Mitä teen antiikikaappini kanssa?

Kulmakaappi pahulainen

Hei, vähälle on jäänyt kirjoittamiset, kun singahtelen kaupungista toiseen ja takaisin Suomen kauneimman kodin kuvauksissa. Hotellilla tai kotona ollaan vasta illalla, sitten nopeasti syömään ja nukkumaan. Mutta ihanaa on ollut ja paljon ollaan taas nähty.

Maskeeraajamme Sandra Enqvist korjailee meikkiä kuvausten aikana.

Maskeeraajamme Sandra Enqvist korjailee meikkiä kuvausten aikana.

Kun pääsee katsoman toinen toistaan hienompia koteja voisi luulla, että kotiinpaluu on ankea, mutta ei se ole. Ihana on oma koti, vaikka kyllä välillä haaveilen ihan toisenlaisestakin kodista. Aikanaan, kun pihamme kunnostettiin, annoin puutarhurille täysin vapaat kädet suunnitelman ja toteutuksen suhteen. Se oli loistava ratkaisu, sillä en olisi koskaan osannut edes unelmoida sellaisesta pihasta, jonka sitten sain. Kodissa on vähän sama homma. Jos saisin jättisumman rahaa, monta miljoonaa (kreisi ajatus, mutta onhan sillä kivaa leikkiä) niin etsisin tontin itse, mutta talon saisi suunnitella arkkitehti niin, että hänellä olisi vapaat kädet. Sanoisin hänelle, että suunnittele, kuin suunnittelisit itsellesi.

Rakastan tätä kulhoa, mutta kaapissani on jotain ihan muuta!

Rakastan tätä kulhoa, mutta kaapissani on jotain ihan muuta!

Jos haluaisin penkin, se voisi olla tällainen

Jos haluaisin penkin, se voisi olla tällainen

Ollaan nyt asuttu kuitenkin jo 15 vuotta samassa vuonna -47 rakennetussa talossa. Kun silloin kauan sitten suunnittelin talon remontin, toteutin silloista unelmaani. Nyt tekisin joitain asioita tietysti toisin ja välillä koen asuvani ärsyttävästi kompromississa. Keväällä koti alkaa aina näyttää liian täydeltä ja vien tavaraa pois. Kesällä kaipaan väriä ja talvella lämpöä. Nuo kaikki on helppoja asioita toteuttaa, mutta kylppäreiden laattavalinnat vaatii jo isompaa panostusta. Inhoan myös ulko-oviamme ja roskakatoksemme on pahin painajaiseni.

Sitten on sellaisia todella vaikeita juttuja kuten 1870-luvun upea kulmakaappi, jonka olen saanut äidiltäni. Juuri nyt, kun haluaisin viedä sisustusta modernimpaan suuntaan, saan kaapin jonka kanssa elin koko lapsuuteni, jonka hankintaan liittyy tarina äidistä sekä huutokappalegenda Mikko Reppoltista.

Kulmakaapissa liukee vuosiluku 1870

Kulmakaapissa liukee vuosiluku 1870

Olen jo pitkään miettinyt mitä tekisin kaapille. Veisinkö Saarenmaan taloon? En oikein tiedä… Suomalainen kaappi pysyköön Suomessa. Veisinkö autotalliin? Jotenkin älytöntä. Myisinkö ja ostaisinko rahoilla jotain, jota todella haluan, vai katuisinko sitä jälkeenpäin. On rasittavaa, kun kotiin kerääntyy asioita, jotka ovat yhtä aikaa tärkeitä ja haastavia.

Jotenkin haluaisin ottaa jokaisen omistamani tavaran käteeni yksi kerrallaan ja kysyä siltä ja itseltäni olemmeko yhä kavereita vai onko aika ajanut yhteiselomme ohi. (Siihen menisikin sitten muutama hetki…. )

Olen aina myös rakastanut astioita ja astiastoja on kertynyt useita. En haluaisi niistä ainuttakaan, vaan jotain ihan muuta, kokonaan toisenlaista. Nyt tuntuu että olen kamojeni vanki.

Iloa sinun kotiisi

Hanna

Kommentit
  1. 1

    Nina sanoo

    Ehdotan että teet yhdestä huoneesta museon, muistojen kamarin. Eli älä myy, vie autotalliin aarteitasi vaan laita esim kaikki kultakehystaulut yhdelle seinälle lattiasta kattoon. Tähän huoneeseen kulmakaappi, mummolan matto, kruunulamppu jne. Olen itse tehnyt näin ja ratkaisu tuntuu hyvältä koska mieli muuttuu ja skandinaavinen pelkistetty sisustus alkaa jossain vaiheessa tuntumaan kylmältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *