Joulu meni – ja huomenna on toinen!

Ihana joulu on takana. Ei ollut stressiä eikä kiirettä. Ehdittiin tavata koko oma perhe, sukulaisia ja ystäviä. Koti tuoksui joululle, kuuselle, glögille, piparkakuille, hyasinteille ja onnelle ylipäätään. Syötiin liikaa, ulkoiltiin ja luettiin kirjaa. Sanottiin kauniita asioita ja ilmassa lensivät jouluenkelit ja pikkusydämet. Ihania muistamisia läheltä ja kaukaa. Yllätyksiä ja halauksia.

Kuuntelin joulurauhan julistuksen radiosta ja ja sen myötä tajusin, että niin – ihan turhaa kantaa huolta nyt mistään. Olkoon työt ja harmit poissa päästäni muutaman päivän ajan. Kyllä ne ehtivät palata takaisin joulun jälkeenkin.

Tapanin päivänä jäin yksin kotiin, kun muut lähtivät harrastamaan. Tuli suru puseroon. Itse en voinut lähteä, koska oli asioita joita täytyi jo tehdä, arki alkoi hiipiä takaisin. Jotenkin hirveä pettymys, että joko se loppui? Eikä olisi voinut vielä hetken nauttia? Olla vaan. Valitin ystävälleni kurjuuttani (mkähän kohtaus se oikeasti oli? Ei mitään järkeä!) ja hän kutsui meidät illan suussa kylään. Oli ihanaa mennä! Heidän kotinsa oli kuin korurasia ja siinä istuimme valtavien glögimukien äärellä monta tuntia höpisemässä. Kotiin palatessa oli hyvät fiilikset ja mieli oli asettunut.

Aamulla heräsin kun muut vielä nukkuivat ja sytytin kaikki kynttilät ja kietouduin villashaaliin suureen nojatuoliin lukemaan. Ehdin lukea vain pienen tovin, mutta siitä tuli mieleen lapsuuden joulut. Kuinka erilaista onkaan olla lapsi tai nuori verrattuna äitiin! Lapsena en tehnyt jouluna mitään muuta kuin luin kirjoja ja söin suklaata. Kun tuli nälkä hiippailin keittiöön ja leikkasin Helena-siskoni leipomasta joululimpusta viipaleita, levitin päälle äidin tekemää vahvaa sinappia ja leikkasin päälle viipaleita joulukinkusta. Tietysti autoin äitiä, kun hän komensi, mutta aika lokoisaa se oli. Eihän sellainen aika voi mitenkään palata! Tuhat asiaa on joulumuorilla tehtävänään ja mielelläni teenkin. Mutta jotenkin kaipaisin vielä niitä muutamia hetkiä, jolloin en tee mitään. Täytyy pohtia kuinka se homma hoidetaan.

Mutta koska kuitenkin olen enemmän tekevää sorttia, niin olen sopinut tekeväni yhden jouluun liittyvän työn tiistaina. Ja se tarkoittaa sitä, että teen vielä yhden ihan täydellisen joulun HUOMENNA. En ole aivan varma onko se viisasta vai ei. Mutta kuten sanonta kuuluu: jos torvisoittokuntaan ryhtyy, on pakko puhaltaa! Nyt siis ryhdyn puuhaan, samalla kun teistä jo moni kippaa joulua ulos talosta minä suunnittelen ja toteutan vielä yhden joulun. Voin sanoa, että juuri näillä hetkillä alkaa joulustressiä saapua tämän tontun ihon alle… Mutta eipä mitään – nyt vaan leipomaan ja koristelemaan. Ehkä muistatte että isäni antoi minulle lisänimen Paljokas – onkohan se juuri tää juttu? Kaksi joulua vuodessa? 🙂

…huomasin muuten etten viettänyt joulua kännykkäni kanssa – eli ainottakaan joulukuvaa! Laitan tähän vanhan kuvan yhdestä joulusta Hollywoodissa – on niin crazy toi pinkki kuusi!

IMG_1087.JPG

 

Iloa iltaan!

Hanna

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ihana Hanna. Voi joskus minäkin niin kaipaan pieniä lapsuuden joulun ”hetkiä”. Siksi varmaan tänä vuonna halusin joulukuusen, kun halusin tuntea vuosien jälkeen sen kuusen tuoksun jouluaamuisin. Meidän kuusi ei kuitenkaan tuoksunut. Sinne meni sitten sekin illuusio lapsuuden jouluista. Mäkään kuvannut muuten jouluna kuin pari kuvaa. Halusin vaan todistaa itselleni, että puhelin ei ole kasvanut mun käteeni kiinni. Pus, pus. Jaksaa, jaksaa ihanuus.

    • 1.1

      hannasumari sanoo

      Maiju! Sä ymmärsit <3
      meidän kuusi tuoksui ja tuoksuu edelleen. Kävi tuuri. Mutta hei ehkä ensi vuonna??
      Pus oot ihanin!
      Hanna

  2. 2

    Tarja sanoo

    Jännää miten juuri joulun tuoksu on minullekin jäänyt lapsuuden jouluista mieleen. Joulukuusi, lanttulaatikko (mummon laatikolle ei ole vielä vertaista löytynyt), kinkku ja se juhlavuus, kun istuttiin jouluaterialle kun jouluevankeliumi oli luettu. Niistä jouluista ei ole valokuvia muualla kuin minun mielessäni tuoksuineen. Itse otin tänä jouluna muutaman kuvan kännykkäkameraan isäni luota. Hän oli jaksanut laittaa kotiinsa joulun tunnelmaa vaikka liikkuminen on vaikeaa ja muistikin jo reistailee, mutta vierkaaksi tulikin sukumme pienin 10 kk tyttönen (edesmenneen sisareni tyttären tytär). Nappasin pari aivan ihanaa kuvaa kun isäni pitelee tyttöä sylissään ja molempia naurattaa niin makoisasti. Vanhin tyttäreni kirjoitti myös vaarille selostuksen, että mitä jouluna 2015 tapahtui, että hän voisi tulevan vuoden mittaan elää joulun aina uudelleen. Teetän myös nappaamani kuvat isovaarin iloksi. Näin hänellä voi olla joulu joka päivä ;o)

    • 2.1

      hannasumari sanoo

      Tarja,
      Miten ihanalta kuulostaa kaikki tuo. Mullehan tuli liikutuksen kyyneleet silmiin. Eikö ole jännää, että ei niitä kuvia tarvitse jokapaikasta ottaa. Kun eskittyy asiaan jää ihanat kuistikuvat. Ei välttämättä yhtä tarkat kuin kuva, mutta ehkä syvemmät, tuoksuineen kaikkineen. Kiitos tästä tunnelmasta ♡
      Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *