Harkitsematonta tekstiä ikävistä ihmisistä – kiviä kengässä

Varoitus. Tulossa harkitsematonta tekstiä suoraan päästä ja sydämestä käsien kautta näytölle.

Kaikki ottaa päähän. Terävin kivi kengässä on koko tämän vuoden päässä kaihertanut vitutus siitä kuinka paljon ihmiset valehtelevat ja mielistelevät.

Olen ollut niin sokea ja pälli.  Hyväuskoinen aasi. Olen aina uskonut kaiken mitä ihmiset sanovat. Hävettää tunnustaa miten typerä voi ihminen ollakaan. On aikamoinen pudotus, tajuta että suurin osa ihmisistä jauhaa aivan puuta heinää. Kertovat itsestään kaunisteltuja, suurenneltuja, elleivät peräti aivan keksittyjä tarinoita. Minä kuuntelen silmät pyöreinä ja ihailen. Mietin kuinka voi ollakaan noin menestynyt ja taitava ja kaikkien ihailema tuo ihminen. Upeaa. Oikea Midas, kaikki mihin hän koskee, muuttuu kullaksi tavalla tai toisella.

Kuva: Mirkku Merimaa - Ihana nainen -elämys Meikki ja hiukset: Krista Stenberg

Kuva: Mirkku Merimaa – Ihana nainen -elämys Meikki ja hiukset: Krista Stenberg

Enkä puhu nyt siitä ihmisryhmästä jolla on aina kaikki vähän suurempaa ja parempaa kuin minulla. Niistä, jotka panevat aina paremmaksi, vaikka kyse olisi ripulista. Ne jutut tunnistan heti, mutta en ole tajunnut tämän toisen ryhmän olemassa oloa ollenkaan. Olen ollut vain sokea ja naiivi ja uskonut mitä puhutaan.

Nyt tietysti kaikki haluaisivat tietää konkreettisesti, mistä puhun. Kuka on sanonut ja mitä, mutta se on tarpeetonta. Merkillinen juttu on se, että olen voinut elää näin kauan pumpulissa ja jotenkin suojattuna kaikelta. Yhtäkkiä vaan näen kaikkialla mitä tapahtuu ja se sattuu. Katson ihmisiä, kun he puhuvat ja näen heidän lävitseen. Aitous on kaukana kaukana ja itsekorostuksen tarve on suunnaton. Se on loukkaavaa, koska tulee tunne, etten ole totuuden arvoinen. Että olen niin kusipää, että minulle voi kertoa satuja kaikessa rauhassa. Että minun seurassani täytyy nostaa itseään korkeammalle, että pärjää. En ole aidon olemuksen ja tarinan arvoinen.

Ottaa myös aivoon, että olen niin naiivi. En osaa sitä peliä. Enkä todellakaan halua edes opetella. Nämä samat ihmiset pitävät myös pikku puukotuksista selkään. Vain pienistä, sellaisista joille voi nauraa ja joiden perään laitetaan räkänauruhymiö. Sillä korjaantuu kaikki – läppä hei!!! Vaan läpänderos!

Sitten ovat mielistelijät. Sanon mielelläni kauniita asioita ihmisille. Kukapa ei. Myös tuntemattomille ja todella usein. Siksi olen varmaan uskonut, kun ihmiset ovat sanoneet kauniita asioita minulle. No hyvä, varmasti moni on tarkoittanut mitä sanoo. Mutta kun uskoo kaiken ja sitten tulee se hetki, kun todella ymmärtää, tulee kelju fiilis. Ainahan on niitä, jotka yrittävät käyttää ja käyttävätkin toisia hyväkseen. Olen kamalan kiltti ja autan mielelläni aina kun voin. En piittaa aina, vaikka tiedän, että se on hyväksikäyttöä, olkoon vaan. Mutta voi taivas miten se sattukaan, kun olet uskonut, että sinusta (siis minusta – vaikeaa edes kirjoittaa sitä) pidetään ja yhtäkkiä ymmärrät – olet aivan samantekevä, ehkä jopa alle sen. Olet vain porras, jolle astutaan ja vain vahva luonteesi kannattelee kaverin painon, kun hänen kenkänsä pohjat painuvat selkälihaasi, kun hän ponnistaa ylemmäs.

Sellainen on ollut tämä reilu puoli vuotta. Näistä olen ollut pääsemättömissä. Samat tunteet pyörivät mielessäni yhtä mittaa. En tahtoisi muuttua, alkaa arvioida ihmisiä ja tulla kyyniseksi. Mutta en välittäisi olla onnetonkaan. Vehkeily, valehtelu, epäaitous satuttaa. En osaa vaan hilpeänä katsella ja kuunnella ja ajatella että puhu sinä, pistän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tiedän että jauhat omiasi.

Tahtoisin että tämä kaikki jäisi unholaan ja saisin olla aitojen ihmisten parissa.

 

Vihaan kaikkia kusipäitä

🖤

Hanna

Miksi näin?

Olin salaattilounaalla tänään kaupungissa ja jotenkin meni hermot. Tiedättekö se yhtälö, jossa mikään ei toimi?

Kun olin snadi ja äiti opetti ruoka-asioita, syömistä ja kattamista ja niin pois päin. Opin muun muassa seuraavaa:

Ruoka täytyy voida syödä niillä aterimilla, jotka katetaan kyseisen ruoan kanssa. Salaatti kuuluu syödä haarukalla, joten muista aina pilkkoa salaatti sellaiseksi, että sen syöminen haarukalla on mahdollista.

No nykyään salaatit ovat erilaisia. Niitä voi ani harvoin syödä haarukalla. Salaattiannoksessa on usein suuria paloja kuorimattomia hedelmiä, kuten melonia ja ananasta, joita ei tosiaankaan voi syödä kuorineen.

Äiti opetti, että lautasella saa olla vain asioita jotka voi oikeasti syödä. Hirvittävän järkevä neuvo! Ei siis kukkia, jotka ovat myrkyllisiä, vaan ainoastaan syötäviä kukkia. Eikä hedelmien kuoria, vaikka ne näyttävät annoksessa kivoilta, rouheilta ja trendikkäiltä. Ei myöskään katkarapuja kuorineen soosin seassa. Katastrofi!

Äiti käski ajattelemaan syöjää, että kaikki sujuu vaivattomasti ja niin, ettei syöjä joudu noloon tilanteeseen.

Ei siis cocktailkutsuilla cocktailpaloja joita ei oikeasti pysty laittamaan suuhun kerralla. (Kammottavin kokemus tästä on parsatangon ympärille kääritty ilmakuivattu kinkkuviipale. Kumpikaan ei katkennut, kinkku oli puoliksi suussa puoliksi nielussa ja alkoi epäröidä kumpi on oikea suunta sille…selvisin täpärästi)

Mutta palataan lounaaseeni. Tilasin lämminsavulohisalaatin. Se oli hyvää, mutta sen syöminen oli taistelua.

Salaatinlehdet olivat niin suurina kappaleina, ettei ollut toivoakaan saada niitä suuhun pilkkomatta. Haarukka oli niin tylsäpiikkinen, että sillä ei saanut keihästettyä salaatinlehtiä lainkaan. Äiti opetti myös, ettei haarukkaa tule käyttää, kuin lusikkaa, sitä käytetään pääsääntöisesti piikit alaspäin. Poikkeuksia toki on mm. munakas. Lisäksi salaattini tarjottiin syvästä kupista, jonka pohjalla oli erittäin hankalaa käyttää aterimia. Kurkut ja tomaatit olivat oikean kokoisia, mutta haarukan tylpät piikit eivät purreet edes niihin. (Miksi moisia haarukoita edes tehdään? Mitä virkaa on piikeillä joilla ei voi pistää?)

12165700_10200789358932961_69104082_n

No tämä on varmaan kohtuullisen höhlä kirjoitus, mutta jestas, että kävi hermoon se taistelu kulhon pohjalla! Mutta oli mukavaa muistaa, kuinka paljon viisaista asioita kotoani opin!

Kokonaan oman kirjoituksen voisi kirjoittaa siitä miten kummallisesti ihmiset pitävät käsissään veistä ja haarukkaa ja näistä kahdesta varsinkin haarukkaa. Vaatii aikamoista akrobatiaa saattaa ape suuhun, jos haarukan varsi kulkee etusormen alta, keskisormen ja nimettömän päältä ja pikkurillin alta. Mutta kukin tyylillään tietysti. Omat tenavani joutuivat kyllä opettelemaan jo ihan pieninä sen yksikertaisimman ja sulavimman tyylin.

Ai kaameta!

Terveisin nipo 😉

haukkuvat koirat – päivän kaktus!

Ihanaa, kun on ollut lämmintä! Meidän terassilla jopa kuumaa! Hyvän ilman kunniaksi päätettiin mieheni kanssa tehdä fillariretki. (Oikeasti minä päätin ja hän suostui) Mutta nämä kotikonnut on koluttu moneen kertaan ja teimmekin niin, että pistimme fillarit autoon ja ajoimme Arabianrantaan ja hyppäsimme pyörien satuloihin siellä.

missä me ollaan? Onneks on puhelin ja kartta!

missä me ollaan? Onneks on puhelin ja kartta!

Ajelimme Herttoniemeen ja sieltä edelleen Laajasaloon, siskoni Ritvan luo kyläilemään. Ritu asuu miehensä kanssa rivitalossa meren rannalla. Ihana paikka oli heidän unelmansa ja hanakalienkin vaiheiden jälkeen, kuin palkintona kävi ihmeellinen tuuri ja sattumus ja nyt he ovat asuneet omassa paratiisissaan jo vuosia. Paikka on tuttu kaikille kolmelle tyttärelleni, jotka käyvät vuoronperään säännöllisesti moikkaamassa Ritua ja Tapsua. Ja syömässä herkkuja liedeltä ja puutarhasta. Nytkin kävi niin, että tyttäreni Katri tuli sinne melkein samalla oven avauksella kuin mekin. Ja kohta laituriin ajoivat veneellään tyttäreni Kirsikka miehensä kanssa. Pian oli pöytä koreana ja istuimme nauttimassa kesäistä lounasta terassilla, meri kimmelsi ja elämä oli suloista kuin silkki. Vain yksi asia oli pielessä ja sitä en voi ymmärtää.

Vettä pyöräilijälle kesälasista. Pinnalla on metsämansikoita ja orvokki! So swet!

Vettä pyöräilijälle kesälasista. Pinnalla on metsämansikoita ja orvokki! So swet!

Paikka on niemessä ja vastarannalla on koirien uimaranta. Koirien haukku on loputonta ja jatkuvaa. Haukkua on aamulla, päivällä ja iltamyöhään asti. Kyllä minä ymmärrän, että koirat haukkuvat ja että ne nauttivat kun saavat uida ja tavata kaverikoiria. Meillä on ollut kaksi koiraa. Mutta kenen älynväläys on perustaa koirien uimaranta paikkaan jonka äärellä on koteja? Ei kukaan halua kuulla sitä räksytystä loputtomiin, vaikka rakastaisi koiria kuinka paljon. Koirien uimaranta pitää olla paikassa jossa koirat eivät häiritse haukullaan, kuten muut Helsingin koirien uimapaikat ovatkin. Oman koiran iloista haukkua jaksaa hyvin kuunnella, kun sen kanssa leikkii, mutta on kohtuutonta, että kaunis päivä merenrannalla hukkuu loputtomaan haukkuun. Ei sitä jaksa edes koiran omistajat itse!

kasissa uikkari ja paita, jos topissa on liian kylmää ajaa kuitenin. Ja onneksi oli. Molempia tarvittiin!

kasissa uikkari ja paita, jos topissa on liian kylmää ajaa kuitenin. Ja onneksi oli. Molempia tarvittiin!

lisää vieraita!

lisää vieraita!

Visiitti oli haukusta huolimatta super. Haukkua ei mainittu, vaikka sisko on puhunut siitä usein muulloin. Kävin vielä uimassa ennen kuin lähdimme polkemaan takaisin autolle. Jalat oli aika muussia kun pääsin kotiin. Seuraavaksi tahtoisin pistää fillarin autoon tai junaan ja mennä Hämeenlinnaan. Olen nähnyt junan ikkunasta pyörätien kauniin järven rannalla. Ajelisin sitä pitkin ja menisin syömään Vanajanalinnaan.

Mikä on sun paras pyöräreitti?

Hanna