Ihonhoitoa japanilaisittain

Kaupallinen yhteistyö: Sensai Cosmetics

DSC00865 (1)

Sensai kaksoispuhdistus puhdistaa ihon sekä meikistä, että vesiliukoisista epäpuhtauksista täysin puhtaaksi ja valmiiksi vastaanottamaan hoitotuotteita

En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että ihonhoito olisi jotenkin erilaista eri puolilla maailmaa. Mutta kyllä se on. Ihanalla tavalla erilista. Japanilaisen Sensai-sarjan tuotteet laitetaan kasvoille kerroksittain siten, että edellinen auttaa seuraavan imeytymistä ja tehostaa sen vaikutusta. Ihon kosteutus aloitetaan jo puhdistuksesta ja kaikella on aikansa ja paikkansa. Ihon hoidosta tulee pieni kaunis rituaali – Sensai Soho. Se on ihonhoitorituaali, joka on saanut innoituksensa japanilaisen teeseremonian etikettikoodista, jossa kaikki tapahtuu oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä.

 

Sensai-tuotteiden ydin on japanilaisessa koishimaru-silkissä. Sen iholle hyvää tekevä vaikutus keksittiin, kun huomattiin, kuinka kauniina silkkiä kehräävien naisten käsien iho säilyi. Opittiin, että silkki kiihdyttää hyaluronihapon toimintaa ja antaa ihosoluille pitkäkestoista kosteutusta. Juuri sitä mitä vanheneva iho kipeästi tarvitsee. Iho alkaa menettää kimmoisuuttaan jo kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aurinko ja stressi ovat ihon pahimmat viholliset ja ainakin minä laiminlyön helposti ihon hoitoa juuri silloin kun stressi on kovimmillaan. On olevinaan liian kiire. Sensai- tuotteilla ihon hoitoon ei mene enempää aikaa kuin ennen, mutta palkintona on heleä ja silkinpehmeä iho sekä pieni kaunis hetki omalle hyvinvoinnille. Olen kaiken kiireen keskellä nauttinut niistä pienistä hetkistä, joina olen vain levittänyt hoitotuotteita kasvoilleni rauhallisin liikkein kasvoja hieroen ja painellen. Huomasin, että vain nuo muutamat rauhalliset minuutit tekivät tosi hyvää minulle. Puhumattakaan siitä miten pehmeäksi ihoni on muuttunut.

Sensai Saho –rituaali koostuu kolmesta osasta: ihon kaksoispuhdistuksesta, kaksoiskosteutuksesta ja kaksoislevityksestä.

Kaksoispuhdistuksessa iholta puhdistetaan ensin meikki ohuella öljyllä (minä kokeilen Cleansing Oilia, se on ihanaa) ja sitten saippualla (minulla on käytössäni Milky Soap) jonka vaahto pesee kasvoilta pois vesiliukoisen lian ja kuolleen ihosolukon. Saippuaa laitetaan vain pieni tippa kämmenelle ja lisätään aavistus vettä ja sekoitetaan pikkutovi, yhtäkkiä kämmenellä on runsas kermamainen vaahto, joka on kuin silkkiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Riittoisa Milky Soap on kuin silkkiä – niin pehmeää ja ihanaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sensai puhdistusliinalla voi pyyhkiä pois puhdistusöljyn sekä -saippuan.

Ihon puhtauden tuntee ja näyttää kirkkaalta. Puhdas iho on myös hyvin vastaanottavainen hoitotuotteille.

Seuraava vaihe on kaksoiskosteutus, jossa lotion eli hoitovesi laitetaan iholle ensin kosteuttamaan ihon pinnan, jotta hoitotuotteet eivät jää ihon pinnalle kellumaan, vaan tuotteet imeytyvät hyvin ihoon. Sen jälkeen laitettava emulsio täydentää hoidon.*

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKaksoislevitys taas on tapa hieroa tuotteet kevyesti ihoon ja painaa lopuksi kämmenet kasvoille pieneksi hetkeksi. Sensai Saho -rituaali tarkoittaa koko prosessia, tuotteiden oikea-aikaista järjestystä ja tapaa levittää ne kasvoille pyörivin liikkein kuljettamalla sormia ensin nenänvartta ylös otsalle ja sieltä ohimoita pitkin alas poskille ja kaulaan. Lopuksi kädet painetaan kasvoille hetkeksi.

Tarjouksia ja mahdollisuuksia!

* Nyt on mahdollista tutustua kaksoiskosteutukseen alennettuun hintaan koska, tällä viikolla eli 6.-12.3. on käynnissä Sokoksen Kutsu kauneuteen -tapahtuma, jossa on tarjouksessa Sensai Cellular Performance -linjan hoitovesi ja emulsio koko viikon. Sensain oma päivä on tapahtumassa keskiviikkona 8.3. eli Naisten päivänä, jolloin Sensai-asiantuntijat ovat paikalla isoissa Sokos-tavarataloissa.

Stockmannilla on Kauneuden juhlaa -tapahtuma myös tällä viikolla ja siellä pääsee tutustumaan Sensai Extra Intesive –linjan tuotteisiin tarjoushintaan. Ja paikalla on myös paljon Sensai-asiantuntijoita paikalla kertomassa tuotteista kaiken mahdollisen.

 

Ihanaa viikkoa!
Hanna

♥️

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *