Minähän en ilman meikkiä mene minnekään!

iQ5hWKTiMTJ70_-eo4jVrvrLcyd77IxVQK0R-AMKBAY

Muistan lapsuuteni keskiviikkoillat. Silloin istuttiin tiukasti sohvalla ja katsottiin TV:stä amerikkalaissarja Peyton Placea. Yksi saippuasarjan mystisistä kaunottarista oli Dorothy Malonen esittämä Constance MacKenzie. Hänen tyyliinsä kuului niin tukeva silmämeikki, että välillä ihmettelin kuinka hän jaksaa kannatella luomiaan. Asia, josta aina kommentoitiin oli kuitenkin se, että hän heräsi myös aina tässä meikissään. Tiedättehän, hiukan sarkastisesti – no kylläpäs hän herää kauniina…

Amerikkalaiselle filmitähdelle on voinut olla sula mahdottomuus näyttää naamaansa meikittömänä. Ja niin se on monelle muullekin, olen huomannut.

Meikittömyys puhuttaa. Samaan aikaan, kun kasvojen ihon alle pistetään kaikenlaista, tehdään pysyvää meikkijälkeä kestopigmentoinneilla, ripsiä pidennetään ja huulia pumpataan, ollaan kuitenkin toisaalta kiinnostuneita aitoudesta. Miltä ihminen oikeasti näyttää?

Solar Suomen Kaunein Koti 2014

Laitoin Facebookiin profiilikuvakseni yhtenä päivänä Suomen kaunein koti –ohjelmaan otetun pressikuvan. Kuva on kaunis ja siitä pidettiin. Tuli peukutuksia ja kauniita sanoja. Ja minua alkoi ahdistaa…. Kun se nyt oli vain kuva. Jokaisesta ihmisestä saa kauniin kuvan. Ja kukaan ei näytä (onneksi) Constance MacKenzieltä herätessään. Jotenkin alkoi nolottaa ja koska teen asioita impulsiivisesti päätin vaihtaa profiilikuvan vielä uudelleen. Valitsin pari päivää aiemmin nappaamani kuvan, jossa olin enemmän kuin kauniisti naturel. Näytän hirviöltä. Mutta hei – mä näytän hirviöltä aina välillä (=joka päivä).

IMG_5690

Luonnonkihara tukkani menettää öisin kiharat, silloin kun keskuslämmitys on päällä ja näyttää epämääräiseltä tuulenpesält. Kun kiskon sormeni hiusten läpi, ne sojottavat pystyssä kuin peikolla. Kylpyhuoneen valossa peikkouteni pääsi valloileen mitä parhaimmalla tavalla. Ei kai nyt kukaan kuvittele, että oikeat ihmiset ovat MacKenzieitä joka hetki? No kuva oli suosittu. Se toi hupia päivään, mikä on parasta maailmassa tietysti.

 

Peikkokuvan seurauksena sain kommenttien, viestien ja puhelujen vyöryn, jossa ihmiset kiittelivät rohkeuttani. Jopa ihan nuoret tytöt sanoivat etteivät ikinä olisi uskaltaneet julkaista tällaisia kuvia. Hei camoon! Rohkeaa? Ei ole. Rohkeaa on puolustaa heikompia, tunnustaa heikkoutensa, hypätä kympistä altaaseen ja lähteä tyhjän päälle huonosta työyhteisöstä. Ei ole rohkeaa näyttäyttäytyä ilman meikkiä tai laittaa hirviökuvaa jakeluun.

On hämmentävää, ettei tajuta kuvien olevan vain kuvia, joita muokataan enemmän tai vähemmän tilanteesta riippuen. Näemmehän me ihan tavallisia ihmisiä joka päivä kaikkialla. Me olemme ihan kaikki ihan tavallisia oikeasti. Meikki tekee ihmeitä – se on kyllä kiva juttu aina välillä! (=joka päivä kun lähden pois kotoa)

Itsestään kannattaa pitää huolta ja kauneutta hoitaa resurssiensa mukaan, mutta on se lystiä pistää välillä kaikki ihan lekkeriksi. Niin ja onhan niitä meikittömiä kuvia, jotka on ihan säällisiäkin…. Tän näköisenä kirjoitin tän jutun joogatunnin jälkeen nojatuolissani. Kävin kaupassakin tällä nassulla, mutta kaupungille en lähtisi.

10723658_10200176042640437_748144162_n

Hei hauskaa päivää – muista pestä kasvot ennen unia!

Pus

 

Hanna

 

Kommentit
    • 1.1

      hannasumari sanoo

      Nauroit mun kuvalle? ei oo reiluu ei oo reiluu. Tää on niin tätä! (kiitos ettet alkanut itkeä 😉 )

    • 2.1

      hannasumari sanoo

      <3 Kiitos. Ai ai -muistan Hurjah Hannan – hänhän oli Speden Shown hahmo.Hurja-Hanna ja Linkku-Liisa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *