Hilpeitä kanoja ja luomumunia

Kaupallinen yhteistyö: Kultamuna

Eilen tulin niin onnelliseksi, kun näin onnellisia kanoja! Kävin Kultamuna luomutilan kanalassa.

Oli ihan huima reissu Lopelle. Kaikki alkoi munasta – totta kai. Kananmunassa oleva leima kertoo munan tuotantotavan, -maan ja –tilan. Viimeinen viisinumeroinen koodi on tuottajan tunnus. Syöttämällä koodin hakukenttään näet mistä kananmunasi on kotoisin. Käy testaamassa ositteessa täällä.

Minä lähdin siis visitille Lopelle, Hannes Uusitalon luomutilalle. Ajomatka aurinkoisessa säässä oli jo ihana. Niin nopeasti pääkaupunkialueelta pääsee ihailemaan maaseutua ja vehreää luontoa. Tunnin ajomatkan jälkeen olin perillä kauniissa pihapiirissä, jossa kuului iloista koiran haukuntaa. Hannes tuli pihalla vastaan ja menimme suoraan katsomaan kanoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämmöinen ihanuus siellä haukkui kun ajoin pihaan!

Tämmöinen ihanuus siellä haukkui kun ajoin pihaan!

Voi että ne olivat hilpeän näköisiä! Luomukanalan kanat pääsevät siis ulos laitumelle. (Mua nauratti sana laidun, sillä kaupunkilaisena jotenkin miellän hevoset ja lehmät laitumelle, enkä pikkuisia kanoja. Mutta hyvä sanahan se on.)

Siellä ne tepastelivat ja kuopsuttivat maata. Tuli heti sellainen olo että niitä pitäisi päästä jotenkin paijaamaan. Pyysin päästä sisälle aitaukseen ja lupa annettiin mutta Hannes sanoi, että kanat kyllä pakenevat saman tien. Menin hiljaa kun hiiri, mutta kun yksi kana päättää ottaa hatkat, seuraavat muut perässä. Olivat kuulemma vähän ujoja vielä, koska ovat vasta päässeet ulkoilemaan. Ilmakin oli aika viileä, lämpimänä kesäpäivänä kanat nauttivat paisteesta rinteessä kellotellen onnellisina puoli unessa. (Ihan kuin ihmiset siis!)

tyypit laitumella :)

tyypit laitumella :)

 

Hei - toi ihminen tulee tänne!

Kot kot!!

Hannes Uusitalo

Hannes Uusitalo

Seuraavaksi menimme sisälle kanalaan. Munia oli kerättynä suuri määrä kullankeltaisissa kennoissa ja seinällä oli hauska jo Hanneksen isän käyttämä munalaskuri tukkimiehen kirjanpitoa varten. Seinän takana olivat päivän tähdet, kanat. Koetin mennä sisään heidän kotiinsa niin etten häiritsisi, mutta kyllä ne vetäytyivät kauemmaksi heti kun astuin sisään.

Kanala

Kanala

montako tiuta?

montako tiuta?

Munataulu auttaa laskemisessa

Munataulu auttaa laskemisessa

Pieni, keskikokoinen ja jättiläinen

Pieni, keskikokoinen ja jättiläinen

 

 

Kun tulin sisään kanat pakenivat kanalan perälle

Kun tulin sisään kanat pakenivat kanalan perälle

söpöläiset. Yksi tulossa etualalla kylpee pehkuissa

söpöläiset. Yksi tulossa etualalla kylpee pehkuissa

Orrella istuvat kanat vaihtoivat päivän kuulumisia

Orrella istuvat kanat vaihtoivat päivän kuulumisia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En tiedä miten sen selittäisi, mutta kanat näyttivät kyllä onnellisilta. Hilpeiltä. Ajatus hymyilevästä kanasta on mahdoton, koska nokka ei taivu, mutta ne touhuilivat niin mukavasti omiaan. Jotkut olivat vetäytyneet hämäriin pesiinsä munimaan.

Kanat munivat aamupäivisin ja pesän lattia on muotoiltu siten, että munat vierivät liukuhihnalle josta Hannes kerää ne Kultamunan kuljetuskennoihin, joita olin jo nähnyt ison pinon.

Osa kanoista kylpi pehkuissa ja jotkut istuivat pullean pörheinä orsilla, jota pitää luomukanalssa olla 18cm kanaa kohti. Keskellä kanalaa keekoili kukko ja harmitti, kun se oli niin kaukana etten saanut siitä millään terävää kuvaa. Loput kanat vaan hengailivat ja ihan kuin ne olisivat jutelleet keskenään. Kälätys olikin melkoinen. En olisi millään malttanut lähteä sieltä pois, mutta tarjolla oli karjalanpiirakoita ja munavoita sekä omenapiirakkaa kahvin kera, joten menimme kahville, jossa haastattelin Hannesta lisää kanoista ja kanalanpidosta.

Uusitalon tila on ollut samalla suvulla jo 145 vuotta. Hanneksen isä muutti pellot luomulle vuonna 1995. Jo silloin tilalla oli myös suuri kanala. Hanneksen vanhempien jäädessä eläkkeelle oli aika miettiä kuka heidän kolmesta pojastaan ottaisi tilan hoitaakseen vai luovuttaisiinko tilasta. Se ajatus ei maistunut, vaan Hannes ja hänen vaimonsa päättivät jatkaa maatilan pitämistä. Hanneksen vaimo työskentelee tilan ulkopuolella muissa töissä, mutta hommaa riittää varmasti suurella tilalla hänellekin. Lapset tienaavat taskurahoja auttamalla esimerkiksi pihan hoidossa. Sukupolven vaihdoksen yhteydessä tutui järkevältä muuttaa myös munien tuotanto luomuksi.

Hanneksen äiti on maisema-arkkitehti ja sen huomasi kauniista pihapiiristä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luomukanojen ruokavalio on siis luomua ja siihen kuuluu: ohraa, kauraa, vehnää, herneitä, valkuaistiivistettä ja kalkkia. Luomukanalassa on väljät tilat, jossa tilaa on oltava yksi neliömetri kuudelle kanalle. (Vapaan kanan munat munitaan kanalassa, jossa yhdelle neliölle mahtuu 9 kanaa) Luomukanalassa on oltava luonnonvaloa, eli ikkunoita ja kanoille tarjoillaan myös karkeaa rehua. Hanneksella menu sisältää apilaa, timoteitä, porkkanaa ja muita juureksia sekä salaattia. Karkea rehu tarkoittaa myös virikkeitä kanoille. On mitä nokkia. Luomukanalan kanat pääsevät ulkoilemaan keväästä syksyyn eli toukokuusta lokakuuhun laitumelle, jossa on oltava 4m2 tilaa kanaa kohden.

namimaiskis!

Kultamuna luomumunia. Munan kuoressa on koodi, josta näkee miltä tilaöta munat ovat tuleet. Nämä eivät ole tilalta jolla vierailin.

Kultamuna luomumunia. Munan kuoressa on koodi, josta näkee miltä tilaöta munat ovat tuleet. Nämä eivät ole tilalta jolla vierailin.

Luomukanalan pidossa ei voi huijata, joten jos luomua tahtoo, sitä voi Suomessa kyllä ihan rauhassa ja luottavaisin mielin syödä. Kaikki* mitä kanoille tarjotaan on tarkistetusti luomua. Kaikki kuitit ja tositteet tarkistetaan vuosittain. Kirjanpito on tarkkaa. Ja on siinä tarkistettavaakin, sillä kanat syövät tosi paljon. Nämä kuvien kaakattajat syövät kymmenen rekallista viljaa vuodessa.

Minulle on tärkeää tietää, että kanat joiden munimia munia syön, voivat hyvin. Mutta tietysti on tärkeää myös se, miltä kananmunat maistuvat. Luomumunat ovat hyviä ja niistä on ilo leipoa. Ylipäätään popsimme meidän perheessä paljon kananmunia. Kananmuna on ravintosisällöltään yksi monipuolisimmista ruoka-aineista. Munista saa nopeasti ruokaa ja helposti herkkuja. Suomalaiset kananmunat ovat myös turvallisia, koska salmonellalle on nolla toleranssi.

 

Viisi faktaa luomumunien tuotannosta

Kanat saavat vain luonnonmukaisesti tuotettua ruokaa.

🐓

Kanoilla on väljät olosuhteet. Kuusi kanaa/m2

🐓

Kanalassa on luonnonvaloa

🐓

Kanat saavat myös karkeaa rehua eli virkkeitä

🐓

Kanat saavat ulkoilla puolet vuodesta

🐓

Hyvä mieli jäi kanalavisiitistä ja koko tavasta hoitaa maatilaa. Jäi vähän ikävä niitä kanoja ihan oikeasti. Hilpeitä tyyppejä!

Hanna

kot kot

* Luomukanoille saa antaa 5% tavanomaisia rehuraaka-aineita vuoden 2017 loppuun. Tämä siksi, jotta saadaan täytettyä kanojen mm. aminohappo (metioniinin) tarve. Hanneksen kanalassa se tarkoittaa ostovalkuaisrehussa lisättyä maissigluteenia, jota ei ole luomuna tarjolla. Kyseessä on eurooppalainen säädös.

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kiva juttu oikeasta kanalasta! 🙂 Meidän ”leikkikanalassa” asuu luomulattiakanalan entisiä kanoja, jotka olivat talvensa jo munineet ja olisivat olleet menossa minkin ruuaksi. Nyt, vuotta myöhemmin, munivat edelleen joka päivä, ja ovat oikein veikeitä tyyppejä. Ovat saaneet höyhenetkin kasvatetuksi uudelleen, kun haettaessa vuosi sitten olivat melkein paljaita.

  2. 2

    hannasumari sanoo

    Kiitos! Mä rakastuin kyllä kanoihin. Ne on ystejä tyyppejä. Noi pörhisteli uhkeissä höyhenissä.
    Kot
    Hanna

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *