Liikkujan vitamiinit ja kivennäisaineet

Kaupallinen yhteistyö: Pfizer

Hulaus ja kulaus – tehtävä suoritettu! Vitamiinien ja kivennäisaineiden päivittäin tarvittava määrä heilahti juuri kurkusta alas ihanasti mehuna. Ai että olen tyytyväinen itseeni, koska muistin juoman. Minulla on ollut vitamiiniongelma. En oikein tahdo syödä niitä, koska jotkut tabletit tekevät huonon olon ja närästystä aamulla tai illalla otettuna ja päivällä en enää mitään vitamiineja muista ajatellakaan.

multitabs2

Vitamiineja ja hivenaineita on saatava tarpeeksi, mutta ei liikaa. Olen yrittänyt usein perehtyä aiheeseen, mutta tiedon saanti on yhtä sekavaa kuin rasvakeskustelu. En jaksa selvittää mikä olisi hyvä ja miksi. Siksi onkin nasta juttu, että yhdellä poretabletilla saan turvallisesti päivittäisen annoksen vitamiineja ja kivennäisaineita.

Multi-tabs Sport on suunniteltu aktiiviliikkujalle ja se sisältää 13 vitamiinia ja 11 kivennäisainetta, joista magnesium edistää lihasten normaalia toimintaa ja luuston pysymistä normaalina. Magnesium auttaa lisäksi vähentämään väsymystä ja uupumusta, ja B6- , B12- ja C-vitamiini edistävät normaalia energia-aineenvaihduntaa.
Olen monesti miettinyt, millaisen kuvan liikunnasta ja terveellisistä elämäntavoista saa median kautta. Blogit, lehdet ja Tv-ohjelmat välittävät kaikki aika saman tyyppistä kuvaa terveellisestä elämästä. Hyperkuvaa.

DSC_0380

Median kautta saattaa saada sellaisen käsityksen, että liikkuakseen ja ollakseen aktiivinen on tehtävä useita elämänmuutoksia ja mielellään kertarysäyksellä. Esimerkiksi, että on syötävä runsaasti erilaisia lisäravinteita. Mutta millaisia, mitä vitamiineja, miksi? Kaikki sellainen aiheuttaa ahdistusta ja ihminen voi jättää koko asian sikseen ja jäädä sohvalle. Tavallinen, kyllin hyvä, ei kiinnosta ihmisiä, vaikka itsellä olisikin juuri siihen se kaipuu, tahto ja mahdollisuus.

DSC_0384

Saattaa olla, että olet jo riittävän hyvä. Ehkä olet jo aktiiviliikkuja? Meillä suomalaisilla on hyvät liikuntatottumukset ja olemme arkiliikkujina tosi aktiivisia. Suomalaisista 66% liikkuu vähintään kerran viikossa ja meitä aktiivisempia ovat Euroopassa vain ruotsalaiset ja tanskalaiset. Liikumme, koska haluamme parantaa kuntoa, terveyttä ja olla yhdessä ystävien kanssa. Eli tosi tavallisia asioita, kyllin hyviä.

DSC_0391Kun liikkuu, haluaa yleensä myös pitää itsestään kokonaisvaltaisemmin huolta ja lumipalloefekti alkaa toimia. Hyvä tuo lisää hyviä elämäntapoja.
Luustosta ja lihaksista sekä yleisestä jaksamisesta kannattaa pitää hyvää huolta. Aktiiviliikkujana tiedän, että magnesiumin puute esimerkiksi tuntuu kehossa. Tosin sen aktiivisuden kanssa on ollut koko kevään vähän niin ja näin. Nyt on kova tahto parantaa tilannetta ja päämääränä on 1,5h liikettä joka päivä. Voi kuulosta vähältä, mutta olen huomannut, ettei se ole aivan helppoa toteuttaa, kun on istumatyö ja lisäksi liikkuu koko ajan autolla.multitabsMeillä on ihana puisto ja metsä kotia vastapäätä, siellä on hyvä temmeltää menemään. Sauvakävelylenkillä teen myös punnerruksia puistonpenkkiä vasten ja venyttelen pohkeita, jotka ovat tosi jumissa, samoin kuin takareidet. Lenkkeily tavalla tai toisella on siitä hyvä laji, että sitä voi harrastaa missä tahansa ja koska tahansa. Lisäksi ulkona olemisesta tulee aina hyvä mieli.

Energiaa päivään!

Hanna

 

Patikkaretkellä Baijerissa ja Tirolissa – liikuntaloma!

DSC02030

Grüß Gott!

Niin minua tervehdittiin viime viikon ajan, kun patikoin Saksassa ja Itävallassa. Matka on ollut pitkäaikainen unelmani ja kuten usein käy, unelma toteutui varoittamatta mitenkään ennakkoon.

Istuin tietokoneeni äärellä ja silmiini sattui ilmoitus Apu-kerhon matkasta: Patikoi Beijerissa ja Tirolissa. Avasin linkin ja luin matkaohjelman, huokaisin syvään ja sanoin miehelleni, että voi apua, kuinka ihana matkakuvaus. Hän sanoi vain yhden sanan: Lähde! Ja niin minä lähdin!

DSC02102

Muutama hankaluus varjosti matkalle pääsyä. Ensin en meinannut mahtua mukaan ja sitten jalkani teki tenän. Oikean poveni haasteet ovat arkipäivää muinoisen tapaturman jäljiltä ja viikkoa ennen matkaa, en kyennyt ottamaan askeltakaan. Mutta pääsin kuin pääsinkin lähtemään reissuun. Mutta kyllä jännitti, kuinka mahdan pärjätä.

Ennen lähtöä piti pakata patikointiin sopivat kamppeet mukaan. Kaikki muu löytyi kaapista, mutta vaelluskengät puuttuivat. Tein tutkimustyötä ja päädyin Meindlin vaelluskekiin. Kengät olisi pitänyt ajaa sisään ennen reissua, mutta siihen minulla ei ollut aikaa. Ensimmäisen patikointipäivän ja noin 10 kilometrin matkan jälkeen totesin, että kengät ovat turhan raskaat ja ostin paikallisesta liikkeestä uudet, kevyet ja tukevat Salewa-merkkiset kengät joiden pohjat ovat rengasvalmistaja Michelinin taatusti pitävää materiaalia. Se oli hyvä päätös.

Vasemmalla kevyet ja oikealla vähän tukevammat kengät

Vasemmalla kevyet ja oikealla vähän tukevammat kengät

Misukat pitivät!

Misukat pitivät!

Vältin rakot teippaamalla jalat joka päivä apteekista ostamallani urheiluteipillä. (Kuva teippaustyylistä on edellisessä blogikirjoituksessani täällä.) Lähtiessäni huomasin, että meillä oli samaa valkoista teippiä myös vajaa rulla. Otin sen mukaan – suureksi epäonnekseni… Ensimmäisen päivän jälkeen poistin teipit ja kiskoin samalla molempien isovarpaitteni alta nahan irti. Joo – se teki vähän (paljon) kipeää. Tiedoksenne, että ilmastointiteippiä myydään myös valkoisena ja se on hyvin hyvin pitävää ja vahvaa. Seuraavina päivinä teippasin jalat urheiluteipillä ja suojasin nahattomat varpaat laittamalla nahattomaan kohtaan kaksin kerroin taittamani palan teippiä, ettei se tarttunut haavaan kiinni. Hyvin toimi.

Nämä toimivat tosi hyvin.

Nämä toimivat tosi hyvin.

Jeeee!

Jeeee!

Muuten tarvikkeet ja asut osuivat ihan nappiin. Pari päivää vaelsin Yvetten treeniasuissa ja saman putiikin urheiluliivit olivat tosi mukavat ja se ainoa päivä, kun vaihdoin ne tavallisiin liiveihin, oli iso virhe. Kaikkien asujen hengittävyys on yhtä tärkeää kuin se, ettei mikään hankaa. Siksi tekniset urheiluvaatteet ovat aivan ykkösiä. Kun aurinko alkoi paistaa enemmän vaihdoin trikoot vaellushameeseen, jonka alle on kiinnitetty shortsit sekä väljään teknistä kangasta olevaan puseroon. Lippis suojasi nuppia ja varjosti kasvoja. Mukana oli tietysti myös aurinkolasit ja ihon suojasin Sensain aurinkovoiteella, jonka suoja on 50. Onneksi pakkasin mukaan myös silmiä kosteuttavan sparyn, sillä aurinko ja tuuli saivat silmäni kuivumaan patikoidessa.

Repussa oli lippis, aurinkolasit, aurinkovoide ja energiapatukoita. Kuvan patukat olivat aika pahoja, parempiakin sattui onneksi matkalle mukaan. Kuvassa on myös joogamuna ja piikkipallo joilla venyttelin pohkeita ja jalkapohjia illoin aamuin.

Repussa oli lippis, aurinkolasit, aurinkovoide ja energiapatukoita. Kuvan patukat olivat aika pahoja, parempiakin sattui onneksi matkalle mukaan. Kuvassa on myös joogamuna ja piikkipallo joilla venyttelin pohkeita ja jalkapohjia illoin aamuin.

Teknisistä materiaaleista tehdyt vaatteet voivat näyttää myös aivan tavallisilta. Paita on Oakleyn ja shortsihame Tierra. Vyötärölaukku oli loistava kameran kuljetukseen. Sen sai siitä äkkiä esiin. Se löytyi partioaitasta ja maskoi kympin!

Teknisistä materiaaleista tehdyt vaatteet voivat näyttää myös aivan tavallisilta. Paita on Oakleyn ja shortsihame Tierra. Vyötärölaukku oli loistava kameran kuljetukseen. Sen sai siitä äkkiä esiin. Se löytyi partioaitasta ja maskoi kympin!

Matka oli täydellinen valmismatka. Siis osastoa aivot narikkaan. Kaikki oli hoidettu, minun ei tarvinnut tehdä muuta, kuin muistaa koska on lähtö- ja ruoka-ajat. Eikä oikeastaan sitäkään, sillä huonekaverini Raija muisti nekin. Se oli puhdasta luksusta. Kaikki järjestelyt olivat aivan huippuluokkaa. Ohjelmasta vastasi Tuula Kanninen eli Tuulan matkat. Hän on mestari. Ohjelma oli mielenkiintoinen, kaikki toimi, hotellit olivat ihania ja Tuula itse on aivan mainio pakkaus. Hurmaava, tietävä, älykäs ja ihmeellinen nainen, joka tekee vuodessa reilut 30 matkaa aina päivän kukkamatkoista maailmanympärimatkoihin asti. Hänen yleissivistyksensä määrä on pohjaton sammio, josta saimme ammentaa koko matkan ajan.

Ihana hurmaava Tulla Kanninen rakastaa kulleroita. Keräsin kimpun ennen kuin sain tietää, ettei niitä saisi poimia...!

Ihana hurmaava Tulla Kanninen rakastaa kulleroita. Keräsin kimpun ennen kuin sain tietää, ettei niitä saisi poimia…!

Paikallinen oppaamme Claudia

Yli kahdenkymmenen hengen ryhmillä on oltava paikallinen retkiopas. Meidän oppaamme oli viehättävä Claudia, joka tunsi reitit, tavat ja piti hyvää vauhtia yllä.

Kahdenkymmenen matkaajan joukko oli täynnä kultaisia ihania persoonallisuuksia ja uskomattomia kävelijöitä. Joukossa oli huikeita harmaapanttereita ja nuorimmat olivat siinä 40 kieppeillä.

Parasta tällaisessa matkassa on se, että saatoimme patikoida eteenpäin etapilta toiselle ja matkatavarat toimitettiin aina seuraavaan paikkaan odottamaan. Itse on kannettava vain energiapatukoita, sadevarusteet, aurinkovoidetta ja vettä päivärepussa. Yksi onni oli sekin ettei tarvinnut meikata. En jaksanut, matkalla ei paljon peilejä näkynyt!

Tuulan lisäksi matkalla oli oppaana Eija Petäjäniemi, jonka tiedot ja saksan kielen taidot häikäisivät. (En tajua, kuinka minulla ei ole kuvaa Eijasta! Buuu) Jos moiselle matkalle menisi omin neuvoin, kuten yleensä matkustan, jäisi valtava määrä tietoa saamatta. Olisi myös mahdotonta patikoida aina uuteen paikkaan matkatavaroiden tähden. Pitäsi tehdä päiväretkiä hotellilta ja palata samaan paikkaan takaisin.

Patikkaretkien päivämatkat vaihtelivat kahdeksasta seitsemääntoista kilometriin. Matka edellytti normaalia liikuntakykyä, mutta kyllä minua jännitti kuinka koipeni kestäisi. Mutta kaikki meni hienosti. Suureksi hämmästyksekseni palauduin hyvin aina yön aikana edellisen päivän kävelyistä. Maasto oli välillä leveää metsätietä, välillä kapeita, jyrkkiäkin polkuja. Rankin nousu sisälsi korkeuseroa 200 metriä.

Olenko koskaan kertonut mitä mieltä olen puutarhatontuista....?

Olenko koskaan kertonut mitä mieltä olen puutarhatontuista….?

Ne niityt!

Ne niityt!

IMG_0594

IMG_0536

IMG_0509

Maisemat olivat henkeäsalpaavat. Sanoin kuvaamattomat. Edellisessä postauksessani kerroinkin, kuinka yritin muodostaa suhdetta vuoriin.

Pikkukaupunkien idylli oli hyvin koskettavaa. Tuli tunne, että niin ihmisen pitäisi asua. Pienessä kaupungissa, maaseudulla niin että lehmänkellot kuuluvat niityiltä kylään, kirkonkelloja soitetaan ja ihmiset tuntevat toinen toisensa. Toisten kunnioittaminen ja tuntemattominekin tervehtiminen tekivät vaikutuksen. Kuten toisaalta myös jättisuuret kakkupalat, apfelstrudel ja paksu kermainen vaahto oluttuopissa! Rakastan myös elävää kansallispukujen käyttöä ja talojen seinämaalauksia.

Illallispöytä oli juhlavasti katettu. Hotellit oli hyvin valitut, kaikkien palvelu oli huippuluokkaa.

Illallispöytä oli juhlavasti katettu. Hotellit oli hyvin valitut, kaikkien palvelu oli huippuluokkaa.

Paistettua kalaa ja punajuurimoussea - verratonta kerrassaan!

Paistettua kalaa ja punajuurimoussea – verratonta kerrassaan!

Rakastan apfelstrudelia, mutta sekä suklaakastike että kermavaahto ovat mielestäni turhia lisukkeita. Sen sijaan vaniljakastiketta saa tuoda vaikka kannullisen!

Rakastan apfelstrudelia, mutta sekä suklaakastike että kermavaahto ovat mielestäni turhia lisukkeita. Sen sijaan vaniljakastiketta saa tuoda vaikka kannullisen!

Talojen seinät on maalattu - minua ei!

Talojen seinät on maalattu – minua ei!

Matka oli unohtuman kokemus ja se jätti lähtemättömän jäljen sydämeeni. Mutta toivottavasti ei varpaisiini!

♥️

Seppo Räty – olet niin väärässä Saksasta! Onneksi et liene sanonut Itävallasta sanaakaan!

♥️

Lämmöllä

Hanna

♥️

 

 

Miltä vuoret tuntuvat? Voiko niitä omistaa?

Näin kerran kauan sitten TV:stä dokumentin Alppien kukkivista päärynäpuista. Kuvat olivat henkeäsalpaavan kauniita ja ovat säilyneet mielessäni varmaan parikymmentä vuotta. Siitä pitäen olen unelmoinut matkasta Alpeille. Pikkuhiljaa unelma muotoutui unelmaksi patikkamatkasta ja suureksi ihmeekseni olen nyt patikoinut Alppeja ihmetellen viisi päivää. Vain yhdessä varpaassa on rakko, pohkeet kivistävät vain aavistuksen enkä ole polttanut ihoani.

 Aika hyvät teipit! Vain yksi tärkeä paikka jäi suojaamatta ja siinä on nyt rakko.

Aika hyvät teipit! Vain yksi tärkeä paikka jäi suojaamatta ja siinä on nyt rakko.

Maisemat ovat sanoin kuvaamattomat. Mieleen tulee ensimmäinen kirja, jonka lapsena luin – Pikku Heidi. Heidi asui kylläkin Sveitsissä ja minä olen patikoinut Saksassa ja Itävallassa.

Kukkivat niityt saivat pääni oikeasti sekaisin. Olisin halunnut jotenkin ottaa ne omikseni, syleillä niitä loputtomasti ja pitää niittyjuhlia kukkaseppele päässäni pukeutuneena dirndliin. (Sana ei suostu taipumaan suuhuni millään ilveellä, mutta se tarkoittaa Baijerin naisten kansallispukua.) Tanssia kukkien keskellä, kulkea eväskori käsivarsillani niittyjen poikki ja nähdä kuinka kiiltäväkarvaiset lehmät kulkevat hiljaa ruohoa syöden, lehmänkellojen kalkattaessa.

DSC01938

 

DSC01928Sen sijaan patikoin polkuja ja metsäteitä pitkin teknisissä vaatteissa ja ihmettelin sitä kaikkea. Kukkaniityt oli helppo omaksua, mutta ne vuoret.

Miten omaksua vuoret? Olenhan minä niitä nähnyt ennenkin, vaikka missä, mutta Alpit ja suorastaan kliseinen alppimaisema on niin kaunis, ettei sitä väsy katsomaan. Eikä kuvaamaan. Ilma on raikasta, taivas on puhtaan sininen ja on äänetöntä, ellei lehmän kellot kuulu. Vuoret nousevat jylhinä ylös ja kun katsoin niitä, ajattelin usein ystävääni Pekkaa. Pekka kiipeilee ja laskee alas vaarallisista paikoista. Rakastaa jäätiköitä ja kaikkea, mitä en korkeanpaikan kammoisena pysty ajattelemaan ilman, että jaloista vetää ja henki kulkee huonosti. Saattaa olla viimein tajusin miksi sinne vaikeisiin paikkoihin on mentävä ja tultava alas niin pystysuoria rinteitä. Voiko vuoren omistaa niin? Luulen että voi.

IMG_0599

Monesti kävellessämme jäin muista jälkeen, kun halusin katsoa vuoria pitkään, aistia niitä ja koetin selvittää itselleni mitä oikeastaan ajattelin niistä. Mutta ne olivat liian kaukana, vaikka olivat lähellä. Kun seisin ja katsoin niitä, olisin halunnut halata niitä. Viimein eilen matkasimme Itävallan puolelle Seefeldiin ja nousimme ylös ensin junalla ja sitten kondoolihissillä. Näkymät olivat huimat. Olimme ennen nousua kävelleet 14 km ja nousu ylös oli kuin palkinto.

Seefed in Tirol!

Seefed in Tirol!

DSC02004

Pienen matkan päässä oli korkeampi huippu, jonne kaikki matkalaisemme eivät halunneet lähteä, mutta ajattelin, että minun on pakko. Soimaisin itseäni lopun ikää, jos jättäisin sen väliin. Ja niin lähdin, vaikka tiesin että siitä tulisi hankalaa, koska minulla on sietämätön korkean paikan kammo. Opas auttoi ja ’suojasi’ minua ja lopulta olin siellä. Alhaalta katsellen vuoren seinämät ja lumiset huiput ovat jylhiä, mutta ylhäältä katsoen ne ovat satumaisia. Ehkä salaisuus on siinä. Vuorten suuruus näkyy lopulta paremmin vuorelta kuin vuoren juurelta. Onnellisia ovat he, jotka uskaltavat enemmän. Mutta minä olen kyllä onnellinen näinkin.

19048267_10202970537741068_343196859_o

Ylitin itseni toisenkin kerran tällä matkalla. Ylitin 200 metriä syvän rotkon siltaa pitkin ja matka sinne kulki teräksestä tehtyä, vuoren seinään kiinnitettyä reittiä pitkin. Materiaali oli samaa, jotka käytetään teollisuus portaissa, eli siitä näkyi läpi. Se oli sanan mukaisesti hirvittävän upeaa. Ja samalla unohtumattoman kaunista. On tämä maailma ihmeellinen paikka!

 

Jololadi dii ja hoo

Hanna