Älä arvaile, älä tuomitse – kysy!

Minulla on yksi ystävä, jota ihailen suunnattomasti siitä syystä, että hän sanoo aina suoraan asiat, jotka häntä painavat, askarruttavat tai ärsyttävät. Hän tekee sen hienosti. Hän valitsee hetken ja sanoo tai kirjoittaa asiansa varovasti mutta selkeästi. Hän on hyvin herkkä, erityisherkkä. Ja myös erityisrakas minulle.

Erityisen herkät ihmiset vaistoavat asioita nopeasti. Heidän tuntosarvensa ulottuvat pitkälle ja aivan kuin ne lakkaamatta vähän väreilisivät ilmassa risteilevien lausumattomien sanojen ja ajateltujen ajatusten voimasta. Kuin perhosten siivet.

tumblr_n5a7xksoqh1roedvzo1_500

Herkkävaistoisia ihmisiä on toki muitakin, kuin eritysherkät. Jotkut ihmiset vaan lukevat ympäristöään ja muita ihmisiä tarkasti.

Ihmiset eivät kuitenkaan ole selvännäkijöitä. Kun tuntee, että ilmassa on outo, negatiivinen varaus, ei voi tietää varmasti miksi sellainen on. Joskus ihmiset käyttäytyvät oudolta tuntuvilla tavoilla, koska heidän mieltään painaa asia, jolla ei ole mitään tekemistä niiden ihmisten kanssa, joiden seurassa hän sillä hetkellä on. Siitä syystä on hienoa, jos osaa avata suunsa ja kysyä, kuten ystäväni tekee.

Varmasti jokainen on kokenut sen tilanteen, jossa hämmästelee mielessään jonkun outoa käytöstä, mielialaa tai tapaa olla jossain tilanteessa. Joku osaa antaa asian mennä menojaan ja ajattelee, että okei, hänellä on huono päivä. Monelle jää kuitenkin mieleen kysymys: mitä minä olen tehnyt väärin? Tai vielä ikävämpi päätelmä: Onpa ikävä ihminen!

Kuinka hyvä olisikaan, jos näiden kummankin päätelmän sijaan mentäisi ihmisen luo ja kysyttäisi miksi? Sitä ei tarvitse tehdä heti. Voi odottaa sopivaa hetkeä. Kunhan ei odota liian kauan ja kysy kun on jo liian myöhäistä. Kun viha on kasvanut yli äyräittensä tai kun mahdollisuus korjata tilanne on jo mennyt peruuttamattomasti ohi.

Periaatteessa omia huonoja fiiliksiä ei pitäisi viedä matkassaan mihinkään tilanteisiin, mutta on asioita, joille voi hyvin vähän. Kipu on yksi sellainen. Jos tekee kipeää, eikä voi sille mitään, se näkyy naamasta. Sitä ei voi aina kertoa ympärillä oleville ihmisille. Sairaskertomukset eivät kuulu useimpiin tilanteisiin. Voi olla suuria tai pieniä huolia, joita ei voi pyyhkäistä kasvoiltaan tai käytöksestään kokonaan pois, mutta ei niitä halua kaikille jakaa. Herkkä ihminen näkee oudon käytöksen ja voi luulla mitä tahansa. Päättää kysymättä mistä käytös johtuu. Jos asia jää vaivaamaan, kannattaa sanoa se ja antaa itselleen mahdollisuus helpotukseen, kun oli väärässä ja ehkä toiselle mahdollisuus kertoa huolensa. Ainakin tilanne selviää eikä kasva mittasuhteisiin, joita asialla ei ole koskaan ollut. Joskus mitään asiaa ei ole, joskus taas on ja silloin se on parasta selvittää heti. Se on rakentavaa. Kun vahinko on tapahtunut ja peli menetetty on enää turhaa itkeä maahan kaatunutta maitoa. Voi vain mennä itseensä ja kysyä olisinko voinut toimia toisin? Mitä minä olisin voinut tehdä eri tavalla? Mutta kuinka moni tekee niin? Perinteinen tapa on syyttää toista. Mokomakin paskiainen. Sillä menetelmällä ihminen ei kasva tai muutu paremmaksi.

tumblr_nzxw5hX5x71qchk7to1_500

Lämmöllä

Hanna

 

Kommentit
  1. 1

    kikka sanoo

    Hei Hanna- Onnea tanssikisaan ja toivottavasti paikat kestää. Odotan iinnolla helmikuuta ja blogejasi tanssin pyörteistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *