haukkuvat koirat – päivän kaktus!

Ihanaa, kun on ollut lämmintä! Meidän terassilla jopa kuumaa! Hyvän ilman kunniaksi päätettiin mieheni kanssa tehdä fillariretki. (Oikeasti minä päätin ja hän suostui) Mutta nämä kotikonnut on koluttu moneen kertaan ja teimmekin niin, että pistimme fillarit autoon ja ajoimme Arabianrantaan ja hyppäsimme pyörien satuloihin siellä.

missä me ollaan? Onneks on puhelin ja kartta!

missä me ollaan? Onneks on puhelin ja kartta!

Ajelimme Herttoniemeen ja sieltä edelleen Laajasaloon, siskoni Ritvan luo kyläilemään. Ritu asuu miehensä kanssa rivitalossa meren rannalla. Ihana paikka oli heidän unelmansa ja hanakalienkin vaiheiden jälkeen, kuin palkintona kävi ihmeellinen tuuri ja sattumus ja nyt he ovat asuneet omassa paratiisissaan jo vuosia. Paikka on tuttu kaikille kolmelle tyttärelleni, jotka käyvät vuoronperään säännöllisesti moikkaamassa Ritua ja Tapsua. Ja syömässä herkkuja liedeltä ja puutarhasta. Nytkin kävi niin, että tyttäreni Katri tuli sinne melkein samalla oven avauksella kuin mekin. Ja kohta laituriin ajoivat veneellään tyttäreni Kirsikka miehensä kanssa. Pian oli pöytä koreana ja istuimme nauttimassa kesäistä lounasta terassilla, meri kimmelsi ja elämä oli suloista kuin silkki. Vain yksi asia oli pielessä ja sitä en voi ymmärtää.

Vettä pyöräilijälle kesälasista. Pinnalla on metsämansikoita ja orvokki! So swet!

Vettä pyöräilijälle kesälasista. Pinnalla on metsämansikoita ja orvokki! So swet!

Paikka on niemessä ja vastarannalla on koirien uimaranta. Koirien haukku on loputonta ja jatkuvaa. Haukkua on aamulla, päivällä ja iltamyöhään asti. Kyllä minä ymmärrän, että koirat haukkuvat ja että ne nauttivat kun saavat uida ja tavata kaverikoiria. Meillä on ollut kaksi koiraa. Mutta kenen älynväläys on perustaa koirien uimaranta paikkaan jonka äärellä on koteja? Ei kukaan halua kuulla sitä räksytystä loputtomiin, vaikka rakastaisi koiria kuinka paljon. Koirien uimaranta pitää olla paikassa jossa koirat eivät häiritse haukullaan, kuten muut Helsingin koirien uimapaikat ovatkin. Oman koiran iloista haukkua jaksaa hyvin kuunnella, kun sen kanssa leikkii, mutta on kohtuutonta, että kaunis päivä merenrannalla hukkuu loputtomaan haukkuun. Ei sitä jaksa edes koiran omistajat itse!

kasissa uikkari ja paita, jos topissa on liian kylmää ajaa kuitenin. Ja onneksi oli. Molempia tarvittiin!

kasissa uikkari ja paita, jos topissa on liian kylmää ajaa kuitenin. Ja onneksi oli. Molempia tarvittiin!

lisää vieraita!

lisää vieraita!

Visiitti oli haukusta huolimatta super. Haukkua ei mainittu, vaikka sisko on puhunut siitä usein muulloin. Kävin vielä uimassa ennen kuin lähdimme polkemaan takaisin autolle. Jalat oli aika muussia kun pääsin kotiin. Seuraavaksi tahtoisin pistää fillarin autoon tai junaan ja mennä Hämeenlinnaan. Olen nähnyt junan ikkunasta pyörätien kauniin järven rannalla. Ajelisin sitä pitkin ja menisin syömään Vanajanalinnaan.

Mikä on sun paras pyöräreitti?

Hanna

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *