Mitä tapahtui taidenäyttelyssä…?

img_5180

img_5172

Kävin Yayoi Kusaman näyttelyssä Helsingin kaupungin taidemuseossa HAM:ssa. Näyttely oli huikea pallomeri, joka pyörähti ihoni alle merkillisellä tavalla.

Kun olin pieni ja minulla oli selittämätön paha ja hankala olo, äiti kysyi minulta: onko sinulla kaiveri? Kaiveri kaivertaa sisintä, kuin mato. Se kiemurtelee sisuksissa, ei löydä ulospääsyä ja tekee mielen alakuloiseksi ja ahdistuneeksi. Mutta vain vähän. Kaiverin verran. Kaiverille ei ole löydettävää syytä ja jos onkin se ei paljasta itseään, se vaan kaivertaa mieltä. Ehkä syyn jossain syvällä tietääkin, mutta se ei tahdo tulla julki. Kaiveri ei ole kaveri.

Sunnuntaina sisääni oli luikerrellut kaiveri. En jaksa aina hätistää sitä pois, annan olla. Kyllä se aikanaan häipyy. Lähdin ystäväni kanssa Kusaman näyttelyyn, kaiveri matkassani.

img_5171

Kusama on lapsesta saakka kärsinyt mielenterveysongelmista ja hänen taiteensa lähtökohtia ovat sisäinen todellisuus, hallusinaatiot, pelot ja pakkomielteet. Keskeistä hänen taiteessaan on äärettömyys, toisto ja halu sulautua maailmaan. Hänen kuvionsa on pallo, jota hän toistaa loputtomasti. Joskus hän on tehnyt teosta yhtäjaksoisesti 50 tuntia paeten sisäisiä demoneitaan maalaamalla palloja tai muuta toistettavaa kuviota.

img_5185

Kun menin sisään noihin ihmeellisiin tilateoksiin, jotka toistivat palloja, ymmärsin häntä. Kun on kaiveri, tuntuu hyvältä kadota. Olla ihan hiljaa, kuin ei olisikaan ja samalla näkymätön. Kun sulautuu johonkin jatkumoon muuttuu jotenkin rajttomaksi. Se oli metka tunne. Kun katsoin teosta jossa hän oli nukkena mukana, sain saman tunteen kuin ollessani itse teoksen sisällä.

img_5192

img_5160

Oli itsekin tehtävä pallo - siksi kädet!

Oli itsekin tehtävä pallo – siksi kädet!

Kuin elävä - mutta on nukke

Kuin elävä – mutta on nukke

No niin – se kaiverista, menee ehkä vähän korkealentoiseksi! Mutta ehkä joku muukin tunnistaa kaiverin. Jos – niin terveisiä vaan. Taitavat olla samaa sukua kaikki.

Monet näyttelyvieraat olivat pukeutuneet pallollisiin vaatteisiin. Se oli hauskaa. Olin nähnyt paljon kuvia näyttelystä somessa ja siksi pukeuduin mustiin vaatteisiin. Ajattelin, että tulee ehkä muutama hyvä kuva. Voi hitto soikoon! Tämä kuvien ottaminen kun menee välillä ihan hulluuksiin. Huomasin näyttelyssä, kuinka paljon enemmän sain, kun en ottanut kuvia, vaan annoin teoksen viedä ja keskityin vain palloihin tai kurpitsoihin tai väreihin ja valoihin – tai pimeyteen. Olen kyllä sitä mieltä että kuvat ovat ihania, mutta kannattaa niiden ottamisen välillä myös olla todellakin hetkessä ja vain aistia sitä mikä on ja mitä tapahtuu. Kuten perjantain Blog Award Finland 2016 gaalassa, jossa oli huikea ilotulitus. Ihmiset kuvasivat sitä innokkaasti. Entäpä jos olisivat vain nauttineet? Minä nautin. Ilotulituksen juttu on juuri sen ohitse kiitävä kauneus.

Kusaman työt ja maailmat ovat siis hilpeitä. Hän on taitava ja ihmeellinen. Kiinnostavaa on myös se, että hän on 87-vuotias ja maalaa edelleen. Hänen taiteestaan innostuvat kaiken ikäiset. Se onkin toinen asia, joka sunnuntaina oli mielessäni. Ikä. Palaan siihen seuraavassa kirjoituksessani. Stay tuned!

img_5168

Palloillaan!

●●●●●●●

●●●●●●●

Hanna

Kommentit
    • 1.1

      hannasumari sanoo

      Voi kiitos!
      Onneksi tänään ei ollut kaiveri kaverina mulla 🙂

      Hyvää viikkoa Anna!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *