Häpeällisiä hetkiä ennen kuin tiesin olevani normaali osa 4

Edelliset vaihdevuosista kirjoittamani blogijutut olivat tavoittaneet näihin vauhtivuosiin (ha – hyvä sana!) tarkoitettujen luonnonlääkkeiden markkinoijan. Sain kaksi pakettia Menohopia eilen kokeiltavakseni ja samassa kuoressa oli myös hauska kirje. Kirjeessä hän muistutti, että olin ollut viime keväänä tuotteen lanseeraustilaisuudessa mukana. Voi pojat! Niinhän minä olinkin. En saata sitä unohtaa, sillä se oli monessa mielessä mieleenpainuva ja kamala aamupäivä.

Tilaisuus järjestettiin Unioninkadulla joogasalissa. Puhumassa oli ravintolisän markkinoijan lisäksi gynekologi Leena Larva sekä Rosa Meriläinen. Luentojen jälkeen oli luvassa tunnin ilmajoogatunti.

Tulin tilaisuuteen yksin ja istuin etupenkkiin. Sattumalta paikalla oli myös eräs vanha tuttuni, jonka tunnen erilaisista tilaisuuksista ja töiden kautta. Puhuimme muutaman sanan vaihdevuosista ja kurkkuani kuristi, sillä tämä jäytävä salaisuus siitä, että olenkin normaali, ei ollut vielä valjennut minulle. Häpesin ja aiheesta puhumien oli ahdistavaa. Ja pelkonihan ei tietenkään ollut turha! Kun muutamaa kuukautta myöhemmin näin tämän ihmisen sattumalta uudelleen, hän kysyi isolla äänellä julkisessa tilassa, kuinka jakselen vaihdevuosieni kanssa. Olin kuin kuoleman porteilla seisova syntinen ja jähmetyin siinä paikassa suolapatsaaksi etsien päässäni kuumeisesti (ilman aaltoja) pakotietä tilanteesta.

Tiedotustilaisuudessa kuuntelimme Larvaa silmät pyöreinä. Se oli juuri hän, joka kertoi mitä kaikkea vaihdevuosien hormonihuuruissa sekoileva nainen voi tehdä. Kuten tappaa lehmät navetasta ja lopulta itsensä. Ei juuri helpottanut meikäläisen oloa, vaikka naurattikin.

Seuraavaksi kuuntelimme Rosa Meriläistä, joka aloitti tarinansa sillä, että itsetyydytys on hänen paras kauneusniksinsä. En ole varma muistinko hengittää, mutta ilmeisesti, koska olen edelleen täällä. Hänen perustelunsa oli mm. luonnollista punaa hehkuvat posket.

Rosa oli hulvaton, vaikka vähän jäi kaihertamaan hän kommenttinsa koskien pelkoani roikkua pää alaspäin silkkiliinan varassa ilmajoogassa. ”No korkealtahan siinä tosiaan putoaa”… höh. Jos pelottaa, niin se viistoista senttiä ei siinä merkitse, vaan tilanne, jota et hallitse. Pelkääköhän Rosa mitään? Hän on vähän sellainen Peppi Pitkätossu! Olen minä uskaltautunut roikkumaankin. Laitan todisteeksi kuvan, mutta kyllä se pelotti. Kokeilin uudelleenkin ja silloin putosin. Nyt tiedän mitä siinä tapahtuu – ei mitään. Paitsi että tuntee itsensä idiootiksi, kun kaikki muut roikkuvat edelleen ja vieläpä nauttivat tilanteesta.

14801188_10202002954072081_1349793235_n

14800688_10202002957952178_895244487_n

Olimme päässeet siis keväisen tilaisuuden viimeiseen vaiheeseen. Ilmajoogatunnin alkuun. Hankkiuduin kohtuullisen kauas Rosasta, etten joutuisi häpeämään. Vanha tuttuni, ei osallistunut tunnille ollenkaan, mutta hän onkin kertonut, että on jo luovuttanut ja laittaa sukat istuen jalkaansa. Sitä en tee. Tai kumpaakaan. En luovuta, enkä istu.

Teimme herkullisia venytyksiä liinojen avulla, aurinko paistoi ja edessä näkyi ihana Kaisaniemen puisto. Kukaan ei puhunut hormoneista, orgasmeista, limakalvoista, osteoporoosista, nivelkivuista eikä estrogeeneistä. Olin onnellinen. Molemmat jalat olivat ylhäällä liinassa, yläselkä lattiassa ja tein lantion nostoja mehukkaasti ja intensiivisesti. Räks ja auts. Hirveä kipu iski polveen. Siis hirveä. Irroittauduin liinasta, nousin ylös vain huomatakseni, että sukka ei takuulla mene jalkaan seisten, tuskien istuenkaan. Polvea ei kärsinyt ojentaa lainkaan. Aivan sairas kipu. Könkkäsin itseni ulos salista ja ryömin pukuhuoneeseen ollessani samaan aikaan sekä onnellinen että onneton siitä, etten nähnyt ristinsieluakaan.

Polvestani oli jälleen irronnut pala. Voi helvetin helvetti. Mureneeko tässä nainen käsiin? Lääkäri sanoi että leikataan seuraavana päivänä, mutta hän lupasi soittaa vielä illalla. Makasin sängyssä ja odotin puhelua. Suomen kaunein koti –ohjelman kuvaukset olivat alkamassa seuraavalla viikolla. Arvostelisinko kenties kuinka koti sopii pyörätuolissa istuvalle? Tai olisinko aina asetettuna valmiiksi istumaan jonnekin, kun kamera tulee huoneeseen ja loisin jännittäviä silmäyksiä pitkin poikin? Tilanne oli kauhea. Lopulta lääkäri soitti ja sanoi, ettei leikatakaan. Vaiva saattaisi parantua itsestään ja polven kiilannut pala lähteä itsestään pois. Jännittävien kolmen kainalosauvapäivän jälkeen aamulla herätessäni polvi ojentui. Hurraa ja helpotus! Olin pelastettu.

No niin – sukat siis menevät edelleen jalkaan seisten, samoin sukkahousut, mutta tänään lasken housut jalastani sillä on gynekologin vastaanotto. Saapa nähdä mitä hän minulle kertoo. Murenenko ennen pitkää kokonaan, pysyykö pääni kasassa ja lakkaanko palelemasta.

Loppuun ei voi todeta muuta kuin vanhan työkaverini lausahduksen: aina kun on menossa hammaslääkäriin, toivoisi olevansa menossa gynelle ja päinvastoin.

 

Hip hip!

Palataan asiaan!

Hanna

 

 

 

 

Kommentit
  1. 1

    Johanna sanoo

    Tämä oli kyllä hauska postaus 😀 … Itse söin viime kesänä Menowelliä vai mikä lie se oli ja en tiedä oliko siitä tuon taivaallista hyötyä. Aina kannattaa kuitenkin kokeilla…
    Mukavaa loppuviikkoa & viikonloppua!
    //Johanna

    • 1.1

      hannasumari sanoo

      Menowelli on enhä hauskin tuotenimi, josta olen koskaan kullut!
      Iloa marraskuuhun!

      Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *