Alvar Aallon koti – kodikasta skandinaavisuutta

Alvar_Aallon_koti_1Eilen 3.2.2018 oli kulunut 120 vuotta Alvar Aallon syntymästä. Kun aikanaan aloin tehdä sisustusohjelmia televisioon, halusin nostaa esille designklassikkoja. Olin nähnyt huonekaluliikkeessä Charles Mackintoshin v.1903 suunnitteleman Hill House –tuolin, ja rakastunut siihen sekä ajatukseen siitä, että yli satavuotias esine voi näyttää vasta eilen suunnitellulta.

Charles Mackintosh: Hill House Chair Kuva: Cassina

Charles Mackintosh: Hill House Chair
Kuva: Cassina

Suomi elää Alvar Aallon suunnittelemien kalusteiden keskellä kehdosta hautaan. Neuvolat, päiväkodit, kirjastot ja vanhainkodit ovat onneksemme sisustettu usein Aallon kalusteilla. Ihan sataa vuotta hänen tunnetuimmat kalusteensa ole vielä eläneet, mutta ei ole syytä epäillä, etteivätkö ne olisi täysin ajassa vielä vuosikymmeniä eteenpäin.

Jaakko Lyytinen kirjoitti tämän päivän Hesarissa omasta Aalto-harrastuksestaan, joka oli alkanut Paavo Lipposen kanssa tehdyltä haastattelumatkalta. Lyytinen suree sitä, kuinka huonosti Suomi on markkinoinut Aaltoa ja kuinka muut pohjoismaat ovat senkin osanneet meitä paremmin, jopa tasoltaan vaatimattomampien arkkitehtien kohdalla. Hän totesi myös, että asiaan on näin juhlavuoden kunniaksi tullut kohennusta. Ja syytä onkin.

Kävin viime elokuussa ystäväni kanssa tutustumassa Alvar Aallon kotiin Munkkiniemessä ja tuntui, että mistään ei oikein löydy kunnollista tietoa siitä, miten paikka on auki jne. Nyt löysin kyllä tiedot ihan heti.

Olohuoneen herkkuja mm. flyygelin päällä oleva japanilainen lamppu ja tarjoiluvaunu.

Olohuoneen herkkuja mm. flyygelin päällä oleva japanilainen lamppu ja tarjoiluvaunu.

Atelijeen puolella on ihana kaislatapetti.

Atelijeen puolella on ihana kaislatapetti.

Mihinhän ihanuuksiin noilla T-viivaimilla on linjoja vedelty!

Mihinhän ihanuuksiin noilla T-viivaimilla on linjoja vedelty!

Näkymä olohuoneesta ruokasaliin.

Näkymä olohuoneesta ruokasaliin.

Minusta on upeaa, että Aallon kotiin pääsee tutustumaan. Yksityiskoti ei ole materiaaleiltaan vahva ja kulutusta kestävä samalla tavalla, kuin julkiset tilat. Varmasti se on myös syynä siihen, että kotiin voi tutustua vain opastetuilla kierroksilla. Talossa ei saa hortoilla yksinään. Opaskierrokset ovat yleensä opastettu englanniksi, mikä on vahinko, mutta ymmärrettävää, koska ulkomaalaiset ovat kodista kiinnostuneempia, kuin suomalaiset.

Tämän hetken trendiä. Paljon erilaisia eläväpintaisia materiaaleja yhdessä. Pöytäliina, korit pöydällä, pöytä, matto ja istuin. Näin syntyy kodikas tunnelma.

Tämän hetken trendiä. Paljon erilaisia eläväpintaisia materiaaleja yhdessä. Pöytäliina, korit pöydällä, pöytä, matto ja istuin. Näin syntyy kodikas tunnelma.

Tuolit ovat matkamuisto - mutta en tietysti muista mistä. Meksikosta?

Tuolit ovat matkamuisto – mutta en tietysti muista mistä. Meksikosta?

Hienot! Eikä takuulla loisku vesi ympäriinsä! Mistä näitä saa?

Hienot! Eikä takuulla loisku vesi ympäriinsä! Mistä näitä saa?

Olen usein kritisoinut tämän päivän skandinaaviseen tyyliin sisustettuja koteja niiden kylmyydestä ja askeettisuudesta. Miljööt ovat helposti steriilejä ja kodikkuus ja oma persoonallinen ote sisustukseen puuttuu. Aallon koti on kodikas, ei valtavan suuri, ei lainkaan pröystäilevä ja erittäin toimiva. Vanhoissa kuvissa, joita olen nähnyt kirjoissa, näkyy enemmän viherkasveja, kuin mitä siellä vieraillessani oli ja mieleeni on erityisesti jäänyt seinällä runsaina köynnöstävät kasvit. Ne olivat tyypillisiä 50-60 -luvun kodeissa. Nythän viherkasvit ovat kovassa huudossa, mutta luulen etteivät ihmiset halua naputella nauloja seiniin saadakseen kasvit suikertamaan pitkin seiniä. Itse päätin tehdä sen keväällä. Köynnökset valloittakoot kotini! Ensimmäisessä omassa kodissani Lauttasaaressa niitä oli paljon, mutta välillä minulla oli vaihe, etten jaksanut muita kuin leikkokukkia ja orkkideoja.

Talon julkisivu on vaatimaton ja suljettu eikä ulko-ovessa ole kahvaa. Ovi jopa aukeaa vasemmalta oikealle, joten siitä on hiukan hankala päästä sisään. (Kahvalta näyttävä tumma alue oikealla on postiluukku) Yksityisyys on siis ollut tärkeää. Mutta vaikka julkisivu on suljettu ja jopa tyly on pihanpuolella puutarhassa sama lämpö ja kodikkuus kuin sisälläkin. Sinne myös aukeavat ikkunat ja kattoterassi, jonne emme valitettavasti päässet, koska sen olivat vallanneet loppukesän kiukkuiset mehiläiset!

alvar-aallon-kotitalo-sisaankaynti-aalto-house-entrance-riihitie-helsinki-kuvaaja-maija-holma-988x659

Käykää siis ihmeessä vierailulla maailman kuulun arkkitehdin kotona, kun se kerran on mahdollista. Kulkiessanne sisällä miettikää, kuinka vielä paljon kodikkaampi se onkaan ollut silloin, kun siellä on asuttu. Kesäretkillä koettakaa varata mahdollisuus myös vierailuun Villa Maireassa Noormarkussa. Se on niin uskomattoman kaunis. Siellä asutaan edelleen, joten ajan varaaminen täytyy tehdä ja se on hyvä tehdä ajoissa, heti kun suunnittelee matkaa, jonka reitille pieni pysähdys sopii. Kierrokset Villa Maireassa ovat hyvin varattuja ja helposti täysiä.

Onnea siis meille Suomalaisille, koska meillä on Alvar Aalto maailman kansalainen ja näkijä, joka rakasti lenkkimakkaraa. Näin minulle on kerrottu! Liekö totta – en tiedä. Aian kertoi arkkitehti Erkki Karvinen, joka työskenteli Aallon toimistossa ja oli vanhempieni hyvä ystävä.

Hanna

Ärrrrsyttää ja mullako nälkäkiukku?

Päivän polttavat aiheet ovat elämää suurempia. Kaikki alkoi aamusta tietenkin.

Kaikki jotka ovat seuranneet mun juttuja jonkin aikaa tietänevät (ihan dorka sana – tietänevät!), että olen aamuvirkku. Niinpä heräsin tänäkin aamuna kuuden aikaan, kun koti oli vielä ihan hiljainen. Tai ei se oikeastaan ollut. Jari vähän kuorsasi. Se on aika mukava ääni. Tietää että karhu on kotona. Yläkerrassa nukkui tytär ja sieltä ei kuulunut pihahdustakaan. Taas olin tilanteessa, jossa olen yhtenään. Olisi energiaa siirtää vuoria, mutta siitä tulee liian kova melu.

Istuin siis koneen äärelle ja aloin tutkia kuinka voin lähettää verkkolaskun yritykselle, jonka verkkolaskuoperaattori ei ole oman pankkini luettelossa. (Voiko kukaan kuvitella viihdyttävämpää puuhaa aamutuimaan?)

Koneen äärellä meni siinä ja muissa vastaavissa puuhissa kolme tuntia. Ja yhtäkkiä olin kärttyinen, pahantuulinen elävä perkele. Alkoi aivan suunnattomasti ärsyttää, etten voi tehdä just mitä huvittaa, vaan siitä syystä, että tollot nukkuu. Keitin kahvia, tein herkkuannoksen mysliä ja manasin mielessäni sitä, ettei ollut kauraryynejä. Laitoin marjoja sulamaan mikroon, kun lähdin hakemaan Hesaria postilootasta, hyvin tietäen, että se alkaa piipittää vaativasti ajan olevan täysi, ennen kuin olen taas sisällä. En hiippaillut. Marssin. En avannut ovea hiljaa. AVASIN oven, jos ymmärrätte mitä tarkoitan!

Tämä ei ole tämän aamun aamianen, koska minähän en sitä aamulla äkäpäissäni kuvannut :)

Tämä ei ole tämän aamun aamianen, koska minähän en sitä aamulla äkäpäissäni kuvannut :)

Tulin sisään, otin marjat mikrosta ja aloin lappaa aamupalaa sisuksiini. Siinä sitten huomasin, että olikin karmea nälkä. Alkoi naurattaa. Juuri lauantaina olin sanonut ystävälleni, etten tunne tilannetta nälkäkiukku. No nytpä tunnistin sen! Minähän rakastan aamiaisia ja syön sen aina, aina ja aina. Ei poikkeuksia. Nyt olin odottanut sitä kolme tuntia. Ei tule toistumaan. Ja varmaan arvaattekin, että Jari oli jo herännyt…

Elämää suurempiin harminaiheisiin kuuluu myös talven vaivat. Tai oikeastaan vain yksi vaiva. Auton puhdistaminen lumesta. Vihaan sitä. Lähden aina kiireessä. Suhaan eteisen, olohuoneen, vessan ja makkarin väliä edestakaisin ja kun lopulta pääsen ulos, olisi toivottavaa, että voisin hypätä kärryyni ja ajaa tieheni. Mutta ei. Ei, ensin on harjattava ja skrabattava auto. Josta seuraa märkä takin rintamus, lunta hihassa ja lunta myös penkillä, koska sitä nyt vaan menee sinne, kun avaa oven ja ottaa harjan autosta. Tämä asia kiristää jotain vaijeria päässäni äärimmäisen kireälle. Kiva lähteä siitä sitten ihan leppoisasti liikenteeseen!

Harja heilumaan mars!

Harja heilumaan mars!

Mutta ei kahta ilman kolmatta. Kaikki varmaan tuntevat ilmiön, jossa nälkäinen pesukone syö sukkia? No koneemme on ollut todella nälissään ja sukkatilanne on very bad. Olen tyyppiä – kertarysäyksellä. Niinpä osti Espanjasta itselleni 20 paria hienoja, simppeleitä mustia sukkia. Oi että on kivaa ottaa niitä kaapista, kun ne ovat siinä somasti otettavissa ja parit yhdessä. Ja oi että on kivaa, kun ne kaikki 20 paria on samaa sorttia ja vähän liian lyhytvartisia niin, että kävellessä ne ovat viimeistään sadan metrin matkan päästä valuneet kantapään yli puoleen väliin jalkapohjaa. Se on sellainen raikas tunne, kun kantapää hinkkaa nahkasaapasta ja on ihan jäässä. Onneksi niitä on tosiaan se 20 paria…

Että näin....!

Että näin….!

 

Iloa hetkiin ystävät – elämä on lyhyt ja hauska!

😂

Hanna

 

Elämää kuplassani

Tarvitsen kuulosuojaimia.

Tarvitsen kuulosuojaimia.

Elämää kuplassa. Mun kuplassa ihmiset vastustavat rasismia. Se on hienoa ja oikein, mutta välillä väsyn oman intohimoni uuvuttamana.

Jo lapsena aina hoettiin, että seura tekee kaltaisekseen. Silloin sillä tarkoitettiin nimenomaan sitä, että on syytä valita tarkkaan kenen kanssa viettää aikaansa, ettei ajaudu huomaamattaan huonoon seuraan ja sitä myötä huonoille teille. Vanhemmat ja isovanhemmatkin tiesivät tarkkaan kenen kanssa lapset ja nuoret viettivät aikaansa ja se tarkoitti nimenomaan sitä, että he tiesivät paitsi lapsen kaverit, myös heidän vanhempansa ja mitä nämä tekivät elääkseen. Piirit olivat pienempiä, miljoonasti pienempiä kuin sosiaalisen median aikakaudella.

Heräsin miettimään omaa kuplaani, kun yhtäkkiä huomasin värähtäväni joka kerran, kun kuulin tietynlaisia puheita. Aiheet olivat toistensa kaltaisia ja ne voisi määritellä yhdellä sanalla rasismiksi. Kategoriaan kuuluu ikärasismi, ulkonäkörasismi, sukupuolirasismi ja seksuaalisiin vähemmistöihin liittyvä syrjintä. Välillä kuunnellessani ihmisten puheita seurassa, radiossa tai TV:ssä käsi lennähti suuni eteen hämästyksestä. Kuinka joku saattaa puhua siten, kun juuri kuulin. Hämmästyin, kun kukaan muu ei reagoinut. Ihmettelin, eikö kukaan muu kuullut.

Lopulta aloin miettiä mistä johtuu, että ihmiset ovat aivan rauhassa ympärilläni, vaikka joku juuri sanoi suositussa TV-ohjelmassa, että ”mutta sä nyt olet niin vanha, ettet ymmärrä tätä”. Tuijotin TV-ruutua silmät selällään ja suu auki. Ja kyllä, otti päähän. Siis vitutti. Raivostutti. Se niin riipii, kun ihmiset ylipäätään lokeroidaan ja lisäksi lausunto oli loukkaava. Ikää pitäisi kunnioittaa. Kuta enemmän on elänyt, sen enempi tietää. Mutta senhän tietää vasta kun on elänyt pitkään. Vanhana tietää enemmän oikeista asioista. Ehkä ei tiedä miten Snapchat toimii, mutta Luoja paratkoon, sillä ei kyllä ole mitään väliä, jos oikeasta elämästä puhutaan. Pikemminkin päinvastoin.

Alkoi kuitenkin tutua siltä, että olin tulossa yliherkäksi koskien vastaavia lausuntoja. Ymmärsin että seura tekee kaltaisekseen. Suuri joukko ystävistäni sekä some- että elävässä-elämässä ovat hyvin valveutuneita kaiken rasismin suhteen. Aihe tulee jatkuvasti eteeni ihan kaikkialla. Sietokykyni on madaltunut pohjalukemiin ja tuntuu, että olen jatkuvasti hälytystilassa. Kello päässäni pirahtaa heti, kun kuulen jotain rasistista. No sehän on tietysti hyvä – vai onko se? Voin sanoa, että se on aika raskasta. On uuvuttavaa nähdä koko ajan ympäristössä raivostuttavaa kategorisointia. Virheitä. Haluan lomaa hälytystilasta. Suhtaudun asioihin intohimoisesti ja se alkaa käydä voimilleni.

Hierojani sanoi, että ”kuuluisit New Yorkin sykkeeseen, sut täytyy aina panna tähän Suomen aikaan takaisin” ja että ”sun käyttövoima on kiire” aika kiinnostava. Ja tavallaan totta. Kiireeseen mulla on viha-rakkaus –suhde. Saan siitä tosiaan energiaa ja jos olen kauhean rauhassa, väsähdän. New Yorkin sykkeessä tuntuu väkevä elämä. Samalla voimalla olen jotain mieltä. Olen tietysti sitä mieltä, että kaikki rasismi on raivostuttavaa, typerää ja tyhmää. Siis nimenomaan tyhmää. Se kertoo tyhmyydestä. Mutta tarvitsen korviini suodattimet tai ohjaimet, jotka vievät osan kuulemastani minusta poispäin. En jaksa kaikkea. Maailma muuttuu kuitenkin vain pala kerrallaan, ja muurahaisten askeleet ovat liian pieniä. Tykkään mennä lujaa. Onneksi voin välillä tehdä ruokaa ja leipoa, käydä Fustrassa ja lukea dekkareita. Muuten seisoisin jossain Rautatieasemalla huutamassa, että ETTEKÖ YMMÄRRÄ MITÄÄN!?!

 

Hanna