Paha päivä

Takana kamala päivä. Huono. Nihkeä. Ei mitään oikeaa syytä nihkeilyyn, mikä tekee asiasta vielä typerämmän. Itseinho vyöryy ylitseni. Nihkeily ällöttää. itsensä soimaaminen pistää vihaksi ja vie kaiken energian.

Päivän alku oli ihan ok, mutta yhtäkkiä kaikki alkoi tuntua mahdottomalta ja raskaalta. Siitä syntyy kierre, joka on täysin sietämätön. Näin se käy:

Ottaa aivoon. Ottaa aivoon, kun ottaa aivoon. Ottaa aivoon. Ottaa aivoon, kun ottaa aivoon. Ottaa aivoon. Ottaa aivoon, kun ottaa aivoon. Ottaa aivoon. Ottaa aivoon, kun ottaa aivoon.

Ottaa aivoon. Ottaa aivoon, kun ottaa aivoon. Ottaa aivoon. Ottaa aivoon, kun ottaa aivoon.

Ottaa aivoon. Ottaa aivoon, kun ottaa aivoon. Ottaa aivoon. Ottaa aivoon, kun ottaa aivoon.

Ja tämä jatkuu jatkumistaan ilman, että osaan katkaista kierteen.

Tanssitreenissä sen sijaan, että sanoisin: kato! Osasin ton! Hoen koko ajan, etten osaa mitään. Ja saman tien se, että sanoo niin alkaa ärsyttää. Eikö ole mahtavaa! Negatiivisuuden kierre. Oikea herkkupulla!

Senhän saa poikki niin, että alkaa ajatella kivoja asioita. Mutta jotenkin en ehtinyt. Kurjuus oli koko ajan askeleen edellä.

Nyt parasta alkaa listata hyviä asioita ennen nukkumaan menoa, tai tästä ei hyvä herkiä, kuten äiti aina sanoi.

Päivän ilot

Oli ihanaa, kun aamulla ei ollut kiire. Tapasin ihanan ystävän aamupäivällä, joka opetti minulle pari hienoa juttua. Sain lahjaksi niskalleni hyvää tekevän muotoillun Astro-tyynyn. Tanssii tähtien kanssa -valmentajani Sami, oli huipputuulella ja positiivinen kuten aina. Hankala kenkäongelma alkoi yhtäkkiä ratkeamaan. Ihana ystäväni Lotta kuunteli kaikki ärsytykseni aiheet ja otti siis kannettavakseen osan taakasta. Sain yllättäviltä tahoilta monta kannustavaa viestiä, jossa toivotettiin tsemppiä tansseihin. Hienoaja juttuja. Nyt siis jo onneksi hyvä mieli. Ja jatkossa on pakko muistaa, kuinka se kakkakierre katkeaa!

Kuvaksi laitan tänne tunnelmia siitä kun oma ope jesaa kaveria eli näyttää Alille, miten askleet oikein menivätkään! Siinä on kaksi hyvän tuulen sanansaattajaa!

 

16409333_10202441099225436_895548315_o

16442877_10202441099545444_293156962_o

 

16443199_10202441099385440_85767874_o

Iloa iltaan <3

Hanna

Kuka tanssii kenen kanssa oikeasti!

Sami Helenius on paras ikinä -opettaja!

Sami Helenius on paras ikinä -opettaja!

Kolmas Tanssii tähtien kanssa treenipäivä takana. Olen iloisesti yllättynyt. Opin asioita. Samikin on ollut välillä hämmästynyt, kun olen osannut jotain. Mutta ehkä vielä enemmän hämmästynyt, kun en ole muistanut mitään. Näin tapahtui esimerkiksi keskiviikkoaamuna. Pää oli aivan tyhjä. Siis aivan tyhjä. Nollatilassa. Zero. Paniikki iski. Sellainen pikku (iso) kuolema. Ajattelin, että no niin. Tässä se on. Mutta mitä voit tehdä? Alkaa vaan harjoittelemaan uudelleen. Ja miten törkeää, askelmuisti oli päättänyt tehdä pikku jekun ja haudata kaiken tietonsa jonnekin kertotaulun ja jakokulman taakse, josta ne löytyivät lopulta onneksi pikku (isolla) houkutuksella.

Hirveän paljon iloa on ollut treenissä. Ei yhtään kyyneltä toistaiseksi.

Koko ryhmä, valmentajat ja oppilaat, puvustus, ja ihan kaikki, jotka mitenkään ovat mukana tekemisessä, ovat ihania. Tunnelma on enimmäkseen kreisi. Kaikki harjoittelevat omien aikataulujensa mukaan omissa saleissaan tai niin, että joka salissa on kaksi paria. Samassa salissa voidaan siis harjoitella chachata ja wienervalssia samaan aikaan. (Sen salin, missä Eevi Teittinen treenaa, tunnistaa helposti maailman hurmaavimmasta ja hersyvimmästä naurusta. Rakastan Eevin naurua)

Välillä tapahtuu myös parin vaihtoa, kun opettajat alkavat tanssia keskenään. Todennäköisin syy tähän on kaksi (tai useampia) vasempia jalkoja omaavat oppilaat, joita opettajat eivät enää kestä. He sanovat, että tarkistavat jonkun koreografian toimivuuden toisen valmentajan kanssa, mutta kuka uskoo hei!? Siinä kun neljä tuntia on jankannut samaa asiaa toopen kanssa tilanne voi jo olla niin ahdistava, että tanssipariksi kelpaa jopa toinen miesvalmentaja.

On kyllä sanottava, että Mikko Ahti ja Sami tanssivat hyvin. Kyllä siinä kelpasi soffalla istua ja katsella sulavaa menoa. Ihmeellisiä kameleontteja ovat, kun voivat vaihtaa itsensä sormia napsauttamalla tekemään miehen tai naisen askellusta tanssissa.

Mestarit parketilla

Mestarit parketilla

Kaikenlaista parinvaihtoa tapahtuu siis usein. Eilen menimme Samin kanssa katsomaan, kuinka Jutta, joka on Samin vaimo, tanssahteli Pepe Willbergin kanssa. Ja salama ja vilaus – yhtäkkiä lattialla pyörähtelivätkin Sami ja Jutta.

No, kun tarkkaan katsoin ja sekä Pepe, että Jutta näyttivät hidastetusti sen yhden nivellyksen, jota en osannut, niin opinhan sen toki minäkin viimein. Se jää sitten nähtäväksi onko se osaaminen paennut vai pysynyt paikoillaan perjantaina, kun olen treenaamassa klo 8.00 (Mutta on sanottava, että ei elämä ihan kamlaa voi olla, jos päivä alkaa tanssilla!)

Jutta ja Sami Helenius - voitte vain kuvitella kuinka nämä kaksi tanssivat!

Jutta ja Sami Helenius – voitte vain kuvitella kuinka nämä kaksi tanssivat!

Oikeasti on hauskaa, että loistava valmentajapari voi näyttää sen mihin minä pyrin. Kotona kerroin sitten kuinka upeita he ovat ja taivastelin, etten ikinä samaan pysty, niin siippani vaan totesi, että joo, vertaat itseäsi nyt Suomen mestareihin, että ehkä et nyt kolmen päivän treenillä tosiaan ihan siihen pysty…

Ovat jotenkin samanlaisia mieheni ja Sami näköjään. Sami nimittäin vinoili jotain samaan suuntaan. Revin hiuksia päästäni, kun en osannut jotain ja Sami sanoi, että niin, tässähän on jo mennyt 34 sekuntia, etkä vieläkään osaa. Vaarallista….

IMG_7166 (1)

 

IMG_7160 (1)

No meillä on siis hauskaa siellä. Välillä kaikki istuvat saman suuren ruokapöydän ympärillä ja syövät eväitään. Tänään herkuttelimme myös ihanilla Juustokakkutahtaan kakuilla. Parasta oli samppanja mansikka – oh la laa! Tanssia ja samppanjamansikkakakkua – voisi melkein ajatella, että elämä on ihanaa! Ja voi ihanauutta! SE ON IHANAAAAA!!!!

Yks kaks kol kaks kask kol ….hmmm vai miten se nyt menee…

Love

Hanna

 

 

 

 

Tanssii tähtien kanssa – minä!

Kuva: MTV

Kuva: MTV

No niin, nyt se on julkista! Olen yksi kymmenestä tähtioppilaasta Tanssii tähtien kanssa –ohjelmassa JA SE ON NIIN IHANAAAAAA!

Voi kuulkaa, kuinka monta kertaa olen istunut TV:n edessä ja ihaillut noita mielettömiä tanssijoita ja tunnelmaa ja kehityskaaria ja nilkkoja ja varpaita ja käsivarsia ja TUNNETTA, joka on välittynyt tanssiparketilta kimaltavien kristallikruunujen alta! Ja nyt olen osa sitä kaikkea!

Sohvalta nauttiminen on kyllä aivan eri asia kuin ytimessä oleminen, enkä tietysti voi vielä tietää kumpi on lopulta ihanampaa… Yhden päivän olen nyt tanssikengät jalassani viettänyt ja kyllä – se tekee kipeää. Joku tanssijoista sanoi joskus aiemmin, että esityksessä kipu ei tunnu ja se näytti olevan totta.

Eilen oli siis niin sanottu pressipäivä ja me kaikki, koko työryhmä, oppilaat, opettajat, juontajat, ohjaajat, kuvaajat, äänittäjät, valaisijat, maskeeraajat, kampaajat, puvustajat, tuottajat, catering ihan kaikki – tapasimme ensimmäisen kerran koko joukkueen kanssa. Päivä oli ihana, ihmiset mukavia ja konkarit, jotka ovat olleet mukana aina, kuten juontajat ja maskeeraajat, sanoivat että olemme yksi suuri perhe. Ja siltähän se tuntui jo heti.

Päivä alkoi aikaisin aamulla. Ihana Vappu Pimiä oli paikalla jo 6.30 tekniikka ties kuinka aikaisin. Minun piti olla paikalla vasta klo 8.30 ja päiväni alkoi tanssikenkien sovittamisella. Sen jälkeen fiksattiin muutamalla neulanpistolla musta haalarini, joka tulisi olemaan lehdistötilaisuudessa päälläni. Ja sitten istuinkin vuoron perään kampaajan ja maskeeraajan tuoleihin.

Olin aika hiljainen. Ehkä jopa tunnistamattoman hiljainen. Kun tulen uuteen paikkaan ja tilanteeseen, olen hissun kissun ja fiilistelen aluksi. Haluan aistia kaikkea mitä tapahtuu ja siinä aisiessani tapahtuikin yksi ihana juttu. Sain leffafiilikset.

Olin launataina katosmassa elokuvan La La Land. Siinä pääosaa esittävä nainen on töissä Hollyvoodin studioilla olevassa kahvilassa. Kahvilaan tulee yllättäen mies, jonka hän oli nähnyt edellisenä iltana bileissä. Nainen esittelee studiokaupunkia ja sanoo rakastavansa sitä. Kohtaus on kliseinen. Siinä kuljetetaan lavasteita ja studiolamppuja ja siis näytetään unelmakaupunkia.

Kun olimme eilen Kattilahallissa, siellä tehtiin muutakin, kuin pidettiin lehdistötilaisuus, mutta siitä en voi kertoa vielä mitään. Mutta suuressa tilassa oli paljon valoja ja tapahtumaa. Ihmisiä ja hyörinää. Koska tila on valtavan avara ja suuri, kaikki mitä tapahtui, näkyi kaikkialle. Katsoessani sitä kaikkea maskituolistani näin yhtäläisyyden La La Landiin. Tilassa oli ihana erityinen valo. Valtavat päivänvalolamput valaisivat tilaa ulkoa ja sisällä oli välillä aavistus savua, joka teki valon erityisellä tavalla näkyväksi. Tunnelma oli hieno. Koska ykköstavoitteeni on nauttia, nauttia ja nauttia tästä projektista, aloin aistia ja katsoa kaikkea niin, etten koskaan unohtaisi miltä siellä näytti. Se oli aivan mahtavaa. Vaikka olin hiljaa, päässä tapahtui ja heittäydyin nauttimaan tunnelmasta. Se kyllä kannatti.

Lehdistötilaisuuden jälkeen vaihdoimme asuja ja harjoittelimme pienen tanssiesityksen. Minähän en ole siis koskaan oikeastaan tanssinut. Olen siinä mielessä tabula rasa – tyhjä taulu. Mitä sille nyt kirjoitetaan, jää nähtäväksi, mutta eilen yllätyin.

C234c6mWgAIXrYj

Tähtivalmentajani on ihana Sami Helenius. Hauska, taitava, rauhallinen ja ihmeellinen. Ihmeellinen siksi, että opin askeleet! Siis minullahan on tämä kammo, etten opi mitään askelia. Olen ryhmäliikuntatunneilla se, jolla on kaksi vasenta jalkaa ja olen päättänyt joskus, etten opi tanssimaan. Silti olen unelmoinut siitä aina. Mutta kuinka kävikään, opin sen jutun. Se oli ihanaa. Eilen tapahtui siis mikrokoossa se mitä ohjelmalta odotan – opittuja tanssiaskeleita, iloa ja heittäytymistä. Eli hieno alku ja ihana päivä. Olen niin onnellinen, että pysähdyin hetkeen ja imin sitä tunnelmaa itseeni.

Toinen puoli tarinaa on kengät, jotka sattuvat, pohkeet, jotka kiristävät, selkä, jota alkaa jomottaa korkojen takia, se ettei pysty syömään (en tiedä miksi, mutta en kyennyt nielemään oikein mitään muuta kuin suklaata) Mutta kuka noita juttuja viitsii miettiä, kun tilanne on ohi? Muistan mieluummin sen pienen tanssihetken ja hienon valon ja muutaman erityisen halauksen, joissa konkretisoitui ilo siitä, että olen mukana.

Ja nyt lähden harjoituksiin, heippa!

Hanna