Yllätysten kylpyläviikonloppu

Lähdettiin viettämään rentouttavaa SPA-viikonloppua Saarenmaalle. Osittain omalle mökille ja vähän myös kylpylään. Tiedättehän, sellainen nollaus, pikku lomanen. Viisi päivää lepoa ja joku jalkahoito ja ehkä hieronta ja vähän kylpylän altaissa ja ihanissa vesissä lillumista.

Päästiinkin sitten nauttimaan siitä spasta jo ihan kotikonnuilla ja loman alkutaipaleella. Nimittäin keskiviikkoiltana havaittiin, että kotona löylyhuoneen kattoon oli muodostunut yllätykseksemme viehättävä suihku. Vettä valui valtoimenaan katosta pitkin seinää lattialle. Ikävää vain oli, ettei vesivirralle löytynyt katkaisijaa.

Matkalle lähtö oli aamulla klo. 06.00 joten tämä vapaa spa jäi käyttämättä ja laitoin tutulle remonttimies Pepelle viestin jo illalla. Aamulla seitsemän hujakoissa puhuttiin ja hän lupasi hoitaa asian. Hoitikin. Siihen meni koko torstai ja jälkityöt odottavat meitä kun palaamme kotiin.

Matka Saarenmaalle sujui sekin spa meinigeissä, kun vettä suihkusi taivaan täydeltä melkein koko matkan.

IMG_7097

IMG_7021

Mökillä oli kaikki hyvin. Ihana Irina oli käynyt siivoamassa talven pölyt pois ja saatoimme alkaa pääsiäisen vieton ilman mittavaa siivousoperaatioita. Spa-hengessä edettiin. WC:n lattialle alkoi salakavalasti valua vettä. Että jos istui siellä paljain jaloin, niin jalkakylpy oli taattu. Putkimies totesi, että wc-istuimen putki on halki. Onneksi on kaksi vessaa, joten eipä mitään, lähdettiin kylpylään.

Nautittiin kylpylähoidoista ja syötiin ruhtinaallisesti. Mökillä jatkui katkeamaton spa-tunnelma kun laitettiin tiskikonetta päälle. Vesi ei suostunut poistumaan koneesta vaan muodosti herttaisen kylvyn astioille koneen pohjalle. Toki kaikkien oli saatava osuutensa kylvyistä. Siinä kun kaivoin käsilläni koneen pohjalta harmaasta vedestä ruoan tähteitä ja sokkona irrottelin sihtiä koneen pohjalta, sain rasvaisen käsikylvynkin.

IMG_6886

Hirvi carpaccio alkupalaksi. Nam!

Tänään on ollut mukava päivä – ei lainkaan spa-kokemuksia hyvässä eikä pahassa. Kävin aamulla lenkillä, kun muut vielä nukkuivat ja tapasin lehmiä. Vai pitäisikö sanoa karjaa? Näillä kavereilla ei ole utareita ja ovat vielä aika pieniä. Mullikoita? Keskustelimme tovin ja jatkoin matkaani.

IMG_7008

 

Aamiainen venyi hiukan, kun kävin suihkussa ja rähisin vähän miehelleni ja sitten tajusinkin, että oli jo lounasaika. Alkoi niin letuttaa, että päädyin tekemään brunssin. Olin ostanut tuoretta raparperia kaupasta ja keitin hillokkeen, joka maistui ihanalta sekä puuron että pitsireunaisten lättyjen kanssa. Hyvillä mielin ampaistiin siitä sitten tutustumaan Kaalin meteoriitti kraateriin. Vähän pelkäsin, että saatan kierähtää sinne kraaterin järveen, kun tämä spa –teema on niin vahvana läsnä, mutta kuivin jaloin selvittiin siitä sekä Sutulahden rannasta. Huomenna alkaa kotimatka ja sade loppuu. Ajamme aurinkoisessa säässä kotiin. Ei siinä mitään, mutta olisihan se aurinko voinut paistaa hiukan jo ennen lähtöpäivääkin.

 

IMG_7111

Kaalin kraateri

Processed with VSCOcam with f2 preset

Iloisin kylpyläterveisin

Hanna

 

 

Minähän en ilman meikkiä mene minnekään!

iQ5hWKTiMTJ70_-eo4jVrvrLcyd77IxVQK0R-AMKBAY

Muistan lapsuuteni keskiviikkoillat. Silloin istuttiin tiukasti sohvalla ja katsottiin TV:stä amerikkalaissarja Peyton Placea. Yksi saippuasarjan mystisistä kaunottarista oli Dorothy Malonen esittämä Constance MacKenzie. Hänen tyyliinsä kuului niin tukeva silmämeikki, että välillä ihmettelin kuinka hän jaksaa kannatella luomiaan. Asia, josta aina kommentoitiin oli kuitenkin se, että hän heräsi myös aina tässä meikissään. Tiedättehän, hiukan sarkastisesti – no kylläpäs hän herää kauniina…

Amerikkalaiselle filmitähdelle on voinut olla sula mahdottomuus näyttää naamaansa meikittömänä. Ja niin se on monelle muullekin, olen huomannut.

Meikittömyys puhuttaa. Samaan aikaan, kun kasvojen ihon alle pistetään kaikenlaista, tehdään pysyvää meikkijälkeä kestopigmentoinneilla, ripsiä pidennetään ja huulia pumpataan, ollaan kuitenkin toisaalta kiinnostuneita aitoudesta. Miltä ihminen oikeasti näyttää?

Solar Suomen Kaunein Koti 2014

Laitoin Facebookiin profiilikuvakseni yhtenä päivänä Suomen kaunein koti –ohjelmaan otetun pressikuvan. Kuva on kaunis ja siitä pidettiin. Tuli peukutuksia ja kauniita sanoja. Ja minua alkoi ahdistaa…. Kun se nyt oli vain kuva. Jokaisesta ihmisestä saa kauniin kuvan. Ja kukaan ei näytä (onneksi) Constance MacKenzieltä herätessään. Jotenkin alkoi nolottaa ja koska teen asioita impulsiivisesti päätin vaihtaa profiilikuvan vielä uudelleen. Valitsin pari päivää aiemmin nappaamani kuvan, jossa olin enemmän kuin kauniisti naturel. Näytän hirviöltä. Mutta hei – mä näytän hirviöltä aina välillä (=joka päivä).

IMG_5690

Luonnonkihara tukkani menettää öisin kiharat, silloin kun keskuslämmitys on päällä ja näyttää epämääräiseltä tuulenpesält. Kun kiskon sormeni hiusten läpi, ne sojottavat pystyssä kuin peikolla. Kylpyhuoneen valossa peikkouteni pääsi valloileen mitä parhaimmalla tavalla. Ei kai nyt kukaan kuvittele, että oikeat ihmiset ovat MacKenzieitä joka hetki? No kuva oli suosittu. Se toi hupia päivään, mikä on parasta maailmassa tietysti.

 

Peikkokuvan seurauksena sain kommenttien, viestien ja puhelujen vyöryn, jossa ihmiset kiittelivät rohkeuttani. Jopa ihan nuoret tytöt sanoivat etteivät ikinä olisi uskaltaneet julkaista tällaisia kuvia. Hei camoon! Rohkeaa? Ei ole. Rohkeaa on puolustaa heikompia, tunnustaa heikkoutensa, hypätä kympistä altaaseen ja lähteä tyhjän päälle huonosta työyhteisöstä. Ei ole rohkeaa näyttäyttäytyä ilman meikkiä tai laittaa hirviökuvaa jakeluun.

On hämmentävää, ettei tajuta kuvien olevan vain kuvia, joita muokataan enemmän tai vähemmän tilanteesta riippuen. Näemmehän me ihan tavallisia ihmisiä joka päivä kaikkialla. Me olemme ihan kaikki ihan tavallisia oikeasti. Meikki tekee ihmeitä – se on kyllä kiva juttu aina välillä! (=joka päivä kun lähden pois kotoa)

Itsestään kannattaa pitää huolta ja kauneutta hoitaa resurssiensa mukaan, mutta on se lystiä pistää välillä kaikki ihan lekkeriksi. Niin ja onhan niitä meikittömiä kuvia, jotka on ihan säällisiäkin…. Tän näköisenä kirjoitin tän jutun joogatunnin jälkeen nojatuolissani. Kävin kaupassakin tällä nassulla, mutta kaupungille en lähtisi.

10723658_10200176042640437_748144162_n

Hei hauskaa päivää – muista pestä kasvot ennen unia!

Pus

 

Hanna

 

Ensimmäinen luku

IMG_9268

Kirjan ensimmäinen luku johdattaa lukijan siihen mitä tuleman pitää. Antaa osviittaa millainen seikkailu on edessä. Luo tunnelman.

Istun nyt olohuoneen isossa nojatuolissa ja koetan miettiä, kuinka valmistaisin teitä tulevaan. Se on siinä mielessä vaikeaa, etten voi nähdä tulevaisuuteen. Mutta jos katsotaan taaksepäin niin ehkä siitä on jotain apua.

Olen myöhään kehittyvää sorttia. Murrosikä tuli myöhään eikä vaihdevuosista ole merkkiäkään vielä. Opin hitaasti lukemaan ja teen edelleen alati kirjoitusvirheitä. Aloin harrastaa liikuntaa vasta täytettyäni 27 –vuotta ja opin tekemään sen niin että olen tyytyväinen viime viikolla. Kaikenlaisia harmeja on kuulunut elämääni pitkin matkaa ja kesti noin 56 vuotta, että opin sanomaan ikävistä asioista ääneen ihan rauhassa. Yksi asia on siis ainakin varmaa, kaikenlaista oppimista on varmaan tiedossa.

IMG_5158

Olin iloinen lapsi ja nuori. Ei mitään angsteja. Jossain keskivaiheilla ahdisti, sittemmin olenkin ollut iloinen muutamia päivä ja hetkiä lukuun ottamatta. Tärkein oppi elämässäni on ollut, että kaikki on lopulta positiivista ja jos ei ole, kannattaa ajatella asia niin, että se on. (Se oppi muuten tuli poikkeuksellisen varhain – poikkeus vahvistaa säännön! Mahtavaa)

IMG_8789

Joudun eri tasoisiin kommelluksiin harva se päivä – se pitää huomattavan pirteänä, ikään kuin varuillaan. Koetan ennalta ehkäistä niitä, mutta jokin outo flow vetää niitä puoleeni. Tänään esimerkiksi menin joogatunnilleni, joka on huomenna, jätin avaimet kotiin, astuin mokkasaappaissa jättisyvään lätäkköön ja leipoessani heitin munanvalkuaisen roskiin ja säästin keltuaisen, vaikka piti tehdä juuri päinvastoin.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rakastan kaikkea kaunista, arkkitehtuuria, vaatteita, sisustuksia, kukkia, koruja, maisemia ja musiikkia. Kauneus saa minut kyyneliin. Myös ihmisten sisäinen kauneus.

Rakastan valoa ja marraskuun voisi mielestäni peruuttaa. Jos suinkin on mahdollista pakenen pimeyttä vuoden vaihteen tienoilla, jonnekin jossa aurinko paistaa.

Näillä eväillä siis mennään – tule mukaan ja kerro omat hullut juttusi, ilon aiheesi ja murheen alhosi. Tämähän voisi olla vaikka minun kahvihuoneeni, kun olen yksityisyrittäjänä ja freelancerina sellaista vailla?

 

Iloa päivään!

Hanna