Jokaisen naisen tärkein vaatekappale on…

Heipparallaa! Mun on pitänyt jo vaikka kuinka kauan kirjoittaa elämäni tärkeimmästä vaatteesta, mutta se on jäänyt ja jäänyt, koska ei ole ollut hyviä kuvia. No ei ole vieläkään, liekö mallissa vika, mutta nyt se on tehtävä. Kerrottava mitä jokaisen naisen vaatekaapista on pakko löytyä.

Ihana kaulus! Ja vaikka on noin siro, siinä voi käyttää myös solmiota.

Ihana kaulus! Ja vaikka on noin siro, siinä voi käyttää myös solmiota.

Mitä laittaa päälle, kun ei tiedä mitä laittaisi? Hyvän valkoisen paidan. Alaosalla ei sitten olekaan paljon väliä, mutta oma suosikkini on farkut. Nekin usein my boyfriend’s farkut.

Monen sattuman kautta yhtenä päivänä viime keväänä seisoin Ruoholahdessa miesten vaatteita myyvän verkkokaupan ystävämyynnissä. Seisoin vähän syrjemmällä ja katselin kaikkea mitä näin, kun ystäväni sovitteli paitoja. Mallisto oli erittäin kiinnostava ja jotenkin – toisenlainen. Olen ollut vaatetusalan tiedottajana vuosikausia ja tunnen korkealaatuisen vaatteen, kun näen sellaisen ja tunnistan materiaalit. Lopultahan en voinut enää olla vain hissun kissun, vaan piti alkaa kysellä enemmän. Pian huomasin juttelevani Teemu Muurimäen kanssa. Hän kertoi tarinan Formal Fridayn takaa.

kauniit saumat

kauniit saumat

napit alkavat juuri oikealta kohdalta

napit alkavat juuri oikealta kohdalta

Neljä ystävystä halusivat perustaa hyvälaatuisia miestenvaatteita myyvän verkkokaupan. Idea oli valmiina, mutta suunnittelija puuttui. Niinpä he ottivat yhteyttä upean uran luoneeseen Teemuun, joka oli tuolloin Australiassa töissä. Teemu innostui heti ja puolentoista vuoden uurastuksen jälkeen verkkokauppa avattiin. Kannattaa käydä tutustumassa sen sivuihin täällä. Upean malliston lisäksi heillä on aivan loistava tapa auttaa oikean koon valinnassa.

Siinä jutellessamme olin iskenyt silmäni täydelliseen valkoiseen pellavapaitaan. Halusin sovittaa sitä, ja niinhän se oli kuten arvasinkin – aivan täydellinen myös minulle, vaikka onkin miesten paita. Ja niin kaunista työtä ja hyvä leikkaus. Huolitellut saumat, kunnolla ommellut napit ja ihana kaulus. Ostin sen siitä paikasta, sillä valkoisia paitoja ei koskaan ole liikaa ja jos törmää täydelliseen, on paras siirtää löytö omaan kaappiin oitis!

Valkoinen paita on turvavaate. Valkoisen paita raikastaa ilmeen, jos on nuutunut olo. Olen varma itsestäni valkoisessa paidassa. Silmäni näyttävät kirkkaammilta ja hampaani valkoisemmilta. Täydellinen valkoinen paita on tärkeämpää omistaa, kuin pikkumusta.

Hattu pelastaa bad hair -dayn.  Balmuisrilla on monta väriä panamahattuja. Tumman sininen on turvallisin!

Hattu pelastaa bad hair -dayn.
Balmuirilla on monta väriä panamahattuja. Tumman sininen on turvallisin!

Silitän aina paidan juuri ennen kuin laitan sen päälleni, koska paidat eivät pysy ahtaassa kaapissani täysin rypyttöminä. Toukokuun alussa oli joku outo poikkeustilanne ja silitin kaikki valkoiset paitani ja voi pojat! Se oli onni.

9.5. oli syntymäpäiväni ja aamulla mieheni sanoi, että kuule nyt meidän on lähdettävä sillä minulle oli varattu hieronta. Mahtavaa. Laitoin synttärin kunniaksi päälleni valkoisen Formal Fridayn paidan (ostin myös tumman sinisen…!) Takuuvarmasti valkoinen paita myös nuorentaa, koska on freessi!

Valkoinen paita, my boyriend's jeans, tennarit, nahkarotsi ja Samujin nahkalaukku

Valkoinen paita, my boyriend’s jeans, tennarit, nahkarotsi ja Samujin nahkalaukku

Hieronnan jälkeen tulimme kotiin ja zadaaaaa! Siellä olikin joukko ihania ystäviä ja yllätyssynttärit! Mieletöntä. Pöydät notkuivat ja kukkia oli kaikkialla. Sain päähäni kukkaseppeleen ja oli siinä sitten vaatteetkin vaihdettava. Mikä onni, että olin silittänyt kaikki valkoiset paitani! Vaihdoin farkut mustaan tyllihameeseen ja pellavapaidan puuvillaiseen tyköistuvaan valkoiseen paitaan. Toimii!

Vanha valkoinen paita on ostettu Saksasta kahdeksan vuotta sitten, sen seurana on huikentelevaisesti nilkkoihin asti tyllihame, joka on odottanut käyttöä kaapissani jo kolme vuotta.

Vanha valkoinen paita on ostettu Saksasta kahdeksan vuotta sitten, sen seurana on huikentelevaisesti nilkkoihin asti tyllihame, joka on odottanut käyttöä kaapissani jo kolme vuotta.

Tämä on ensimmäinen itsestäni kirjoittama muotijuttu. Aika hauskaa, sillä olen kirjoittanut muodista satoja tiedotteita.

Ihanaa viikkoa

Aloitan omani valkoisessa paidassa!

Hanna

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *