Kun kukaan ei puutu mihinkään

Aamu TV:ssä kommentoitiin Turun puukotuksessa huomattua seikkaa, että ihmiset keskittyivät kuvaamaan katastrofitilannetta kännyköillä, eivätkä menneet auttamaan loukkaantuneita tai estämään puukottajaa. Kommentoijan pointti oli se, että jo kouluissa tulisi opettaa ensiaputaitoja ja kuinka toimia uhkaavissa hätätilanteissa.

Tämä kuvaa juuri sitä mitä kaikkea sosiaalinen media mm. saa aikaan. On upeaa, jos saa ladattua kuohuttavan kohuvideon tai kuvan nettiin. Parhaassa tapauksessa tuotos pääsee uutisiin tai jonkun lehden nettisisuille. Kaikki kuvataan, sen sijaan että elettäisiin ja osallistuttaisiin asioihin. Kuvissa ja videoissa kaiken täytyy olla suurta ja mielellään vielä suurempaa.

Tuntuu järkyttävältä ajatella näkymää, jossa on loukkaantuneet ihmiset makaavat maassa ja ihmiset seisovat syrjässä kännykkäkamerat ojennettujen käsiensä jatkeina. Käsien joiden tulisi olla auttamassa.

Ylipäätään Suomessa puututaan hyvin vähän ja harvoin mihinkään pahaan, mikä tapahtuu julkisissa tiloissa. Ihmisille huudellaan ja voidaan käydä kimppuun ilman, että kukaan inahtaakaan tai ojentaa auttavaa kättään. Se on äärimmäisen surullista. Mutta en ihmettele sitä, koska auttajahan on suuressa vaarassa joutua itse syytteeseen. Monet kerrat auttaja on lakituvassa puolustamassa tekojaan pahatekijän päästessä kuin koira veräjästä. Ja myös tuomio saattaa napsahtaa auttajalle.

Kysymys ei ole ainoastaan katastrofitilanteista, vaan myös pienemmistä tilanteista. Kun joukko nuoria hengailee kauppakeskuksissa ja huutelee hävyttömyyksiä ohi kulkeville ihmisille, kukaan ei puutu asiaan. Kun nuori tyttö tai poika piestään jengin toimesta, kukaan ei puutu asiaan. Eivät edes kauppakeskuksen vartijat. Varmaan heillä on sama ongelma, etteivät voi puuttua jotteivät itse joudu tuomituiksi, en tiedä. Mutta onhan tämä aivan nurinkurista.

Olen puuttunut kiusaamiseen kylän raitilla, haistatteluahan siitä seurasi – tietysti. Mutta se oli silti sen väärti. Uskon että puuttuminen jää mieleen. Pelko että joku näkee ja saattaa tulla hankaluuksia. Palautteen vastaanottamiseen vaikuttaa myös tapa jolla ojentaminen tapahtuu. Huumori toimii hyvin ja se ettei syytä ketään.

Kerran jengi nuoria istui porttimme vieressä bussipysäkillä. Yksi istui bussikatoksen päällä. Koko tienoo oli täynnä juomatölkkejä. Tulin autolla kotiin ja jarrutin pysäkin kohdalla. Sanoin moi! Miks istut siellä katolla? Poika vastasi, että siellä on parempi kenttä ja heilutti puhelintaan. Nauroin ja sanoin totta – täällä on kauhean huono kenttä kaikkialla. Sitten jatkoin ja sanoin muille että voi kauheeta! Kattokaa nyt kun joku urpo on heitellyt kaikki roskat pitkin poikin! Ette viittis millään kerätä noita tohon roskikseen? Tyypit katsoivat hetken arvioiden minua ja tölkkejä. Sitten – joo.

Ajoin pihaan ja kuulin, kuinka tölkit kolisivat roskiin! Ai että oli mahtifiilis. Kivat pojat!

No ei se aina mene niin, mutta yritetään edes.

Rakkaudella

♥️

Hanna

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *