Ei kannata sanoa ei, koska tiedossahan voi olla seikkailu!

Olen huono vaimo. Eilen olin hyvä ja se palkittiin oitis.

Jari harrastaa enduroa ja koska on harrasteleminen ei oikein sovi hänen luonteelleen, niin hän ajaa sitä tietysti kilpaa. Ja koska kilpailla ei voi kuin voittaakseen, hän harjoittelee ja sitäkin tosissaan. Koko homma ei liity elämääni mitenkään. Olen huono vaimo enkä mene mukaan kisoihin enkä harjoituksiin. Minusta ei ole varikkohengettäreksi. En huolehdi eväistä enkä pyykistä (jota todellakin siinä lajissa piisaa) Jos pyydetään, teen eväät, mutta harvoin pyydetään.

Saarenmaa_Hanna_sumari_1

Kun ollaan Saarenmaalla, kuten nyt, on enduroprätkä aina mukana ja kun minä hyggeilen mökillä, Jari käy ajamassa. Eilen hän pyysi minut poikkeuksellisesti mukaan metsään houkuttimenaan tieto, että hän on nähnyt ihmisten noukkivan jotain kyseisessä metsässä.

Ei kiinnostanut pätkääkään lähteä sinne. Satoi vettä ja taivas oli tasaisen harmaa. Halusin jäädä mökkiin leipomaan ja hämyilemään. Ajatus vaeltamisesta sateessa, jo valmiiksi umpimärässä metsässä, oli vähintäänkin vastenmielinen.

Jari harvoin pyytää mukaansa harjoituksiin tai kisoihin, koska tajuaa että siellä ei ole minulle mitään kiinnostavaa. On kuitenkin olemassa sellainen vaara, että ajaessa käy hullusti. Silloin on hyvä, että joku on lähellä. Pidin siis suuni kiinni ja puin päälleni sateen kestävät vaatteet, otin mukaan korin ja sieniveitsen. Mietin, ettei koskaan kannata sanoa ei – koska tiedossahan voi olla seikkailu. Ikinä ei voi olla varma.

En nyt ollut kuitenkaan hilpeimmällä mielellä, kun ajoimme sateen harmaudessa kohti endurometsää. Sain vilunväreitä ja olo oli ankea. Vain ajatus siitä, että päivän liikunta tulee hoidettua metsässä samoillessa, lohdutti. En uskonut hetkeäkään löytäväni metsästä ainuttakaan suppilovahveroa tai mustaa torvisientä. Ja muiden sienien aika on auttamattomasti ohi.

Olin oikeassa. Melkein. Löysin litran suppiksia. Mutta hyvät hyssykät sentään minkä kantarellisaaliin sain! Wahoo wahoo! Niitä oli siellä aivan hulluna! Suuri ja napakoita, pieniä, keskikokoisia puhtaita ja ihania! Ja mikä metsä! Paras ikinä, koska siellä kasvoi vain harvakseltaan havupuita. Mäntyjä, kuusia ja katajia. Eli yhtään keltaisia lehtiä kätkemässä himottua saalista. Sienet loistivat keltaisina jo kaukaa paksun vihreän sammaleen ja harmaan jäkälän peittämässä maastossa.

Jäkälää ja tummia puunrunkoja - ei esteitä!

Jäkälää ja tummia puunrunkoja – ei esteitä!

Pehmeää vihreää sammalta

Pehmeää vihreää sammalta, ei puiden lehtiä peittämässä tai hämäämässä.

Suppilovahveroita

Litran verran löysin näitäkin.

Kantarelleja maastossa

Keltaista kultaa!

Kantarelleja ja käsi mittakeppinä.

SUURIA!

Seikkailulle peukku!

Seikkailulle peukku!

Keräsin tunnissa koko korillisen. Ja niin siinä siis kävi taas. Ei kannattanut sanoa ei – sain seikkailun ja uuden osoitteen tuleville sieniretkille.

Ei kannata sanoa ei, koska Ikinä ei voi olla varma… Tämä ajatus on vienyt minua eteenpäin koko elämäni ajan. Se on hämmentävää. Ihmisethän suunnittelevat ja pohtivat mitä tekevät ja mihin pyrkivät. Minulle ehdotetaan asioita ja sanon usein kyllä. Lähden juttuihin mukaan ja katson mitä tapahtuu. Siten perustin PR-toimiston, siten ajauduin TV-uralle joka taas on vienyt minua vaikka miten ihmeellisiin juttuihin. Samalla lailla aloin kirjoittaa blogeja. Ja tässä mä nyt istun Saarenmaalla ja alan kohta perkaamaan elämäni suurinta kantarellisaalista. Pieniä ja isoja juttuja tapahtuu, kun sanoo joo.

 

Kyllä!

♥️

Hanna

 

 

 

Kommentit
    • 2.1

      hannasumari sanoo

      Hei kiitos!
      Oli kyllä ihanmielettömän ihanaa kun niitä sieniä löytyi!

      Hanna

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *