Kadonneet askeleet löytyivät

Tuntuu että kesä kiirehtisi alta pois, ennekuin ehdin mukaan kyytiin ollenkaan. Viikot kiitävät ohi hurjaa vauhtia TV-kuvausten merkeissä ja päivät ovat niin tiiviitä, ettei muuta jouda tekemäänkään. Liikuntaa ei ehdi harrastaa ollenkaan ja välillä tuntuu kuin peppu olisi liimattu kiinni auton penkkiin. (En valita – rakastan sitä työtä ja kaikkia muitakin töitäni!) Kroppa valittaa liikkumattomuudesta ja kaikenlaista jumia ilmaantuu joka paikkaan. Mun on vaan pakko liikkua, että pysyy pää ja keho jotenkin kasassa.

treenin jälkeen on AINA hyvä olo ja hyvä mieli

treenin jälkeen on AINA hyvä olo ja hyvä mieli

Viime viikolla tuli ylimääräinen vapaapäivä keskelle viikkoa ja pääsin naprapaatin leivottavaksi Merja Avolan käsittelyyn. Olin keskiviikkona messevän migreenikohtauksen kourissa, joka johtui varmasti suureksi osaksi niskan jumituksesta. Se juuri kertoo sen, että ihminen ei voi liikkua varastoon. Asioita on tehtävä joka ikinen päivä. Kun teen Fustraliikkeitä kotona ja käyn treenaamassa Fustraa ohjaajan kanssa salilla, olen kivuton ja onnellinen. Pari viikkoa liikumattomuutta tekee jo tenän. Puhuimmekin Juhon (mun Fustra-trainer) kanssa, että on aivan selvää, että jumit ilmaantuvat takaisin, jos en treenaa, sillä läppärillä kirjoittaminen on niska-hartiaseudun ongelmien ydin. Ja tässähän istun kirjoittamassa joka päivä.

hitaasti punnertaminen on haasteellista. Nopeasti se on helpompaa - hitaasti tehokkaampaa.

hitaasti punnertaminen on haasteellista. Nopeasti se on helpompaa – hitaasti tehokkaampaa.

Oikeanlainen treeni on kuitenkin muokannut minua niin, että lukot ja jumit aukeavat helpommin, kuin ennen.

Perjantaina ehdin ennen kuvauksia treenaamaankin ja kokeilussa oli uusia juttuja. Fustraan on tullut uutuutena neljäs taso, jota pääsin kokeilemaan. Se keskittyy paljon jalkoihin ja alakroppaan. Siellä minulla on heikkouksia ja luvassa on paljon haasteita. Mutta tämä aamu antoi uskoa vaikka mihin. Tapahtui nimittäin ihmeellinen juttu.

Olen täällä Saarenmaalla Siskoni Ritvan ja tämän miehen Tapsun kanssa. Tapsu totesi eilen aamulla, että en ollut käynyt lenkillä. Minulla on ollut täällä tapanani juosta aamuisin ja myöhemmin, kun enää pystynyt polvisysteemien takia juoksemaan, olen tehnyt ripeitä sauvalenkkejä. Asia jäi kaivelemaan.

Tänä aamuna herätessäni sain sitten päähäni, että on pakko päästä juoksemaan. Se on absurdi ajatus, koska en ole juossut vuosiin askeltakaan. Juokseminen on tehnyt todella kipeää. Mutta mähän olen erittäin itsepäinen ihminen ja kun saan jotain päähäni, niin yleensä se sitten tapahtuu. Ja niin minä lähdin. Venyttelin ensin pihalla, sitten kävelin reippaasti tovin ja sitten, hitaasti ja arkaillen, aloin juosta.

Tämä venytys mm. kuuluu Fustran neljänteen tasoon. Ei mene ihan hyvin tuossa. Jalkapohjat ovat vähän irti lattiasta eikä selkä ole ihan suora.

Tämä venytys mm. kuuluu Fustran neljänteen tasoon. Ei mene ihan hyvin tuossa. Jalkapohjat ovat vähän irti lattiasta eikä selkä ole ihan suora.

Olen muutaman kerran koettanut juoksemista, mutta tiedättekö, se on ihan hullua, mutta se taito katoaa. Ruostuu. Yhtäkkiä ei tiedä mitä ja miten jaloilla kuuluu tehdä. Olin varmaan kohtuullisen typerän näköinen mennessäni, mutta juoksin. Lenkki kesti 45 minuuttia ja juoksin siitä noin kaksi kolmasosaa. Ei sattunut yhtään. Se oli huikeaa. Aivan järkyttävän siistiä. Ihanaa ja ihmeellistä. Kumma juttu, että noin hitaasti ja pikkuhiljaa voi polvi parantua. En tiedä, mutta sen tiedän, että huomisaamuna olen tikkana hereillä ja juoksemassa.

Nyt ovat lihakset kipeinä ja olen siitä aivan hävyttömän onnellinen.

Olen monesti miettinyt miten ihmiset kestävät kaikkia kremppoja ja kipuja joita tulee liikkumattomuudesta. Niska-hartiaseudun vaivoja, selkäkipuja, päänsärkyä ja kaikenmaailman jumeja. Kuulemma niihin tottuu. Kannattais tottua mieluumin johonkin hyvään. Liikkuva elämäntapa on mullekin haasteellista ja oikeasti mun pitäisi liikkua paljon enemmän kuin nyt liikun. Mutta jos tää juoksuhomma oikeasti alkaa toimimaan, se on huippua, koska juosta voi missä vain! Lisäksi matkaan vain Fustra-teleskooppikeppi ja se on siinä!

 

Voikaa hyvin – ja tottukaa siihen!

Hanna

 

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *