Masennus – kutsumaton vieras

Kuva: Rimma Lillemägi

Kuva: Rimma Lillemägi

Vaihdevuosipirulaiset, minkä tempun tekivätkään. Ajattelen ensinnäkin, että minun pitäisi keksiä tälle vaiheelle joku oma nimi. Täysin kliininen, ei hömppä. Ehkä joku tieteellinen kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi V17u7uS,  tai mahdollisesti RA1v0 myös MA5EnnU5 sopisi aiheeseen, mutta se on liian pitkä. Sen kanssa kuitenkin vietin viikonloppuni. Aivan kamalaa.

Tilanne on se, että en kärsi kuumista aalloista, yhtenä päivänä minut yllätti kuukautiset ja periaatteessa kaikki vaihdevuosioireet tuntuvat keskittyvän korvieni väliin. Se vie totaalisesti hermot, mikä on tietysti paradoksi vailla vertaa. Hermot on kireällä ja se hermostuttaa. Milläs moisesta kyydistä hypätään pois? Sanokaapa se!

Mutta kiukku (K1uKKu) ei tässä ole pahinta, vaan pahinta on alakulo. Koko viikonloppu meni syvääkin syvemmän alakulon velloessa sisimmässäni. Se on hirvittävää. Jotkut teistä saattavat tietää, että olen sairastanut masennuksen kauan sitten. Miten sitä kuvailisi? Mikään ei liiku, mitään ei tahdo, ainoa mikä on, on suru ja ajatukset, jotka tulevat tiedostamattomasta, ja ovat siksi mörköjä. Pirulaisia, joita kukaan ei tahdo nähdä tai tavata. Mutta eivät ne lupaa kysy. Ne saapuvat paikalle kutsumatta ja ovat ovelia ja salakavalia. Kertovat juttuja ja tuottavat tunteita, jotka ovat puhdasta puppua, mutta musertavan toden tuntuisia. Niiden seurassa vietin kaksi päivää. En tajunnut siitä mitään. Sain jättimäiset pultit alkajaisiksi miehelleni, joka vain tuijotti minua sanomatta sanaakaan. Oi oi, kuinka loistavaa polttoainetta se onkaan RA1v0:lle. Onneksi jossain aivojen kohdassa oli pieni yövalo päällä, joka auttoi selvittämään tilanteen ilman suurempaa katastrofia. Ja onneksi miehelläni on pitkä pinna.

Sunnuntaina pakotin itseni ulos pyjaman ja villasukkien antamasta turvapesästä ja lähdin salille. Voin taata, että lähteminen oli suurempi ponnistus, kuin mikään koskaan tekemäni treeni. Siitä on kiitäminen tunnollisuuttani. Se on kyllä hyvä ominaisuus. Se auttaa selviämään monesta. Kun tekee vaan, ei kyseenalaista. Minulla on ihan uusi treeniohjelma ja päämäärä ja olen luvannut noudattaa ohjelmaa Fustra-valmentajalleni. (Se tarkoittaa tietenkin sitä, että olen luvannut tehdä niin itselleni, mutta sitä ei lasketa, koska itseni kanssa tekemät sopimukset voin purkaa sormia napsauttamalla, mutta muille tekemiäni en) Tein treenin, vieläpä haastaen ja tunnollisesti. En kuitenkaan iloinnut siitä. Päinvastoin ajattelin, että pitäisi olla parempi. Tehdä enemmän.

Lähdin ajamaan kotiin ja, jostain jo unohtuneesta syystä, aloin itkeä ehkä sadatta kertaa viikonlopun aikana. Velloin jossain itsesäälin syövereissä ja silloin, yhtäkkiä, aivan kuin jostain olisi  päässyt pieni tuulenvire puhaltamaan aivoissa vielä kytevään pieneen hiillokseen, syttyi leimaus: minä tiedän mikä tämä tunne on! Tunnistin sen perkeleen. Se on masennus.

Masennus on kammottavaa. En missään olosuhteissa ota sitä vastaan enää koskaan. En enää koskaan aio syödä ainuttakaan masennuslääkettä. Amen. Mutta oli helpottavaa tajuta mikä on vialla. Mistä tämä kaikki johtuu.

Minulle on määrätty hormonigeeliä, mutta en ole käyttänyt sitä, koska en ole tarvinnut sitä mielestäni. Ei ole kuuma eikä kylmä eikä sitä eikä tätä. Olen vain idiootti, ei sen kummempaa. Toivon ettei gynekologini lue tätä. Onneksi olen kuitenkin hakenut lääkkeet apteekista, se helpottaa huomattavasti niiden käyttöä. En tiedä kuinka nopeasti geelistä on apua masennukseen, mutta oloa helpotti jo se, että tajusin missä mennään ja miksi. Asiaahan ei ollenkaan helpota se, että elämme kaamosaikaa. Olen aina kärsinyt pimeästä vuodenajasta. Kirkasvalolampusta on huikea apu, mutta miksi se ole käytössä? Tulee mieleen taas kerran se verraton sanonta, jota isäni tapasi käyttää: olet kuin meksikolainen kaktuskoira! Jaa että mikä se on? No meksikolainen kaktuskoira istuu kaktuksen päällä ja ulvoo, mutta ei viitsi nousta ylös!

Olen kirjoittanut vaihdevuosista ennenkin, jos aihe kiinnostaa niin täältä löydät edelliset jutut aiheesta.

Olen normaali 

Kiitos / Olen normaali osa 2

Kun on KUUMA / Olen normaali osa 3

Häpeällisiä hetkiä ennen kuin tiesin olevani normaali osa 4 

Vaihdevuosiämmä – olen normaali 5

 

 

Rakkautta ja iloa päivään – kyllä se tästä taas paremmaksi muuttuu.

Hanna

 

 

Pehmeän ihon ja kosteiden limakalvojen kapseli sekä tuotekisan voittaja

Kaupallinen yhteistyö: Verman

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt pääsi kyllä kauneudenhoitotuote yllättämään ihan täysin! Lämmin suositus Heleinille!

Aloin kuukausi sitten testata ihon hyvinvointiin vaikuttavaa kauneusravintolisää. Apteekissa myytävä Helein Anti-Aging Premiumin tuoteseloste ei sisällä mitään mystisiä ainesosia, vaan ihan tuttuja vitamiineja ja antioksidantteja. (A- ja E-vitamiineja, Ceramosides- ja vihreä tee -uutteita, hyaluronihappoa ja Q10 koentsyymiä)

Tuotteen lupaus on edistää ihon heleyttä, elastisuutta ja kosteuspitoisuutta. Lisäksi esitteessä kerrotaan, että tuotteen vaikutus on havaittavissa jopa kahdessa viikossa, mutta vaikutus voimistuu ajan myötä.

Jos olen ihan rehellinen, en hirveästi uskonut mihinkään muutoksiin. Olen kauneudenhoitotuotteiden suhteen aika skeptinen. Monien tuotteiden yhteydessä käytetään paljon ylisanoja ja markkinoinnissa käytettävät kuvat ovat niin kovin käsiteltyjä, että kerrottuihin hyötyihin ei oikein jaksa edes perehtyä. Sitä vaan käyttää tuotteita, jotka tuntuvat hyvältä iholla. Mutta nyt mentiin siis ihon alle. Yksi kaunis helmiäisen hohtoinen kapseli päivässä. Ravintolisällä halutaan vaikuttaa ihon alempiin kerroksiin, jonne voiteet eivät imeydy. Ja tulosten pitäisi näkyä ihon pinnalla.

Olen huono syömään vitamiineja. Purkkeja on kaapit pullollaan ja tiedän mitä tarvitsisin varsinkin talviaikaan, mutta kun en muista. (Olisko siihen joku pilleri?) Nyt oli pakko muistaa ottaa kapseli ihan joka päivä, koska tein testiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja mitä tapahtuikaan! Tapahtui oikeasti muutos. Ihoni on selvästi pehmentynyt. Sekä vartalon että kasvojen iho on pehmeämpi ja voi selkeästi paremmin, kuin ennen kuurin aloittamista. Siitä ei ole epäilystäkään. Se on ihanaa mutta tiedättekö mikä on aivan parasta? Heleinin vaikutukset limakalvoihin. Tajusin yhtäkkiä, että on tapahtunut varsin toivottava parannus. Vaihdevuosien yksi harmi on limakalvojen oheneminen, estrogeenin vähetessä. En kestä sitä olenkaan. Limakalvojen kuivuus voi aiheuttaa inhottavia tulehduksia kaiken kutinan, kirvelyn ja haavojen lisäksi. Puhumattakaan kuivuuden vaikutuksia seksielämän ihanuuksiin. Ja kaikenmaailman rasvojen käyttämien intiimialueilla on minusta inhottavaa. Se jotenkin halvaannuttaa minut.

Olen ihan sikailoinen tästä asiasta, sillä se vapauttaa energiaa, jota on kulunut ärsyyntymiseen. Ensin limakalvojen ja sitten minun.

Eikä se nyt todellakaan haitannut, kun puoliso eilen silitti minua ja sanoi, sulla on sitten ihanan pehmeä iho…. Zadaaa! Happy!

Vaikka tuotteen nimessä on maagiset sanat Anti-Age niin se sopii myös nuorille, joilla on kuiva iho.

Heleinillä on kaksi muutakin kauneusravintolisää ja niitä voi myös käyttää yhdessä Anti-Age -tuotteen kanssa. Helein Biotin+ on ravintolisä hiuksille ja kynsille, voit lukea siitä Virve Vee ostolakossa -blogista. Helein Skin, hair & nails on ravintolisä iholle, huksille ja kynsille. Ida Jokikunnas ihastui tuotteen tehoon, voit lukea Idan jutun täältä.

Blogissani jossa kerroin yksinäisten päivien kauneudenhoitorutiineista julkistin arvonnan, jossa arvottiin yhdelle lukijalle kahden kuukauden kuuri Helein Anti-Age Premiuma. Arvonnassa onnetar suosi Teijaa! Onneksi olkoon, saat sähköpostia antamaasi sähköpostiosoitteeseen pian.

Onnellista viikonloppua kaikille – minä saan olla tämän viikonlopun ihanien sukulasiteni ja oman kullan kanssa. Odotan sitä kovin.

Hanna

Vaihdevuosiämmä – olen normaali 5

Jaahazzz. En tiedä onko kulunut kaksi vai kolme päivää pyöriessäni huonossa tuulessa. Enkä jaksa edes ottaa selvää. Vi***us vie voimia. Ei ole mitään määrää kiukulla, joka on pesinyt päässäni. Se on hämmästyttävä – ilmiökö? Ei se ole ilmiö, eikä tunnekaan. Niin – en edes tiedä mikä! Se on kuin joku toinen minussa. Ei siis ominaisuus, eikä olento vaan enemmänkin kuin tauti.

Aivan samantekevää onko kaikki oikeasti hyvin tai huonosti, koska kaikki, aivan kaikki, on huonosti. Eri pituisia hetkiä voi teeskennellä miellyttävää ihmistä, joka osaa käyttäytyä suopeasti ja hymyillä ilman kitkerää juonnetta suupielessä. Mutta koko ajan koko keho on, kuin tulessa. Ei siis mitään kuumia aaltoja minulla, vaan mielen kuumotusta. Perus settiä, eli niitä kuumia aaltoja, olen jotenkin saanut vain pikku rippusen. Mutta hitonmoista kiukkua on tullut läämältään. Kahmalaokaupalla. Kuten ystäväni totesi – murhanhimoa – sitä riittää. Tunnusbiisikseni sopisi Alice Cooperin Poison. Tuntuu kuin pahaa verta virtaisi suonissa. Tunnen kuinka se virtaa siellä. Se ei ole ollenkaan mukava tunne.

Mitä sitten tapahtuu? No, minulle tapahtuu niin, että tulen onnettomaksi, koska oma mielenlaatuni ei ole vihainen tai kiukkuinen. Nyt olen kuin vieraassa maassa, jossa kukaan ei ymmärrä puhettani. Kiukku kaipaa purkautumistietä, mutta alanko räyhätä sivullisille? Toivottavasti en. Puolisoparkani sen sijaan saa ottaa vastaan koko kuorman. Se ilmenee esimerkiksi järkyttävänä räyhäämisellä siitä, ettei hän valitse minun toivomaani parkkipaikkaa. Se hetki oli niin huvittava.

Ajoimme lauantaina kaupunkiin, käymään yhdessä kenkäkaupassa. Ja kas siinähän se oli – täydellinen parkkipaikka ja mitä tekee hän? Ajaa ohi. Itsepintaisesti. Vaikka minä sanon, että jätä tuohon. Ei jätä. Ja silloin se tapahtuu. Tulivuori purkautuu. Koko päivän sisälläni kytenyt hiillos saa happea ja syttyy kipunoita sinkoava roihu. Haukun mies poloa lukemattomin sanakääntein ja saattaapa olla etten ainoastaan täydellisen parkkipaikan hylkäämisestä, vaan parista muustakin yhtä tähdellisestä asiasta. Mutta mitä tekee hän? Katsoo vain rauhassa minua ja sanoo tulevansa kauppaan perässä vietyään auton parkkiin.

Koko lauantai kului myrskyaallokossa. Jokaisena tyvenenä hetkenä, huokaisin puolisolleni, että huh huh, tuntuupa hyvältä just nyt. Mulla on normaali olo. Ihanaa. Huh huh. Tuntuupa hyvältä. Ja seuraavassa hetkessä alkoi nousu seuraavan vaahtopään harjalle keinumaan. Lopultahan kaikki sitten kilpistyy minun tapauksessani itkuun. Ja koska tiedän, että se on typerämpää kuin yrittää ahtaa kuutiota pyöreään reikään, alan nauraa hysteerisesti.

Tällä hetkellä kodissa vallitsee tyyneys ja rauha. Myrsky on ohi. Myrkky on kadonnut suonista.

Mikä on parasta, mitä vaihdevuosiämmällä voi olla? Ymmärtäväinen puoliso jolla on suuri sydän ja lehmän hermot. Jossainhan se kiukku on pakko purkaa. Mutta kyllä koko maailman täytyisi ymmärtää tämä koko kuva ja ihmisten tulisi osoittaa erityistä lempeyttä kamalille ämmille. Tai sitten sitä geeliä olis syytä saapua apteekkeihin tuota pikaa. Se on siis loppu. Eivät tiedä mitä tässä voi vielä tapahtua.

Olen kirjoittanut aiheesta myös aikaisemmin – käy kurkkaamassa linkit!

Olen normaali

Kiitos – olen normaali osa 2

Kun on KUUMA – olen normaali osa 3

Häpeällisiä hetkiä ennen kuin tiesin olevani normaali osa 4

Hanna

huh