Ihana eilinen!

Herään ani harvoin kahvin tuoksuun, sillä olen yleensä ensimmäisenä jalkeilla. Eilen se kuitenkin tapahtui. Meillä oli jopa ystävä yötä, mutta mieheni ja hän olivat syöneet aamupalan ja lähteneet töihin niin hiiren hiljaa etten herännyt. Siitä kyllä tietää, että olin huikean väsynyt. Olin kyllä valvonut yöllä pari tuntia, joten varmaan olin syvän unen vaiheessa aamulla.

Aromikas kahvin tuoksu siis saatteli minut aurinkoiseen aamuun. Se oli jotenkin ihanaa, mutta myös ihan pienen aavistuksen veran suruisaa. Tunnen helposti outoa haikeutta juuri aamuisin. Aloin siinä sitten miettiä äitiäni ja aikaa, kun isä kuoli. Äidille ei kukaan sanonut hyvää huomenta ja se tuntui surulliselta. Pidimme hänen luonaan pienet kestit ja teimme mätivoileipiä. Äidillä ei ollut paahdinta joten toin meidän kreisin Mikki Hiiri -leivänpaahtimen mukanani. Kun leivät oli paahdettu ja ne pomppasivat ylös (Mikki Hiiren kuva paahtuneena leipiin!!!) paahdin luritti iloisen laulun. Äidin mielestä se oli hupaisa ja paahdin jäi hänen aamujensa iloksi.

Lähdin aika äkkiä liikkeelle, ensimmäinen etappi oli oli Fustra-treenit. Treenaan Fustran neljännellä tasolla ja treeni on todella kovaa. Hiki valuu, painoja nousee, kyykkyihin joustetaan ja syke on korkealla. Tykkään siitä tosi paljon. Olo on huikea tunnin jälkeen. Harmittaa ettei ole yhtään kuvaa, mutta ei siinä ehdi kuvia juuri ajatella.

Käsilläseisonta on nyt haasteellisin juttuni, kun selvitän sen rastin, kerron koko stoorin. En oikein diggaa olla pää alaspäin ja harjoittelun alkuvaihe varsinkin on ihan oman postauksen arvoista hupia.

img_4777

Salilta säntäsin syömään (todellakin, sillä Mannerheimintien peltipoliisi kyllä välähti. Voi paska!) ja tapaamaan rakasta ystävääni, joka on mieheni kaima eli Jari. Toden totta lounas tuli tarpeeseen kovan treenin jälkeen. Miksi se leipäkori täytyy aina tuoda siihen sen voiastian kanssa ennen ruokaa…! Olin nälkäinen kuin susi. Istuimme yhdessä pitkästä aikaa. Jari on loistava tyyppi. Hänen kanssaan asiat menevät niin, että vuoroin ulvon naurusta ja vuoroin pyyhin kyyneleitä. Kun hän vuosia sitten yhdellä lounaalla kertoi muuttavansa Ranskaan, ulvoin ääneen kaikkien lounastajien, henkilökunnan ja Jarin kyseenalaiseksi viihdytykseksi. No nyt hän asuu onneksi taas Suomessa. On jännittävää, kuinka vain yhden lounaan aikana ystävä voi sanoa asioita, jotka laukaisevat lukkoja omassa päässä tai vapauttavat jonkun haasteen olemassaolon kokonaan. Ystävyys on ihana juttu.

Pekka :)

Pekka :)

Lounaan jälkeen mieli oli kevyt ja onnellinen. Ja lisää mannaa oli tulossa. Aamulla, kun ajoin treeniin, ystäväni Pekka soitti ja kysyi olinko unohtanut hänet kokonaan….Uuh pisto sydämessä! Ei saisi olla niin kiire. Mutta sovimme siitä paikasta, että menemme iltapäivällä kävelytreffeille ja Pekka tuo mulle urheilupuseron ja -takin lainaksi. Niinpä vaihdoin angorapuseroni urheilupaitaan keskellä Lauttasaaren raittia, kenenkään piittaamatta!

Katso tarkaan. Vedessä pulikoi surffaaja!

Katso tarkaan. Vedessä pulikoi surffaaja!

Kävelimme merenrannassa, tuulessa, tyrskyssä ja auringossa. Luonto oli aivan mielettömän kaunis ja ilma tuoksui merelle, metsälle ja sammaleelle. Puhetta ja salaisuuksiakin riitti kerrottavaksi. Asioita, joita en kerro muille, juttuja joita voi paljastaa vain tosi luotetulle ystävälle. Ajatelkaa, kaksi samanlaista ystävää peräkkäin samana päivänä. Se on huippua se! (Ja jonon jatkoksi voi kyllä laittaa kolmannenkin, nimittäin Fustra-ohjaajani Juhon)

Meri!

Meri!

Yhtäkkiä reippaillessamme sain viestin naprapaatiltani Merja Avolalta, että pääsisin vastaanotolle puolen tunnin päästä, jos ehtisin. Pidensimme Pekan kanssa askeleita autolle ja ehdin hyvin. Tunnin Merja leipoi minua ja kenkku kireys helpotti niskassa, selässä ja reidessä. Venäytin selkäni kuperkeikkatreeneissä ja se teki kiusaa koko vasemmalle puolelleni. Merja on ihana ja on hoitanut minua jo reippaasti yli kymmenen vuotta. Ei ole jumia, jota hän ei selvittäisi. Minun läksynäni on oppia rentoutumaan erityisessä kylkiasennossa jossa si-nivelen saa avattua. (Olen hidas oppimaan joitain asioita…)

Kuvassa oikella näkyy hienon kerrostalon kulma. Kuakana näkyy Lauttasaaren Humauksen laituri. Siellä käydään siis ympäri vuoden uimassa. Kerrostalon asukkaat vaativat upeaa laituria purettavaksi, koska se rumentaa heidän mielestään maisemaa. Onneksi kaupunki ei siihen suostunut. Sitäpaisti laituri on minusta upea! Makunsa kullakin!

Kuvassa oikella näkyy hienon kerrostalon kulma. Kuakana näkyy Lauttasaaren Humauksen laituri. Siellä käydään siis ympäri vuoden uimassa. Kerrostalon asukkaat vaativat upeaa laituria purettavaksi, koska se rumentaa heidän mielestään maisemaa. Onneksi kaupunki ei siihen suostunut. Sitäpaisti laituri on minusta upea! Makunsa kullakin!

Kotiin tullessa minua tervehtivät huikeissa väreissään edelleen kukkivat kesäkukat ja ilta meni kullan kainalossa Vain elämää –sarjaa katsoessa. Taitaa olla paras tuotantokausi menossa. Ryhmä on aivan huippu. Fanitan Lauri Tähkää, hänellä on vimmaa josta pidän. Chisu on virtuoosimaisen taitava. Mikael Gabriel on sielukas nuori mies syvällisine ajatuksineen. Hector on legenda ja Suvi Teräsniskan ja Anna Puun äänet soivat kevätpurojen lailla.

img_4785

Vain elämää oli minunkin päiväni – mutta täyttä elämää. Niin ihana päivä, ihmisten takia. Tunteikasta ja aurinkoista. Poissa oli aamun haikeus.

Terveisin – onnellinen vielä tänäänkin

Hanna

 

 

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *