Keski-ikäiset naiset – on aika nousta ylös kaktuksen päältä!

Hello beibit!

Mulle kävi inha äksidentti, kun etusormeen tuli pipi. Nyt huomaan, ettei se ole pahin mahdollinen valinta, jos jonkun sormen täytyy olla poissa pelistä. Olen nimittäin tehnyt ruokaa koko päivän yhteen tulevaan blogijuttuun ja se kävi ihan mainiosti, vaikka etusormi sojotti koko ajan pystyssä.

19238308_10154752853345208_941298232_o

Kuluva puolivuotiskausi on ollut äksidenttejä täynnä, mikä on ihan kreisiä. Lista on loputtoman pitkä alkaen viemärin tukkeutumisesta ja siitä seuranneista erinäisistä vaiheista talomme vesi- ja viemäriverkostossa, olohuoneen sisäkaton uusiminen on myös kuulunut kuvioihin sekä kiinnostava episodi, joka liittyi coolisti jääkaappiin.

Jääkaapin ovi alkoi yhtäkkiä klonksua. Korjaaja kävi kahteen otteeseen korjaamassa sitä mutta ei se tullut kuntoon. On ostettava uusi ovi. Se on kallista lystiä. Samalla rahalla melkein jo saisi uuden kaapin, mutta kun vieressä on saman sarjan pakastin, niin eihän se käy. Tai kävisi se muuten, mutta kun samalaisia ei enää (tietysti) saa.

IMG_0062

Yhtenä päivänä juuri ennen patikointimatkaa Alpeille, en pystynyt ottamaan askeltakaan vasemmalla jalalla, joka sitten kokikin yhdessä yössä ihmeparantumisen, juuri kun kaikki mahdolliset magneettikuvaukset oli järjestetty erikoissäädöillä.

Tässä vain pieni osa kaikista sattumuksista, jotka ovat paitsi hankalia ja työläitä hoitaa, myös verottavat kiusallisen paljon pankkitilin saldoa.

Toisaalta nyt meille uusi sairaan makee kylppäri ja olohuoneen katto on kaunis ja ihana. Ehkä minä vielä iloitsen uudesta jääkaapin ovestakin, sillä kysynpä vaan – kenellä muulla on uusi jääkaapin ovi! Aika spesiaalia!

Treeneistä ei ole herran aikoihin tullut mitään, kun joku paikka on aina hajalla joko kropassa tai himassa. (Kun himassa on joku rikki, on oltava kotona päästämässä remppamiehiä sisään ja ulos) olen harjoitellut kotona treenaamista, mutta ei se ole ollenkaan sama, kuin tiukan valmentajan silmien alla. Laitan kuitenkin kuvan todisteeksi siitä että jotain olen tehnyt.

Kyllä tosta iloisesta ilmeestä jo näkee, ettei mitään kunnollista tapahtu oikeasti! Treenin kuuluu olla kovaa ja vähän sattua.

Kyllä tosta iloisesta ilmeestä jo näkee, ettei mitään kunnollista tapahtu oikeasti! Treenin kuuluu olla kovaa ja vähän sattua.

Remontin ansiosta tuli siivottua parikin astiakaappia ja kaikki niissä olevat astiat on pesty. Sellaisesta tulee ihmiselle hyvä olo.

Hyvä olo tulee myös hyvästä ruuasta ja toisaalta siitä, että onnistuu olemaan syömättä liikaa. On siinäkin paradoksi! Mutta sen olen huomannut, että keski-ikäiset naiset, joihin itsekin kuulun, ovat joskus huonoja kokeilemaan uusia juttuja. Ajattelin sitä kokatessani Mifusta ihan sairaan hyvää ruokaa. Tuli siinä mausteseosta sekoitellessa mieleeni, että mehän ollaan, kun meksikolaisia kaktuskoiria. Se on isä-vainaani runsaasti viljelemä sanonta. Nyt kysyt, että millainen se meksikolainen kaktuskoira sitten on? No se istuu kaktuksen päällä ja huutaa, mutta ei viitsi nousta ylös.

Keski-ikäiset naiset (en kyllä ole varma minkä ikäisiä ihmisiä siihen ryhmään kuuluu, kukin ottakoon vapaasti nokkaansa, oli sitten minkä ikäinen tahansa) valittavat usein, että tekevät aina samaa ruokaa. Silti he eivät viitsi opetella uusia ruokia ja juttuja. Sama laulu alvariinsa. Kun jotain ehdotat, niin juu ei ja sitten monta selitystä miksi ei. Tai että joo kivaa…. Mutta mitään uutta ei tapahdu siellä keittiössä.

Minä itse sen sijaan olen aivan erinomainen henkilö ja villinä kokeilen uusia juttuja heti kun se van on mahdollista! (lue: kun aikuiset lapset katsovat minua hitaasti päästä varpaisiin ja heidän katseensa kysyy – Mitä? Et tiedä mitä on xxxx tai yyyy tai että: mitä! Etkö käytä Mobilepayta?!?!?! – joo joo käytän tietysti – sanon ja menen nurkan taakse lataamaan sen…)

No mutta siis, tein tänään yhdeksänsormijärjestelmällä aivan sairaan hyvää ruokaa Mifusta! Reseptit seuraavat myöhemmin ensiviikolla. Ja sitten babyt, kaikki voivat alkaa syödä kevyesti ja trendikkäästi eikä tarvitse enää samaa ruokaa kuin aina ja mausteita käytetään tooodella paljon. Ja rasvaa toooodella vähän!

 

Hip hei vaan – Palaillaan

♥️

Hanna

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Monet ”keski-ikäiset” ja vähän nuoremmatkin naiset urautuvat samoille poluille ja eivät uskalla tehdä asioita toisin. Tehdään kuten aina ennenkin. Miksi? Minusta on hauska kokeilla kaikkea uutta. Olen ensimmäisenä ostamassa ruokauutuuksia ja haluan kokeilla uusia reseptejä. Aina ei onnistu, mutta ei se haittaa. Olen myös valmis kokeilemaan kaikkea muutakin erilaista elämässä. Elämä on paljon rikkaampaa, kun uskaltaa kokeilla uusia asioita, huolimatta siitä, että olen ”keski-ikäinen” tai ehkä jonkun mielestä jo yli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *