Paino on pysynyt samana mutta keho on löysä. En pidä tästä.

Paino on pysynyt samana mutta keho on löysä. En pidä tästä.

Mä oon niin fiiliksissä ja hyvällä mielellä! Tässä on nyt käynyt niin, että epäsäännöllisen elämäni tiimellyksessä, mun kunto on huonontunut ja lihas on alkanut ikävästi muuttua läskiksi. Olen jo pitemmän aikaa yrittänyt tehdä korjausliikettä, mutta kaikenlaisten (teko?)syiden takia se ei ole onnistunut kuin osittain.

Menin ihanalle matkalle Espanjan Fuengirolaan tekemään mun kirjoitustöitä ajatuksena, että liikun siellä ihanassa auringonvalossa myös superaktiivisesti. Halusin hyvän startin ja aloitin päättäväisen ryhtiliikkeen jo vähän ennen matkaa. Tehtiin Fustra-ohjaajani Juho Lahden kanssa napakoita treenejä ja rääkättiin ihanasti mm. jalkoja ja kankkua. Treenattiin ja oli rankkaa ja minä nautin! Rakastan sitä tunnetta kun tehdään töitä Fustrassa niin että tuntuu.

Mulla on toinen jalka heikompi kuin toinen ja vanhasta vammasta jäänyt ihmeellinen arkuus ja pelko tehdä yhden jalan kyykkyjä. (Siis ette voi tätä uskoa, mutta alan välittömästi itkeä, kun niitä teen ja jalkani vapisee kuin se olisi joku onneton risu. Mikään ei satu, se on joku hämärä mentaalinen trauma, joka on rasittava ja josta hankkiudun nyt eroon.)

Sitten koitti Espanjaan lähtöä edeltävä päivä. Boooom. Selkä meni aivan sairaaseen kramppiin. Se oli hullun kipeä ja matkasuunnitelmat olivat vaakalaudalla.

Pääsin naprapaattini Merja Avolan käsittelyyn lähtöpäivän aamuna. Hän käänsi ja väänsi minua ja venytti ja napsautti. Huh. Kipu helpotti ja olin taas suora. Paitsi, että muutaman tunnin päästä känsin ylävartaloa istuessani ja booooom ja naps. Kipu palasi entistä pahempana. En voinut kävellä, joka askel vihlaisi oikein kunnolla. Sain lääkkeitä ja niin minä sitten lähdin tyttäreni ja mieheni kanssa kentälle kuuden aikaan illalla. Loma onnistui hyvin. Kävelin ja joogasin, mutta rauhassa. Vähän lankutusta ja sen sellaista. Ei niin rankkaa kuin olisin toivonut, mutta ihan ok.

Aamujogga rannalla auringon noustessa on unelman ihanaa

Aamujogga rannalla auringon noustessa on unelman ihanaa

Yhtenä aamuna sitten istuin hotellihuoneen sängyn laidalla alasti ja edessäni oli peili. Siitä se ajatus sitten lähti. Että jos nyt ihan oikeasti ottaisin takaisin perusruokavalioni ihan pikkutarkasti. Ilman yhtään joustoa.

Nyt se on tehty! Olen palannut ihanaan kurinalaiseen elämääni, vaikka se on haastavaa, kun yksikään päivä ei ole samanlainen kuin toinen ja olen milloin missäkin kaikkina mahdollisina aikoina. Ja lisäksi koska mulle jotenkin sattuu kaikenlaista…

Eilen oli sunnuntai ja mulla kaksi tunnin esiintymistä Tampereella. Lähdin ajamaan sinne 9.30 ja sitä ennen pakkasin mukaani eväät.

Tarvitsin mukaani kaksi välipalaa, lounaan, vettä ja kahvia. Laitoin tiiviiseen eväsrasiaan rahkaa ja mustikoita. Toiseen rasiaan raejuustoa, mansikoita ja mustikoita. Siinä välipalat. Lounaaksi otin lihamureketta, uunissa paahdettuja palsternakkoja ja rasiallisen minitomaatteja.

Heti herättyäni tein Fustraliikkeitä parvekkeella. Fustrakeppi kulkee matkoilla mukana. Se on teleskooppimallia!

Heti herättyäni tein Fustraliikkeitä parvekkeella. Fustrakeppi kulkee matkoilla mukana. Se on teleskooppimallia!

Kahvi olikin sitten ihan oma lukunsa. Kahvinkeittimemme hajosi pari päivää sitten. En ole ehtinyt ostaa uutta ja keittelen pannukahvia kattilassa. Vihon viimeistä hommaa kiireessä. Mutta osaan sentään! Kaadoin kahvin pieneen termospulloon ja otin mukaan ison mukin, joka sopii auton mukipidikkeeseen. Sitten matkaan. Ekan välipalan söin parkkipaikalla Tampereella ja join kahvit päälle. Loistavaa. Lounas myöhemmin samaan malliin vain parkkipaikka vaihtui. Kiittelin itseäni, kuinka järkevästi olin pakannut kaiken ja homma toimi. Sitten ennen kotimatkaa raejuustot marjoineen mahaan ja matkaan. Kaadoin itselleni myös kupin kahvia jota hörpin ajaessani. Olin fiksusti ottanut mukaan myös muovikassin jonne laitoin kaikki käytetyt astiat, ettei mitään valu mihinkään. Tulin kotiin ja otin muovikassin auton lattialta ja sen paperikassin jossa eväät olivat olleet. Voi eiiii! Sinne, juuri sinne oli sitten valunut huonon vanhan rämän termospullon sisältämät loput kahvit. Ja sitä myötä auton tekstiilimatolle, joka on likomärkä. Autoni tuoksuu nyt kahville. Vahvasti. Onneksi juon kahvin mustana.

No näin sitä sitten voi käydä, mutta ei se mitään. On niin hyvä fiilis kun on tarkka syömisen kanssa. Jokainen onnistunut päivä vie liitäen seuraavaan. Ja kun puhutaan ruuasta niin myönnän helposti, että osa syömisistäni on vain energiaa ja tankkausta.

Kylmä lihamureke parkkipakalla ei ole mikään herkkuelämys. Eikä tarvitsekaan olla. Riittää, että minä voin hyvin. Enkä voi hyvin jos en syö säännöllisesti. Jos se tarkoittaa kolmea ateriaa autossa, niin okei. Tulen lopputuloksesta paljon onnellisemmaksi, kuin herkkuaterioista ja minulle liian pitkistä ateriaväleistä. Kolme tuntia on passeli väli. Silloin en syö liikaa, eikä tee mieli makeaa.

Olen viimeviikolla saanut aikaiseksi myös omatoimitreenejä kiitettävästi. Sauvakävelylenkit hengästyttävät mukavasti, kun vaan pitää tahtia yllä ja hyvän Fustratreenin voi tehdä myös omatoimisesti, kun ei anna periksi vaan tekee parhaansa. Tänään on luvassa Fustraa Juhon kanssa. (Tuskaa Juhon kanssa on melkein sama lause ja yhtä tosi!)

Iloa päivään ja koko viikkoon. Mä olen kohta taas oma itseni! Hip hei!

Hanna

P.S. Tänään ostan sen uuden kahvinkeittimen!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *