylipäätään ihan kaiken hyvän.

Kun jäätelöpurkin pohja alkaa häämöttää ja ilta hämärtää pelastussuunnitelma on tehty. Heti huomenna aion olla parempi ihminen. Enää ei sotkuinen kaappi (joka ei oikeasti edes ollut koskaan sotkuinen) merkitse mitään. Nyt pannaan kuntoon koko ihmisen sielu ja ruumis yhdessä rytäkässä. Koskaan enää eivät huonot ajatukset tule saavuttamaan tajuntaani. Enää koskaan en hermstu. Enää koskaan en tiuski. Enää koskaan en kadehdi ketään. Enää koskaan en ajattele mitään rumaa vaan olen tyyni, ystävällinen enkä varsinkaan ota itseeni mistään, vaan nauran iloisesti, joku muu onkin niin heikko, että ilkeilee. Koska heikkous on sallittua (muille) ja ihmisille täytyy antaa anteeksi kaikki jo ennenkuin he tajuavat olleensa vähän ikäviä.

Seuraavaksi inhoaa sitten sitä, että on syönyt neljänneskilon suklaata ja litran jäätelöä ja päättää samaan syssyyn ettei enää ikinä sorru moiseen ja heti huomenna alkaa laihdutuskuuri ja dieetti ja jokapäiväiset intensiiviset liikuntaharrasteet, joissa ei hikeä, vaivaa eikä aikaa säästetä.

Hampaiden pesun jälkeen nämä kauniit ja hyvät suunnitelmat mielessä sitä sitten kellistää päänsä tyynyyn ja käy nukkumaan.

Ja mikä ihme onkaan tapahtunut, kun aamulla, kunnon yöunien jälkeen herää! Kaikki on taas hyvin. Yön aikana ovat suomukset pudonneet silmiltä ja kaappi on tarpeeksi siisti ja luonne vikoineen ihan siedettävä. Oikeastaan hyvä. Ehkä sitä on ihan kiva ihminen oikeastaan. Useimmiten.

Vaikka kyllä sitä parannettavaa, aina löytyy ainakin omasta luonteesta ja pieni askel kohti parempaa ihmistä on aina otettu itseruoskinnan yhteydessä.

Tämä vaan tiedoksenne – olen tänään parempi kuin eilen.Ainakin vähän. Ainakin hetken. Ja myös virkeämpi 😉

Onko tuttua?

Iloa päivään!
Hanna