Niin rohkeaa!

 

Ette ikinä arvaa miten ihana juttu tapahtui maanantaina!

Nukuin vähän levottomasti ja heräsin kolmen aikaan yöllä.

Nappaan silloin aina puhelimeni ja kuuntelen sen Sami Minkkisen hypnoosivideon you tubesta, josta olen kertonut aiemminkin. Puhelimen vastaajaan oli tullut viesti. Mähän olen toivottoman utelias ihminen ja ajattelen, että jokainen viesti tai puhelu voi olla vaikka mitä ihanaa. Oli siis ihan pakko kuunnella viesti keskellä yötä. Pelkäsin, että viesti kuuluu hiljaisessa talossa kaikkialla ja muut heräävät. Litistin luurin tiukasti korvaani vasten.

Mies sanoi aloitti: Olisiko mahdollista että te tulisitte kanssani tanssimaan…. Sitten seurasi tarkka selvitys, mihin, milloin ja mitä liput maksavat ja ettei narikka maksa mitään. Viesti päättyi sanoihin ”jään odottamaan mahdollista vastaustanne”

Arvaan, että moni olisi läpännyt luurin kiinni ja ajatellut, että höh, en tietenkään mene. Häirintää.

IMG_1852

tämä olisi ihan täydellinen asu päivätansseihin! (Muotikuu, kuvattu helmikuussa 2013 – mutta tyllihameet eivät sieltä onneksi lopu!)

En minäkään mene, mutta viesti oli ihana. Ajatelkaa, joku on nähnyt kuvan lehden kannessa, ilahtunut siitä jotenkin ja ajatellut: tuon tytön kanssa haluan mennä tanssimaan! Ja sen jälkeen toteuttaa ajatuksen niin pitkälle kuin mahdollista. Ottaa selvää numerosta, soittaa, ei lannistu vaikka en vastaa, jättää viestin. Jää odottamaan ”mahdollista soittoani”.

Hymyilin kun mietin tätä herraa. Miten rohkeaa! Hänen puhetapansa oli erittäin kohtelias ja arvostava. Sitä paitsi, en ole koskaan saanut samanlaista viestiä. Tanssiinkutsua. Sehän on kuin vanhasta romanttisesta elokuvasta. Ja minähän olen romantikko – ihan parantumaton.

Kiitos soitostasi Herra Rohkea, se ilahdutti ja olen pahoillani etten tule, mutta tiedä että olet one of a kind. Rohkea suomalainen mies.

On niin tyttömäinen olo. Minua on pyydetty ihan oikeasti päivätansseihin. Se saa minut nauramaan. Se kutittaa ja olen iloinen ja otettu.

 

Hanna

 

P.S. tiedän, että tästä voi olla montaa mieltä. Esimerkiksi, että olen tyhmä, tuollaisia soittoja tulee kaikille jotka näkyvät julkisuudessa. Ettei se tarkoita mitään. Että toden näköisesti tyyppi on joku sekopää.

Sanonpa vaan – en ole tyhmä. Tunnistan puhetavasta sekopään ja ajattelen että maailmassa täytyisi olla enemmän rohkeita ihmisiä, jotka tekevät juuri noin.

 

Iloa päivään – omani etenee tanssiaskelin – ihan vaan siksi, että muistaisin!

IMG_6877

 

Kommentit
  1. 1

    Tuula sanoo

    Miten viehättävää! Minä olisin varmaan mennyt paikalle kurkkimaan jostain nurkan takaa, että millainen herra siellä odottelee tanssipartneriaan 🙂 Itselleni nimittäin tapahtui hieman vastaavaa noin 30 vuotta sitten ollessani parikymppinen ja olen jälkeenpäin harmitellut, että olin siihen aikaan liian ujo. Tapahtui aurinkoisena kesäpäivänä, että olin Merisataman mattolaiturilla kuuraamassa mattojani ylläni uimapuku ja shortsit, pitkä tukka letillä. Jätin matot päiväksi valumaan telineille rantaan ja mennessäni iltasella hakemaan mattoja oli yhteen niistä kiinnitetty hakaneulalla pikkuinen minigrip-pussi, jonka sisällä oli ruutupaperille kirjoitettu viesti: ”Ajoin pyörällä ohi ja näin sinut niin tomerana pesemässä mattoa. Minulla oli kiire töihin Forumin Finnkino-elokuvateatteriin, enkä ehtinyt jäädä juttelemaan. Olisi kiva, jos soittaisit puh….” Nimikin siinä oli, Christian muistaakseni. Olen aina silloin tällöin kertonut tapauksesta ystävilleni ja miettinyt, että mitä olisikaan voinut tapahtua, jos olisin soittanut. Olin noihin aikoihin sinkku 😉

    • 1.1

      hannasumari sanoo

      voi eiiii! Ihana sinunkin tarinasi. Ihan kuin Suomi-filmistä. Hyviä tarinoita <3

  2. 2

    hannasumari sanoo

    Hei vaan – hän jätti minut rauhaan – onneksi. Jotenkin se fiilis välittyi hänen puhelustaan. Oli herasmies 🙂

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *