Mikä avuksi kun kohtaa häirintää?

Korkean tason virkamies kotiutettiin epäasiallisen käytöksen tähden. Huonoa käytöstä on jatkunut vuosikaudet ja se on ollut yleisesti tiedossa, silti mitään ei olla tehty. Tiedättekö mitä? Nämä tällaiset tyypit kuvottavat minua.

Teininä kaveripiirini kuului poika, jolla oli todella rasvaiset jutut. Hän tervehti aina kysymällä onko torttu kostea. Se oksetti, hävetti, inhotti eikä minulla ollut mitään sanoja joilla olisin voinut vastata siihen. Pelkäsin aina etukäteen, koska näkisin hänet, koska tiesin että samaa lokaa olevan tulossa tulisi hänen suustaan ulos joka tapauksessa. Ja niin tulikin.

Myöhemmin, kun olin jo aikuinen jouduin työssäni kohtaamaan usein erään erittäin menestyneen miehen, jolla oli samat tavat. Toisin kuin tämä nyt virastaan kotiin kutsuttu suurlähettiläs, hän piti näppinsä erossa, mutta suusta tuli ulos sitäkin enemmän. Kaikki tiesivät sen, kaikki kuulivat sen, kukaan ei voinut tehdä asialle yhtään mitään.

Herra kommentoi mm. ihmisten ulkonäköä aivan suoraan ja hyvin vastenmielisellä tavalla, kuten: ”olet lihonut ja rintasi ovat kasvaneet” tai hän saattoi kysyä suorasukaisia kysymyksiä seksielämästä tai aivan mitä tahansa. Hänestä näki, kuinka hän nautti siitä hämmennyksestä, jonka sai aikaan puheillaan. Normaali ihminen tyrmistyy moisesta käytöksestä. Sairas ihminen nauttii aikaansaannoksestaan. Kuvottavaa pienen ja jollain tavoin vammautuneen ihmisen vallankäyttöä.

Tällaisista tilanteista tekee ikäviä se, että tyrmistys vie sanat suusta. Jos tällaiset toimijat ovat millään tavalla kohdettaan ylempänä hierarkiassa, heille ei voi juuri sanoa mitään. Katseellaan voi ilmaista ajatuksensa siitä mitä puhujasta ajattelee. ”Olet säälittävä rääpäle”. Sanotut sanat jäävät leijumaan ilmaan ja pilaavat sen ja esimerkiksi liikeneuvottelu alkaa ällöttävällä tavalla. Kaikkein mieluiten kääntyisin ja poistuisin paikalta koskaan palaamatta. Siihen en pystynyt liikesuhteen takia.

Huomasin, että joidenkin naisten tapa käsitellä tätä asiaa oli olla kaveri hänen kanssaan ja nauraa niille jutuille. Tuskin ne oikeasti ketään naurattavat. Se on tapa pärjätä, selviytyä siitä tilanteesta jotenkin kuivin jaloin.

Miehellä oli (ja on varmaan edelleen) laaja ystäväpiiri, en tiedä kuinka hän käyttäytyy yhteisissä tilaisuuksissa ja illanistujaisissa. Ehkä hänen ystävänsä pitävät alati ruokottomuuksia suustaan sylkevästä ja sillä huomiota keräävästä ihmisestä.

Fyysisen väkivallan varalta järjestetään kaikenlaisia itsepuolustuskursseja, voisiko joku verbaaliakrobaatti kirjoittaa sadan vastauksen kirjan, jolla pärjäisi näitä likakaivoja tavatessaan? Opettelisin lauseita ulkoa samaan tapaan kuin hätänumeron. On nimittäin pakko myöntää, etten edes sitten myöhemmin kotona ole koskaan keksinyt mitään nerokasta vastausta, jolla olisin saanut huoneen ilman puhdistettua.

 

Ohjekirjaa odotellessa

Hanna

 

Kommentit
  1. 2

    Annu sanoo

    Suzette Haden Elgin: Verbal Self-Defence at Work. On kirjoittanut monia kirjoja suullisesta väkivallasta.

  2. 3

    Pirjo sanoo

    Tuttu juttu myös minun elämässäni, onneksi ei enää tarvitse törkyä pahemmin kuunnella, ajat ovat onneksi siinä suhteessa viime vuosikymmeninä muuttuneet, nollatoleranssi ainakin minun miesvaltaisessa työpaikassa. Aikoinaan kun tulin juuri 18-täyttäneenä(v.1976) tähän samaiseen työpaikkaan, osaston johtaja sanoi että, täällä joutuu sitten kuuntelemaan kaikenlaisia juttuja, jep, näin oli, olen joskus sanonut että posket punoitti koko ajan varmaan ensimmäiset viisi vuotta. Ei ollut kivaa, suurin osa porukasta asiallista ja mukavaa, mutta aina joukkoon mahtuu se yksi mätämuna, jonka kohtaaminen hirvitti. Eniten minua hämmästytti ja inhotti se että hänellä oli itsellä pieni tytär, monta kertaa mietin, että tykkäisikö hän että tytärtään joskus kohdeltaisiin niin kuin hän naisia kohteli.

  3. 4

    Make sanoo

    Miesten kokema seksuaalinen häirintä tuntuu olevan vaiettu asia. En voi sanoa nauttivani esimerkiksi tilanteesta, jossa nuorehkot naiset kävelevät kadulla vastaan ja nostavat t-paidan helmat ylös ja näyttävät rintansa kikatuksen kera. Myös homomiesten ahdistelut niin nuorena kuin aikuisenakin ahdistavat mieltä – vieläkin. Työskentelin aikoinaan erään pankin työryryhmässä, jossa oli seitsemän naista ja minä. Päivittäin joku veti minut istumaan syliinsä, hinkkasi itseään minua vasten tai vain hyräili Doorsin biisiä ”baby you can light my fire. Tunnistan tunteen: tyrmistys vie sanat suusta. Onneksi en ole menettänyt luottamustani naisiin ja heitä onkin suurin osa henkilökohtaisista ystävistäni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *