Yksinhuoltajako huono ihminen?

Älä arvostele toista, ennen kuin olet kävellyt mailin hänen mokkasiineissaan.

Luin eilisestä Hesarista millaista kuraa yksinhuoltajat saavat toisinaan ottaa vastaan ystäviltä, naapureilta, puolisoiltaan, päiväkodeista. Ihan kenellä tahansa tuntuu olevan oikeus ilmaista ilkeä ja ahdas mielipiteensä asiasta, josta tuskin tietävät yhtään mitään.

Luin pöyristyneenä kommentteja, joita oli poimittu lehden tekemästä nettikyselystä. Voiko oikeasti joku vielä 2010-luvulla ajatella, että yksin lapsiaan kasvattava tai eronnut vanhempi on jotenkin mystisesti huono? Että yksinhuoltajien lapset esimerkiksi erottuisivat jonossa oitis ydinperheessä elävistä lapsista tai että yksinhuoltajan kanssa ei parane näyttäytyä, koska heillä on tietty maine!

Uskon, että tällaisia mielipiteitä sydämessään kantavat ihmiset eivät voi antaa omille lapsilleen kasvatusta, joka tuottaa lähimmäisen rakkauteen kannustavaa elämäntapaa. Jos voi kuvitella olevansa paljon parempi kuin joku toinen, olisi syytä kurkottaa ylemmäs. Tavoitella parempaa kuin muiden ihmisten elämän valintojen arvostelua, joiden syistä ei ole kuitenkaan mitään käsitystä.

14997072_10202083309040905_797091836_n

Aikanaan lähipiirissäni oli yksinhuoltajaäiti, joka välillä päivitteli lapsensa mahdottomuutta ja kuinka elämä saattoi olla raskasta aja hankalaa ja kuinka hän antoi periksi välillä. Hän saattoi esimerkiksi luovuttaa ja antaa lapsensa syödä aamupalaksi suklaata tai sokeroituja muroja. (Todella vaarallista!) Istuin siinä kuuntelemassa ja kannustin näsäviisaana olemaan tiukka ja pistämään rajoja ihmistaimelle. Vähänpä mistään mitään tiesin!

Kun kasvattajia on kaksi, elämä saattaa olla helpompaa. Tai sitten ei. Jos ollaan hyvässä suhteessa ja kaikki on hyvin vanhemmat tukevat toisiaan ja kun toiselta loppuu keinot, toisella niitä vielä riittää. Mutta aina ei ole niin. Vaikka vanhempia olisi samassa osoitteessa kaksi, saattaa koko vastuu olla vain toisella. Ja pahimmassa tapauksessa hän vastaa myös toisesta vanhemmasta. Ja ehkä kaikista perheen tuloista.

Kun vanhempi kasvattaa yksin jälkikasvua, häneltä vaaditaan poikkeuksellisen paljon voimaa ja osaamista, hermoja, luovuutta, luovimista, läsnäoloa, väsymättömyyttä. Soisi muiden ihmisten arvostelun sijaan, antaa kaikki tukensa ihmiselle, joka huolehtii lapsistaan yksin.

Sanoin myöhemmin lastaan yksin kasvattaneelle ihmiselle, että hän on upea ihminen ja vanhempi. Hän ansaitsee 10 pistettä ja kultamitalin. Vaikka ei niitä tarvitsekaan, koska hänen lapsensa on elävä kunniamerkki kaikesta. Pyysin myös anteeksi kaikkitietäviä neuvojani. Olin ymmärtänyt omien lasteni myötä, kuinka kovaa hänen ulkoa kaunis elämänsä välillä oli. Onhan se raskasta hyvin toimivassa perheessäkin, jossa on kaksi vanhempaa. Ne hetket kun kaikki kaatuu päälle on kuitenkin aina helpompia kun ne voi jakaa. Yksinhuoltaja on yksin.

Tsemppiä perhe-elämään kaikille ja kakeinlaisiin perheisiin

Hanna

Aleksi Valavuori oletko rohkea?

En usko! Sanon seli seli Aleksi Valavuori.

 

Luin Aleksi Valavuoren tweetin. Se oli todella inhottava. Se tuntui kropassa. Tuo hänen ”vitsinsä”. Samalla tavalla, kuin tunnen kropassani väkivaltakohtaukset TV-sarjoissa ja leffoissa. Alkaa kouristamaan keskikehossa. Luin tekstin monta kertaa peräkkäin. Teksti ei siitä pehmennyt. Mietin, kuinka joku oikeasti voi kirjoittaa jotain noin rumaa ja mautonta ja julkaista sen vielä jossain.

Valavuori kommentoi siis tweetissään sitä kohua ja pahaa mieltä, joka nousi Lidlin mainoskampanjasta. Kampanjaa on syytetty seksuaalivähemmistöjä väheksyväksi. Siinä maito tuntee olevansa väärässä tölkissä ja lopulta vihdoin uskaltaa tulla ulos maitokaapista. Valavuori ilmaisi mielipiteensä asiasta näin: ”nyt on taas joku puuterikuorrutettu glitteri-rimppakinttuhintti vetänyt maidot väärään reikään. Enkä tarkoita nyt nenää.”

Kommentin jälkeen Valavuorelta kysyttiin, edustaako lausunto myös koripallojoukkue Espoo Unitedin linjaa, jonka manageri hän on. Valavuori vastasi avoimesti ”kyllä. Meille ei homoja palkata.”

Hän on nyt pyytänyt anteeksi ja selittänyt kaiken olevan vain huumoria ja huonoja vitsejä.

Ihminen, joka ajattelee tasa-arvoisesti, hyväksyy erilaiset ihmiset ja omaa käytöstavat, ei harrasta tämän tyypin huumoria ollenkaan. Kertomansa mukaan, hän oli kopioinut tekstin homoystävänsä Facebookseinältä. Jos näin on, siellä se onkin huumoria. Itseironiaa. Nyt se ei sitä ollut. Se huonoa makua, huonoa käytöstä ja kiusaamista ja se paljastaa Valavuoren mielestäni ahdasmieliseksi ihmiseksi.

Nyt Valavuori voisi ehkä tulla itse ulos kaapista ja kertoa rehellisesti mielipiteensä homoista ja seksuaalisista vähemmistöistä. Sillä senhän hän on jo verhotusti tehnyt. Onko hänellä rohkeutta kertoa, että hänen on vaikeaa suhtautua tähän ihmisryhmään? Tunnustaa, että hänellä on mahdollisesti homofobia. Ja pikkuisen inhottaa ehkä? Se voisi kannattaa. Jos hän keskustelisi avoimesti asiasta vaikka jossain TV:n lukuisista paneeliohjelmista hän voisi päästä mahdollisesta fobiastaan. Se olisi myös kiinnostavaa katseltavaa. Aitoa avautumista. Ja taatusti hänen yli 110 000 seuraajaa Twitterissä visertäisivät innokkaasti. Seuraajia ropisisi lisää vauhdilla ja ehkäpä vielä tipahtaisi paikka eduskuntaan seuraavissa vaaleissa.

Oikeasti usein on niin, että sosiaalinen paine pakottaa ihmiset sanomaan, että he hyväksyvät jonkun asian, mutta syvällä sisimmässä asia ei olekaan aivan niin. Kaikkia avoin keskustelu ei auta. Kuten tiedämme, Kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen päätä ei käännä mikään. Mutta jos Valavuoren sisimmässä on epävarmuutta asiasta, hän voisi päästä siitä olemalla rohkea ja tulemalla ulos kaapista. Sen jälkeen elämä on helpompaa. Minusta tutuu, että hän kuitenkin ainakin melkein hyväksyy kaikenlaiset ihmiset. Siis kaapista ulos ja visertämään vapaasti!

Hanna

 

 

Mikä avuksi kun kohtaa häirintää?

Korkean tason virkamies kotiutettiin epäasiallisen käytöksen tähden. Huonoa käytöstä on jatkunut vuosikaudet ja se on ollut yleisesti tiedossa, silti mitään ei olla tehty. Tiedättekö mitä? Nämä tällaiset tyypit kuvottavat minua.

Teininä kaveripiirini kuului poika, jolla oli todella rasvaiset jutut. Hän tervehti aina kysymällä onko torttu kostea. Se oksetti, hävetti, inhotti eikä minulla ollut mitään sanoja joilla olisin voinut vastata siihen. Pelkäsin aina etukäteen, koska näkisin hänet, koska tiesin että samaa lokaa olevan tulossa tulisi hänen suustaan ulos joka tapauksessa. Ja niin tulikin.

Myöhemmin, kun olin jo aikuinen jouduin työssäni kohtaamaan usein erään erittäin menestyneen miehen, jolla oli samat tavat. Toisin kuin tämä nyt virastaan kotiin kutsuttu suurlähettiläs, hän piti näppinsä erossa, mutta suusta tuli ulos sitäkin enemmän. Kaikki tiesivät sen, kaikki kuulivat sen, kukaan ei voinut tehdä asialle yhtään mitään.

Herra kommentoi mm. ihmisten ulkonäköä aivan suoraan ja hyvin vastenmielisellä tavalla, kuten: ”olet lihonut ja rintasi ovat kasvaneet” tai hän saattoi kysyä suorasukaisia kysymyksiä seksielämästä tai aivan mitä tahansa. Hänestä näki, kuinka hän nautti siitä hämmennyksestä, jonka sai aikaan puheillaan. Normaali ihminen tyrmistyy moisesta käytöksestä. Sairas ihminen nauttii aikaansaannoksestaan. Kuvottavaa pienen ja jollain tavoin vammautuneen ihmisen vallankäyttöä.

Tällaisista tilanteista tekee ikäviä se, että tyrmistys vie sanat suusta. Jos tällaiset toimijat ovat millään tavalla kohdettaan ylempänä hierarkiassa, heille ei voi juuri sanoa mitään. Katseellaan voi ilmaista ajatuksensa siitä mitä puhujasta ajattelee. ”Olet säälittävä rääpäle”. Sanotut sanat jäävät leijumaan ilmaan ja pilaavat sen ja esimerkiksi liikeneuvottelu alkaa ällöttävällä tavalla. Kaikkein mieluiten kääntyisin ja poistuisin paikalta koskaan palaamatta. Siihen en pystynyt liikesuhteen takia.

Huomasin, että joidenkin naisten tapa käsitellä tätä asiaa oli olla kaveri hänen kanssaan ja nauraa niille jutuille. Tuskin ne oikeasti ketään naurattavat. Se on tapa pärjätä, selviytyä siitä tilanteesta jotenkin kuivin jaloin.

Miehellä oli (ja on varmaan edelleen) laaja ystäväpiiri, en tiedä kuinka hän käyttäytyy yhteisissä tilaisuuksissa ja illanistujaisissa. Ehkä hänen ystävänsä pitävät alati ruokottomuuksia suustaan sylkevästä ja sillä huomiota keräävästä ihmisestä.

Fyysisen väkivallan varalta järjestetään kaikenlaisia itsepuolustuskursseja, voisiko joku verbaaliakrobaatti kirjoittaa sadan vastauksen kirjan, jolla pärjäisi näitä likakaivoja tavatessaan? Opettelisin lauseita ulkoa samaan tapaan kuin hätänumeron. On nimittäin pakko myöntää, etten edes sitten myöhemmin kotona ole koskaan keksinyt mitään nerokasta vastausta, jolla olisin saanut huoneen ilman puhdistettua.

 

Ohjekirjaa odotellessa

Hanna