Huono tuuri kääntyi onneksi Tampereella! Jesss!

IMG_1238

Voi vitsi, että olen hyvillä fiiliksillä. On ollut aika haipakkaa ja turnausväsymys alkaa ottaa valtaansa, kun joka päivä vaihtuu hotelli ja kaupunki. Ei ehdi puhua ystävien tai sukulaisten kanssa ja siis yksinkertaisesti elämä pyörii vain työn ympärillä. Onni on kuitenkin se, että työ on superkivaa samoin kuin työkaverit. Mutta tänään tuli totaalinen stoppi – nimittäin hotellin aamiashärdellille. Tampereen keskustan ison hotellin aamiaishuone oli aamutuimaan kuin Bombayn asema iltahämärissä. Pimeä ravintola ja järkyttävät jonot, aivastelevat ihmiset ja kaikkea paljain käsin ronkkivat pitkin poikin juoksevat ja kiljuvat lapset eivät nyt saaneet sympatiaani. Alkoi ahdistaa toden teolla. Otin kuitenkin puuroa lautaselle ja onneksi matkan varrella viisastuneena maistoin sitä, ennen kuin lisäsin marjoja. (= pakastemarjasekoitusta jossa on eniten väkevää mustaherukkaa, vähiten makeaa mansikkaa. Ja siis eletään parhainta mansikka-aikaa….pöh) Nimittäin  joissain hotelleissa ei lisätä puuroon lainkaan suolaa. Ja suolaton puuro maistuu kyllä keitetylle tiskirätille. Ja juuri niinhän se oli, ei suolaa. Harmaa, klönttinen ja suolaton limakiisseli katseli minua lautaselta. Sori, mutta en pystynyt. Lähdin ulos aurinkoon.

Kävelin torille päin ja kävin läpi kahviloita unelmissani tervellinen aamupala. Tuoreita marjoja, tuorepuuroa, pähkinöitä, hyvää vahvaa kahvia isosta mukista rauhallisesta ympäristössä, jossa on valoa eikä kukaan paiski mitään.

Se on kumma juttu, kun näissä hotellien aamiashuoneissa henkilökunta aina viskoo aterimet teräskippoihin ja latoo lautaset päällekäin hirvittävällä tarmolla ja metelillä, kuin osoittaakseen siten suuren ahkeruutensa ja reippautensa. Että se osaa olla inhottavaa. Jo ammoin isäni opetti minulle, että kunnon ravintolassa ei kuulu kuin hiljainen aterinten ja lasien kilinä, kun asiakkaat syövät ja nostelevat maljoja. Että työtään arvostava tarjoilija on kuin varjo – kaikki tapahtuu äänettömästi ja huomaamattomasti. Sitä tapaa harvoin, mutta Imatran valtionhotellin aamiashuoneessa sen voi kokea.

Kuusi kahvilaa ehdin käydä kulkiessani läpi, mutta leipää ja leivonnaisia vain oli tarjolla. Sitten näin Wayne’s Coffeen ja ajttelin, että ehkäpä siellä. Ei tärpännyt. Olin menossa ulos ja selittelin siinä, että olisin kaivannut tuorepuuroa. ja mitä taphtuu?!

Tämä viehättävä hymyilevä ihanuus sanoo minulle: ai että, olen monta kertaa ajatellut että sitä pitäisi tarjota meillä. Minulla on kauraryynejä, osaatko neuvoa kuinka sen tekisin? Voisin tehdä sitä sulle.

Ja niin tapahtui. Siinä yhdessä katsottiin mitä ainesosia heiltä löytyy ja hetken kuluttua edessäni oli kulho kaunista ja ihanaa tuorepuuroa, jättikuppi vahvaa hyvää kahvia ja katselin ikkunasta aurinkoiselle kadulle rauhallisessa ympäristössä. Siunattu tuo ihminen ja pelastettu päiväni!

IMG_1224

Toki tuorepuuro saisi imeytyä muutamia tunteja vähintään, mutta ohut olomuoto ei haitannut lainkaan! Maku oli loistava ja sen tietysti kruunasi notkeus toteuttaa asiakkaan unelma ja tilannetaju. Niin usein aloitekyky puuttuu ja nähdään vain ne mahdollisuudet jotka ovat jo olemassa.

Kun lähdin kiitin vielä kehuin hyvää makua. Tyttö vastasi, että olihan se liian löysää, mutta rakkaudella tehtyä, että ehkä siitä sen herkullisuus! Nyt mulla onkin sitten kantakahvila aina Tampereen reissuilla! Jess!

Kiitollisena ihanasta aamusta lähden nyt Hämeenlinnaan, jossa on seuraava kuvauskohde!

Pus ja iloa päiään

Hanna

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *