Patikkaretkellä Baijerissa ja Tirolissa – liikuntaloma!

DSC02030

Grüß Gott!

Niin minua tervehdittiin viime viikon ajan, kun patikoin Saksassa ja Itävallassa. Matka on ollut pitkäaikainen unelmani ja kuten usein käy, unelma toteutui varoittamatta mitenkään ennakkoon.

Istuin tietokoneeni äärellä ja silmiini sattui ilmoitus Apu-kerhon matkasta: Patikoi Beijerissa ja Tirolissa. Avasin linkin ja luin matkaohjelman, huokaisin syvään ja sanoin miehelleni, että voi apua, kuinka ihana matkakuvaus. Hän sanoi vain yhden sanan: Lähde! Ja niin minä lähdin!

DSC02102

Muutama hankaluus varjosti matkalle pääsyä. Ensin en meinannut mahtua mukaan ja sitten jalkani teki tenän. Oikean poveni haasteet ovat arkipäivää muinoisen tapaturman jäljiltä ja viikkoa ennen matkaa, en kyennyt ottamaan askeltakaan. Mutta pääsin kuin pääsinkin lähtemään reissuun. Mutta kyllä jännitti, kuinka mahdan pärjätä.

Ennen lähtöä piti pakata patikointiin sopivat kamppeet mukaan. Kaikki muu löytyi kaapista, mutta vaelluskengät puuttuivat. Tein tutkimustyötä ja päädyin Meindlin vaelluskekiin. Kengät olisi pitänyt ajaa sisään ennen reissua, mutta siihen minulla ei ollut aikaa. Ensimmäisen patikointipäivän ja noin 10 kilometrin matkan jälkeen totesin, että kengät ovat turhan raskaat ja ostin paikallisesta liikkeestä uudet, kevyet ja tukevat Salewa-merkkiset kengät joiden pohjat ovat rengasvalmistaja Michelinin taatusti pitävää materiaalia. Se oli hyvä päätös.

Vasemmalla kevyet ja oikealla vähän tukevammat kengät

Vasemmalla kevyet ja oikealla vähän tukevammat kengät

Misukat pitivät!

Misukat pitivät!

Vältin rakot teippaamalla jalat joka päivä apteekista ostamallani urheiluteipillä. (Kuva teippaustyylistä on edellisessä blogikirjoituksessani täällä.) Lähtiessäni huomasin, että meillä oli samaa valkoista teippiä myös vajaa rulla. Otin sen mukaan – suureksi epäonnekseni… Ensimmäisen päivän jälkeen poistin teipit ja kiskoin samalla molempien isovarpaitteni alta nahan irti. Joo – se teki vähän (paljon) kipeää. Tiedoksenne, että ilmastointiteippiä myydään myös valkoisena ja se on hyvin hyvin pitävää ja vahvaa. Seuraavina päivinä teippasin jalat urheiluteipillä ja suojasin nahattomat varpaat laittamalla nahattomaan kohtaan kaksin kerroin taittamani palan teippiä, ettei se tarttunut haavaan kiinni. Hyvin toimi.

Nämä toimivat tosi hyvin.

Nämä toimivat tosi hyvin.

Jeeee!

Jeeee!

Muuten tarvikkeet ja asut osuivat ihan nappiin. Pari päivää vaelsin Yvetten treeniasuissa ja saman putiikin urheiluliivit olivat tosi mukavat ja se ainoa päivä, kun vaihdoin ne tavallisiin liiveihin, oli iso virhe. Kaikkien asujen hengittävyys on yhtä tärkeää kuin se, ettei mikään hankaa. Siksi tekniset urheiluvaatteet ovat aivan ykkösiä. Kun aurinko alkoi paistaa enemmän vaihdoin trikoot vaellushameeseen, jonka alle on kiinnitetty shortsit sekä väljään teknistä kangasta olevaan puseroon. Lippis suojasi nuppia ja varjosti kasvoja. Mukana oli tietysti myös aurinkolasit ja ihon suojasin Sensain aurinkovoiteella, jonka suoja on 50. Onneksi pakkasin mukaan myös silmiä kosteuttavan sparyn, sillä aurinko ja tuuli saivat silmäni kuivumaan patikoidessa.

Repussa oli lippis, aurinkolasit, aurinkovoide ja energiapatukoita. Kuvan patukat olivat aika pahoja, parempiakin sattui onneksi matkalle mukaan. Kuvassa on myös joogamuna ja piikkipallo joilla venyttelin pohkeita ja jalkapohjia illoin aamuin.

Repussa oli lippis, aurinkolasit, aurinkovoide ja energiapatukoita. Kuvan patukat olivat aika pahoja, parempiakin sattui onneksi matkalle mukaan. Kuvassa on myös joogamuna ja piikkipallo joilla venyttelin pohkeita ja jalkapohjia illoin aamuin.

Teknisistä materiaaleista tehdyt vaatteet voivat näyttää myös aivan tavallisilta. Paita on Oakleyn ja shortsihame Tierra. Vyötärölaukku oli loistava kameran kuljetukseen. Sen sai siitä äkkiä esiin. Se löytyi partioaitasta ja maskoi kympin!

Teknisistä materiaaleista tehdyt vaatteet voivat näyttää myös aivan tavallisilta. Paita on Oakleyn ja shortsihame Tierra. Vyötärölaukku oli loistava kameran kuljetukseen. Sen sai siitä äkkiä esiin. Se löytyi partioaitasta ja maskoi kympin!

Matka oli täydellinen valmismatka. Siis osastoa aivot narikkaan. Kaikki oli hoidettu, minun ei tarvinnut tehdä muuta, kuin muistaa koska on lähtö- ja ruoka-ajat. Eikä oikeastaan sitäkään, sillä huonekaverini Raija muisti nekin. Se oli puhdasta luksusta. Kaikki järjestelyt olivat aivan huippuluokkaa. Ohjelmasta vastasi Tuula Kanninen eli Tuulan matkat. Hän on mestari. Ohjelma oli mielenkiintoinen, kaikki toimi, hotellit olivat ihania ja Tuula itse on aivan mainio pakkaus. Hurmaava, tietävä, älykäs ja ihmeellinen nainen, joka tekee vuodessa reilut 30 matkaa aina päivän kukkamatkoista maailmanympärimatkoihin asti. Hänen yleissivistyksensä määrä on pohjaton sammio, josta saimme ammentaa koko matkan ajan.

Ihana hurmaava Tulla Kanninen rakastaa kulleroita. Keräsin kimpun ennen kuin sain tietää, ettei niitä saisi poimia...!

Ihana hurmaava Tulla Kanninen rakastaa kulleroita. Keräsin kimpun ennen kuin sain tietää, ettei niitä saisi poimia…!

Paikallinen oppaamme Claudia

Yli kahdenkymmenen hengen ryhmillä on oltava paikallinen retkiopas. Meidän oppaamme oli viehättävä Claudia, joka tunsi reitit, tavat ja piti hyvää vauhtia yllä.

Kahdenkymmenen matkaajan joukko oli täynnä kultaisia ihania persoonallisuuksia ja uskomattomia kävelijöitä. Joukossa oli huikeita harmaapanttereita ja nuorimmat olivat siinä 40 kieppeillä.

Parasta tällaisessa matkassa on se, että saatoimme patikoida eteenpäin etapilta toiselle ja matkatavarat toimitettiin aina seuraavaan paikkaan odottamaan. Itse on kannettava vain energiapatukoita, sadevarusteet, aurinkovoidetta ja vettä päivärepussa. Yksi onni oli sekin ettei tarvinnut meikata. En jaksanut, matkalla ei paljon peilejä näkynyt!

Tuulan lisäksi matkalla oli oppaana Eija Petäjäniemi, jonka tiedot ja saksan kielen taidot häikäisivät. (En tajua, kuinka minulla ei ole kuvaa Eijasta! Buuu) Jos moiselle matkalle menisi omin neuvoin, kuten yleensä matkustan, jäisi valtava määrä tietoa saamatta. Olisi myös mahdotonta patikoida aina uuteen paikkaan matkatavaroiden tähden. Pitäsi tehdä päiväretkiä hotellilta ja palata samaan paikkaan takaisin.

Patikkaretkien päivämatkat vaihtelivat kahdeksasta seitsemääntoista kilometriin. Matka edellytti normaalia liikuntakykyä, mutta kyllä minua jännitti kuinka koipeni kestäisi. Mutta kaikki meni hienosti. Suureksi hämmästyksekseni palauduin hyvin aina yön aikana edellisen päivän kävelyistä. Maasto oli välillä leveää metsätietä, välillä kapeita, jyrkkiäkin polkuja. Rankin nousu sisälsi korkeuseroa 200 metriä.

Olenko koskaan kertonut mitä mieltä olen puutarhatontuista....?

Olenko koskaan kertonut mitä mieltä olen puutarhatontuista….?

Ne niityt!

Ne niityt!

IMG_0594

IMG_0536

IMG_0509

Maisemat olivat henkeäsalpaavat. Sanoin kuvaamattomat. Edellisessä postauksessani kerroinkin, kuinka yritin muodostaa suhdetta vuoriin.

Pikkukaupunkien idylli oli hyvin koskettavaa. Tuli tunne, että niin ihmisen pitäisi asua. Pienessä kaupungissa, maaseudulla niin että lehmänkellot kuuluvat niityiltä kylään, kirkonkelloja soitetaan ja ihmiset tuntevat toinen toisensa. Toisten kunnioittaminen ja tuntemattominekin tervehtiminen tekivät vaikutuksen. Kuten toisaalta myös jättisuuret kakkupalat, apfelstrudel ja paksu kermainen vaahto oluttuopissa! Rakastan myös elävää kansallispukujen käyttöä ja talojen seinämaalauksia.

Illallispöytä oli juhlavasti katettu. Hotellit oli hyvin valitut, kaikkien palvelu oli huippuluokkaa.

Illallispöytä oli juhlavasti katettu. Hotellit oli hyvin valitut, kaikkien palvelu oli huippuluokkaa.

Paistettua kalaa ja punajuurimoussea - verratonta kerrassaan!

Paistettua kalaa ja punajuurimoussea – verratonta kerrassaan!

Rakastan apfelstrudelia, mutta sekä suklaakastike että kermavaahto ovat mielestäni turhia lisukkeita. Sen sijaan vaniljakastiketta saa tuoda vaikka kannullisen!

Rakastan apfelstrudelia, mutta sekä suklaakastike että kermavaahto ovat mielestäni turhia lisukkeita. Sen sijaan vaniljakastiketta saa tuoda vaikka kannullisen!

Talojen seinät on maalattu - minua ei!

Talojen seinät on maalattu – minua ei!

Matka oli unohtuman kokemus ja se jätti lähtemättömän jäljen sydämeeni. Mutta toivottavasti ei varpaisiini!

♥️

Seppo Räty – olet niin väärässä Saksasta! Onneksi et liene sanonut Itävallasta sanaakaan!

♥️

Lämmöllä

Hanna

♥️

 

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Voi kun kuulosti ihanalta matkalta. Jotenkin tulee mieleen Sound of music leffa näistä maisemista 🙂 Minäkin voisin joskus haluta jotain tuollaista <3

    • 1.1

      hannasumari sanoo

      Joo Maiju! Sä rakastaisit tollasta reissua! Tuula tekee taas sen ensi keväänä varmasti! Mene!

    • 2.1

      hannasumari sanoo

      Kiva jos tuntuu siltä se reissu oli ihana. Itsekin haluaisin heti takaisin!
      Hanna

  2. 3

    Outi sanoo

    Yksi kesä Hopfen am Seessä Baijerissa sai rakastumaan Alppeihin ikihyviksi. Meidän parvekkeelta näkyi jopa Neuschwansteinin linna. 🙂 Ehdottomasti pitäisi päästä takaisin pikkuheidittelemään. Kertomuksestasi päätellen äidinkin voisi ottaa mukaan, 60+ jaksaisi varmasti.

    • 3.1

      hannasumari sanoo

      Joo – kyllä ne Alpit jää sydämeen. Ja siis tuo linna! Sehän on ollut esikuvana Disneyn Prinsessa ruususen linnassa!
      Hanna

  3. 4

    Maaja Puisto sanoo

    Todella ihanalta matkalta kuulosti ! Tuulasta olen lukenut aikaisemmin myös ja kehuja hänen matkoista ! Ja sinä tietty olet aikamoinen (esimerkillinen) Hanna !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *