Anna seikkailulle mahdollisuus

Läheltä piti!

Läheltä piti!

Mä aina välillä mietin sitä, kuinka hullua on, kun oletamme että kaikki toimii aina moitteettomasti, tapahtui mitä tahansa.

Jos on hirveä lumimyräkkä tai joku muu poikkeussää ja junat ovat myöhässä, siitä syntyy hirveä haloo. Ihmiset ovat tuohduksissaan. Pitäähän junien nyt olla aikataulussa! Ihminen on sentään käynyt kuussakin!

Jos myrsky kaataa puita ja kotitalouksilta menee sähköt, ihmiset saavat hepulin. Ja auta armias jos asiaa ei saada välittömästi korjattua – se on katastrofi, valituksen paikka ja suuri hammasten kiristys.

Kaikki ajoneuvot kärsivät lumesta ja myrskystä. Ja kaikki ne ovat myös alttiita menemään rikki. Eikä ne sitä aikataulussa tee. Mutta, jos matkaan tulee mutka, voi siitä seurata seikkailu – se on usein vain asenne kysymys.

Olemme jääneet lukemattomia kertoja lentokentälle, koska jossain on joko hajonnut kone (harvemmin) tai jossain on satanut lunta. Ja joka kerta siitä on seurannut pitkä odotus, outo mutka matkaan ja vaikka mitä. Kertaakaan en ole valittanut. Ja jokaisesta tällaisesta ennalta arvaamattomasta mutkasta matkaan on seurannut muistorikas tarina.

Kerran olimme lähdössä Key Westiin Floridaan koko perhe ja pari ystäväämme joulua viettämään ja vähän pidemmäksikin ajaksi. Heathrowlla matka katkesi. Emme ehtineet Floridan koneeseen. Kesävaatteissamme menimme hotelliin Lontoossa odottamaan seuraavaa päivää ja uutta mahdollisuutta lähtöön. Hotellissa päätimme ottaa ilon irti ja ilta oli kyllä hauska. Hotellin pubissa loimusi takkatuli ja olut ja viini virtasivat ja nauru raikui. Aamulla kuulimme, ettemme pääsekään Miamiin, kuten piti. Onnistuimme saamaan liput Orlandoon. Sieltä oli noin kahdeksan tunnin ajomatka Key Westiin. Pahaksi onneksi olimme vuokranneet auton Miamin läheltä, eikä sitä voinut vaihtaa muualle. Lisäksi tyttäremme poikaystävä oli tulossa jouluyllärinä meitä vastaan Miamiin New Yorkista. Aika soppa!

Vaan eipä mitään. Viestimme poikaystävälle, josko tämä hakisi auton Miamista ja ajaisin Orlandoon, sillä aikaa kun me yritämme päästä Lontoosta sinne. Viestiminen oli haastavaa, koska yllätyksen tuli säilyä.

Lopulta olimme Orlandossa ja poika oli vastassa kentällä. Tyttäremme sai kokea aikamoisen yllätyksen kun sydämen valittu seisoi kentällä vastassa.

Hyppäsimme autoon ja lähdimme aikaerosta sekaisin ajamaan kohti Key Westiä. Kaikki muut nukkuivat pikkubussissamme, vain minä ja mieheni valvoimme. Minä pidin seuraa ja Jari ajoi.

Key Westin tie on vain kaksikaistainen – yksi kaista kulkee molempiin suuntiin eikä tiellä saa ohittaa. Edessämme körötteli auto turhan hitaasti ja Jari mietti, josko menisi ohi. No jokainen joka tuntee minut arvaa mitä sanoin…. Samalla kun Jari heitti vilkun päälle alkoi vilkkua myös taustapeilissä. Poliisi. Ou shit!

Paha paikka. Tuli mieleen kaikki TV-sarjat joissa kädet täytyy pitää ratin päällä, nousta autosta, nostaa kädet autoa vasten jalat harallaan uuuh…. No poliisi tuli ikkunalle ja pyysi papereita. Kerroimme ettei Suomessa ole sellaista sääntöä, että keltaisella sulkuviivalla ei saa ohittaa edellä ajavaa. Ja pari muuta mehevää tarinaa myös. Tarjosin hänelle myös ranskanpottuja jotka olimme ostaneet vähän aikaisemmin samalla, kun tankkasimme auton. Eipä maistunut pollarille pottu…. No pääsimme jatkamaan matkaa ja siis lopulta olimme perillä ja vietimme hauskan loman. Josta en kuitenkaan oikeasti muista mitään muuta kuin kommellusten täyttämän alkutaipaleen! (Olen käynyt Key Westissä monta kertaa, se tietysti vaikuttaa asiaan, muuten toki muistaisin varmasti paikkoja jne. Sen kyllä muistan, että vuokrasimme siellä fillarit ja teimme kivan pyöräretken)

Mutta matkan herkullisin juttu oli koko se yllätysten vyyhti, joka seurasi myrskyn aiheuttamasta ongelmasta. Koko reissu haasteineen oli hauska. Se oli seikkailu!

Meidän majapaikan kyltti Key Westissä kauan sitten

Meidän majapaikan kyltti Key Westissä kauan sitten

Toisen kerran meidät yllätti kaksi vastakkaista ukkosmyrskyä, kun olimme prätkällä Key Westissä. Lähdimme viime tipassa sieltä kohti Miamia juuri ennen kuin tiet suljettiin sateen vuoksi. Jouduimme ajamaan hullussa rankkasateessa koko päivän. Vettä tuli kaatamalla. Sateella siellä on aivan sairaan liukasta, koska kuumaan asvalttiin sulaa varmaan kumia ja kun alkaa sataa kadut ovat kuin saippuoidut. Se oli hurjaa menoa. Nahkaiset ajosaappaani kastuivat niin, että sain ne kuiviksi vasta Suomessa, vaikka olimme vielä viikon Miamissa. En valittanut – nautin seikkailusta!

Näitä tarinoita on kymmeniä. Aina sattuu ja tapahtuu, kun matkustaa. Mikään ei voi olla aivan varmaa. Se kannattaa muistaa ja ottaa iisisti, jos koneet myöhästyvät tai tapahtuu ylläreitä. Laukussa on hyvä kantaa ylimääräistä t-paitaa, hammasharjaa, kirjaa ja ennen kaikkea – hyvää mieltä. Tarinat ja seikkailut syntyvät yllätyksistä ja odottamattomista tapahtumista. Jos ottaa ne vastaan ilolla hetkiään ei mene hukkaan. Ja jos rikkinäistä konetta korjataan, voi olla todella onnellinen.

Jos sähköt ovat poikki, elämä on haastavaa, mutta ei se sitä ole loputtomasti kuitenkaan. Ja ehkäpä siihenkin voi suhtautua seikkailumielellä.

Seikkalut on parasta elämässä kuitenkin!

Suukkoja

Hanna

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Loisto artikkeli 🙂 Parasta imo onkin kun tekee jonkun matkan suunnittelematta ilman minkäänlaisia odotuksia, niistä on tullu aina ikimuistoisimpia ja parhaimpia. Jotkut ympäripyöreät suunnitelmat voi kannattaa tehdä mut ei liian tiukkaa aikataulutusta jne niin voi soveltaa lennossa ja saada irti paljon enemmän, ja samalla rennommin kun ei tarvi suorittaa sitä matkaa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *