Onko pallo turhaa ylellisyyttä vähävaraisen lapselle?

Ois hirvee hinku tehdä vaikka mitä, mutta ainoa mikä oikeasti hinkuu on mun keuhkot. Aivan merkillisen ärsyttävä flunssa on liimaantunut muhun kiinni. Monta sovittua tapaamista ja menoa olen joutunut perumaan, muutamaa ei tohtinut ja osa sattui siihen väliin, kun olin terve.

Yksi hieno tapahtuma, jossa kävin, oli säkkikaupalla hyvää –hyväntekeväisyyskampanjan PR-tilaisuus. Kampanjalla tuettiin Hope ry:n kautta vähävaraisten lasten ja nuorten urheiluharrastamista.

Minä ja seitsemän muuta julkisuudesta tuttua ihmistä, suunnittelimme säkkituoleille kuosit. Grano toteutti ideat valmiiksi tuotteiksi. Tuoleille haettiin yrityskummit, jotka ostivat uniikit tuolit omikseen. Näin kerättiin yhteensä 3.650 € Hope ry:lle

IMG_0637 (1)

 

Hope on hieno järjestö, jonka toimintaa voi tukea monella tavalla. Voit antaa aikaasi, tehdä tavara- tai rahalahjoituksen tai liittyä jäseneksi. Myös yritykset voivat auttaa monella tavalla.

Minulle uutta oli tapa antaa aikaa. Se tarkoittaa, että voit tarjota auttavat kätesi menemällä lajittelemaan lahjoitettuja tavaroita ja vaatteita.

Myös yritys voi lahjoittaa Hopelle aikaa. Silloin firman työntekijät menevät, vaikka yhdeksi tunniksi lajittelemaan lahjoituksia työajalla. Valtavan hienoa! Tapasin juuri erään ison firman viestintäjohtajan. Hänen työnantajansa oli osallistunut Hopen tukemiseen näin useita kertoja. On kuulemma erittäin silmiä avaava tunti.

 

Tällainen on se säkkituolin kuosi, jonka minä suunnittelin.

Tällainen on se säkkituolin kuosi, jonka minä suunnittelin.

Toinen Hopen perustajista (vas) Tiina Nummenmaa sekä Granon markkinointijohtaja Tiina Karppinen

Toinen Hopen perustajista (vas) Tiina Nummenmaa sekä Granon markkinointijohtaja Tiina Karppinen

Kateus

On jännä juttu, että ihmiset voivat jotenkin kadehtia ihan kaikkia. Myös vähävaraisia perheitä ja heidän lapsiaan. Kun luen keskustelupalstojen (kasvottomia ja nimettömiä) viestejä, mulle tulee täydellisen voimattomuuden tunne. Mietin, kuka on se ihminen, joka on sitä mieltä, että käyhän perheen lapsi ei tarvitse jalkapalloa. Jos perheelle on sattunut kohdalle työttömyyttä ja/tai sairautta niin on ok, jos perhe ruokitaan, mutta mitään hyvää ruokaa he eivät tarvitse tietenkään. Mutta, että lapsen tulisi voida pelata palloa, niin se on jo näille mustasydämisille ihmisille liikaa.

Muistan tapauksen vuosien takaa, jolloin Tanja Karpela organisoi tapahtuman, jossa vähävaraisten koirille kerättiin ruoka-apua. Ajattelin kuinka hieno juttu! Eläimestä on niin paljon lohtua ja iloa. Se vie omistajansa liikkumaan ulos ja auttaa pitämään kiinni elämisen syrjästä. Kampanjasta nousi aivan hirveä älämölö.

Että pitää ihmisellä olla koira, kun on köyhä! Mitä ylellisyyttä! Ensin tulisi huutajien mukaan ruokkia ihmiset. Mietin, että ovatko nämä ihmiset menettäneet tyystin kyvyn asettua toisten ihmisten asemaan. Mistä kumpuaa tämä ajatus, että köyhän kuuluu olla surkea, kärsiä surkeasta osastaan ja apua on soveliasta antaa nippa nappa sen verran, ettei nälkäkuolema tai paleltuminen kohtaa. Koira, joka on hankittu hyvinä aikoina, pitäisi siis lopettaa, niinkö? Tai hylätä ehkä? Antaa kitua nälässä?

Paljon puhutaan myös siitä, kuinka huonoja, likaisia ja rikkinäsiä tekstiilejä ja tavaroita hyväntekeväisyyteen toimitetaan. Tarvikkeita, jotka kuuluvat roskiin. Se on kammottavaa. Kyllä se niin on, että jos et itse kehtaa käyttää, eivät kehtaa muutkaan. Rääsyt roskiin ja aitoa oikeaa apua sitä tarvitseville.

Viime vuonna Hope auttoi 5552 perhettä ja 12995 lasta. Joten paljon on niitä, joiden sydän on kultaa ja hyvää tahtoa ja ymmärrystä riittää. Nyt tarvitaan urheiluvälineitä, mutta myös muuta. Käy kurkkaamassa Hopen sivuja myös, jos sinä itse tai lapsesi tarvitsette apua – on ok pyytää apua.

Ollaan hyviä toisillemme

♥️

Hanna

Hämäriä juttuja

Kaupallinen yhteistyö: Specsavers

img_3806-1Aurinko paistaa niin ihanasti, tuntuu aivan kesältä. Äsken söin lounaan terassilla ja luin samalla naistenlehteä. Lämpöä ja valoa riitti. Mutta illat hämärtyvät jo ja aivan kohta hämärää riittää paistetta pitempään. Sateisina päivinä keskellä päivääkin on hämärää ja märkä asfaltti jotenkin imaisee kaiken valon. Moni huomaa, että hämärässä näkeminen tuottaa ongelmia. Tai aina sitä ei edes oikein tajua, ennen kuin tulee se vähältä piti -tilanne. Usein taustalla on korjaamaton taittovirhe, mutta huono hämäränäkö voi kieliä myös diagnosoimattomasta silmäsairaudesta.

Silmä on ihmeellinen, se mukautuu niin moneen. Kun mennään hämärästä kirkkaaseen silmiltä kuluu vain muutama minuutti tottua valoon. Mutta kun siirrytään valosta hämään se viekin paljon kauemmin aikaa. Tyypillisesti se kestää 5-7 minuuttia, mutta aivan täydellisesti silmät tottuvat hämärään puolessa tunnissa. Sen huomaa helposti juuri tähän aikaan vuodesta. Kun touhuan jotain kotona illansuussa saattaa tyttäreni pyyhältää ovesta sisään ja sytyttää kaikki valot ja kysyä, miksi olen pimeässä. En ole huomannut, koska hämärä on hiipinyt sisään hitaasti ja olen ollut sen kanssa käsi kädessä – tottunut ja muuntunut yhtä matkaa illan kanssa. Mutta jos menen valoisasta olohuoneesta pimeään makuuhuoneeseen en näe mitään.

istock_000014819344large-1Kotonahan se ei ole ongelma, osaan kulkea meillä varmasti silmät kiinni törmäämättä mihinkään. Ainakin jos on siistiä! (Sen sijaan isälläni oli suuria ongelmia tässä asiassa ja hän marmatti yhtenään äidilleni tämän taipumuksesta möbleerata kotia – eli järjestää kaikki huonekalut uusille paikoille vähän väliä. Öisiä törmäilyjä vessareissujen yhteydessä tapahtui usein…!)

Sen sijaan heikentynyt hämäränäkö voi olla hyvin hankala ja vaarallinen liikenteessä. Kun illat pimenevät ja märkä asfaltti imee kaiken valon, saattaa tuntua vaikealta nähdä selkeästi. Jalankulkijat tupsahtavat näköpiiriin äkkiarvaamatta ja pyöräilijät tuntuvat ilmaantuvat eteen aivan tyhjästä.

Maantiellä ajaessa saattaa olla vaikeaa ymmärtää mikä möhkäle näköpiirissä häämöttää tai liikennemerkin numerot voivat olla vaikeita erottaa.

Specsaversin Marina Åkerlund neuvoo hämäränäkönsä kanssa tuskailevia menemään optikolle näöntarkastukseen. Monesti hämäränäkövaikeuksien taustalla on korjaamaton taittovirhe, kuten esimerkiksi likitaittoisuus, joka korostuu hämärässä. Likitaittoisuudesta on kyse, kun ihminen näkee lähelle melko hyvin, mutta kauemmaksi katsoessa kuva on samea ja epätarkka.

Olen itse hankkimassa nyt erityisiä ajolaseja, koska ajan paljon paitsi kaupungissa myös juonto- ja luentokeikoille ympäri Suomea. Juttelin Marinan kanssa ja hän suositteli keltaisia linssejä laseihini! No ihan varmana haluan juuri sellaiset ajolaseihin! Ja tajusin myös, että sekä laskettelulaseissani, että endurolaseissani on aina ollut keltainen linssi, vai mikä kalvo se nyt niissä on.

14341868_10201865439634306_2051751650_nSyynä heikentyneeseen hämäränäköön voi olla myös merkki silmäsairaudesta. Alkava kaihi voi oireilla niin, että vastaan tulevien autojen valot häikäisevät pimeässä. Hämäränäkö saattaa heiketä myös iän myötä, kun valoa taittavat väliaineet samenevat. On myös joitain sairauksia jotka voivat ilmetä hämäränäön ongelmina. Sellaisia ovat esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta ja diabetes.

Joka tapauksessa, jos hämäränäkö askarruttaa kannattaa mennä optikolle näöntarkastukseen.

Minulla on suuri ilo toimia Specsaversin – anna hyvän näön kiertää -kampanjan kummina ja kummin ominaisuudessa toivonkin, että menet näöntarkastukseen tai et, veisit vanhat tarpeettomat silmä- ja aurinkolasisi Specsaversille, jossa niitä kerätään Tansaniaan vietäviksi uuteen käyttöön. Olen itse ollut tällaisella silmälasimatkalla mukana ja voin taata että lasit tulevat todella tarpeeseen ja niistä suuri apu. Voit tutustua Tansanian hyväntekeväisyysmatkaani täällä. Linkki. Ja täältä saat lisää tietoa kampanjasta.

Anna hyvän näön kiertää -kampanjan lanseeraustilaisuudessa. Kuva Jaakko Jaskari

Anna hyvän näön kiertää -kampanjan lanseeraustilaisuudessa.
Kuva Jaakko Jaskari

Vinkit joilla voit parantaa näkemistä liikenteessä pimeällä

  1. Tarkasta näkösi ja hanki lasit, joissa on pinnoitetut linssit. Käy näöntarkastuksessa. Hanki sopivat lasit ja niihin pinnoitetut linssit, joissa on heijastuksen esto. Muuten linssien etupintaan syntyy häiritseviä heijastuksia muun muassa vastaantulevien autojen valoista, mikä haittaa näkemistä.
  2. Hanki keltaisensävyiset linssit. Keltaiset tai keltaoranssit linssit auttavat näkemään paremmin hämärässä, koska ne parantavat kontrasteja ja poistavat häikäisyä etenkin sumussa tai sateessa.
  1. Pidä välineet hyvässä kunnossa. Hanki autoon laadukkaat valot. Pidä huolta, että sekä tuulilasi että silmälasisi ovat puhtaat ja että niissä ei ole naarmuja. Mukauta näkösi pimeään. Jos tiedät, että näkösi mukautuu hitaasti valoisasta pimeään siirryttäessä, ole hetki aikaa pimeässä. Totuttele hämärässä näkemiseen, ennen kuin lähdet liikkeelle.

 

Nähdään!

Hanna

 

Työ on tehty – ikävä jäi

Kaupallinen yhteistyö: Specsavers

Sain hetki sitten viestin puhelimeeni: ”Hi Hanna how are you my dear. I am Modesta Meela. Meela is my husbend.” Viesti tuli Tansaniasta ihanalta Modestalta, joka sai yhdet silmälasit niistä yli kahdesta tuhannesta käytetystä silmälasiparista, jotka suomalaiset lahjoittivat Tansaniaan vietäviksi. Kun hän oli saanut uudet lasinsa hän kiitteli kovin ja pyysi puhelinnumeroani. Annoin sen hämilläni, enkä ikinä koskaan uskonut saavani viestiä häneltä. Hyvä etteivät silmät pudonneet päästäni, kun viesti tuli. Viestittelimme tovin säästä ja muusta ja se lämmitti minua enemmän kuin Afrikan kuuma aurinko, vaikka on pakko myöntää, että sen valoa kaipaankin kipeästi.

Jokin valo jäi kuitenkin loistamaan sisimpääni tuosta matkasta, ja jos totta puhutaan, lähtisin välittömästi takaisin, jos se vain olisi mahdollista.

Matkalle Tansaniaan lähti siis Spacsaversin kustantamana kahdeksan hengen tiimi jakamaan käytettyjä silmälaseja Goban esikaupunkialueella. Ihmisiä tuli kokoamallemme silmäklinikalle satojen kilometrien päästä. Mahdollisuus saada silmälasit on mahtava asia maassa, jossa on yksi optikko miljoonaa asukasta kohden.

Videossa on pieni tarina koko matkasta

Joskus kauan sitten, siitä täytyy olla useita vuosia, kuulin että käytettyjä laseja kerätään ja viedään kehitysmaihin. Ajattelin silloin, että aivan typerä juttu. Mistä ihmiset siellä tietävät mitkä lasit päähänsä pistävät? Mahdoton rasti, ajattelin. Muistan sanoneenikin siitä jollekin. Pidin hommaa huonona mainostemppuna. Järkyttävää myöntää olleensa niin tyhmä ja tietämätön. En ymmärtänyt, että lasit mitataan täällä, merkitään ja että ne vie perille vapaaehtoiset optikot, jotka siis lahjoittavat ammattitaitonsa ja työnsä toisten hyväksi. Reilun viikon palkka jää saamatta mutta tilalle saa auttamisen ilon ja hienoja hetkiä tallennettavaksi muistoihin.

Myös aurinkolasit ovat tärkeitä. Osassa oli vahvuudet, osassa ei.  Specsavers Eye Camp Photo: Jaakko Jaskari

Myös aurinkolasit ovat tärkeitä. Osassa oli vahvuudet, osassa ei.
Specsavers Eye Camp
Photo: Jaakko Jaskari

Tämä hyväntekeväisyyden muoto on hyvin konkreettinen. Tuntuu hirveän hyvältä nähdä kuinka lasit, joilla ei ole mitään virkaa entisille käyttäjilleen viedään perille ja konkreettisesti asetetaan uuden käyttäjän kasvoille. Kukaan ei vedä välistä, mitään ei myydä, kenenkään rahoja ei käytetä väärin. Specsavers maksoi kaikki kulut ja optikot antoivat työnsä, kuten tietysti me muutkin, jotka olimme siellä jakamassa optikkojen määräämät lasit.

Laseja luovutettiin yhteensä reilut tuhat paria ja näöntutkimuksia tehtiin 756:lle ihmiselle. Usealle ihmiselle annettiin kahdet lasit eri käyttötarkoituksia varten.

Ainoa asia mikä minua harmitti, oli kielitaidon puute. Olisi ollut hienoa puhua jonkin verran swahilia. Yksi optikoistamme, Heidi Aarra Oulusta, osasi sitä jonkin verran ja oli niin hienoa katsoa kuinka hän niillä muutamilla fraaseilla sai asiakkaat ilahtumaan ja vähän rentoutumaan. Saapuminen optikolle, ei nimittäin ollut ihan mikä vaan läpihuutojuttu. Asiakkaat jännittivät, he olivat arkoja ja ujoja ja useat olivat myös pukeutuneet parhaimpiinsa. (Oi niitä värejä ja kankaita! Beesi suomalainen oli kyllä erittäin beesi ja näkymätön siinä joukossa!) Meillä oli tietysti tulkit apunamme, joten pärjättiin ilman swahilin taitoakin, mutta se olisi ollut hieno lisä.

Marina Åkerlund työn touhussa

Marina Åkerlund työn touhussa

Ulpu Hakkaraisen asiakkaalla oli vauva mukana

Ulpu Hakkaraisen asiakkaalla oli vauva mukana

 

Heidi Aarra tutkii Specsavers Eye Camp Photo: Jaakko Jaskari

Heidi Aarra tutkii Specsavers Eye Camp
Photo: Jaakko Jaskari

Juulia Ranta, Irene Hernberg, minä ja Olli Kotaja odotamme oppilaita näöntarkastukseen. Viimeisenä päivänä menimme tekemään työtä paikalliseen kouluun.

Juulia Ranta, Irene Hernberg, minä ja Olli Kotaja odotamme oppilaita näöntarkastukseen. Viimeisenä päivänä menimme tekemään työtä paikalliseen kouluun.

Olli piti pikku poikaa sylissään sillä aikkaa kun pojan isän silmiä tutkittiin.

Olli piti pikku poikaa sylissään sillä aikkaa kun pojan isän silmiä tutkittiin.

Parhaita hetkiä matkalla oli kaiken kaikkiaan 756 kappaletta. Jokainen ihminen joka sai lasit, lähti klinikalta silmin nähden onnellisena. Vaikka tansanialaiset suurimmaksi osaksi tuntuivat ujoilta, sitä silmiin syttyvää iloa ei peittänyt mikään! Ja välillä se tietysti purkautui ulos valtavana riemuna ja naurunakin. Ja mikä parasta, jokaiselle löytyi lasit! Yksikään asiakas ei joutunut lähtemään pois tyhjin käsin, vaikka laseilla olisi voinut korjata näön.

Suuret kiitokset kaikille teille jotka olette vieneet tarpeettomia lasejanne tähän tarkoitukseen – apu on mennyt perille. Jäljelle jääneet lasit jäivät Tansaniaan ja paikallinen silmälääkäri jakaa niitä edelleen. Osa jää muiden pohjoismaalaisten avustusryhmien jaettaviksi. Täältä löydät lisää infoa projektista, kuvia ja mm. julkkislahjoittajien kuvia.

Meidän ihana ryhmä Specsavers Eye Camp Photo: Jaakko Jaskari

Meidän ihana ryhmä
Specsavers Eye Camp
Photo: Jaakko Jaskari

Kiitos myös Specsaversin optikot Heidi Aarra, Ulpu Hakkarainen, Marina Åkerlund sekä matkan johtajamme Irene Hernberg Spacsaversilta ja avustustyöntekijä Olli Kotaja, Suomen sähäkin silmälasimalli Juulia Ranta ja kuvaaja Jaakko Jaskari. Olitte mahtavat matkakaverit ja työmyyrät. Oli hienoa tutustua teihin jokaiseen.

♡♡♡

Hanna