Seksuaalista häirintää ja uhriutumista

Aamuyön unettomina tunteina päässä alkoivat kiertää ajatukset naisten seksuaalisesta häirinnästä ja siitä, kuinka siihen suhtaudutaan.

Mikä ihme siinä on, että häirintää ei kaikissa piireissä voida ottaa tosissaan. Vähättely on edelleen täysin yleistä. Joku letkauttaa, että no höpö höpö, ainahan sitä on ollut! Jo lapsesta saakka pojat ovat tyttöjen helmoja nostelleet. Ja pam – siinä sitä ollaan ihan ytimessä. Juuri niin ollaan tehty ja yhtä kauan tytöt ovat sitä inhonneet.

Nyt, kun asia yhtäkkiä on nostettu pöydälle, minua hämmästyttää tämä vähättelijöiden kaarti ja kova poru. On ihmisiä, jotka ovat huolissaan siitä, että flirtti loppuu, että naisille ei voi enää sanoa mitään, ettei tuomittaisi ahdistelijaksi. Ettei elämä nyt vaan mitenkään muuttuisi tylsäksi ja rajoitettaisi liikaa. En tiedä ovatko ihmiset tulleet hulluiksi vai mitä tapahtuu! Onhan maailma täynnä miehiä, jotka ovat aina kyenneet kunnioittamaan naisia sekä erottamaan oikean ja väärän tavan lähestyä.

Erittäin hämmentävää on se, mitä tapahtuu, kun julkisuuden henkilö joutuu epäasiallisen käytöksensä vuoksi jäämään pois TV-ohjelmasta. Hän myöntää huonon käytöksensä. Pian hänet siirretään syrjään myös toisesta produktiosta. Eli kerrankin tehdään jotain oikein. Ei paineta villaisella, vaan reagoidaan. Annetaan viesti, että ei hyväksytä tällaista toimintaa.

Mitä sitten tapahtuukaan. Mies, joka on ensin myöntänyt käyttäytyneensä typerästi alkaa vähätellä asioita ja kokee itse tulleensa väärin kohdelluksi. Asiat joista häntä syytetään, ovat tapahtuneet kauan sitten, häntä ei ole asetettu syytteeseen tai tuomittu rikoksesta. Hän toteaa, että on jo menettänyt kunniansa ja työnsä ja tästä hän syyttää mm. somen negatiivista voimaa.

Mutta olisiko kuitenkin niin, että hän menetti kunniansa jo silloin kauan sitten ihan omalla käytöksellään?

Nettikeskusteluissa häntä puolustetaan sanoen, että näin ihmisiä ei saa kohdella, on kohtuutonta, että hän menettää työnsä. Mutta hyvät ihmiset, on kohtuutonta, että naisia kohdellaan vuosisatojen perinteen mukaisesti härskisti aina vaan. On kohtuullista, että se lopetetaan, että sellainen käytös tuomitaan, koska niin ei saa tehdä.

Tällaisissa tapauksissa tapahtuu aina sama asia. Uskotaan että syytökset eivät ole tosia ja jos olisivatkin, niin niiden väitetään olevan vahvasti liioiteltuja. Lisäksi ollaan sitä mieltä, että mitään ei ole tapahtunut, koska ketään ei ole raiskattu. Olen jotenkin sanaton tämän ajatusmaailman edessä. Juuri tämähän on se villakoiran ydin. On taisteltava oikeudesta saada olla rauhassa kaikelta ahdistelulta. On taisteltava oikeudesta koskemattomuuden oikeuteen, sekä sanallisen häpäisyn, että konkreettisen koskemattomuuden.

Onko ihme, että ahdistelusyytöksiä ei tule julki oitis, kun jotain ikävää on tapahtunut? Ei ole, koska asiahan kääntyy salaman nopeasti siten, että nainen on ollut tyrkyllä, hänellä ei ole huumorin tajua, hänellä on huono itsetunto ja sikäli kun mitään edes tapahtui, se on naisen oma syy. Ahdistelun kohteeksi joutunut nainen kantaa häpeää aivan samoin kuin koulukiusatut. Se tunne, että ei ole mitään, koska kiusataan, pitää huolta siitä, että suu pysyy kiinni. Häpeä ja ahdistus kannetaan yksin.

Nollatoleranssi tällaisen käytöksen hyväksymiselle kuulostaa raikkaalta ja antaa toivoa. Ja niinhän se menee, että niin makaat, kuinka petaat.

Hanna

 

Ei kannata sanoa ei, koska tiedossahan voi olla seikkailu!

Olen huono vaimo. Eilen olin hyvä ja se palkittiin oitis.

Jari harrastaa enduroa ja koska on harrasteleminen ei oikein sovi hänen luonteelleen, niin hän ajaa sitä tietysti kilpaa. Ja koska kilpailla ei voi kuin voittaakseen, hän harjoittelee ja sitäkin tosissaan. Koko homma ei liity elämääni mitenkään. Olen huono vaimo enkä mene mukaan kisoihin enkä harjoituksiin. Minusta ei ole varikkohengettäreksi. En huolehdi eväistä enkä pyykistä (jota todellakin siinä lajissa piisaa) Jos pyydetään, teen eväät, mutta harvoin pyydetään.

Saarenmaa_Hanna_sumari_1

Kun ollaan Saarenmaalla, kuten nyt, on enduroprätkä aina mukana ja kun minä hyggeilen mökillä, Jari käy ajamassa. Eilen hän pyysi minut poikkeuksellisesti mukaan metsään houkuttimenaan tieto, että hän on nähnyt ihmisten noukkivan jotain kyseisessä metsässä.

Ei kiinnostanut pätkääkään lähteä sinne. Satoi vettä ja taivas oli tasaisen harmaa. Halusin jäädä mökkiin leipomaan ja hämyilemään. Ajatus vaeltamisesta sateessa, jo valmiiksi umpimärässä metsässä, oli vähintäänkin vastenmielinen.

Jari harvoin pyytää mukaansa harjoituksiin tai kisoihin, koska tajuaa että siellä ei ole minulle mitään kiinnostavaa. On kuitenkin olemassa sellainen vaara, että ajaessa käy hullusti. Silloin on hyvä, että joku on lähellä. Pidin siis suuni kiinni ja puin päälleni sateen kestävät vaatteet, otin mukaan korin ja sieniveitsen. Mietin, ettei koskaan kannata sanoa ei – koska tiedossahan voi olla seikkailu. Ikinä ei voi olla varma.

En nyt ollut kuitenkaan hilpeimmällä mielellä, kun ajoimme sateen harmaudessa kohti endurometsää. Sain vilunväreitä ja olo oli ankea. Vain ajatus siitä, että päivän liikunta tulee hoidettua metsässä samoillessa, lohdutti. En uskonut hetkeäkään löytäväni metsästä ainuttakaan suppilovahveroa tai mustaa torvisientä. Ja muiden sienien aika on auttamattomasti ohi.

Olin oikeassa. Melkein. Löysin litran suppiksia. Mutta hyvät hyssykät sentään minkä kantarellisaaliin sain! Wahoo wahoo! Niitä oli siellä aivan hulluna! Suuri ja napakoita, pieniä, keskikokoisia puhtaita ja ihania! Ja mikä metsä! Paras ikinä, koska siellä kasvoi vain harvakseltaan havupuita. Mäntyjä, kuusia ja katajia. Eli yhtään keltaisia lehtiä kätkemässä himottua saalista. Sienet loistivat keltaisina jo kaukaa paksun vihreän sammaleen ja harmaan jäkälän peittämässä maastossa.

Jäkälää ja tummia puunrunkoja - ei esteitä!

Jäkälää ja tummia puunrunkoja – ei esteitä!

Pehmeää vihreää sammalta

Pehmeää vihreää sammalta, ei puiden lehtiä peittämässä tai hämäämässä.

Suppilovahveroita

Litran verran löysin näitäkin.

Kantarelleja maastossa

Keltaista kultaa!

Kantarelleja ja käsi mittakeppinä.

SUURIA!

Seikkailulle peukku!

Seikkailulle peukku!

Keräsin tunnissa koko korillisen. Ja niin siinä siis kävi taas. Ei kannattanut sanoa ei – sain seikkailun ja uuden osoitteen tuleville sieniretkille.

Ei kannata sanoa ei, koska Ikinä ei voi olla varma… Tämä ajatus on vienyt minua eteenpäin koko elämäni ajan. Se on hämmentävää. Ihmisethän suunnittelevat ja pohtivat mitä tekevät ja mihin pyrkivät. Minulle ehdotetaan asioita ja sanon usein kyllä. Lähden juttuihin mukaan ja katson mitä tapahtuu. Siten perustin PR-toimiston, siten ajauduin TV-uralle joka taas on vienyt minua vaikka miten ihmeellisiin juttuihin. Samalla lailla aloin kirjoittaa blogeja. Ja tässä mä nyt istun Saarenmaalla ja alan kohta perkaamaan elämäni suurinta kantarellisaalista. Pieniä ja isoja juttuja tapahtuu, kun sanoo joo.

 

Kyllä!

♥️

Hanna

 

 

 

Suppilovahveropiirakka – onnenpiiras

Ohut ja hyvä. Makua alusta loppuun

Ohut ja hyvä. Makua alusta loppuun

 

Olen jo kahteen kertaan maininnut, että leivoin sienipiirakkaa viime sunnuntaina. Reseptiä on kyselty, joten toki sen julkaisen. Käytin piiraaseen suppilovahveroita, mutta siihen voi käyttää mitä tahansa sieniä. Muut ainekset valikoituivat sen mukaan, mitä jääkaapista sattui löytymään, mutta onneksi kirjoitin kaiken ylös, sillä hyvää tuli. Suolaiset piiraat on juuri siksi niin kivoja, kun niihin voi laittaa mitä vaan ja lähes aina tulee hyvää.

Yleensä piirakoissa on se vika, että pohja on paksu ja mauton. Oikeasti jos kehtaisin, söisin aina vain sisuksen. Ja homma vaan pahenee mitä pienemmästä piiraasta on kyse. Yhden annoksen pikku quichet eivät usein maistu yhtään miltään, kun paksu taikina on leivonnaisessa pääosassa. Tästä tekee poikkeuksen karjalanpiirakat ja sultsinat, jotka ovat alusta loppuun saakka pelkkää herkkua. Mutta nehän ovatkin ihan oma lukunsa.

Olen kehitellyt ilokseni piirakkapohjia, joissa on makua ja rakennetta. Sienipiirakan pohjaan makua tuo porkkanaraaste ja kaurahiutaleet. Lisäksi pohja ja koko piirakka on ohut.  Ohut ja maukas ja siksi minusta ihan parasta laatua. Lisäksi se on täydellinen hygge-piiras, koska sienet on itse kerättyjä ihanasta metsästä siskoni Ritvan kanssa, porkkanat sain ystäväni kasvimaalta ja kananmuna on tutusta kanalasta. Lisäksi leivoin piiraan onnellisena, ja sehän on tunnettu tosiasia, että leipojan mielialat siirtyvät taikinaan. Usein myös taikinan tunnelma siirtyy kyllä leipojaan. Eli leipomisessa asuu hyvän kierre. Minä rakastan sitä kierrettä. Kun sekoitan taikinaa, olen onnellinen. Aina.

suppilovahveropiirakka_3

 

pala suppilovahveropiirakkaa.

suppilovahveropiirakka_5Sienestäminen on muuten huippulaji. Parasta ulkoilua ikinä. Epätasaisessa maastossa on kivaa kävellä ja loikkia, löytämisen ilo on ihanaa ja metsien kauneus. Jäkälä, naava ja sammalet, harmaat kalliot ja sammalen läpi puskevat varvut.  Metsää on tosi vaikeaa kuvata niin, että kaikki tuo, tai edes osa siitä näkyisi. Mutta onneksi me suomalaiset tunnemme metsät ja onneksi niitä on niin että jokainen joka tahtoo, voi sinne mennä. Mutta eiköhän tässä ole löpisty tarpeeksi jo! Nyt siihen reseptiin.

Sienipiirakka Hannan tapaan

24 cm halkaisijaltaan oleva vuoka

100 g huoneenlämpöistä voita

100 g porkkanaraastetta

1 dl jauhoja

1 dl kaurahiutaleita

½ tl leivinjauhetta

½ tl suolaa

Täyte

1/2 l tuoreita tai 40 g (n. 2dl) kuivattuja suppilovahveroita

1 pieni valkosipulin kynsi

1 punasipuli

1 rkl öljyä

2 tl tuoretta timjamia

1 tl tuoretta rosmariinia

Suolaa

Mustapippuria

1/ 2 dl pinjansiemenia

100 g Philadelphia tuorejuustoa

1,5 dl kuohukermaa

1 muna

2 dl vasta raastettua parmesaania

 

Tee taikina

(Jos käytät kuivattuja sieniä aloita siitä, että laitat ne likoamaan kylmään veteen.) Sekoita keskenään rasva ja porkkanaraaste. Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe ja suola. Yhdistä seokset ja muodosta niistä taikina. Levitä taikina voideltuun ja jauhotettuun piirakkavuokaan kostein somin. Paista 225° 10 min ja ota sitten pois uunista ja täytä.

Tee täyte

Paista puhdistettuja sieniä öljyssä pannulla kunnes neste on kiehunut pois niistä. Jos käytät kuivattuja sieniä, kaada liotusvesi pois ja paistele sieniä, kuten tuoreitakin, kunnes neste on melkein haihtunut. Lisää pieneksi silputtu sipuli ja murskattu valkosipuli ja paistele kunnes sipulit pehmenevät. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla, tuoreella timjamilla ja rosmariinilla. Levitä täyte piirakkapohjan päälle ja ripottele pinnalla pinjansiemenet.

Sekoita keskenään kerma ja tuorejuusto ja lisää joukkoon kananmuna. Sekoita tasaiseksi ja kaada täytteen päälle. Lisää pinnalle vielä parmesaniraaste ja paista kypsäksi 200 asteessa noin 30 min.

Herkkuhetkiä ruokapöytään

♥️

Hanna