Vaihdevuosiämmä – olen normaali 5

Jaahazzz. En tiedä onko kulunut kaksi vai kolme päivää pyöriessäni huonossa tuulessa. Enkä jaksa edes ottaa selvää. Vi***us vie voimia. Ei ole mitään määrää kiukulla, joka on pesinyt päässäni. Se on hämmästyttävä – ilmiökö? Ei se ole ilmiö, eikä tunnekaan. Niin – en edes tiedä mikä! Se on kuin joku toinen minussa. Ei siis ominaisuus, eikä olento vaan enemmänkin kuin tauti.

Aivan samantekevää onko kaikki oikeasti hyvin tai huonosti, koska kaikki, aivan kaikki, on huonosti. Eri pituisia hetkiä voi teeskennellä miellyttävää ihmistä, joka osaa käyttäytyä suopeasti ja hymyillä ilman kitkerää juonnetta suupielessä. Mutta koko ajan koko keho on, kuin tulessa. Ei siis mitään kuumia aaltoja minulla, vaan mielen kuumotusta. Perus settiä, eli niitä kuumia aaltoja, olen jotenkin saanut vain pikku rippusen. Mutta hitonmoista kiukkua on tullut läämältään. Kahmalaokaupalla. Kuten ystäväni totesi – murhanhimoa – sitä riittää. Tunnusbiisikseni sopisi Alice Cooperin Poison. Tuntuu kuin pahaa verta virtaisi suonissa. Tunnen kuinka se virtaa siellä. Se ei ole ollenkaan mukava tunne.

Mitä sitten tapahtuu? No, minulle tapahtuu niin, että tulen onnettomaksi, koska oma mielenlaatuni ei ole vihainen tai kiukkuinen. Nyt olen kuin vieraassa maassa, jossa kukaan ei ymmärrä puhettani. Kiukku kaipaa purkautumistietä, mutta alanko räyhätä sivullisille? Toivottavasti en. Puolisoparkani sen sijaan saa ottaa vastaan koko kuorman. Se ilmenee esimerkiksi järkyttävänä räyhäämisellä siitä, ettei hän valitse minun toivomaani parkkipaikkaa. Se hetki oli niin huvittava.

Ajoimme lauantaina kaupunkiin, käymään yhdessä kenkäkaupassa. Ja kas siinähän se oli – täydellinen parkkipaikka ja mitä tekee hän? Ajaa ohi. Itsepintaisesti. Vaikka minä sanon, että jätä tuohon. Ei jätä. Ja silloin se tapahtuu. Tulivuori purkautuu. Koko päivän sisälläni kytenyt hiillos saa happea ja syttyy kipunoita sinkoava roihu. Haukun mies poloa lukemattomin sanakääntein ja saattaapa olla etten ainoastaan täydellisen parkkipaikan hylkäämisestä, vaan parista muustakin yhtä tähdellisestä asiasta. Mutta mitä tekee hän? Katsoo vain rauhassa minua ja sanoo tulevansa kauppaan perässä vietyään auton parkkiin.

Koko lauantai kului myrskyaallokossa. Jokaisena tyvenenä hetkenä, huokaisin puolisolleni, että huh huh, tuntuupa hyvältä just nyt. Mulla on normaali olo. Ihanaa. Huh huh. Tuntuupa hyvältä. Ja seuraavassa hetkessä alkoi nousu seuraavan vaahtopään harjalle keinumaan. Lopultahan kaikki sitten kilpistyy minun tapauksessani itkuun. Ja koska tiedän, että se on typerämpää kuin yrittää ahtaa kuutiota pyöreään reikään, alan nauraa hysteerisesti.

Tällä hetkellä kodissa vallitsee tyyneys ja rauha. Myrsky on ohi. Myrkky on kadonnut suonista.

Mikä on parasta, mitä vaihdevuosiämmällä voi olla? Ymmärtäväinen puoliso jolla on suuri sydän ja lehmän hermot. Jossainhan se kiukku on pakko purkaa. Mutta kyllä koko maailman täytyisi ymmärtää tämä koko kuva ja ihmisten tulisi osoittaa erityistä lempeyttä kamalille ämmille. Tai sitten sitä geeliä olis syytä saapua apteekkeihin tuota pikaa. Se on siis loppu. Eivät tiedä mitä tässä voi vielä tapahtua.

Olen kirjoittanut aiheesta myös aikaisemmin – käy kurkkaamassa linkit!

Olen normaali

Kiitos – olen normaali osa 2

Kun on KUUMA – olen normaali osa 3

Häpeällisiä hetkiä ennen kuin tiesin olevani normaali osa 4

Hanna

huh

 

 

 

Mitä tekisin yksinäisinä päivinä?

Kaupallinen yhteistyö: Verman

Yksinäisyydestä on puhuttu paljon viimeaikoina. Sitä on paljon ja monenlaista. Minäkin olen usein yksinäinen. Yksinäisyyden tunne ja oman ajan tarpeeseen liittyvä yksinäisyys ovat eri asioita.

Teen töitä enimmäkseen yksin kotona. Täältä nojatuolitoimistostani sitten pörähdän kaikenlaisiin tilaisuuksiin, joko töihin tai vieraaksi. Lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja voin siinä mielessä tulla ja mennä, kuten haluan. Arkena yksin olo sopii eikä tunnu kurjalta ollenkaan, mutta viikonloppuisin yksinäisyys tekee minut usein haikeaksi ja surulliseksi, mikä on tietysti tyhmää.

Mieheni harrastaa enduroa eli hän ajaa mahdollisimman ikävässä maastossa moottoripyörällä. Kesäisin hän kilpailee, talviaikaan kisoja ei ole, mutta harjoittelu jatkuu vuoden ympäri säästä riippumatta. Treenimaastoihin on matkaa, joten harrastus vie aikaa.

En oikein osaa kuvailla ja selittää mikä tässä on se ongelma. Ehkä se, että meillä on hyvin vähän aikaa vain olla kotona, tekemättä mitään. Hoitaa pihaa ja puuhata kaikenlaisia juttuja. Yksin ei huvita edes haravoida. Kaipaisin jotain yhteistä touhua. Mutta surkuttelu ei auta asiaa. Aloin miettiä mitä haluaisin aidosti tehdä niin paljon ettei se tuntuisi korvaavalta toiminnolta, vaan alkaisin odottaa hetkeä, jolloin voisin toteuttaa jotain ihanaa yksin. Saa nähdä toimiiko ideani pitkään ja mitä alkaa tapahtua, mutta ratkaisu oli lopulta aika yksinkertainen. Alan viettää viikonloppuja, joissa hoidan itseäni lempeillä tavoilla. Teen kaikkea sitä, mitä en koskaan ehdi tehdä rauhassa ja ajtuksella.

On tärkeää, että se mitä teen yksinäisyyden muuttamiseksi nautinnoksi on oikeasti ihanaa. Onni nousee sisältä. Sisältä tulee myös kauneus monella tavalla. Ystävällinen, avoin ja muita kunnioittava ihminen, joka ei ole katkera, on kaunis.

Ravinnolla on kauneuden hoidossa ja hyvin voinnissa minulle suuri merkitys. Mitä syön ja juon ja mitä taas en syö enkö juo ovat tärkeitä asioita. Syön paljon marjoja, hedelmiä ja vihanneksia ja juon paljon vettä. Myös pehmeät rasvat joita saan kalasta, pähkinöistä ja avocadosta kuuluvat joka viikko ruokavaliooni. Alkoholia en käytä juuri lainkaan en myöskään tupakoi ja sokeria vältän. Vitamiinit ja kauneuden hoitoon tarkoitetut ravintolisät auttavat myös ihon heleyteen, kimmoisuuteen ja kosteutukseen.

Helein on apteekeissa myytävä kauneusravintolisä, joka sisältää mm. ceramideja, vitamiineja ja antioksidantteja ja se kosteuttaa ihoa sisältäpäin. Olen käyttänyt nyt Helein kapseleita kolmisen viikkoa ja minulla on tunne, että iho on kosteutunut, koska vartalon iho ei kutise, kuten se yleensä keskuslammitysaikaan tekee. Iho myös tuntuu pehmeältä ja sileältä.

Nyt yhdellä teistä lukijoista on mahdollisuus päästä kokeilemaan Helein Anti-Aging Premium kauneusravintolisää.  Arvon yhden pakkauksen Helein Anti-Aging Premium kapseleita lukijoiden kesken. Pakkaus sisältää 60 kapselia eli kahden kuukauden annoksen kauneusravintolisää. Palkinnon arvo on n. 40,00 €. Pääset arvontaan mukaan kirjoittamalla blogin kommenttikentään oman parhaaksi kokemasi luonnollisen kauneudenhoito rutiinisi. Kilpailuaikaa on 4.11.2016 saakka, jolloin julkaisen voittajan nimen blogissani.

dsc00397-1

Olen siis päättänyt ryhtyä hemmottelemaan itseäni viikonloppuisin. Toivon, että se karkottaa haikeuden yksinäisistä päivistä ja myös erottaa arjen ja viikonloput toisistaan. Minulla on huono tapa tehdä viikoloppuisinkin töitä, vaikka voisin hoitaa ne viikolla. Olen suunnitellut ohjelman josta luulen nauttivani ja hyötyväni.

Viikonloppujeni ohjelmaan kuuluu nyt:

Hidas, pitkä kävelylenkki metsässä ja rannoilla.

Tarvitsen happea, olen ulkoilmaihminen ja uskon raikkaan ilman hyvää tekevään vaikutukseen iholle, aivoille ja ajatuksille. Raikasta ilmaa ja kauniita näkymiä. Saatan halata puita jos kukaan ei näe. Puissa on voimaa. (Mieheni on kuin puu, rakastan halata häntä ja saan hänestä aina voimaa, turvaa ja lohtua. Pihamme tammet ovat samanlaisia ja toimivat hyvin mieheni korvikkeina siinä mielessä!) Lenkki saa olla pitkä mutta rauhallinen, koska arki on hektistä ja haluan että arki ja pyhä erottuvat toisistaan.

dsc00401

Venyttely

Minun pitäisi venytellä joka päivä. En tee sitä, mutta haluaisin. Arjessa vaan ei tunnu olevan sille aikaa. Nyt menen yläkertaan ja teen piiiitkiä hyviä venytyksiä ja kuuntelen musiikkia.

venyttely

Vartalon ihon kuivaharjaus

Pehmeällä harjalla tehtävä kuivaharjaus pyörivin liikkein alhaalta ylös, sydäntä kohti koko vartalolle. Tein sitä aikanaan nuorena ja selluliitti sai kyytiä nopeasti. En ole enää vuosiin ehtinyt kuivaharjata ihoa säännöllisesti. Se tekee varsinkin talvella iholle todella hyvää.

Vaahtokylpy ja hiusnaamio + kirja

tuoksukynttilän, sitruunaveden ja hyvän kirjan kanssa. Musiikki kuuluu asiaan myös. Kylpy rentouttaa ja lämmittää ja tietysti puhdistaa. Siihen ei ole koskaan arkena aikaa. Luonnonkiharat hiukseni tarvitset kosteutta varsinkin talvella, joten tämä on aivan mannaa!

dsc_0282

Lounas

Joko yksin tai ystävän kanssa. Lounaaseen sisällytän kalaa, avocadoa ja pähkinöitä eli teen lempisalaattini, jossa on kosolti hyviä rasvoja. Jälkiruoaksi mustaa kahvia (ja ehkä joskus tummaa suklaata)

Näillä lääkkeillä siis haikeutta vastaan!

Kiitos seurasta – muista osallistua kilpailuun!

Hanna

dsc_0276

 

 

 

Roolimalli – minäkö?

Kun tiistaina heräsin olin aivan poikki. Päätä särki ja kroppa oli kun rautakanki, paisti että sitä kivisti jotenkin kaikkialta. Kello ei ollut kuuttakaan ja edessä pitkä ja jännä työpäivä. Oli tehtävä jotakin. Otin jumppakepin, pistin kengät jalkaan ja menin pyjamassani ulos terssille jumppaamaan. Tein kunnon treenin kylmässä ja säkkipimeässä syysaamussa. Pää ja kroppa heräsivät.

Hiippailin vielä yläkertaan jumppamatolle tekemään oikein kunnon venyttelyt ja sitten käärit hihat ja aloin töihin. Nimittäin kuorruttamaan ja pakkaamaan kakkuja. Olin menossa pitämään puhevuoroa sokerittomasta elämästä uuden Coca-Cola Zeron lehdistötilaisuuteen. Puheet höystettiin todeksi kakkukesteillä. Eli minua oltiin pyydetty tekemään makea herkkutarjoilu 30:lle hengelle.

Koska juhlissa on aina pahinta, jos herkut loppuvat kesken, tein tarjoilun 40:lle. Olihan siinä hommaa. Pelkästään 16 kakun paistamiseen menee n. 16 tuntia. Kaksi päivää oli mennyt leipoessa ja tietysti varmuuden vuoksi leivoin kakkia kakkuja myös vielä ylimääräisen kappaleen, jolla varmistin, että hyvää tulee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koko juttu ei jännittänyt yhtään, mikä on epätavallista ja tietysti tein asiasta sen johtopäätöksen, että kaikki tulee menemään pieleen. No ei mennyt. Hyvin meni ja lähdin kotiin hyvillä fiiliksillä, palatakseni pian takaisin hakemaan tilaisuuteen jäänyttä kameraani.

Kotona iski kooma. Olin aivan poikki. Mutta en jäänyt lepäämään, vaan koska olin luvannut mennä valokuvanäyttelyn avajaisiin, niin menin. Mutta meninkö kotiin tultuani nukkumaan? En! En tajua mikä kumma siinä on, että tosi väsyneenä jotenkin jää roikkumaan Facebookiin vaikka koko olemus huutaa, että mene hölmö nukkumaan! Yksi syy on se, ettei mieheni ole kotona. Kun hän poissa en jotenkin osaa mennä unille.

Keskiviikkona olin vielä entistäkin väsyneempi. Ja alkoi tapahtua hauskoja väsymysasioita. Etsin silmälaseja, jotka olivat nenälläni, etsin puhelinta, joka oli laukussani, sekoitin suolan ja sokerin, hosuin ja sähläsin. Puhuessa lauseet jäivät kesken ja jäivät ilmaan roikkumaan. Jäin tuijottamaan tyhjin silmin kaukaisuuteen.

Meillä oli tapaaminen A-lehdissä muiden Apu-bloggaajien kanssa ja alkoi kyllä vähän naurattaa kun raahustin (myöhässä) ovista sisään. Jotenkin väsymykseen kuuluu myös se, että vaatteet tuntuvat huonoilta ja on huono tukkapäivä. Jalassani oli nahkahousut, jotka valuivat hitaasti alaspäin kävellessäni ja haaroväliiin muodostui sellainen paakku nahkahousuja. Pökäle. Kivaa. Samaan aikaan pökäleitä oli myös kengissä, sillä nilkattomat nilkkasukat valuivat pois paikoiltaan ja sijoittuivat keskelle jalkapohjaa. Mitään en voinut korjata, sillä toisessa kädessäni oli kassi ja toisessa kakkuja. (Vein edellispäivän rääppiäiset palaveriin mukanani).

Palaveri oli hulvaton. Paikalla olivat mm. luulolaiha ja luuloläski. Keskustelimme myös paikalla olevien rintojen muodosta, kuten luppakorva, ajokoirankorvat, paistetut muna ja ketunnenät, ja näin tehdessämme seurassa oli tietysti rintasyövän sairastanut ihminen. Muistelimme myös vanhoja seurapiirijuoruja, mikä oli erityisen raikasta.

Siinä väsymysnauruissani sain jotenkin mustikkasmoothiessa lepäävän lusikkani lentämään päätoimittajan eteen tummanpuhuvassa lastissaan ja hänen valkoinen villatakkinsa pelastui vain täpärästi tahraantumasta.

Huis!

Huis!

Kotiin ajaessani vannoin, että menen kuumaan kylpyyn ja nukkumaan. Vaan mitä tein? Kun puhelin soi ja tyttäreni pyysivät minua kaupunkiin syömään sanoi suuni heti että TOTTAKAI TULEN!

Typerääkö? Olisiko ollut syytä jäädä nukkumaan? Ei – koska olin vain muutamaa tuntia aikaisemmin saanut heiltä maailman ihanimman ääniviestin:

”hei me puhutaan täällä susta ja ihaillaan sun työmoraalia ja sitä miten ahkera sä oot ja sitä ku sä et ikinä oo sillai et ää en mä jaksais tehdä töitä tai en jaksais tehdä jotain. Et sä oot sellanen hieno roolimalli meille. Ei muuta.” Klik.

En ole koskaan ajatellut koko asiaa. Mitään tuosta. Roolimallia tai etten valita työnteosta tai että olisin ahkera. Teen jos olen luvannut. Ja jos ei meinaa luistaa jumppaan ulkona tai jotain.

Jotta eipä muuta kuin että tänään en ole tehnyt mitään enkä tee. Ja menen taatsuti aikaisin nukkumaan.

Iloa pävään hei! Pari kuukautta ja päivät alkaa pidentyä!

Hanna