Lapsen ja kännykän kanssa yhdessä

 

Luonto on tredikästä sisustuksissa. Kuva Habitaremessuilta Susanna Björklundin ja Sisse Collanderin tottamasta Signals-näyttelystä. En kuulunut näyttelyyn, mutta halusin tulla kuvatuksi tuossa, jotta kukka-asetelman koko tulisi esiin. Asu: Gustav/Dots

Luonto on tredikästä sisustuksissa. Kuva Habitaremessuilta Susanna Björklundin ja Sisse Collanderin tottamasta Signals-näyttelystä.
En kuulunut näyttelyyn, mutta halusin tulla kuvatuksi tuossa, jotta kukka-asetelman koko tulisi esiin. Asu: Gustav/Dots

”Luonto muuttuu vieraaksi ilman omia kokemuksia” kirjoittaa tämän päivän Hesari.

Suomalaisessa kansanlaulussa lauletaan:

Enkä mä muille ilmoita mun sydänsurujani.

Synkkä metsä, kirkas taivas, ne tuntee mun huoliani.

Vaikka sanat ovat perusankeat ja ahdistavat, niin niissä piilee pieni totuus – metsä parantaa ja poistaa stressiä ja jos ei ole metsää niin puistoja on onneksi Suomessa ihan kaikkialla.

Olen asunut aina metsän lähellä ja lapsuuteni parhaita muistoja on äidin kanssa metsässä vietetyt hetket. Kävimme niityillä keräämässä kukkia maljakoihin ja kiipeilimme kallioilla hakemassa kanervia ja varpuja ja joka lauantai kiipesimme Isolle kalliolle (joka nykyään näyttää pieneltä) tekemään saunavihdan. Siinä oppi yhtä ja toista, muun muassa sen, että kallioimarteen juuret maistuvat lakritsalta ja että sammal kukkii. Siksi olinkin ylen yllättynyt, kun jossain vaiheessa tajusin, etteivät kaikki ihmiset tunne ja erota toisistaan ihan tavallisia suomalaisia puita. Ja siis, asuin lapsuuteni Helsingissä, joskin omakotikotialueella Jollaksessa, enkä keskustassa, mutta mitään maalaiselämää en ole viettänyt.

Miksi poimulehteen kerääntyy niin paljon vettä? Pisara on kuin suurennuslasi. Mitä siitä voi nähdä?

Miksi poimulehteen kerääntyy niin paljon vettä? Pisara on kuin suurennuslasi. Mitä siitä voi nähdä?

Teimme äidin kanssa myös omia mikrometsiä. Rakensimme tarjottimelle maailman sammalista, kivistä, pienistä kasveista ja kaikesta mitä pihalta löytyi. Pieni pyöreä taskupeili sai toimittaa metsälammen virkaa. Muovailuvahasta tehtiin ihmiset samoilemaan omaan pikkumetsäänsä.

Olen kiitollinen tästä perinnöstä, jonka äitini antoi, sillä rakastan metsää ja kaikkea mitä se antaa.

Mutta parasta kaikesta on se mitä äitini antoi tyttärilleni. Äiti vei heidätkin metsään – tietysti. (Kauhean pahaenteinen lause, kuulostaa aivan Punahilkan ja Hannun ja Kertun yhdistelmältä!!!)

Esikoiseni ensimmäisiä metsäkokemuksia oli se, kun äitini vei hänet metsään hänen ollessaan vain viiden kuukauden ikäinen. Se oli 26.4. päivä jolloin Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui… Äiti laittoi tyttäreni istumaan sammalmättäälle ja hän sai puristella pehmeää karhunsammalta käsissään. Koominen muisto! Laskeumahan ei ollut mitenkään fataali, mutta muistan sen tietysti niin hyvin! Edes ydinvoima ei kuitenkaan pysäyttänyt luonnon tutkimista.

Jos tytöt näkivät metsässä jonkun ihmeellisen yököttävän madon tai muun öhkiäisen, äiti kehotti katsomaan tarkemmin ja huomaaman kuinka hieno ja kaunis hyönteinen lopulta oli tarkemmin katsottuna.

Luonto_Hanna_Sumari_5

Luontoa löytyi myös äidin ja isän kotoa. Kerran esimerkiksi perunat olivat itäneet kellarissa ja niissä jättiläispitkät violetit idut. Varmasti puolimetriä pitkät. Potut tuotiin keittiön lattialle ja ituja tutkittiin hartaasti. Vierailut äitini, eli Mamin luona olivat yllätyksiä täynnä. Äitini osti myös mikroskoopin, jolla tytöt saivat tukia kaikenlaista mitä luonnosta löytyi.

Äiti laittoi lapset hakemaan vastauksia tietosanakirjoista, jos he eivät tienneet jotain. Enää ei ole tietosanakirjoja, kaikki on paljon helpompaa. Ainoa mitä tuntuu puuttuvan, on aika. Ei ihmisen ole pakko mennä metsään, jos se ei kasva heti aidan takana. Puita kasvaa kaikkialla. Minulla on ollut tapanani jankuttaa samoja asioita lapsille autossa, kun ajoimme kaupungilla. Tenttasin aina juttuja. Mikä patsas tuo on? Kuka sen on veistänyt? Mikä rakennus tuo on? Kuka on piirtänyt tuon rakennuksen? Mikä on tämä katu jne. Samalla tavalla voi tentata puita ja pensaita. Ja jos ei itse tiedä, se ei haittaa, koska se hiivatin puhelin on kädessä koko ajan. Jospa etsisi vastauksen sieltä yhdessä?

Puolet petäjäistä!

Puolet petäjäistä!

Kasveista löytyy paljon muutakin hauskaa tietoa, kuin vain sen nimi. Mihin sitä on ehkä joskus käytetty? Mitä tarkoittaa, kun leivässä on puolet petäjäistä? Miksi jäkälää on laitettu ikkunoiden väliin?  Tarinoista oppii enemmän. Ja luontoa on Suomessa ihan joka puolella. Sellaista paikkaa ei täällä olekaan, jossa ei voisi viettää aikaa luonnossa. Ja kaikkina vuodenaikoina löytyy ihmeteltävä. Kuinka hyvin muuten sinä tunnet puut talvella?

Terveisin Puupää

❤️💚

Hanna

 

 

 

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *