Selkä suorana – myös asioissa!

Finlayson lopettaa yhteistyön tavaratalo Kärkkäisen kanssa. Syynä on Kärkkäisen omistajan suvaitsemattomuus ja rasistiset mielipiteet. ”Emme halua tehdä yhteistyötä yritysten kanssa, joiden arvot poikkeat näin radikaalisti omistamme” toimitusjohtaja Jukka Kurttila sanoo tiedotteessaan.

Nostan hattua. Finlayson on myynyt satojen tuhansien eurojen edestä tavaraa Kärkkäiselle vuosittain, joten kysymyksessä on päätös, jolla on merkitystä.

finlayson-cocktail-fiilis-6

Tuntuu erittäin virkistävältä, että jossain ja jollain on selkärankaa ja moraalia. Kun taloudellinen tilanne on se mikä se nyt on, tuntuu että kaikki raapivat rahansa miten vain mahdollista on ja omatunto, moraali ja selkäranka nakataan kaappiin odottamaan parempia aikoja.

Yksi epämiellyttävistä ja moraalittomista ajan ilmiöistä on muiden muassa kopiointi. Kaikkea voidaan kopioida surutta, ilman että asian kanssa tekemisissä olevat tahot punastelisivat häpeästä. Puna nousee muiden kasvoille – myötähäpeästä. Ja sitten on se suuri joukko ihmisiä, jotka eivät välitä vähääkään.

Olen ylpeä Finlaysonin ratkaisusta. Hieno homma, että löytyy rohkeutta tehdä oikein, eikä mennä sieltä missä aita on matalalla. Olen oman työni takia myös jollain ihanalla tavalla ylpeä siitä että Finlayson sisustaa kotejamme. Sanotaan, että puhdas omatunto on paras tyyny – painan mieluusti pääni Finlaysonin tyynylle. Kiitos!

finlayson-pussilakanasetti-cocktail-pinkki

 

Hanna

Kommentit
    • 1.1

      hannasumari sanoo

      Samoin Minna! Tykään entistä enemmän ja ja askelet käyvät entistä helpommin ovesta sisään!
      Hanna

  1. 2

    Soili sanoo

    Niinhän se on, kun yhteensuuntaan kumartaa niin toiseen suuntaan pyllistää. Eli kuinkahan monen Finlaysonin työntekijän palkka on tullut Kärkkäisen myymistä tuotteista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *