Kaikki on hyvin niin kauan kun poterostani nousee savu

Muistan kun muutamia vuosia sitten reutosin täällä, että miksi emme voi juhlia itsenäisyyspäivää riemukkaasti. Kaikki on niin vakavaa ja pateettista. Nyt on ääni kellossa muuttunut. Koko eilisen päivän soitin Spotifysta Finlandiaa eri versioina, enkä vain kuunnellut vaan myös lauloin. Kovaa. Paitsi niinä hetkinä, kun en liikutukseltani pystynyt.

Itsenäisyyspäivä on aina merkinnyt minulle todella paljon. Isäni taisteli Laguksen joukoissa Karjalan kannaksella ja vaikka hän ei sotajuttuja paljon kertonutkaan, niin olin pienestä saakka tietoinen siitä, että hän oli sodan käynyt mies.

Suomi100_Hanna_sumari_1

Itsenäisyyspäivä oli meillä aina juhlapäivä, johon panostettiin erityisesti. Päivälliselle pukeuduttiin. Vaikka kyllä isällä oli aina puku päällä ruokapöydässä ja sunnuntaisin myös meillä lapsilla oli parempaa päällä. Itsenäisyyspäivän ruoka oli jotain erityistä ja tunnelma oli hyvin juhlava.

Lippu nostettiin salkoon tietenkin. Liputimme muutenkin usein. Joskus vain kauniin kesäpäivän kunniaksi vedettiin siniristilippu liehumaan ja tietysti myös aina kun jollain perheenjäsenellä oli syntymäpäivät. Muistan sen kerran, kun oltiin nostamassa taas lippua salkoon isän kanssa ja lippu pyyhkäisi maata. Toruin tomerana isää ja kerroin tuolle itsenäisyyttä rintamalla puolustaneelle miehelle vähän lippusääntöjä. ”Ei saa häpäistä Suomen lippua antamalla sen mennä maahan” Isä katsoi minua ja sanoi: ”tämä lippu ei minua häpeä”. Menin hämilleni ja ymmärsin. Ei totisesti häpeä.

Asun omakotitalossa ja pihalla on lipputanko. Aina kun nostan lipun ylös, muistan tuon hetken ja aina ajattelen isää. Joka kerran vähän kuristaa kurkusta. Vaikein oli se kerta, kun isää ajatellessani nostin lipun ylös ja laskin sen alas puoleen tankoon. Isä oli lähtenyt.

Suomi100_Hanna_sumari_2

Itsenäisyyspäivä on päivä, jona ajattelen isääni enemmän kuin isänpäivänä, jouluna tai muulloin. Ne muutamat kertomukset, jotka hän kertoi sodasta, olivat mieleenpainuvia ja toivat lähelle ymmärryksen siitä, millaista siellä oli. Kun piti odottaa poterossa aivan hiljaa, kunnes vihollisen tankki on niin lähellä, että se ei pysty enää osumaan ja silloin heitettiin Molotovin coctail tankin aukosta sisään. Isä kertoi, että poltti siellä aina piippua ja rauhoitti uusia alokkaita sanomalla, että kaikki on hyvin niin kauan, kun hänen poterostaan nousee savu. Mikä itseluottamus! Nuori mies on kuolematon.

Olen koettanut kertoa näitä juttuja omille lapsilleni, jotka onneksi saivat tuntea isäni, mutta onhan tämä ketju nyt katkeamassa. Ne jotka elivät sodan, ovat vähissä. Mahtavatko juhlat muuttua sen myötä iloisemmiksi – en tiedä. Mutta kyllä on upeaa nähdä ja kuulla kuinka koko maailma onnittelee tätä maata. Isänmaata.

 

Kiitollisena

🇫🇮

Hanna

 

 

Kommentit
  1. 1

    Tuula sanoo

    Juhlapäivät. Minun isäkin oli sodassa ja kertoi sodasta tosi paljon kylän miesten kanssa. Olin pieni tyttö kuuntelin ja itkin. Minulle on jäänyt trauma noista kerrotuista sotajutuista, en tänä päivänäkään lähes 70 kymppisenä voi katsoa Tuntematonta sotilasta.

    • 1.1

      hannasumari sanoo

      Niin, taitaa olla niin että toiset eivät puhuneet mitään ja toiset puhuivat paljon. Tiedä sitten kumpi on parempi. Mutta luulisi että sodan muistot pitävät sodan poissa ja halun taistella vain rauhan puolesta rauhan keinoin.
      Huvää itsenäisyyspäivää <3
      Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *