”Kukin lähteä saa aikataulunsa mukaan, eikä myöhästy kukaan”

_NNI1205

kuva: Mirkku Merimaa

Tämä blogin kirjoittaminen on metkaa hommaa. Tämähän on kuin päiväkirja. Monet, jotka kirjoittavat miettivät missä menee yksityisyyden raja. Mitkä ovat niitä asioita, joita ei halua jakaa kaikkien kanssa. Minä en mieti sitä ikinä. Minä vaan kirjoitan. Tavallaan on se fiilis, että mitä sitten – lopulta kaikki ihmisen ilot ja surut ja pohdinnan aiheet ovat kutakuinkin samanlaisia. Ainoa hankala rajanvedon paikka minulle on läheisen kuolema. Tuntuu, etten välittäisi kirjoittaa sellaisista asioista tänne, ne ovat niin henkilökohtaisia ja koskettavat myös muita läheisiäni. Lopulta käy kuitenkin niin, etten pysty kirjoittamaan tänne oikein mitään, ennen kuin olen kirjoittanut sen mikä mielessä eniten liikkuu.

Puolen vuoden aikana on läheltämme lähtenyt neljä rakasta ihmistä. Tästä lauseesta eteenpäin on hankalaa mennä. Koska siihen kaikki pysähtyy. Aina sanotaan, että elämä on niin hauras, mutta arkikiireissä se unohtuu. Sitä vaan tohottaa menemään ja nurisee ehkä pikkuasioista. Ja sitten tulee pysähdys, jonka jälkeen ei ole mitään.

Pitkän tyhjän jälkeen minulle, joka olen vielä täällä, tulee mieleen muistoja sekä hetkellisesti ymmärrys siitä kuinka lyhyt oikeasti on se aika, jonka täällä olemme. Hetkessä eläminen tuntuu tärkeämmältä kuin koskaan. Aisti jokainen hetki. Älä ohita mitään. Tunne uudelleen ihanat tunteet, jotka ovat muuttuneet tavaksi. Kun halaat tai sinua halataan ime se kosketus ihoon kiinni jokaisella solulla. Ei siksi, että voi olla viimeinen, vaan siksi että se on tärkeä. Elämä muuttuu merkityksellisemmäksi, kun siitä iloitsee joka hetki. Ottaa kaiken irti.

Koko some-maailma, Facebook, Instagram, Twitter, Snapchat ja koko hoito on omiaan viemään keskittymiskyvyn pois oleellisesta. Se näkyy juhlissa. Tuntuu, että usein on tärkeämpää ottaa kuvia, (ja sen jälkeen jakaa ne ja sitten seurata kuka niistä tykkää) kuin elää täydesti sitä käsillä olevaa hetkeä.

Hautajaisissa tilanne on toinen. Ei kuvia. Vain hetki ja suru. Ollaan todella läsnä. Koko joukko yhdessä. Sitä kannattaisi harjoitella muissakin juhlissa. Ennen kuin on myöhäistä, sillä elämä on lyhyt. Kuolema on lopullinen.

Hyvästijättö on tärkeä hetki, se sulkee tarinoiden kirjan uusilta luvuilta ja antaa tarinalle pisteen. Siksi hautajaiset ovat niin tärkeä tilaisuus. Monesti olisi halu käydä jättämässä jäähyväiset jollekin, mutta tilaisuus pidetään vain läheisten kesken. Olisi hienoa, jos Suomessakin olisi tapa asettaa vainaja lepäämään kirkkoon avoimessa arkussa päiväksi niin, että kaikki halukkaat voisivat jättää hyvästit ja toivoa kaunista matkaa, minne se ikinä johtaakaan. Sitten itse tilaisuus voisi olla lähipiirin kesken. Silloin jokainen saisi annettua tarinalle kaivatun pisteen. Se auttaisi meitä myös ymmärtämään jokaisen hetken tärkeyden.

 

Rakkautta ja hetkessä elämisen taitoa päivään

Hanna

Otsikko on katkelma Jukka Virtasen sanoituksesta lauluun Kauniin kuoleman maa näytelmässä Peter Pan.

 

 

Kommentit
  1. 1

    pipsa sanoo

    Kiitos kauniista tekstistäsi.Tänään menen läheisen ihmisen hautajaisiin.Paljon jäi hänelle sanomatta koska kuolemalla oli kiire aikataulu.Mutta hänen on nyt hyvä olla ja meidän muiden on selviydyttävä.Ja se on elämän totuus.

    • 1.1

      hannasumari sanoo

      Voi Pipsa,
      Voimaa päivääsi. Laitan Jukka Virtasen kauniin tekstin tähän sinulle kokonaan.

      Kauniin kuoleman maa

      On edessä kyynelten lahti,

      sen takana kauniin kuoleman maa.

      Ja suurten surujen huvijahti,

      sinne kulkijan kerran kuljettaa.

      Kukin lähteä saa aikataulunsa mukaan,

      eikä myöhästy kukaan,

      sillä kaunis on kauniin kuoleman maa

      On rannalla niitty.

      Silkkisen sininen ja soikea.

      Ja niityllä polku, pehmeän väärä ja oikea.

      Ja suuri on polun varrella puu,

      siinä kiinni pilvi ja kuu.

      On pilvessä pieniä pääskysen pesiä.

      Ja linnut ne hautovat pitkiä kesiä.

      Ja kesistä lauluja kuoriutuu,

      me yhdessä laulamme luu-la-la-luu.

      Luu-la-la-luu.

      Kun kerran sä laivalla lähdet,

      on suuntana kauniin kuoleman maa.

      Ja suuren seikkailun matkan tähden,

      hytti hyvä on laivaan varmistaa.

      Eikä pelottava ole lähtöni hetki,

      sillä hieno on retki.

      Kovin kaunis on kauniin kuoleman maa.

      On rannalla niitty.

      Silkkisen sininen ja soikea.

      Ja niityllä polku, pehmeän väärä ja oikea.

      Ja suuri on polun varrella puu,

      siinä kiinni pilvi ja kuu.

      On pilvessä pieniä pääskysen pesiä.

      Ja linnut ne hautovat pitkiä kesiä.

      Ja kesistä lauluja kuoriutuu,

      me yhdessä laulamme luu-la-la-luu.

      Luu-la-la-luu.

      San. Jukka Virtanen näytelmästä Peter Pan

      Lämmöllä Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *