Kiitos / Olen normaali osa 2

Hups, huomaan että meitä normaalejahan onkin tosiaan pilvin pimein. Tavallaanhan tässä on koko maailma vertaistukena. Vaihdevuosi-ikäisiä naisia on levinnyt kaikkialle. Meitä hikoilee ja palelee joka nurkassa ja jos ei itse ole vaihdevuosiroviossa kipuileva nainen, niin jokainen ihminen kohtaa Normaaleita ihan päivittäin. Kaikilla on asiasta joku kokemus. Hienoa. Aion siis selviytyä tästä teidän kaikkien tuella.

Kommentit joita sain edelliseen blogikirjoitukseeni, ovat aarteita. Olen nauranut ja itkenyt vuoronperään niitä lukiessani. Sitähän teen nykyään muutenkin kaiken aikaa, joten oli varsin viehättävää saada siihen joku syykin. Kiitos. Lukiessani niitä aloin myös rakastaa naisia koko sydämestäni uudella tavalla. Tunnen suurta sisaruutta ja lämpöä (muutenkin kuin aalloissa)

Kirjoitus merkitsi minulle itselleni oikeasti todella paljon. Koska pelotti kirjoittaa asiasta, johon päässäni liittyi mm. häpeän ja nolouden tunteita. Kun sen lopulta tein, olo helpottui ja nauru vapautui. Enkä (ehkä vlitettavasti) häpeä enää mitään.

Kotonani ei puhuttu mitään kuukautisista tai seksistä. Ainoa asia mitä äiti koskaan sanoi, oli että hän tuli raskaaksi, kun vaan isä ravisteli alushousujaan. Hmmm. Neljästi isä siis on niitä pöllyyttänyt. Olin pöyristynyt, kun kuulin, että jonkun ystävättäreni isä tarjosi tyttärilleen konjakin, kun kuukautiset alkoivat. Että se oli joku juhla. Hävetti edes kuunnella moista. Ahdisti.

No olisiko äitini yhtäkkiä puhunut jotain tästä normaalista vaihdevuosihelvetistä? Ei todellakaan. Sen sijaan, kun mietin aikaa, jolloin äitini on toden näköisesti asiasta kärsinyt, muistan kotonamme asuneen raivottaren. Kiihtymisnopeus nollasta sataan oli formuloitakin nopeampaa. Ja sitä tapahtui usein. Itse olin tuolloin murrosiässä, joten kyllä meillä loiskui. Koska muut sisareni olivat jo muuttaneet pois kotoa, oli isällä riemullinen etuoikeus hämmästellä yksin mitä ympärillä tapahtui, sekä ottaa vastaan oma osuutensa hormonimyrskyistä. Muistan erään kiivaan keskustelun (huutoraivarin) joka päätyi painiotteluun olohuoneen lattialla. Ottelu käytiin minun ja isän välillä.

Kun sitten aloin tajuta, että tuo kuumottava vaihe elämässä on käsillä, en hiiskunut asiasta kenellekään. Kuukautisia minulla ei ole ollut enää pitkään aikaan hormonikierukan takia ja ensimmäinen vinkki tulevasta olivat oudon lämmöntunteet iholla. Lopullisesti ymmärsin mistä on kysymys, kun mielialani laski ilman syytä syvään kuiluun, jossa ei ollut lainkaan valoa. Ajattelin, että elämä on ohi. Amen. Kun sitten lopulta turskahdin kauhean totuuden ystävälleni Jarille lounaalla, asia jotenkin arkipäiväistyi ja päätin kirjoittaa siitä. Se pelotti kyllä. Mutta palkinto oli makea. Koko maailman naisten sisaruus avautui minulle.

Miehelleni kerroin asiasta tyhjentävästi autossa jonottaessamme sisään Tallinaan lauttaan. Aloin parkua (tietysti täysin arvaamatta) ja tyrskyitkun ryydittämänä tyhjensin koko pajatson kuivista limakalvoista äkeään, onnettomaan, ahdistuneeseen ja surulliseen mieleeni. Lopuksi nyyhkyttäen kysyin: tiesiksä jo? Ja kaksi lempeää sinistä silmää katsoi minua, suuren käden ottaessa omani turvalliseen puristukseen ja hän sanoi: joo.

 

Kiitos siskot,

Rakkaudella!

Normaali

 

 

Kommentit
  1. 2

    Maaja Puisto sanoo

    Aamu alkoi hymyillen, kun luin Hannan isän pöllyttäneen housuja 4 kertaa. Olitko sinä se viimeinen 4. kerta ? En ole ennen törmännytkään tähän sanontaan. Oli se hyvä, että pappa pöllytti housuja niin että sinutkin saatiin tähän maahan. Varmasti moni on samaa mieltä – perheesi, ystäväsi ja kaukaa ystävät, niin kuin mina. Syysterkkuja Maaja
    PS olen jo aikaisemminkin valitellut, että en tahdo millään ehtiä lukemaan sun hauskoja & aktuellejä kirjoituksia, mutta yritän.

  2. 3

    Hannele Saari sanoo

    Vesissä silmin luin tarinaasi, niin hauskasti kirjoitat monille tuskallisesta ajanjaksosta:)
    Itse olen jo paremmalla puolella, vain mieliala välillä heilahtaa, mutta siihenkin tottuu.
    Ihanaa syksyä!

  3. 5

    Pirjo sanoo

    Vedet valuu silmistä myös minulta, ihan mahtava kirjoitus jälleen kerran. Itse olen päässyt vissiin aika helpolla, kuuma on ollut, mutta kaikista kamalinta oli se palelu ekan vuoden talvena, mulla oli välillä sisälläkin lapaset kädessä, tuntui siltä kun olisi ollut syväjäässä. Onneksi sitä kesti vaan yhden talven, kuumaa on riittänyt senkin jälkeen, mutta aika lievänä, en ole herännyt märissä lakanoissa tms. Oon nyt viiskasi ja seitsemisen vuotta vaihtarit jo vaivannut, mutta ilman apukeinoja oon pärjännyt, limakalvoillekaan ei ole tapahtunut mitään. Mutta kyllä mä jossain vaiheessa aloin miettiin, että olenko mä näin kauheen synkissä vesissä velloja muka aina ollut, mieliala tahtoo välillä mennä aika mustaksi. Kutakuinkin aika hyvin on mennyt, ja liikuntahan auttaa melkein mihin vaan, kun fillaroi töihin aikaisesta keväästä joulukuulle, 200km/viikko, niin siinä saa äkäiset ajatukset kyytiä ja luulen että auttaa myös kuumiin aaltoihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *