Palvelua kaivataan

Lähdin pienelle lomalle Espanjaan viimeviikolla juuri kun järkyttävimmät lumisateet suolsivat lunta taivaan täydeltä. Tilanne aiheutti päänsärkyä, koska asun omakotitalossa eikä taloon jäisi ketään tekemään lumitöitä. Odotettavissa oli runsaasti lisää lunta matkan aikana. Kuka hoitaisi lumihommat? Tarvitsin väliaikaisen talonmiehen. Huutelin Facebookissa onko kukaan käyttänyt mitään tämän tyyppistä palvelua. Vastauksien virrassa oli monta huomatusta siitä kuinka hyvää treeniä lumityöt on. On on! Ja lumitöitä on kiva tehdä – jos siihen on kotona ja siihen on aikaa.

Tämä oli vasta alkua - lunta tuli reippaasti toinen mokoma lisää

Tämä oli vasta alkua – lunta tuli reippaasti toinen mokoma lisää

Vain muutamia päiviä aiemmin netissä käytiin kuulemma kiivasta keskustelua siitä onko ihminen uusavuton, jos hän ei vaihda autoonsa renkaita itse. Huvittavaa. Voin taata etten ole uusavuton, vanha avuton tai avuton ylipäätään, mutta en todellakaan mene kontilleni kuraan renkaita vaihtamaan, kun ammattilainen hoitaa asian vajaassa kymmenessä minuutissa näppärillä apuvälineillään sisätiloissa.

Ja nyt kun aloitin puhumaan palveluista niin entäpä siivoojan käyttö? Olen kuullut usealta naiselta, että hänen miehensä ei anna käyttää siivoojaa, koska on osattava hoitaa huusholli itse. Ja usealta mieheltä, että hän ottaisi siivoojan, mutta vaimo ei anna sitä tehdä, koska on kunnia asia hoitaa koti itse.

En käsitä. Palvelujen ostaminen on jotenkin ylivoimaisen hankalaa meille suomalisille.

Jos mennään kauneudenhoitoalaan, niin naapurimaamme Viron naiset käyttävät kauneudenhoitopalveluja säännöllisesti. Käydään kampaajalla, kosmetologilla, manikyyreissä ja pedikyyreissä. Mutta meillä se on helposti vähän brassailua. Varsinkin jalkahoito, koska siellähän ne jalat on sukissa ja kengissä koko talven. (Paitsi liikuntaharrastuksissa, siellä näkee paljon kaikenlaista) Ja voihan kynnet lakata itsekin.

Voin rehellisesti sanoa että rakastan palveluja. Käytän niitä mielelläni. Teen paljon töitä, en ehdi tehdä kaikkea itse ja jotain en halua tehdä itse. Esimerkiksi en halua tapetoida missään nimessä tai pestä kattoa en edes ikkunoita. Erinäiset tietokoneella tehtävät työt kartan myös kaukaa. Kerran kun taas itkin sohvalla tuskaisena, kun koetin vääntää jotain sähköpostilla lähetettävää kuvallista kutsua itse, tajusin olevani seinähullu. Miksi sitä siinä hinkkasin? Onhan ihmisiä jotka tekevät sen maksusta ja aikaa menee tunti. Maksan sen ilolla!

Kannattaa miettiä mihin aikansa laittaa ja miksi. Jos ei ole rahaa käyttää palveluja, kuten ei aina ole, voi töitä vaihtaa. Se tekee, joka osaa ja ehkä nauttiikin jostain tekemisestä ja vastapalveluksena saa jonkun muun työn suoritettuna. Mutta mikään uusavuttomuuden merkki se ei ole, jos teettää asioita muilla. Siihen voi olla sata ja yksi muuta syytä. Sitä paitsi se tuo töitä monille. Kuinka monta uupunutta vanhempaa onkaan kotona sotkun keskellä ja kuinka usealta riidalta vältyttäisiinkään, jos siivojaan satsattaisiin vaikka muutaman kerran kuukaudessa.

Koko yön tuprusi ja lisää oli tulossa - apua!

Koko yön tuprusi ja lisää oli tulossa – apua!

Ja siis minä vuokrasin aviomiehen ja lumityöt oli ihanasti tehty kun tulimme sen oikean puolisoni kanssa kotiin. Puhelimessani oli jopa kuva siististä pihasta ja toivotus – tervetuloa kotiin.

Olin eilen joogassa ja loppurentoutuksen aikana opettaja peitteli minut. Tuli kyyneleet silmiin. Aika harvoin yksityisyrittäjää ja äiti-ihmistä kukaan hoivaa. Kyllä sitä itse tekemistä riittää loputtomasti joka tapauksessa.

Hanna

 

Ihana eilinen!

Herään ani harvoin kahvin tuoksuun, sillä olen yleensä ensimmäisenä jalkeilla. Eilen se kuitenkin tapahtui. Meillä oli jopa ystävä yötä, mutta mieheni ja hän olivat syöneet aamupalan ja lähteneet töihin niin hiiren hiljaa etten herännyt. Siitä kyllä tietää, että olin huikean väsynyt. Olin kyllä valvonut yöllä pari tuntia, joten varmaan olin syvän unen vaiheessa aamulla.

Aromikas kahvin tuoksu siis saatteli minut aurinkoiseen aamuun. Se oli jotenkin ihanaa, mutta myös ihan pienen aavistuksen veran suruisaa. Tunnen helposti outoa haikeutta juuri aamuisin. Aloin siinä sitten miettiä äitiäni ja aikaa, kun isä kuoli. Äidille ei kukaan sanonut hyvää huomenta ja se tuntui surulliselta. Pidimme hänen luonaan pienet kestit ja teimme mätivoileipiä. Äidillä ei ollut paahdinta joten toin meidän kreisin Mikki Hiiri -leivänpaahtimen mukanani. Kun leivät oli paahdettu ja ne pomppasivat ylös (Mikki Hiiren kuva paahtuneena leipiin!!!) paahdin luritti iloisen laulun. Äidin mielestä se oli hupaisa ja paahdin jäi hänen aamujensa iloksi.

Lähdin aika äkkiä liikkeelle, ensimmäinen etappi oli oli Fustra-treenit. Treenaan Fustran neljännellä tasolla ja treeni on todella kovaa. Hiki valuu, painoja nousee, kyykkyihin joustetaan ja syke on korkealla. Tykkään siitä tosi paljon. Olo on huikea tunnin jälkeen. Harmittaa ettei ole yhtään kuvaa, mutta ei siinä ehdi kuvia juuri ajatella.

Käsilläseisonta on nyt haasteellisin juttuni, kun selvitän sen rastin, kerron koko stoorin. En oikein diggaa olla pää alaspäin ja harjoittelun alkuvaihe varsinkin on ihan oman postauksen arvoista hupia.

img_4777

Salilta säntäsin syömään (todellakin, sillä Mannerheimintien peltipoliisi kyllä välähti. Voi paska!) ja tapaamaan rakasta ystävääni, joka on mieheni kaima eli Jari. Toden totta lounas tuli tarpeeseen kovan treenin jälkeen. Miksi se leipäkori täytyy aina tuoda siihen sen voiastian kanssa ennen ruokaa…! Olin nälkäinen kuin susi. Istuimme yhdessä pitkästä aikaa. Jari on loistava tyyppi. Hänen kanssaan asiat menevät niin, että vuoroin ulvon naurusta ja vuoroin pyyhin kyyneleitä. Kun hän vuosia sitten yhdellä lounaalla kertoi muuttavansa Ranskaan, ulvoin ääneen kaikkien lounastajien, henkilökunnan ja Jarin kyseenalaiseksi viihdytykseksi. No nyt hän asuu onneksi taas Suomessa. On jännittävää, kuinka vain yhden lounaan aikana ystävä voi sanoa asioita, jotka laukaisevat lukkoja omassa päässä tai vapauttavat jonkun haasteen olemassaolon kokonaan. Ystävyys on ihana juttu.

Pekka :)

Pekka :)

Lounaan jälkeen mieli oli kevyt ja onnellinen. Ja lisää mannaa oli tulossa. Aamulla, kun ajoin treeniin, ystäväni Pekka soitti ja kysyi olinko unohtanut hänet kokonaan….Uuh pisto sydämessä! Ei saisi olla niin kiire. Mutta sovimme siitä paikasta, että menemme iltapäivällä kävelytreffeille ja Pekka tuo mulle urheilupuseron ja -takin lainaksi. Niinpä vaihdoin angorapuseroni urheilupaitaan keskellä Lauttasaaren raittia, kenenkään piittaamatta!

Katso tarkaan. Vedessä pulikoi surffaaja!

Katso tarkaan. Vedessä pulikoi surffaaja!

Kävelimme merenrannassa, tuulessa, tyrskyssä ja auringossa. Luonto oli aivan mielettömän kaunis ja ilma tuoksui merelle, metsälle ja sammaleelle. Puhetta ja salaisuuksiakin riitti kerrottavaksi. Asioita, joita en kerro muille, juttuja joita voi paljastaa vain tosi luotetulle ystävälle. Ajatelkaa, kaksi samanlaista ystävää peräkkäin samana päivänä. Se on huippua se! (Ja jonon jatkoksi voi kyllä laittaa kolmannenkin, nimittäin Fustra-ohjaajani Juhon)

Meri!

Meri!

Yhtäkkiä reippaillessamme sain viestin naprapaatiltani Merja Avolalta, että pääsisin vastaanotolle puolen tunnin päästä, jos ehtisin. Pidensimme Pekan kanssa askeleita autolle ja ehdin hyvin. Tunnin Merja leipoi minua ja kenkku kireys helpotti niskassa, selässä ja reidessä. Venäytin selkäni kuperkeikkatreeneissä ja se teki kiusaa koko vasemmalle puolelleni. Merja on ihana ja on hoitanut minua jo reippaasti yli kymmenen vuotta. Ei ole jumia, jota hän ei selvittäisi. Minun läksynäni on oppia rentoutumaan erityisessä kylkiasennossa jossa si-nivelen saa avattua. (Olen hidas oppimaan joitain asioita…)

Kuvassa oikella näkyy hienon kerrostalon kulma. Kuakana näkyy Lauttasaaren Humauksen laituri. Siellä käydään siis ympäri vuoden uimassa. Kerrostalon asukkaat vaativat upeaa laituria purettavaksi, koska se rumentaa heidän mielestään maisemaa. Onneksi kaupunki ei siihen suostunut. Sitäpaisti laituri on minusta upea! Makunsa kullakin!

Kuvassa oikella näkyy hienon kerrostalon kulma. Kuakana näkyy Lauttasaaren Humauksen laituri. Siellä käydään siis ympäri vuoden uimassa. Kerrostalon asukkaat vaativat upeaa laituria purettavaksi, koska se rumentaa heidän mielestään maisemaa. Onneksi kaupunki ei siihen suostunut. Sitäpaisti laituri on minusta upea! Makunsa kullakin!

Kotiin tullessa minua tervehtivät huikeissa väreissään edelleen kukkivat kesäkukat ja ilta meni kullan kainalossa Vain elämää –sarjaa katsoessa. Taitaa olla paras tuotantokausi menossa. Ryhmä on aivan huippu. Fanitan Lauri Tähkää, hänellä on vimmaa josta pidän. Chisu on virtuoosimaisen taitava. Mikael Gabriel on sielukas nuori mies syvällisine ajatuksineen. Hector on legenda ja Suvi Teräsniskan ja Anna Puun äänet soivat kevätpurojen lailla.

img_4785

Vain elämää oli minunkin päiväni – mutta täyttä elämää. Niin ihana päivä, ihmisten takia. Tunteikasta ja aurinkoista. Poissa oli aamun haikeus.

Terveisin – onnellinen vielä tänäänkin

Hanna

 

 

Yhtäkkiä yltäkylläisyys alkoi ällöttää

Vietin aikaa tänään näyttelyssä, jossa 50- ja 60-luvut olivat vahvasti läsnä. Kun tulin kotiin selasin vanhaa valokuva-albumia lapsuudenkodistani ajalta jolloin olin taapero. (Olen syntynyt vuonna 1958)

Kuvissa kaikki oli niin kaunista ja simppeliä. Tarkoituksenmukaista. Kuvia katsellessa oli helppo hengittää.

Sodan jälkeen Suomea jälleenrakennettiin ja ihmisillä oli hirveä elämännälkä. Rahaa säästettiin, jos oli mistä säästää. Tavarat käytettiin loppuun ja uusia hankittiin vain, jos niitä tarvittiin. Estetiikka kukoisti. Sanaa sisustuselementti ei tunnettu. Kalusteiden mittasuhteet sopivat asuntojen mittasuhteisiin ja kodit hengittivät. Niissä ei ollut tavaraa kaikki nurkat ja kaapit väärällään. Vaatteet tehtiin kunnolla, niistä ei lennellyt nappeja eivätkä saumat kiertäneet. Uusia ostettiin tarpeeseen ja hyvien vaatteiden kankaat käännettiin ja käytettiin uudelleen. Jopa kirjekuoret käännettiin ja käytettiin uudelleen. Roskapusseja ei ollut, koska jätteet poltettiin ja kompostoitiin. Sellaisesta kaikesta tulee hyvä olo.

Luin Facebookista postauksen, jossa eräs äiti tuskastuneena toivoi, että lastenjuhlien kilpavarustelu lopetettaisiin. Hänen lapsensa ystävä oli ilmoittanut, ettei voi tulla synttärijuhliin, koska heillä ei ole rahaa ostaa sankarille lahjaa. Äiti ehdotti, että äidit päättäisivät nyt yhteistuumin lopettaa synttärihulluudet. Perinteiset juhlat kunniaan. Kakkua, jätskiä ja sipsejä. Ongintaa ja leikkiä. Lahja saa maksaa 2-5 € ja vieraille ei anneta lahjoja kotiin lähtiessä. Luoja! Onhan tämä nyt mennyt aivan hulluksi. Ja toden näköisesti kaikki tajuavat sen, mutta kukaan ei uskalla repäistä ja olla tavallinen.

Kohtuus ja tavallisuus on kuitenkin parasta elämässä.

Tyttäreni koetti kuvailla uutta ystäväänsä. Hän haki ja haki sanoja, kunnes autoin häntä ja kysyin onko uusi ystävä tavallinen ihminen. Just ihanan tavallinen! tyttäreni huusi. Tavallinen on niin riittävää.

Kun pääsee herkkujen ääreen ja syö liikaa, voi huonosti pitkään ja ilo muuttuu ähkyksi. Moni kiittelee aasialaista keittiötä siitä, ettei sitä syödessä tule ähkyä. Mikä meitä oikein vaivaa, että syömme ylipäätään mitään niin että saamme siitä pahan olon? Ensin syödessä ja pitkän ajan kuluessa liikana massana kehossa, josta aiheutuu paljon terveydellistä kiusaa ja pysyvää pahaa oloa.

Ajattelin myös gourmet ravintoloita ja niiden annoksia. Niihin ladataan kaikki. Kaikki rasvainen ja kallis ja sitten näperretään pieni sievä annos. Annoksia syödään kuudesta kahteentoista. Ne ovat kauniita kuin taideteokset ja niistä tulee sairas ähky. Kun niiden seurana juodaan vielä ravintolan suosittelemat 4-6 eri viiniä vatsan lisäksi sekaisen menee pää. Ehkä kaikki eivät ole yhtä herkkiä kuin minä, mutta minun kehoni ei niitä bakkanaaleja kestä.

Onneksi 50- ja 60-luvut ovat nyt nuorten aikuisten suosiossa, samoin kuin laatu. Ei ehkä vielä megatrendinä, mutta nousussa kuitenkin.

Vähemmän on enemmän. Tavallinen on parasta.

Hanna