Joko terrori-iskut kyllästyttävät?

Olen aamusta asti kuunnellut uutisointia Nizzan terrori-iskusta. Itse asiassa uutinen siitä herätti minut aamuyöllä, kun puhelimeeni tuli viesti ystävästä, jonka ilmoitettiin olevan turvassa.

Tuntuu kuin kelaisin vanhaa nauhaa. Valtioiden päämiehet ja poliitikot sanovat samat lauseet, kuin aina. Ei mitään uutta. Ei koskaan mitään, joka tuntuisi siltä, että lauseet tulevat sydämestä. Ihmettelen, etteivät he käytä ammattikirjoittajia värkkäämään edes hitusen inhimillisempiä lauseita, kuin vanhat kymmeniä kertoja toistetut kliseet. Ainoa kerta, jolloin olen kuullut sanat jotka pysäyttivät oli, kun Ruotsin kuningas sanoi tsunamin yhteydessä, että tietää miltä tuntuu kun menettää vanhempansa, koska on itsekin orpo. Se lohdutti minuakin, vaikka en ole orpo, enkä menettänyt ketään kovin läheistä tuossa hirvittävässä katastrofissa, josta itse vältyin, kun ihmeen kautta en päässytkään matkalle. Kuningas antoi jotain henkilökohtaista. Se kosketti. Ja se muistetaan tänäkin päivänä.

Poliitikot ovat yhtä teflonpintaisia kuin paras pannu. Kun heitä haastatellaan, he sanovat kuin automaatista surunvalittelut ja sitten alkavat paapattaa vanhoja liturgioitaan ja koettavat selvitä haastattelusta jotenkin fiksuina, vaikka totuus on että ovat ulkomaisten uutistoimistojen tietojen varassa. Miksi eivät sano, että tämä särkee heidän sydämensä ja ajatuskin siitä että se sattuisi jollekin läheiselle saa hengen salpaantumaan ja siksi lähettävät voimia ja rakkautta kaikille, jotka joutuvat henkilökohtaisesti kokemaan tämän tuskan. Ja sitten vaan ihan yksinkertaisesti myöntäisivät sen minkä kaikki tietävät: Toistaiseksi minäkin olen vain ulkomaisten uutispalvelujen tietojen varassa. Kestää aikansa ennekuin ministeriö saa tietoja virallista tietä.

Toimittajatkin tuntuvat jo leipääntyneiltä näihin iskuihin. En kuullut eritystä myötätuntoa, kauhua, järkytystä tai surua, kun asiasta uutisoitiin. Sen sijaan kuulin jo tuhat kertaa kuulemani lauseen: ei anneta pelolle valtaa.

Mitä se tarkoittaa? Että eletään ja ollaan kuten ennenkin? Ja iloitaan, onhan Porin Jazzitkin. Minulle ei ainakaan juolahtaisi pieneen mieleenikään mennä esimerkiksi suurten metropolien aukioille juhlimaan uutta vuotta. Ja toivon ettei sinne mene kukaan läheisenikään. Ollaan meillä kotona, juhlitaan ja rakastetaan elämää turvassa.

Kun valitsen lentoja jatkossa, en varmaan halua vaihtaa konetta suurimmilla kentillä, kuten ennen tein. En ehkä halua enää matkustaa ruuhka-aikoina, vaan valitsen toisin. Onko se pelkoa vai viisautta? En ole kova pelkäämään. Olen välillä matkustanut sellaisiin paikkoihin ja sellaisina aikoina jolloin terrori-iskun mahdollisuus on tullut mieleeni. Työnnän sen pois, sillä olen jo matkalla. Jos tapahtuu, se on sen ajan murhe. Mutta en nyt varta vasten lähde kaivamaan verta nenästäni.

Jotenkin kaikki itsestäänselvyydet ja kliseet pursuavat korvistani. Toimittajat kysyvät asiantuntijoilta onko sillä joku erityinen sanoma tai merkitys, että terrori-isku tapahtui Ranskassa sen juhliessa kansallispäiväänsä. Hitossa on. Sanoisivat itse sen suoraan, että se on syvin mahdollinen loukkaus ja kysyisivät sen sijaan, kuinka valtio voi vastata sellaiseen. Sehän on kuin sylkisi päin kasvoja. Hitot itsenäisyydestänne! Me hillumme täällä kuinka haluamme – koettakaapa estää.

Yhtä tyhjä on kysymys: koska tämä päättyy? Toki ymmärrän että kysymys on retorinen, mutta samaa on kysytty minun kuulteni ainakin 70-luvulta asti, kun Baader-Meinhof –ryhmä terrorisoi maailmaa. Ei se lopu koskaan. Ehkäpä siksi on lopulta kuitenkin Lottovoitto syntyä Suomeen. Kun ahdistaa voi mennä metsään ja hengittää.

Ehkä huomaatte, että olen ahdistunut ja surullinen. Jos vain kuvittelenkin, että oma lapseni, puolisoni tai muu perheenjäsen, sukulainen tai ystävä olisi juossut pakoon kävelykadulla siksakkia ajavaa pommia pakokauhun vallassa, alkaa vatsaani kouristaa ja alan itkeä.

 

Rakastakaa lähimmäisiänne.

Hanna

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Niin paljon maailmalla tapahtuu pelottavia asioita. Aina on maailmassa kyllä tapahtunut kauheuksia, mutta nykyään mennään niin pelottavaan suuntaan. Minulla on kolme aivan pientä lastenlasta, ja joskus ajattelen että minkälaiseen maailmaan he ovat syntyneet, mitä asioita heillä on edessään. Ja että kauanko Suomi on rauhallinen maa. Mitä tahansa voi tapahtua missä tahansa, mutta ei pidä antaa pelolle valtaa, koska kaikkeen ei voi itse vaikuttaa.

  2. 2

    sanoo

    En hyväksy, mutta ymmärrän kun sotilas taistelee sotilasta vastaan, armeija armeijaa vastaan, mutta pieni pääni ei pysty millään ymmärtämään sitä, että tuollaiset Nizzan tapaiset iskut kohdistuvat ihmismassoihin, jotka on aivan sattumanvaraisesti valittu. Surulliseksi ja pelokkaaksi saa mielen. Koskaan ei voi tietää mitä missäkin tapahtuu, mutta kyllä matkakohteiden valinnassa nykyisin vaikuttaa myös se miten turvalliselta kohde vaikuttaa. Vähän jo valmiiksi jännittää kun elokuun lopulla pitää Barcelonan kentälle lentää ja sieltä sitten poiskin. Pelolle ei todellakaan saa antaa valtaa, mutta ei pieni pelko pahastakaan ole, se on itsesuojeluvaistoa. On asioita, joille ei itse mitään voi ja sekin on vaan hyväksyttävä ja elämä on elettäväksi annettu.
    Rauhaa ja rakkautta <3

  3. 3

    ei mene läpi sanoo

    Aika lapsellista löpinää.
    Vaikka mitäpä muuta tuollaiselta kotirouvalta ja keittiöpsykologilta voi odottaa.
    Valehtelija tai pelle koko eukko.
    Tuo nyt tuossa itsekeskeisyydessään ei menetä yöuniaan todellakaan, muuta kuin oman maineensa puolesta.

    Puolustaa henkeen ja vereen kehitysmaalaisia ja sitten kun ne käyttäytyy kuin kehitysmaalaiset, niin itkee sydänverellä ja krokotiilikyyneliä, kuinka on kauheaa.

    Kuinka tyhmä pitää olla ettei tiedä miten tietyn maan tai tietyn kulttuurien miehet käyttäytyvät. Vieläpä kun kirkoissaan, turuillaan ja toreillaan sitä aatostaan suureen ääneen julistavat.
    Mistä näitä idiootteja löytyy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *