Äiti teki virheen (minä)

Paljon tulee tehtyä kaikenlaisia virheitä elämässään, se on selvää. Osa on huvittavia, osa ikäviä, itselleen on lupa nauraa ja olla armollinen. Mutta kun mokaat äitinä niin kaikki tuo on kuin tuulen huminaa korvissasi. Tuntuu siltä kuin joku paiskoisi nyrkillä palleaan ja pitäisi sydäntäsi kädessään, ei elvyttääkseen sitä, vaan puristaakseen sen niin pieneksi, että se melkein katoaa ja veri siinä lakkaa kiertämästä.

Olen ollut usein hyvin ärsyttävä lapsi omille vanhemmilleni. Olen tietenkin tiennyt kaiken paremmin kuin he ja jaellut neuvojani auliisti. Ollut kärkäs ja niin järkyttävän paljon viisaampi kuin he. Kun olen pyytänyt äidiltäni viisastuttuani tai rauhoituttuani anteeksi, hän on aina sanonut: unohdin sen jo ennen kuin olit sanonut sen. Rakastan sitä asiaa äidissäni ehkä eniten. Toiseksi eniten rakastan sitä, ettei hän koskaan ole kysynyt asioistani tai puuttunut niihin, mutta jos olen kysynyt tai kertonut, hänellä on aina ollut viisas neuvo tai lohtu annettavanaan. Lohtu on ollut reipasta. Lähinnä neuvo olla välittämättä ja pyyhältää asioissa eteenpäin. Olla ikävien asioiden, ihmisten tai tapahtumien yläpuolella.

Olen koettanut olla äitini kaltainen näissä kohdissa ja mielestäni olen onnistunut.

Mutta voi mikä onkaan se fiilis kun tiedät munanneesi pahan kerran. Kuinka ikävää onkaan kieppua siinä tilanteessa, kun et voi muuta kuin pyytää anteeksi ja odottaa että lapsen sydän korjaantuu. Se kun on myös puristuksissa ja palleaan sattuu kun elämä moukaroi. (Väistän sanomasta äiti moukaroi.)

En yhtään haluaisi kuulla mitään sellaista, että kaikki mokailevat, olet lapsesi paras äiti, ja muuta sanahelinää. Haluaisin etten olisi töpännyt. Ainoa mikä lohduttaa on että töppäily oli vahinko ja se fakta että kaikki tekevät virheitä. Ja että tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Tekisi mieli lakata olemasta toviksi.

Virheet tuntuvat aina suurilta, kun ne tapahtuvat. Kun kerran lavalla juontaessani tuli täydellinen blackout. Yskäisin ja selvin siitä. Tuskin kukaan edes huomasi, mutta olin kauhuissani. Kun unohdin tapaamisen täydellisesti. Kun en tuntenut ihmistä, kun unohdin tuttavani nimen, kun avasin suuni väärässä paikassa, kun hermostuin ja olin typerä. Mitä väliä. Anteeksi pyynnöllä pitäisi selvitä. Mutta äiti on eri asia. Äitien virheet kirjoitetaan sydänverellä. Mutta niin äitien rakkauskin. Ja rakkauden tekoja on tuhat kertaa tuhatmiljoonaa enemmän.

Mama

 

Kommentit
  1. 1

    Maria sanoo

    Hei Hanna! Myötäelän täysillä! Näinhän se on, mikään moka ei tunnu läheskään niin pahalta ja jotenkin peruuttamattomalta kuin äitimoka! Ja se kauhea katumus ja syyllisyys ja myös pelko siitä, että se oli siinä, että voiko lapsesi koskaan antaa sinulle anteeksi! Itse mokattuani yritän parhaani mukaan puhua ja selittää ja PYYTÄÄ ANTEEKSI! Sitten en voi kuin toivoa parasta.. Tsemppiä sinulle ja muista että lapsesi rakastaa sinua!

    • 1.1

      hannasumari sanoo

      Juuri näinhän se menee. Mä sain anteeksi ja kaiikki hyvin taas.
      <3
      Hanna

  2. 3

    sanoo

    Ihana kirjoitus <3
    Minun äiti on ihan samanlainen, ei puutu asioihini, ei ole koskaan puuttunut eikä kysellyt. Eikä isäkään. He eivät esimerkiksi koskaan kysele, että milloinkas teette lapsia? He ymmärtävät, että se on mieheni ja minun asiani olla haluamatta ja elää meidän näköistä elämää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *