Näin teet kesän parhaat kulhoruuat!

Kaupallinen yhteistyö: Valio

Mifua "raakana" ja kulhoruuissa käytettynä

Mifua ”raakana” ja kulhoruuissa käytettynä

Käsi ylös, kuinka moni on huomannut tekevänsä aina samoja ruokia? Luulen, että aika monelle käy arjen kiireissä juuri niin. Tekee sitä samaa helppoa ja tuttua hyvää ruokaa ja välillä se kyllästyttää. Sitten on se ongelma, että kun markkinoille tulee uusia juttuja, niihin ei välttämättä jaksa ja ehdi arjen kiireiden keskellä tutustua kunnolla. Uusiin juttuihin tarttuminen tarvitsee sen oikean hetken. Omalla kohdallani käy aina niin, että aikuiset tyttäreni alkavat puhua jostain uutuudesta ja tavallaan totuttavat minut siihen. Kun sitten tulee sopiva hetki, teen siirron 😁  ja kokeilen uutuutta. Lapset pitävät ajassa!

Kesäisiä smuuthiekulhoja, joissa on käytetty A+ kreikkalaista ja A+ Hunajaista jugurttia

Kesäisiä smuuthiekulhoja, joissa on käytetty A+ kreikkalaista ja A+ Hunajaista jugurttia

Nyt olen tutustunut Mifuun ja huomannut, että se on vallan mainio tuote. Mifu on ruokarae. Se on kuin raejuustoa, mutta raejuustoa ei voi paistaa, Mifua taas voi. Sitä saa valmiiksi maustettuna kolmea sorttia: Välimeren tomaatti, Meksikon pippuri ja Intian curry ja lisäksi saatavana on maustamaton ruokarae Original.

Helpot vähärasvaiset ja terveelliset herkut

Helpot vähärasvaiset ja terveelliset herkut

Kuinka niitä sitten käytetään? Ihan samalla tavalla kuin jauhelihaa tai vaikka broilerin suikaleita. Heitetään pannuun, maustetaan sopivasti ja tehdään kaalilaatikkoa, pastakastiketta, täytettyjä lättyjä – mitä vain. No miksi sitten syödä Mifua, kun voi syödä jauhelihaakin? Minä syön Mifua mielelläni, koska haluan vähentää lihan syöntiä ja syödä kevyesti. Mifussa on vain 3% rasvaa. Mifu on myös laktoositon.

Mifu-rasiaa täytyy aina ravistaa ennen käyttöä, että maustekastike leviää kaikiin rakeisiin. (Maustamatonta ei tietenkään tarvitse!)

Mifu-rasiaa täytyy aina ravistaa ennen käyttöä, että maustekastike leviää kaikiin rakeisiin. (Maustamatonta ei tietenkään tarvitse!)

Monet lisäävät lautasella raejuustoa ruokaan. Esimerkiksi pastakastikkeisiin ja oikeastaan mihin tahansa lämpimään ruokaan keitoista pataruokiin ja kaikkeen siltä väliltä. Nyt koko ruuan voi tehdä raejuustoa muistuttavasta ruokarakeesta, joka on ehkä hiukan nuiva sana, mutta Mifu ei ole nuivaa eikä kuivaa – se on juuri niin hyvää, kuin millaiseksi sen haluat itse tehdä. Minä tein kaksi kulhoruokaa Mifusta, toinen on pastakulho ja toisessa olen käyttänyt quinoaa ja paljon mausteita. Lisää hyviä Mifu-reseptejä löydät täältä

Kauniita ja hyviä vatsan täytteitä 💚

Kauniita ja hyviä vatsan täytteitä 💚

Toinen kiva trendi-juttu on kulhoruuat. Tykkään tehdä niitä, koska niihin voi laittaa kaikkea mitä kaapista löytyy ja kulhoruokien syöminen on kivaa. Lisäksi kulhoihin käytetään paljon kasviksia, joita tahdon syödä paljon.

Laitan kulhoon esimerkiksi kokojyväpastaa ja sen jälkeen kypsennän valkosipulilla ja chilillä maustetussa öljyssä erilaisia vihanneksia. Kypsennys käy sukkelaan, kun paistan kaikkea vain hiukan. Silloin vitamiinit, värit ja maku sekä hyvä suutuntuma säilyvät. Paistan kaiken myös erikseen, että ruuasta tulee kaunista ja itse asiassa se myös maistuu paremmalta. Kun sienet kypsyvät, silppuan kesäkurpitsan mandoliinilla tikuiksi ja kun se menee pannulle, halkaisen tomaatit, jotka pyöräytän pannulla seuraavaksi. Lopuksi paistan Mifun. Sitten kaikki kauniiksi sektoreiksi pastan, riisin tai quinoan päälle ja kaikki on valmista.

Kulhona toimivat myös kaikki erilaiset meloonit. Poista vain siemenet, lisää Hunajainen jugurtti, vähän granolaa ja minttua ja nauti! Ihanaa!

Kulhona toimivat myös kaikki erilaiset meloonit. Poista vain siemenet, lisää Hunajainen jugurtti, vähän granolaa ja minttua ja nauti! Ihanaa!

Teen aamu- ja välipalaksi myös kulhoruokia, smoothie bowleja. Ne teen siten, että soseutan kaikkea ihanaa blenderissä yhdessä paksun Valio A+ kreikkalaisen jugurtin kanssa tai hunajaisen Valio A+ jugurtin kanssa. Seoksesta saa tulla paksua ja täyttävää, niin että nälkä lähtee. Hedelmien, vihannesten ja jugurtin lisäksi laitan sinne mm. (mielellään liotettuja) pähkinöitä tai kaurahiutaleita ja banaania.

Smoothie bowleihin käytettävällä jugurtilla on merkitystä. A+ kreikkalainen jugurtti sopii kulhoihin hyvin, koska se on täyteläisen paksua, vaikka rasvaa onkin ilahduttavasti vain 2%. A+ hunajainen taas on ihanasti hunajalla makeutettu, eikä siihen ole lisätty muuta makeutta. (Se on ihanaa myös sellaisenaan ja kaura-banaanilettujen kanssa! Nam!)

A+ Kreikkalaiseen jugurttiin olen tehnyt raikkaan omenaisen ja Tuhdin ja täyttävän smuuthiekulhon

A+ Kreikkalaiseen jugurttiin olen tehnyt raikkaan omenaisen ja Tuhdin ja täyttävän smuuthiekulhon

Kaadan paksun smoothien syvälle lautaselle. Pinnalle laitetaan kaunista makua marjoilla, pähkinöillä, siemenillä, hedelmillä jne. Olen varma, että joku epäilee, etten tee jokaisen smoothie-annoksen pinnalle kaunista asetelmaa marjoista ja muusta, mutta kyllä minä teen! Samoin teen aamupuuron kanssa. On niin kivaa syödä se, kun se on kaunis. Eikä kauniin annoksen tekemiseen mene sen enempää aikaa, kun jos vain tiputtelisi marjat kulhoon summamutikassa.

A+ Hunajaisen kanssa olen tehnyt raparperiklssikon ja Tuhdin ja täyttävän smoothiekulhon.

A+ Hunajaisen kanssa olen tehnyt raparperiklssikon ja Tuhdin ja täyttävän smoothiekulhon.

A+ Kreikkalaiseen jugurttiin olen tehnyt raikkaan omenaisen ja Punaherukka smuuthiekulhon

A+ Kreikkalaiseen jugurttiin olen tehnyt raikkaan omenaisen ja Punaherukka smuuthiekulhon

Kulhojen tekeminen on yhtä ihanaa kuin niiden syöminen. Se, jos joku on arjen luksusta – syödä kauniisti ja hyvin.

Tein nyt kaksi lounaskulhoruokaa Mifusta ja neljä smoothie kulhoa. Kokeile niitä ja kerro mitä pidit niistä, kysy jos mieleesi tulee jotain kysyttävää. Kulhoruuat on juuri nyt ihan parhaita, kun kaikki upeat kasvikset ja marjat on parhaimmillaan. Ja sitten resepteihin!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mausteinen Mifu-kulho

❤️

Kahdelle nälkäiselle

1 rasia Mifu Original – maustamatonta Mifua

2 dl quinoaa

Paahdetut vihannekset

2 valmiiksi keitettyä punajuurta lohkoina

5 uuden sadon punasipulia lohkoina

5 uuden sadon porkkanaa tikuiksi leikattuna

250g broccolinia (hoikkavartista parsakaalia)

oliiviöljyä

suolaa

Lisäksi babypinaattia

Mausteseos Mifulle

1 tl savustettua paprikajauhetta (saa kaikista ruokakaupoista)

2 rkl Sriracha kastike

2 rkl vettä

2 tl sesam öljyä

mustapippuria

1 rkl tuoretta timjamia

1 tl jauhettua korianteria

½ tl jauhettua jeeraa eli juustokuminaa

suolaa

Keitä quinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Muista huuhdella kuumalla vedellä quinoa ennen keittämistä, tai siitä tulee kitkerää. Mausta keitinvesi kevyesti suolalla.

Laita kasvikset uunipellille ja pirskota päälle hitunen suolaa ja laita ne uuniin kypsymään 200 asteeseen n. 15 minuutiksi tai kunnes ne ovat mukavasti rapsakan kypsiä.

Sekoita mausteet paistinpannussa ja kuumenna seos. Lisää purkillinen maustamatonta Mifu joukkoon. Sekoita hyvin ja paista Mifu kuumaksi.

Paista babypinaatti kevyesti öljyssä pehmeäksi.

Kokoa kulhoon ensin quinoaa ja sen päälle Mifu ja vihannekset.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pastaa ja Välimeren Mifua kulhossa

❤️

Neljälle

400 g täysjyvä fusilli pastaa

1 rasia Mifu Välimeren tomaattia

1 prk tomaattimurskaa

basilikaa

mustapippuria

suolaa

2 tl hienoa sokeria

1 rkl öljyä

1 kesäkurpitsa tikuiksi leikuttuna

1 rasia (200g) tuoreita herkkusieniä tai muita sieniä pilkottuina

20 kpl miniluumutomaattia puolikkaina

(1 chilipaprika viipaleina)

4 isoa tai neljä pientä valkosipulin kynttä viipaloituina

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Laita paistokasariin tai korkeareunaiseen paistinpannuun tilkka öljyä ja pyöritä siinä muutamaa valkosipulin viipaletta minuutin verran. Varo polttamasta – palanut valkosipuli pilaa ruuan. Lisää tomaattimurska ja mausta se suolalla, mustapippurilla, kuivatulla basilikalla (jos käytät tuoretta, lisää vasta valmiiseen kastikkeeseen) ja sokerilla. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen, kun kypsennät vihannekset.

Paista kaikki vihannekset erikseen nopeasti tilkassa öljyä ja laita öljyn joukkoon aina hiukan valkosipulin viipaleita. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla sekä tuoreella chilillä tai chilihiutaleilla. Jos et pidä tulisesta ruuasta chilin voi jättää pois.

Lisää Mifu tomaattikastikkeeseen ja kuumenna.

Kokoa kulhot laittamalla kulhoon ensin pastaa ja sitten Mifukastiketta ja vihanneksia kauniissa riveissä.

Smoothiekulhot

💚

olen käyttänyt kulhojen pinnoilla pähkinöitä, siemeniä, marjoja, chian siemeniä, kookoslastuja, mintun lehtiä, ruusun terälehtiä ja syötäviä kukkia. Kaikki käy kaikkeen – valitse omat suosikkisi 💚

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

💚

Tuhti ja täyttävä

💚

2 dl A+ hunajaista jugurttia

2 rkl maapähkinävoita

1 dl kaurahiutaleita

1 banaani

2 viikunaa

Raikas omenainen

💚

2 dl A+ kreikkalaista jugurttia

½ dl (mielellään 15 min liotettuja) cashew pähkinöitä

½ avocado

½ omenaa

kourallinen pinaattia

Punaherukoita ja banaania

💚

1 dl punaherukoita

1 dl cashew pähkinöitä

½ banaania

Klassikko

💚

1 litra raparperinpaloja

1 dl hunajaa

2-3 tl kanelia

A+ hunajaista jugurttia

Mansikoita

Syötäviä kukkia

Sekoita keskenään raparperin palat, hunaja ja kaneli. Jos hunaja ei ole juoksevaa, lämmitä sitä mikrossa. Levitä seos leivinpaperilla suojatulle uunipellille ja paahda 200 asteessa n. 15 minuuttia. Jäähdytä.

Laita kulhon pohjalle raparperihilloketta ja kaada päälle hunajaista jugurttia. Lisää pinnalle mansikoita.

💚

Ihania herkkuhetkiä ja kesäpäivä!

💚

Hanan

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Aivan ihania kulhoruokia, kuva ttodella kauniita 🙂 Harrastan itsekkin paljon vastaavia herkkuja. Kiinnitin huomiota viimeisen kuvan yhteen kulhoon. Siinä oli chiansiemeniä ripoteltu päälle koristeeksi ja tekstissäkin mainittiin. Olen antanut itseni ymmärtää monistakin eri lähteistä ettei niin kannata tehdä. Chiansiement on aina liotettava, koska ne sitovat itseensä paljon nestettä ja nopealla aikataululla kaiken lisäksi. Voi olla vaarallista niellä niitä liottamattomina. Muutenhan ne ovat todellista superfoodia. Itse käytän niitä liotettuna hyytelönä joka aamuisessa smoothiekulhossa.

    • 1.1

      hannasumari sanoo

      Hei!
      kiitos – joo chian siemenet on parasta liottaa kyllä, mutta ne myös turpoavat aika nopeasti tuossa päällä, ja niitä on siinä todella vähän. Noin yksi teelusikallinen. Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *