Kun tiarat putosivat

 

Kirjoitan nyt aiheesta, joka on aivan typerä, ei kuulu minulle eikä meille, mutta jotenkin prinsessamaailmani romahti ja tajusin olevani tollo.

Pienenä kuuntelin paljon satuja, joita sisareni lukivat minulle. Pelottavimmat Grimmit olivat kuulemma suosikkejani, mutta kyllä kelpasivat prinsessasadutkin.

Kerran sain isältäni lahjaksi, maailman ohuimmasta nahasta tehdyt hansikkaat, jotka olivat kultaisen saksanpähkinän sisällä (fake gold) Hän kertoi, että pakkaus liittyi satuun, jossa vaatimaton prinsessa toivoi isältään lahjaksi vain saksanpähkinöitä. Vaatimattomuus palkittiin ja jokaisen saksanpähkinän sisällä, jonka prinsessa sai, oli toinen toistaan ihmeellisempiä aarteita. Prinsessat ja unelmat ja ihana elämä, jossa kaikki on mahdollista, liittyivät toisiinsa.

Ensimmäinen kuninkaallinen, jota seurasin ja ihailin, oli kuningatar Silvia. Hänen häänsä, kauneutensa ja tyylikkyytensä olivat ja ovatedelleen, kuin sadusta. Ainoa särö kuvassa on poski-implantit.

Sitten prinsessa Diana, jota seurasin koko muun maailman tavoin. Vain muutamia vuosia minua nuorempi tyttö nai prinssin, kukoisti pian upeissa muotiluomuksissa, petettiin katkerasti, rakastui uudelleen palavasti ja ajettiin kuolemaan. Itkin koko sen sunnuntain, kun kuolinuutinen tuli julkisuuteen, sekä koko hautajaispäivän ja varmaan siinä välilläkin.

encyc-diana

Sitten tulivat Ruotsin prinsessat, Madeleine ei ole koskaan kiinnostanut, ehkä siksi, että monet pitivät häntä kaunottarena, kun minä taas näin Victoriassa jotain klassisempaa kauneutta ja luonnetta. Anoreksia, siitä toipuminen (toipuuko siitä oikeasti koskaan?) Hänen ja Danielin suhde sekä uskomattomat häät, joissa rakkaus ja romantiikka, tahto ja aitous kilpailivat keskenään. Ah ja voih. Niin ihanaa.

Entä William, joka kihlasi Catherinensa äitinsä sormuksella? Ja Harry, joka kertoo avoimesti käyvänsä terapiassa äitinsä kuoleman johdosta.

Kaikki tarinoita joihin liittyy suuria tunteita ja draamaa. Ihania prinsessoja, häitä, ristiäisiä, Nobel-juhlia! Aaah!

Sitten satuin katsomaan National Geographic -kanavalta Dianan tarinan. Ei siinä ollut mitään uutta, jota en jo tiennyt siitä sairaasta liitosta, johon Diana ajautui vain 13 kertaa Charlesin tavattuaan. Se tosiseikka oli kuitenkin jäänyt unhoon, että Williamin syntymäpäivä päätettiin Charlesin poolo-ottelun perusteella. Eli prinssi-isukki tahtoi päästä pelaamaan pooloa ja synnytys käynnistettiin etuajassa, jotta pelisuunnitelmat eivät menisi myttyyn.

Voi taivas, kuinka ärsyynnyin, kun taas kuulin tuon. Ja kaiken sen muun. Bulimia, portailta heittäytymien. Että tätä nuorta naista ei kyetty auttamaan, kukaan ei välittänyt tarpeeksi.

Omaan rojality-buumiini kuuluu, että olen alkanut puolivahingossa seurata Windsorit brittikomediaa englannin kuningasperheestä. Aivan höpö höpö-sarja mutta jotenkin hulvaton, vailla mitään todellisuuspohjaa olevaa britti sekoilua, joka naurattaa.

Koska kuninkaalliset kiinnostavat ajaudun Marie Clairen nettisivulle, jossa kerrotaan 50 kuninkaallista käytöstapaa Britanniassa. Niiden joukossa mm. se kuinka kuninkaallisten on pidettävä kahvikupin korvaa etusormen ja peukalon välissä ja tuettava kuppia pikkusormella. On myös säännöt siitä missä kulmassa tiaran on oltava päähän nähden, että prinsessojen leuan on oltava poseerattaessa vaakasuorassa ja että pikkuprinssi George ei saa pitää pitkiä housuja vaan jalassa on oltava polvisukat ja shortsit. Tärkeitä, vakavia asioita! Lisäksi Paratiisi-Paperit paljastivat juuri sen mikä on niin tyypillistä – mikään ei riitä. Englannin kuningatar on yksi maailman rikkaimpia naisia ja varoja on hillottu veroparatiisiin.

Prinsessa Victoria ja Ruotsin hovi on jotenkin ollut mielestäni järkevää joukkoa. Omalla tavallaan arkisia kuninkaallisia. Vickan HenkkaMaukan puvuissa, aitoja kohtaamisia, selfieitä ja maalaisjärkeä. Mutta silti, onko kuninkaallisissa ja hovin pyörittämisessä mitään järkeä?

Yhtäkkiä, suomut putosivat silmiltä ja prinsessojen tiarat kilahtivat tummuneina maahan. Niin surullista. Voinko koskaan enää nauttia kuvasta, jossa jättimäisen lierihatun alle on asetettu aistikkaasti silkkinen tekokukka?

Koko kuninkaallinen pyöritys näyttäytyi yhtäkkiä armottomana teatterina ja hulluutena. Joskin saamme me tasavaltalaisetkin siitä huvimme. On se jotenkin säälittävää, että vasta nyt, kun omat lapset ovat kasvaneet pois kotoa, voin hylätä satumaailman. Tosin kasvatin lapset tietysti äärimmäisen hyvin ja tein samalla paljon töitä, meneehän siihen energiaa. (Kuten jo Kari Aihinen aiemmin tiesi kertoa) Mutta nyt koko prinsessamaailmani on romahtanut ja näen vain kummallisia komeljanttareita hattuineen ja mittaamattoman arvokkaine jalokivineen edistämässä oman maansa kauppaa. Luultavasti niillä rahoilla, jotka menevät tällaisen kuninkaallisen elävän sadun pyörittämiseen, saisi rahoitettua aikamoisia PR-projekteja. Vaan mitäpä se minulle kuuluu? Mutta vieläkö pistän kahvit kiehumaan, kun joku kuninkaallinen näytelmä tulee tellusta? Olen hukassa. Kuninkaalliset ovat pettäneet minut. He elävät jotain kummallista näytelmää kehdosta hautaan. Odotan päivää, jolloin Kate ja William voidaan kuvata kulkevan käsi kädessä. (Britti hovin edustajat eivät saa näyttää tunteitaan julkisesti. Käsi kädessä kävely on FORBIDDEN!)

…ja kuinka paljon on ihania kuvia näistä kauniista prinsessoista! ja miksi postauksessani ei ole kuin yksi? Koska en uskalla ottaa netistä kuvia, joihin mulla ei ole oikeuksia. Dianan kuva on hovin sivuilta.

👑

Hanna

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *