Kaunista ja hyvää

Tiistai oli kauniiden miljöiden (mikä sana! Olisiko interiööri parempi? – joo) interiöörien ja herkkujen päivä.

Viikuna - ihana sisäkasvi

Viikuna – ihana sisäkasvi

Aamu alkoi treenillä, joka oli nautinnollinen alku päivälle. Ei mitään kovin rajua, koska olen saanut olkapääni ihan kammottavaan kuntoon vain näpläämällä puhelintani. Nyt sitä sitten veivaavat hieroja ja naprapaatti. Itsekin pitäisi venytellä, mutta mähän muistan sen huonosti… Kääk.

Treenistä menimme kollegani kanssa valitsemaan tuotteita yhteen sisustusprojektiin Tine K:n mallistosta. Heidän näyttelytilansa Vallilassa on ihana ja inspiroiva ja minulle tulee siellä aina hyvä olo. Samalla kun valitsimme tuotteita käynnissä olevaan projektiin haaveilin myös muutamista jutuista omaan kotiini. Ai mistä? No tavallaan ajattelin, että voisin oikeastaan muuttaa tuohon näyttelytilaan…. Mutta oikeasti olisi ihanaa saada uudet sohvat. Meidän sohvat on 20 vuotta vanhat. Ne on verhoiltu kolme kertaa uudelleen ja noh… olis kivaa saada uusi tyyli.

toimiston ikkunasta on ihana näkymä puistoon

toimiston ikkunasta on ihana näkymä puistoon

Marokkolais-tanskalaista tyyliä. Kyllä tykkään!

Marokkolais-tanskalaista tyyliä. Kyllä tykkään!

 

viikunapuu. Pakko saada!

viikunapuu. Pakko saada!

Seuraava etappi oli lounas Ekbergillä jossa söin kylmää päivää lämmittämään lohikeittoa ja intialaista kanaa. Ja se oli onni! Koska suoraan sieltä kävelin muutaman korttelin päähän Dansuckerin infotilaisuuteen. Jos vatsanii ei olisi ollut täynnä, niin olisin täyttänyt suussa sulavilla herkuilla, joita pöydät notkuivat. Kattaus oli huima! Teemu Auran ja Markus Hurskaisen loihtimat herkut oli aseteltu suoraan pöydälle sokerihippujen päälle. Niin hauska esillepano! Ja uskomattomat maut! Mutta vain yhden monista herkuista söin kokonaan. Ei siksi etteivätkö olisi maistuneet, vaan siksi että koetan välttää sokeria. Mutta se yksi banaani-ruokosokeriwhoopie oli jotain uskomatonta! Mitään niin täydellisen herkullista en ole syönyt pitkään aikaan. Sain reseptin ja toden totta aion yrittää tehdä niitä. Saa nähdä kuinka lähelle alkuperäistä pääsen. I’ll let you know!

näin hauskasti olivat leivonnaiset ja herkut esillä pienissä sokerikasoissa. Eri sokereissa on eri aromit. Minä pidän tummista.

näin hauskasti olivat leivonnaiset ja herkut esillä pienissä sokerikasoissa. Eri sokereissa on eri aromit. Minä pidän tummista.

Banaani ruokosokeri-whoopiet parasta herkkua ikinä. Älä anna vaatimattoman ulkonäön pettää!

Banaani ruokosokeri-whoopiet parasta herkkua ikinä. Älä anna vaatimattoman ulkonäön pettää!

Herkkujen jälkeen kipin kapin Eiraan ja Marimekon kevään ja kesän 2016 sisustusmallistoon tutustumaan. Marimekkolaiset olivat tehneet näyttelyn myytävään asuntoon Speranskintielle. Minulla oli kaksikin syytä mennä sinne. Asunnon on suunnitellut Suomen kaunein koti tuomari arkkitehti Aleksi Niemeläinen, joka tekee ’oikeita’ töitään Poseidon Helsinki Oy:ssä. Olen kuullut projektista kuvausmatkoilla ja nyt oli nastaa päästä näkemään asunto ja vielä sisustettuna. Minullahan on tämä ongelma, kun en ole ihan varma haluanko asua täällä melkein metsässä vai olisiko tuollainen ihana, valoisa kaupunkikoti just paras. Asunto on vielä myynnissä, joten pää oli kyllä pyörällä… Siitä vaan takki niskaan ja Kaivariin kävelylle, olisi se houkuttelevaa.

Tunnelmallista Marimekkoa  ja moderneja klassikoita upeassa loft-tilassa

Tunnelmallista Marimekkoa ja moderneja klassikoita upeassa loft-tilassa

Marimekolla on myös simppeli tyyli

Marimekolla on myös simppeli tyyli

Ihana meikkipussi.

Ihana meikkipussi.

Marimekolla on sydämessäni myös joku erikoissija. On ollut aina, siitä tulee hyvä mieli ja nytkin tila oli inspiroivasti tehty. Ehkä oikeassa kodissa voisi olla aavistuksen verran vähemmän värejä, mutta kun menin makuuhuoneeseen ja marivärit pamahtivat eteeni niin – no eihän sitä voi kuin rakastaa!

Keittiöön oli katettu raakakakkua ja ihanaa kahvia

Keittiöön oli katettu raakakakkua ja ihanaa kahvia

On tämä jotenkin vastustamaton!

On tämä jotenkin vastustamaton!

Tapasin siellä myös vanhan tuttuni Pasin, joka omistaa Cafe Kokon ja hän tarjoili jälleen minulle makeaa herkkua. Nyt oli vuorossa raakakakkua. Aivan ihanaa! Puhuimme pitkään Pasin kanssa sokerista ja sen vaikutuksista. Pisti miettimään kyllä, mutta olen ainakin nyt sitä mieltä että jees sokerille, mutta ei joka päivä.

Tunnelmallinen pieni tila eteisen vieressä. Ihana näkymä ulos. Eriväriset tyynyt tuovat juuri kivasti kodikkuutta pieneen simppeliin tilaan. Huomaa lattia! Tykkään!

Tunnelmallinen pieni tila eteisen vieressä. Ihana näkymä ulos. Eriväriset tyynyt tuovat juuri kivasti kodikkuutta pieneen simppeliin tilaan. Huomaa lattia! Tykkään!

Vielä jaksoin yhteen infoon mennä, mutta sen anti jääköön myöhempään ajankohtaan, koska siellä opin uuden kikan paketointiin.

Iloa päivään!

Hanna

Designia ja söpöyttä

(Onpa muuten hullu sana tuo designia ja  vierekkäin sanan söpöyttä -kanssa kummatkin sanat näyttävät jotenkin hassuilta)

valoa kansalle

valoa kansalle

Eilen oli kaupunkipäivä. Kaikenlaista hoidettavaa keskustassa. Koska ilma oli niin mielettömän kaunis, päätin jättää auton kaupungin laidalle ja kävellä. Se oli hyvä päätös, sillä ihanan kiireettömän kävelyn ja raittiin syysilman lisäksi löysin kaksi uutta liikettä joissa en ole käynyt aikaisemmin.

Eerikinkadulla entisen Helsinki 10 tiloissa, melkein Annankadun kulmassa on nyt avattu Out of the Dark design myymälä ja showroom. Liikettä ei välttämätää huomaa, koska sisäänkäynti on ikään kuin imaistu talon sisään eikä heillä ole näyteikkunoita kadulle. Mutta voi pojat mikä liike! Heti, kun astuin sisään, inspiroiduin. Tuli tunne, että energiaa alkaa virrata minuun. Saan saman tunteen Skannossa ja Casuarinassa. Joskus, jos on ikävät fiilikset käyn hengailemassa näissä liikkeissä. En osta mitään, mutta nautin visuaalisista elämyksistä ja tulen vaan onnelliseksi sen kaiken kauneuden keskellä.

Out of the Darkin valikoima on hauska. Modernia tyylikkyyttä on maustettu huumorilla ja hyvillä oivalluksilla. Tuli fiilis, että nyt kaikki uusiksi! No enhän mitään sellaista tee, mutta se tunne on ihana. Kutkuttava ja inspiroiva. Vähän kuin lapset lelukaupassa. Huomaan, että olen kuvannut enemmän pieniä asioita, kuin tuoleja, valaisimia ja ruokailuryhmiä, koska mukana oli vain puhelin ja sen kamera ei ihan riittänyt toteuttamaan mun kaikkia toiveita.

Kati Tötterman vasta avatussa liikkeessään Dieselin astioiden vierellä

Kati Tötterman vasta avatussa liikkeessään Dieselin astioiden vierellä

Uuups! Tämä on pieni pöytä!

Uuups! Tämä on pieni pöytä!

Kelloja joiden värin saa vaihdettua

Kelloja joiden värin saa vaihdettua

Pieniä ja suuria asioita. Astoita ja pöytiä...

Pieniä ja suuria asioita. Astoita ja pöytiä…

 

roskis

roskis

Isälle omat aterimet isänpäivälahjaksi?

Isälle omat aterimet isänpäivälahjaksi?

 

pyykkipussi ja säästölipas

pyykkipussi ja säästölipas

Ulkolaisten merkkituotteiden lisäksi liikkeessä on myös yksi huone vaihtuvia suomalaisia kokoelmia varten. Jouluun asti tilaa hallitsee Tebian, jonka pieteetillä tehdyt huonekalut ja pienesineet ovat tämän päivän trendikästä ja oivaltavaa käsintehtyä luksusta.

Lautasia ja pannunalunen Tebianin tapaan. Lautaset läytyvät myös ravintola Brondasta

Lautasia ja pannunalunen Tebianin tapaan. Lautaset läytyvät myös ravintola Brondasta

Tebianin lasipöytä

Tebianin lasipöytä

Sisäänkäynti on vähän huomaamaton

Sisäänkäynti on vähän huomaamaton

Lähdin lopulta ulos kaupasta kainalossani kaksi isoa paperikassia… Kun näin Dieselin astiat, en voinut jarruttaa. Tämä on hiukan huolestuttavaa, koska kaapit ovat jo ennestään aika täynnä, mutta mähän kirjoitan myös ruokablogia, joten astiathan ovat tosi tarpeellisia!

Matkalla autolle näin toisen uuden kaupan – en kyllä tiedä onko se uusi, mutta se oli minulle uusi. Ulkoa se näytti karkkikaupalta, joihin en juuri mene, mutta tarkemmin katsoen näytti siltä, että siellä saattaisi olla muffinivuokia. Ja BINGO! olihan siellä. Ja en siis ymmärrä miten kaksijakoinen ihminen olen. Kun toisaala rakastan Out of the Darkin kaltaista coolia tyylikkyyttä ja rauhallista pelkistettyä maailmaa, niin toinen puoli minusta sekoaa kaupassa, joka on täynnä erivärisä muffinivuokia, pillejä ja cocktailtikkuja.

Valikoimassa oli siis kaikkea juhlien järjestämiseen, olis sitten kyseessä synttärit lapselle tai aikuiselle, häät, teemabileet tai mitä tahansa. Paperi on avainsana.

Juhlien järjestäjälle pikku paratiisi

Juhlien järjestäjälle pikku paratiisi

Halloween on kuuma aihe juuri nyt

Halloween on kuuma aihe juuri nyt

olihan siellä vuokia kuppikakuille!

olihan siellä vuokia kuppikakuille!

Puisia kertakäyttö aterimia

Puisia kertakäyttö aterimia

Ja siis, meille kotiin tuli kuppikakkuvormuja ja ne astiat…

Kyllä mä tykkään!

Kyllä mä tykkään!

Iloa päivään – kävelkää!

Hanna

Habitaren 11 parasta juttua

Vuoden tärkein messu sisustuksesta kiinnostuneille Suomessa on tietysti Habitare. Kävin lehdistöpäivänä tekemässä kierroksen messuilla. Tässä tärpit.

Missonin kukkaloistoa ja brodeerauksia

Missonin kukkaloistoa ja brodeerauksia

Kävin Habitare-messuilla keskiviikkona. Viihdyn siellä mainiosti, koska näen niin paljon ihania tuttuja. Niin nytkin. (Ja jokainen tuttu kommentoi alusvaatekuvia! Jotenkin kreisiä, mutta palaute on ollut niin uskomattoman positiivista, että en kyllä valita – se oli hauska kokemus – unohtumaton!) Viikonloppuna siellä on varmaan aikamoinen sutina, kun messut ovat auki yleisölle. Jos et etsi mitään erityistä, vaan haluat nähdä hienoimmat osastot ja jutut, niin keskity Ahead-alueella hallissa 7 oleviin osastoihin. Matkalla sinne on muutama kutoshallin osasto joista pidin erityisesti.

Tapasin messuilla yllättäen Jouni Haralan, joka kuvasi hienot alusvaatekuvat, joissa esiinnyin. Siinäpä mestari vailla vertaa!

Tapasin messuilla yllättäen Jouni Haralan, joka kuvasi hienot alusvaatekuvat, joissa esiinnyin. Siinäpä mestari vailla vertaa!

(Pyydän heti alkuun anteeksi kuvien epäterävyyttä. Kamera on rikki. Masentavaa.)

*Kannustalon ja Asun –lehden yhteistyönä messuilla on kokonainen talo pihapiireineen. Ehdottoman ihana ja upeasti sisutettu kokonaisuus, jossa kaikki on loppuun asti harkittua.

* Marimekon osastolla on upea Laura Väinölän toteuttama kasviseinä. Kaunein mitä koskaan olen nähnyt. (Ja voin sanoa, että olen nähnyt niitä PALJON) Marimekon ihanin uutuus on pellavaiset Pilvipuutarha-pussilakanat. Painettu pellavakangas on kaunis, kauniimpi kuin puuvilla.

Marimekon viherseinä - niin ihana! Mutta parasta olivat kuitenkin pellavalakanat!

Marimekon viherseinä – niin ihana! Mutta parasta olivat kuitenkin pellavalakanat!

* Samujilla on pieni osasto jossa on hieno hallittu valikoima kodinesineitä. (Samuiji avaa ensi vuonna myymälän New Yorkiin – mahtavaa, onnea!)

Samujin Koti-mallistoa. Harmoniaa.

Samujin Koti-mallistoa. Harmoniaa.

* Harri Koskisen osasto on must. Kokeile kuinka ihana on ilmapatjan näköinen daybed!

* Tapio Anttilan tuotantoa esitellään myös kokonaisen osaston verran, uusi vuodesohva muistuttaa laveria ja on muotoilultaan paitsi kätevä, myös erittäin kaunis ja tyylikäs.

* jos trendit kiinnostavat käy tutustumassa trendianalyytikko Susanna Björklundin trendejä ja heikkoja signaaleja esitteleväään Signals – vainunäyttelyyn. Hän luennoi aiheesta la ja su klo 16.00 suosittelen lämpimästi. Jos katsot vain näyttelyn, lue tekstit ja keskity, pelkät huoneet ja niiden sisustus eivät asiaa täydellisesti ilman tekstiä.

* Huoneklutehdas Hakola on siirtynyt myös nettikaupan puolelle. Mallisto on raikas ja kevyt. Lämmin suositus. Hakolan osasto on matkan varrella, kun kävelet kutoshallista seiskaan, sinne Ahead -osastolle

Hakola on uudistunut ja mennyt verkkoon. Hienoa!

Hakola on uudistunut ja mennyt verkkoon. Hienoa!

* Kiinnostava ja jännittäväkin on Trash Cuisine hyönteiskeittiöineen. Mukana on 30 suomalaista ja ulkomaista muotoilijaa, jotka ovat suunnitelleet arjen esineitä ja kalusteita keittiö-teeman inspiroimana. Trash Cuisine löytyy hallista 6

* Design from Finland -osastolla kannattaa pyörähtää – sillä ilahdittavin asia oli Paola Suhosen suunnittelema matto! Myös muut matot olivat kauniita ja osaston anti muutenkin.

Voi mikä matto ♡

Voi mikä matto ♡

* Missonin osatolla voi vain ihmetellä sitä neroutta, millä erilaiset tekstiilit on saatu sopimaan yhteen. Älä jämähdä vain näkyvillä oleviin mattoihin ja pyyhkeisiin, tutustu mallikankaisiin ja siihen kuinka niitä voi yhdistää! Super!

IMG_2429

* Sisustustoimittajat valitsevat joka vuosi toimittajien tusinan eli 12 messujen parasta kotimaista tuotetta, löydät ne täältä,  Käy katsomassa esineet paikan päällä.

Hyvää messupäivää

Hanna