Kun liike tuottaa paniikin ja kauhun

Okei tää on niin kreisiä. Oletteko koskaan treenatessanne jotain lajia säännöllisesti, olleet säännöllisesti paniikissa, kauhuissanne, huohottaneet, itkeneet, tärisseet ja silti jatkaneet treeniä? Minä olen. Se on ihan pimeetä, eikä ollenkaan mukavaa.

Tämä vuosi on ollut liikunnan osalta jotenkin huono ja tökkivä. Vuoden alku kului Tanssii tähtien kanssa systeemeissä ja saihan siinä olla jalkojensa päällä neljä-viisi tuntia päivässä. Mutta Fustra-treeneissä en ehtinyt käydä. Kun tanssiharjoitukset olivat iltapäivisin ohi, oli edessä kaikki työt, jotka menivät tietenkin kaiken muun tekemisen edelle. Osa töistä jäi odottamaan aikaa parempaa.

Kahdella jalalla kyykkyyn meno sujuu. Toi liike on ihan kuin olisin hämähäkki!

Kahdella jalalla kyykkyyn meno sujuu. Toi liike on ihan kuin olisin hämähäkki!

Kun sitten putosin kisasta, oli käärittävä hihat ja tehtävä odottamassa olleet työt ja sitten pian tulikin kesä. Ohjaajani ja minun kesälomani olivat peräkkäin ja kun viimein pääsimme aloittamaan kunnolla treenit, sairastin monta flunssaa peräkkäin. Se kaikki oli äärettömän turhauttavaa.

Mähän olen harrastanut Fustraa yli neljä vuotta. Kaikki alkoi tilanteesta, jossa olin mennyt huonoon kuntoon loukattuani polveni. Ja polvi, se on edelleen heikko kohtani ja sen myötä toinen pakarani. Mutta polviasiassa kaikkein heikoin kohtani on pääni – on se kumma värkki, tuo nuppi ja kaikki mitä siellä tapahtuu.

Onnistuu se painojenkin kanssa kahdella jalalla. Mutta syviä kyykkyjä en pysty tekemään.

Onnistuu se painojenkin kanssa kahdella jalalla. Mutta syviä kyykkyjä en pysty tekemään.

Olemme vahvistaneet pakaraa monin tavoin, joista yksi on yhden jalan kyykky, jonka olen tehnyt pitämällä kiinni esimerkiksi puolapuista. Liikkeen tekeminen vasemmalla jalalla, on ollut henkisesti hirvittävää tuskaa. Olen tärissyt pelosta, huohottanut ja itkenyt sitä tehdessäni. Sanalla sanoen olen ollut kauhuissani. Pystyn fyysisesti tekemään niitä kyykkyjä, en kovin hyvin kylläkään, koska pelko kahlitsee ja rajoittaa harjoittelemista. Suuri kysymys on ollut, mistä ihmeestä se pelko kumpuaa? Siitä ei ole mitään käsitystä. Jotenkin se liittyy varmaan siihen tapaturmaan, jossa polvesta lähti pala rustoa ja koko polviongelma alkoi.

Mutta nyt on tapahtunut jotain vielä oudompaa.

Kun kesän jälkeen aloitimme taas Fustra-treenit, oli taas myös yhden jalan kyykyn aika. Ja mitä tapahtui! Kyykkäsin. Kyykkäsin ja kyykkäsin. Käännyin välillä epäuskoisena katsomaan Juhoa silmät ämpärin kokoisina. (Olen treennut Fustraa Juho Lahden kanssa alusta saakka) Ei mitään kammoa. No eipä ollut paljon voimaakaan, mutta voin sanoa, että on huomattavasti helpompaa treenata kauhusta ja kuolemanpelosta vapaana! Se oli aivan uskomatonta! Ja sama on nyt jatkunut – kammo on lopullisesti poistunut. Ei mitään käsitystä mikä tämän onnen toi. Mihin kammo katosi?

Tässä se on! Yhden jalan kyykky ilman tuskaa! Ilmeestä näkee että jännittää. Onko tää totta?! Tämä kuva on otettu ensimmäisiltä kerroilta jolloin kauhu oli kadonnut. Eilen olin jo parempi. Mutta en vielä hyvä.

Tässä se on! Yhden jalan kyykky ilman tuskaa! Ilmeestä näkee että jännittää. Onko tää totta?! Tämä kuva on otettu ensimmäisiltä kerroilta jolloin kauhu oli kadonnut. Eilen olin jo parempi. Mutta en vielä hyvä.

Penkille nousu ja sieltä HIDAS laskeutuminen on ollut myös haasteellista. Harjoittelin sitä viimeisimmällä matkallani Fuengirolassa

Penkille nousu ja sieltä HIDAS laskeutuminen on ollut myös haasteellista. Harjoittelin sitä viimeisimmällä matkallani Fuengirolassa

Eihän tämä tietenkään mitään silkkaa iloa ole, sillä liike on raskas ja heikolle jalalle vielä raskaampi. Eli tuskalla väännän. Juho valvoo, että polven linjaus on oikein ja kroppa muutenkin oikeassa asennossa, kun kyykkään. Tahto on kova. Ja pienessä päässäni, jossa harvoin teen mitään päämääriä koskevia päätöksiä, on syntynyt tavoite. En kerro sitä. Se on liian herkkä asia vielä. Mutta pitäkää peukkuja!

Hanna

🖤

Kun kipu on ilo ja tavoite

Harvoin sitä herää aamulla onnellisena siksi, että on kipuja, vaan tänäänpä tapahtui juuri niin. Avasin silmät ja muistojen laarista kantautui mieleeni kouluajat. Näin itseni kävelemässä alas koulun loputtomia portaita (Kulosaaren yhteiskoulu, oli portaista tehty) jalat edellispäivän hikijumpasta tönkköinä. Oikein nousi hymy huulille vielä pimeässä makuuhuoneessa miettiessäni, jotta miksi ihmeessä eilisestä treenistä kipeät koivet toivat muiston niin kaukaa. Olenhan nyt ollut treenistä kipeä triljoona kertaa kouluaikojen jälkeen.

Mutta mahtavaa siis! Treeni meni perille. Mulla on uusi treeniohjelma fustrassa, ja tavoitteena on vahvistaa jalkoja, pitää yllä jo saavutettua hyvää lihastasapainoa ja laihtua.

Kun teimme minulle uuden ohjelman, teimme myös kehonkoostumusmittauken. Tulokset olivat oikein hyvät. Kehoni ikä on oikeaa ikääni 15 vuotta vähemmän.

Kun teimme minulle uuden ohjelman, teimme myös kehonkoostumusmittauken. Tulokset olivat oikein hyvät. Kehoni ikä on oikeaa ikääni 15 vuotta vähemmän.

Jalkani ovat turhan heikot. Niitä on haastavaa treenata, koska polvet ovat älyttömän kipeät. Kaikki rusto on kadonnut, luu hinkkaa luuta vasten ja se sattuu. Lisäksi mielen syövereihin on hitsaantunut se hetki, kun polveni rusahti ja pala rustoa irtosi polvesta kovan tuskan saattelemana. Eli pelottaa mennä kyykkyyn. Nyt kuitenkin kyykätään. Sivu kyykkyjä, etu kyykkyjä, yhden jalan kyykkyjä (ne on pahimmat) ja kyykkyjen välissä lankutetaan ja tehdään vatsarutistuksia kaikilla mahdollisilla tavoilla. Se kaikki kuuluu fustra-ohjelmaani. Kahden viikoittaisen fustratunnin lisäksi Juho määräsi vähintään kolme kertaa viikossa muuta liikuntaa. Sauvakävelyä, omatoimista salitreeniä ja kehon huoltoa. Lisäksi jääkaapin ovessa on dieettiohjelma. Sen noudattamisen suurin haaste on muistaa syödä kolmen tunnin välein.

alkulämmittely crosstrainerilla ei kuulu suosikkeihini. Yleensä kuuntelen musaa täysillä, että saan sen tehtyä.

alkulämmittely crosstrainerilla ei kuulu suosikkeihini. Yleensä kuuntelen musaa täysillä, että saan sen tehtyä.

Fustra-valmentajani Juho Lahti on aivan huippu - jo pelkestään siksi että hän on kestänyt minua jo kolme ja puoli vuotta. Arvostan hänen tiukkaa ja tarkkaa tapaansa ohjata. Ja kiitoksia, koska niitä vain silloin kuin ne ansaitsee.

Fustra-valmentajani Juho Lahti on aivan huippu – jo pelkestään siksi että hän on kestänyt minua jo kolme ja puoli vuotta. Arvostan hänen tiukkaa ja tarkkaa tapaansa ohjata, sekä sitä että kehuja tulee vain silloin kun niitä oikeasti ansaitsee.

tämä kyykky on paras mihin tällä hetkellä pystyn. Ehkä pääsen vielä syvemmälle ja saan jalkoja enemmän auki. Ehkä en. Se jää nähtäväksi.

tämä kyykky on paras mihin tällä hetkellä pystyn. Ehkä pääsen vielä syvemmälle ja saan jalkoja enemmän auki. Ehkä en. Se jää nähtäväksi.

Eilinen treeni oli oikeasti aivan huippu. Todella raskas, mutta kerrankin olen itse tyytyväinen, en yrittänyt fuskata edes ajatuksen tasolla, vaan puristin irti kaiken minkä sain. Koetin tehdä jokaisen liikkeen niin puhtaasti kuin ikinä pystyin. Sain myös kuulla monta kertaa sanan LOISTAVAA, joka ei Juho Lahden suusta turhaan kuulu. Tsadaa! I’m happy! Fustra sujuu siis mainiosti.

Tasapainoa ja voimaa

Tasapainoa ja voimaa

Lisäksi minulla on uusi superihana ilon ja onnen aihe ja asia. Se liittyy kehon huoltoon ja se on jooga Marta Janeczekin kanssa.

Monen sattuman kautta päädyin Martan kolmen tunnin teemakurssille joogan eteentaivutuksista noin kuukausi sitten. Menin kurssille itsekseni ja sitähän on vähän arkana, kun menee ihan uuteen paikkaan. Jännitti.

Joogasali oli mielettömän kaunis. Puhdas, kokonaan valkoinen, pehmeä himmeä valaistus, muutamia eukalyptuksen oksia maljakoissa tuoksumassa ja syvä rauha.

Martan joogassa käytetään apuvälineitä. Käytössä on bolsterit, palikat, viltit, vyöt ja minulle aivan uusi tuttavuus jooga-tuoli. Mutta tuntien tärkein apuväline on kyllä ihana Marta itse. Hän ohjaa hyvin henkilökohtaisesti ja huolellisesti. Vaikka sali olisi täynnä, on tunne, että hän puhuu juuri minulle. Ja vaikka tunti olisi kuinka rankka, tunnelma on koko ajan hyvin pehmeä ja rauhallinen. Sellaista kokemusta en saa suurten ketjujen jooga-tunneilla. Marta on taitava, tarkka ja huolellinen ja hänellä on suuri ja lämmin sydän, joka täyttää salin erityisen hyvällä ja kauniilla tunnelmalla.

Marta ja jooga-tuoli

Marta ja jooga-tuoli

Apuvälineiden avulla jooga-asennon, eli asanan saa linjattua oikein. Taivutus tai kierto voi olla vaikka kuinka pieni, kunhan se osuu sinne minne pitääkin. Apuvälineiden käyttö ei myöskään ole noloa tai merkitse sitä, että olisi jotenkin huono tai taitamaton. Ne auttavat tekemään työn puhtaasti.

img_6335

img_6331

img_6333

img_6338

Inhoan kipua. Risti-istunta on aina ollut minulle viheliäisen kivuliasta. Se sattuu ihan liikaa kehräsluuhun. Kun kiedon viltin jalkojen ympärille, voin istua risti-istunnossa loputtoman kauan ja keskittyä siihen, että selkä pitenee ja on suora, niska on pitkä ja samalla tasolla lantion kanssa. Kyljet venyvät ja päälaki nousee ylös ja hartiat laskevat alas. Kaikki tämä sen sijaan, että keskittyisin sietämään kipua nilkoissa. Muuta kipua joogassa täytyy sietää. On mentävä mukavuusalueen ulkopuolelle muuten ei tapahdu kehitystä. Kun hengittää vapaasti, treenituskan kanssa tulee paremmin toimeen. Viimeksi ähisin voimakkaassa kierrossa, kun Marta kehotti hengittämään pakottomasti ja vapaasti. Heti kun niin tein, kierto syveni ja jäljelle vain vahvasta työstä tuleva tuska. Ja sehän on parasta.

Rakastan treenata niin, että tiedän tekeväni asiat oikein. Rakastan myös haastaa itseäni ja haluan tehdä treenissä kaiken mahdollisimman hyvin. Jos kerran käytän treeniin aikaa, miksi tekisin huolimattomasti? Kuuntelen Martaa korvat höröllä ja hikoilen. Fustrasta on valtavasti hyötyä joogassa. Tiedän mitä tarkoitetaan, kun lavat täytyy vetää taakse ja hartiat alas. Tiedän, kuinka kierretään ylävartaloa ja pidetään lantio paikoillaan. Fustrassa olen myös oppinut haastamaan itseäni.

Elämässä tällä hetkellä on parasta nämä kaksi asiaa, jotka vievät ajatukset pois kaikesta muusta. Sekä pää, että kroppa kiittävät. Tunneille mennessä voi olla kuinka paha ja paska olo tahansa, pois lähtiessä pää on vapaa ikävistä asioista ja tunteista, joita varsinkin tämä pimeä aika minulle tuottaa. (Hormonimyrskyistä puhumattakaan!!)

Martan joogasalin tunnelmassa on yksi erityspiirre, joka on merkittävä minulle. Siellä ei ole lainkaan peiliä. Mietin miksi minusta tuntuu, että osaan nyt jotenkin paremmin kuin ennen. Siksi, että keskityn vain omaan tekemiseeni, en ulkonäkööni, siihen miltä suoritukseni näyttävät, vaan siihen miltä ne tuntuvat. En katso muita, en vertaile, minä olen läsnä omassa itsessäni.

Hyvinvoinnin eteen on tehtävä asioita – kun sinä nostat kuntoasi – kuntosi nostaa sinua! Vaikein haaste on yleensä se, että saa takamuksensa ylös sohvasta.

Hanna

 

 

 

Ihana eilinen!

Herään ani harvoin kahvin tuoksuun, sillä olen yleensä ensimmäisenä jalkeilla. Eilen se kuitenkin tapahtui. Meillä oli jopa ystävä yötä, mutta mieheni ja hän olivat syöneet aamupalan ja lähteneet töihin niin hiiren hiljaa etten herännyt. Siitä kyllä tietää, että olin huikean väsynyt. Olin kyllä valvonut yöllä pari tuntia, joten varmaan olin syvän unen vaiheessa aamulla.

Aromikas kahvin tuoksu siis saatteli minut aurinkoiseen aamuun. Se oli jotenkin ihanaa, mutta myös ihan pienen aavistuksen veran suruisaa. Tunnen helposti outoa haikeutta juuri aamuisin. Aloin siinä sitten miettiä äitiäni ja aikaa, kun isä kuoli. Äidille ei kukaan sanonut hyvää huomenta ja se tuntui surulliselta. Pidimme hänen luonaan pienet kestit ja teimme mätivoileipiä. Äidillä ei ollut paahdinta joten toin meidän kreisin Mikki Hiiri -leivänpaahtimen mukanani. Kun leivät oli paahdettu ja ne pomppasivat ylös (Mikki Hiiren kuva paahtuneena leipiin!!!) paahdin luritti iloisen laulun. Äidin mielestä se oli hupaisa ja paahdin jäi hänen aamujensa iloksi.

Lähdin aika äkkiä liikkeelle, ensimmäinen etappi oli oli Fustra-treenit. Treenaan Fustran neljännellä tasolla ja treeni on todella kovaa. Hiki valuu, painoja nousee, kyykkyihin joustetaan ja syke on korkealla. Tykkään siitä tosi paljon. Olo on huikea tunnin jälkeen. Harmittaa ettei ole yhtään kuvaa, mutta ei siinä ehdi kuvia juuri ajatella.

Käsilläseisonta on nyt haasteellisin juttuni, kun selvitän sen rastin, kerron koko stoorin. En oikein diggaa olla pää alaspäin ja harjoittelun alkuvaihe varsinkin on ihan oman postauksen arvoista hupia.

img_4777

Salilta säntäsin syömään (todellakin, sillä Mannerheimintien peltipoliisi kyllä välähti. Voi paska!) ja tapaamaan rakasta ystävääni, joka on mieheni kaima eli Jari. Toden totta lounas tuli tarpeeseen kovan treenin jälkeen. Miksi se leipäkori täytyy aina tuoda siihen sen voiastian kanssa ennen ruokaa…! Olin nälkäinen kuin susi. Istuimme yhdessä pitkästä aikaa. Jari on loistava tyyppi. Hänen kanssaan asiat menevät niin, että vuoroin ulvon naurusta ja vuoroin pyyhin kyyneleitä. Kun hän vuosia sitten yhdellä lounaalla kertoi muuttavansa Ranskaan, ulvoin ääneen kaikkien lounastajien, henkilökunnan ja Jarin kyseenalaiseksi viihdytykseksi. No nyt hän asuu onneksi taas Suomessa. On jännittävää, kuinka vain yhden lounaan aikana ystävä voi sanoa asioita, jotka laukaisevat lukkoja omassa päässä tai vapauttavat jonkun haasteen olemassaolon kokonaan. Ystävyys on ihana juttu.

Pekka :)

Pekka :)

Lounaan jälkeen mieli oli kevyt ja onnellinen. Ja lisää mannaa oli tulossa. Aamulla, kun ajoin treeniin, ystäväni Pekka soitti ja kysyi olinko unohtanut hänet kokonaan….Uuh pisto sydämessä! Ei saisi olla niin kiire. Mutta sovimme siitä paikasta, että menemme iltapäivällä kävelytreffeille ja Pekka tuo mulle urheilupuseron ja -takin lainaksi. Niinpä vaihdoin angorapuseroni urheilupaitaan keskellä Lauttasaaren raittia, kenenkään piittaamatta!

Katso tarkaan. Vedessä pulikoi surffaaja!

Katso tarkaan. Vedessä pulikoi surffaaja!

Kävelimme merenrannassa, tuulessa, tyrskyssä ja auringossa. Luonto oli aivan mielettömän kaunis ja ilma tuoksui merelle, metsälle ja sammaleelle. Puhetta ja salaisuuksiakin riitti kerrottavaksi. Asioita, joita en kerro muille, juttuja joita voi paljastaa vain tosi luotetulle ystävälle. Ajatelkaa, kaksi samanlaista ystävää peräkkäin samana päivänä. Se on huippua se! (Ja jonon jatkoksi voi kyllä laittaa kolmannenkin, nimittäin Fustra-ohjaajani Juhon)

Meri!

Meri!

Yhtäkkiä reippaillessamme sain viestin naprapaatiltani Merja Avolalta, että pääsisin vastaanotolle puolen tunnin päästä, jos ehtisin. Pidensimme Pekan kanssa askeleita autolle ja ehdin hyvin. Tunnin Merja leipoi minua ja kenkku kireys helpotti niskassa, selässä ja reidessä. Venäytin selkäni kuperkeikkatreeneissä ja se teki kiusaa koko vasemmalle puolelleni. Merja on ihana ja on hoitanut minua jo reippaasti yli kymmenen vuotta. Ei ole jumia, jota hän ei selvittäisi. Minun läksynäni on oppia rentoutumaan erityisessä kylkiasennossa jossa si-nivelen saa avattua. (Olen hidas oppimaan joitain asioita…)

Kuvassa oikella näkyy hienon kerrostalon kulma. Kuakana näkyy Lauttasaaren Humauksen laituri. Siellä käydään siis ympäri vuoden uimassa. Kerrostalon asukkaat vaativat upeaa laituria purettavaksi, koska se rumentaa heidän mielestään maisemaa. Onneksi kaupunki ei siihen suostunut. Sitäpaisti laituri on minusta upea! Makunsa kullakin!

Kuvassa oikella näkyy hienon kerrostalon kulma. Kuakana näkyy Lauttasaaren Humauksen laituri. Siellä käydään siis ympäri vuoden uimassa. Kerrostalon asukkaat vaativat upeaa laituria purettavaksi, koska se rumentaa heidän mielestään maisemaa. Onneksi kaupunki ei siihen suostunut. Sitäpaisti laituri on minusta upea! Makunsa kullakin!

Kotiin tullessa minua tervehtivät huikeissa väreissään edelleen kukkivat kesäkukat ja ilta meni kullan kainalossa Vain elämää –sarjaa katsoessa. Taitaa olla paras tuotantokausi menossa. Ryhmä on aivan huippu. Fanitan Lauri Tähkää, hänellä on vimmaa josta pidän. Chisu on virtuoosimaisen taitava. Mikael Gabriel on sielukas nuori mies syvällisine ajatuksineen. Hector on legenda ja Suvi Teräsniskan ja Anna Puun äänet soivat kevätpurojen lailla.

img_4785

Vain elämää oli minunkin päiväni – mutta täyttä elämää. Niin ihana päivä, ihmisten takia. Tunteikasta ja aurinkoista. Poissa oli aamun haikeus.

Terveisin – onnellinen vielä tänäänkin

Hanna