Lämpimät ihmiset ja huippubrändi Oulusta

Tuotteella täytyy olla tarina. Tämä on väittämä, jonka saa kuulla monessa tilanteessa. Brändit ja tuotteet halutaan tuoda lähelle ihmistä tarinoilla, joihin voi kiinnittyä. Tuotteelle tulee taustaa. Mutta kuinka ne tarinat ovatkaan niin usein päälle liimattuja, sokeroituja, mehustettuja ja leivottuja! Ne romantisoidaan ja kirjoitetaan esitteisiin. Päämääränä on tehdä tuote halutummaksi ja myydä lisää. En oikein jaksa niitä tarinoita.

Sen sijaan, kun tuotteen takana on ihminen ja hänen aito tarinansa minä sulan ja olen aseeton.

Sateen piiskatessa tänä aamua armottomasti Helsingin Esplanadia, avattiin sen varrella Balmuirin Brand Store, sattumalta parahiksi yrityksen kymmenenvuotis syntymäpäivän kunniaksi. Balmuirin omistavat Heidi ja Juha Jaara, aviopari ja kahden pienen lapsen vanhemmat Oulusta.

Heidi ja Juha Jaara

Heidi ja Juha Jaara

Balmuirin tuotteet ovat ihania ja ylellisiä huiveja, shaaleja, torkkupeittoja, keeppejä mohairista, alpakasta, kašmirvillasta, pellavasta silkistä ja villasta. Lierihattuja, hansikkaita, lompakoita ja pikkulaukkuja. Sisustukseen laseja ja pientavaraa, kynttilöitä ja kodintekstiilejä mm. luksus lakanoita pellavasta ja huippulaatuisesta puuvillasta.

Balmuir_espa

 

Balmuir_2

Lehdistölle oli tarjolla aamupalaa.

Lehdistölle oli tarjolla aamupalaa.

Punainen hattu! oikea herkupala!

Punainen hattu! oikea herkupala!

Mohairista kudottujen kaulaliinojen värejä.

Mohairista kudottujen kaulaliinojen värejä.

Kupu tuoksuvan kynttilän päällä on loistava idea - tuoksua vain rajoitetusti!

Kupu tuoksuvan kynttilän päällä on loistava idea – tuoksua vain rajoitetusti!

Kun kuuntelin tämän aamun lehdistötilaisuudessa Heidin ja Juhan puheita kaikesta mitä he tekevät ja miten, oli ihoni vähän väliä kananlaihalla.

Aivan samalla tavalla, kun aidot materiaalit ovat minusta parasta, niin ovat myös aidot ihmiset. Senhän kuulee ja vaistoaa jos ihminen yrittää olla vähän enemmän ja esittää jotain muuta kuin on. Kun tuotteiden takana on aidot ihmiset ja heidän aidot tarinansa ei mainostoimiston viilaamaa tarinaa tuotteiden taakse tarvita.

Heidin tarinaan kuuluu ensin kovaa työtä raastavan huonossa työilmapiirissä Nokiassa. Samaan aikaan alkaa päässä kehittyä unelma omasta yrityksestä. Se piirtyy paperille ja kehittyy, kunnes siitä tulee totta ja Balmuir syntyy. Juha tekee päivät työtä toisaalla, illat ja yöt kuuluvat yhteiselle yritykselle. Yritys alkaa kasvaa ja samalla kasvaa perhe – täysin yllättäen, kun jo oltiin jätetty toive omista lapsista taakse. Tuotteita myydään jo 70 maassa. Lopulta avataan oma liike, Balmuir Brand Store Esplanadille. Paikasta on unelmoitu vuosia, mutta huonompi paikka ei ole tullut kysymykseen. Samalla tapahtuu suurta kasvua oman pään sisällä ja kaikki hyvä mitä opitaan, tuodaan myös työntekijöiden hyväksi. Matkan varrella Juha on jo jättänyt muut työt ja on kokonaan mukana Balmuirissa.

Balmuir_siniset

Balmuir_huivit

Balmuir_keepit

 

balmuir_nahka

DSC02739

Koko yrityksen henkilökunta on ollut mukana luomassa uutta myymälää. Jokainen työntekijä on puheissa arvokas ja arvostettu. Niinhän puheissa usein tietysti on, mutta nyt ei ole kysymys vain pelkistä puheista. Kysyn Heidiltä vaikuttaako hänen aikanaan Nokiassa kokemansa työilmapiiri siihen, kuinka he johtavat nyt omaa yritystään. Vastaus on vahva kyllä. Kun on kokenut huonoa henkilöstöpolitiikkaa, tietää varmasti, miten ei ainakaan menesty.

Balmuir haluaa kasvaa edelleen ja kasvu löytyy Suomen rajojen ulkopuolelta. Seuraavaksi mukaan tuoteperheeseen tulevat nahkalaukut. Nahka niihin ostetaan samalta tuottajalta josta Chanel ostaa nahan. Asian voisi ohittaa toteamalla vain ahaa, mutta asia ei ole niin yksikertainen. Norjalainen maailman hienointa lampaan nahkaa myyvä yritys ei myy kaikille. Ostajan täytyy täyttää tietyt kriteerit. Olla tuotteen arvoinen. Samoin on Balmuirin laita – hekään eivät myy tuotteittaan joka paikkaan. Ostajan täytyy täyttää oikeat laatuvaatimukset. Niin se on minullakin. Ostan mieluiten korkealuokkaisia tuotteita, joiden takana on aidot ihmiset sekä arvot joille voin nostaa hattua.

Hanna

♥️

Balmuir_helsinki

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *