Onnen piruetteja – kun mikään ei hierrä

Hyvää ystävänpäivää kaikki!

Ihan huima aamu tämä aamu! Olen iloa ja onnea täynnä, enkä tajua mistä se tuli. Heräsin viideltä ja totesin, että ihan turhaa yrittää nukkua enempää. Nousin ylös ja tein 20 minuutin yhdistetyn Fustra- ja joogatreenin. Sitten pyöräytin tuorepuurot mulle ja mun ihanalle, joka vielä nukkuu. Päässä soi hyvät musat ja muutenkin ihanat vibat jotenkin kropassa.

Tämä kuva on otettu Havaijilla monta vuotta sitten, mutta just toi kuvan  fiilis mulla on nyt. Ja vähän päälle ;)

Tämä kuva on otettu Havaijilla pari vuotta sitten, mutta just toi kuvan fiilis mulla on nyt. Ja vähän päälle ;)

Hulluinta on, että on sairaan hyvät fiilikset tanssista. Rakastan meidän ensimmäistä tanssia ja mun pukua eikä jaloissa ole rakkoja ei hierrä kengät eikä mikään muukaan hierrä. Tuntuu, että voisin tanssia sen kolmen vartin ajomatkan treeneihin. Mitä on tapahtunut? En tiedä, ehkä joku enkeli kävi yöllä heittämässä taikapölyä mun tyynylle ja päätti, että näin ystävänpäivänä on parasta, että toi tyyppi on ystävä ensin itsensä kanssa. Se olis aina parasta, vaikka se on välillä vähän vaikeaa. Viime viikot olen joka aamu herännyt pään paikalla surisevaan mehiläispesään, joka on singonnut vain epäileviä ja tuskaisia ajatuksia kaikkiin suuntiin. Nyt on toisin. Miten nastaa!

Onnen päivää kaikille! Ole ystävä itsellesi ❤

Hanna

 

Entä jos onni loppuu?

Tiedättekö sen tunteen, kun alkaa pelätä että onni loppuu?

Ehkä maailman typerin tilanne. Kaikki on ihanasti ja hyvä olo hyrrää sisuksissa ja joku outo kakkosääni jossain takaraivossa huomauttaa pirullisesti, että kuule, kohta tärähtää ja se on loppu. Ja toden näköisesti mitä rajuimmalla tavalla. Odota vain.

Olen välttänyt tuota mielensyöpää tietoisesti ja jos se onkin päässyt päähäni jollain konstilla luikertamaan, olen ajanut sen tiehensä saman tien. Lakaissut ulos päästäni. Huuhdellut aivoni ja ajatukseni ja rynnännyt suin päin takaisin onneen.

Tänä aamuna, kun heräsin ajattelin ihanaa perhettäni. Olen ilman heitä lomalla, mutta tietysti he ovat mukanani kaikkialla ja aina. Ja usein aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeisenä he ovat mielessäni. Ajattelin kuinka onnekas olen perheeni suhteen ja kuinka minulla onkaan käynyt niin hyvä tuuri. Kaikenlaista sattuu maailmassa ja elämässä, ei ole ollenkaan itsestään selvää, että edes on perhe ja tulee kaikkien sen jäsenten kanssa toimeen, kaikki ovat suurin piirtein terveitä ja nauttivat toistensa seurasta. Ja ylipäätään että koko joukkueemme on olemassa.

Yhtäkkiä pieni piru iski päähäni ja hönkäisi sinne pelon mustan varjon – entä jos jotain tapahtuu? Huitaisin avokämmenellä mokomaa ja häädin pois. Ei ole asiaa tänne. Niin kauan kun kaikki on hyvin, kaikki on hyvin ja on oikein ja syytä olla onnellinen. Ja oikein pöllyttää sitä onnea. Ruokkia sitä ja pistää sen kanssa ranttaliksi.

Minulla on tapana hemmotella perhettäni kaikenlaisilla tavoilla. Se on varmaan jonkun mielestä ihan väärin – vaikka minusta se on juuri se mitä tuleekin tehdä. Ajatukseni on sellainen, että lasten tulee (siis minun lapseni ovat aikuisia jo, mutta sama homma jatkuu edelleen) tietää kuinka pitää elää ja olla ja toimia ja kasvattaessani olen ollut tiukkakin. Rangaistuksia on tipahdellut ja kuria on pidetty. Ja sitten on lepsuiltu huumori mielessä ihan luokattomasti. Esimerkiksi olen lopettanut riitoja lasken kanssa antamalle lahjoja heille. Se on varsin tehokas keino, kun riitelee murrosikäisen tytön kanssa. Ne riidathan ovat yleensä aivan päättömiä eikä niihin oikein saa pistettä. Arvatkaa miltä riitelevän tyttölapsen naama näyttää, kun kesken huudon ja kiristelyn sanoo tälle, että kuule, haluaisitko sen ihanan hajuveden?

Tulee hölmistys ja nauru ja mennään kaapille ja otetaan se hajuvesi ja aletaan nauraa. Oi oi oikein toimivaa! Turha hyödytön riita loppuu ja aurinko alkaa paistaa. Ja molemmat tietävät että juuri niin ei pitäisi tehdä. Pitäisi olla järkevä. Ja minä kysyn että miksi?

Oikeat asiat ovat oikeita, eli jos on tehty väärin, silloin keskustellaan ja riidellään loppuun asti, mutta tyhjänpäiväiset riidat, jossa koetetaan katkaista ankeriasta polven päällä, ovat asia erikseen, ne voi lopettaa lahjalla ja naurulla oikein mainiosti.

Mutta pelkoon palatakseni, olen koettanut opettaa heille saman asian. On turhaa pelätä mitään etukäteen. Se on niin toivottoman hyödytöntä. Jos pelko ei toteudu, on haaskannut energiaa jonniinjoutavaan. Jos se toteutuisi, olisi surrut turhaan liian kauan. Sen ajan olisi voinut käyttää paremmin olemalla huoleton ja tanssia kukkaniityillä. (Ainakin omassa pääsään. Kukkaniityllä tanssiminen on varmasti oikeasti aivan hankalaa.)

Jokainen huoleton hetki on syytä käyttää vähintään yhtä suurella huollisuudella ja hartaudella, kuin taikinakulhon kaapiminen. Muruakaan ei kannata jättää huomiotta.

Joskushan sitä onnea ja taikinamurusia on pakko etsiä suurennuslasin avulla, eikä silti tahdo löytää ilon aiheita. Ja vaikka niitä olisikin ympärillä, ei niitä tahdo nähdä.

Joten ystävät, pelko pois ja suin päin onneen aina kuin siltä tuntuu. Sitä ei kyllä kannata itseltään pihdata. Minun seuraava onneni mansikat puuron päällä ja aamupala auringossa.

IMG_0542

 

Onnen päivää

Hanna

 

 

Lomaluksusta Saarenmaalla

Hip hei ja haloo! Täällä sitä ollaan LOMALLA! Ja lomamoodissa. Ihan ihmeellinen pudotus kiireestä ja säädöstä lomaan ja ihanuuteen.

Tässä istun ja kirjoitan tätä tekstiä. Päässä on Jarin hattu, koska oma jäi kotiin.

Tässä istun ja kirjoitan tätä tekstiä. Päässä on Jarin hattu, koska oma jäi kotiin.

Vielä viime viikko oli aikamoista hulinaa. Kuvattiin Suomen kauneimpia koteja ja oli haettava esiintymisasuja ja koruja ja palautettava tavaroita. Palavereja aamuisin ja pitkiä ajomatkoja iltapäivisin. Illalla myöhään kotiin ja seuraavan kuvauspäivän asut kuntoon. Perjantaina olin kotona kahdeksan aikaan illalla ja pakkasin lomakamat kassiin ja kaaduin sänkyyn. Nukuin huonosti kuin mikäkin. Heräsin lopulta kokonaan neljältä ja 5.45 lähdin hakemaan ystävääni mukaan Saarenmaalle. Laivan lähtöaika oli 7.30 ja satamassa piti olla 6.30

Ajelin ihan rauhassa kohti Oulunkylää, mutta olin aavistuksen epävarma osaanko perille. Laitoin kaverilleni viestin, että lähettää minulle osoitteensa. Laitoin sen auton navigaattoriin. No, mullahan ei ollut rillejä päässä ja niinhän siinä sitten kävi, että ensin ajoin yhden risteyksen ohi ja jouduin ajamaan varmasti 10 km että pääsin takaisin oikealle tielle. Paitsi että olin silloinkin väärällä tiellä. Ai miksikö? No koska ei olleet ne rillit päässä, niin olin kirjoittanut osoitteen navigaattoriin väärin. Kaikesta tästä seurasi pieni ahdistus ja kiireen tynkä sekä palkinto, jonka suuruus selviää vasta kun sakko saapuu kotiin…

No joo se on semmosta. Laivamatkat menivät mukavasti ja kun saavuimme Saarenmaalle olin yhtäkkiä ihan poikki. Siis todellakin ihan poikki. Nukahdin heti pihasohvaan puoleksi tunniksi ja olin loppuillan kuin se karhu, mikä se on? Laiskiainen? Makasin riippumatossa ja notkuin nojatuolissa. Kamalan paha olo koko ajan. Menin nukkumaan ajoissa ja pelkäsin, että herään migreeniin. Mutta niin ei onneksi käynyt.

Sunnuntaina aamiainen

Sunnuntaina aamiainen

 

Hanna ja Hanna. Kaks just herännyttä. Toinen Hanna kysyi multa olenko aina niin energinen heti sängystä noustua. oon mä koska elämä! Jesss!

Hanna ja Hanna. Kaks just herännyttä. Toinen Hanna kysyi multa olenko aina niin energinen heti sängystä noustua. oon mä koska elämä! Jesss!

 

Tänään syötiin aamupala ulkona, koska aurinko paistoi

Tänään syötiin aamupala ulkona, koska aurinko paistoi

Eilinen ja tämä päivä on mennyt hokemalla koko ajan samaa laulua. ”Mul on niin ihanaa, mul on niin hyvä olo” Kaikki stressi jäi taakse ja täällä on ihanaa. Mä olen siis meidän Saarenmaan paikassa. (Josta on juttu myös viimeisimmässä Apu-lehdessä.)

Täällä on jo kanttarelleja ja torilta saa ostaa metsämansikoita ja tuuli on lempeää. Unikot kukkivat ja on aivan hiljaista. Kävimme fillareilla kyläkaupassa ja sen seinällä oli lappu, jossa ilmoitettiin hierojasta, joka tulee kotiin. Meillä kävi mieletön tuuri ja hieroja pääsi meille melkein saman tien. Se oli aivan luksusta eikä maksanut kuin 20€/tunti.

nam nam!

nam nam!

IMG_1352 (1)

 

Nää unikot ja unikkopellot on jotqain liian ihanaa!

Nää unikot ja unikkopellot on jotqain liian ihanaa!

Tänään kävin kasvohoidossa Kuresaaressa ja kosmetologi kysyi minulta vain yhden kysymyksen: Haluatko rypyt pois? No arvaatteko mitä vastasin?!! Hahahahah! Sanoin KYLLÄ ja sitten alkoi hoito ja samalla minun päiväuneni. Kun heräsin ja hoito oli ohi, olin tietysti rypytön. Maksoin 75 min hoidosta 56€ ja lähdin kahville.

Otettiin kaverini (hänenkin nimensä on Hanna) kanssa kahvit ja viisi leivonnaista, maksoivat 10,30€. Napoleon-leivos, juustokakku, karamellipulla, marsipaanipulla ja raparperipulla. Nam nam. Syötiinkö kaikki? Arvaa!

meidän leivarit ja pullat!

meidän leivarit ja pullat!

Ja koko päivän ainakin kerran tunnissa olen sanonut: kyllä on ihanaa.

En oikein ymmärrä, kuinka nopeasti kiire jäi taa. Mutta olen niin kiitollinen siitä, että on töitä ja lomaa. (Ja ihan hullun kiitollinen mun perheestä, mutta en voi kirjoittaa siitä, koska tulis niin imelää luettavaa, ettei sitä kukaan kestäis.)

Ai joo – ja se tavaroiden pakkaus perjantai-iltana ei mennyt sit tietenkään ihan putkeen. Kotiin jäi vaikka mitä, esimerkiksi mun oma hattu. Mutta tärkein on mukana – lomamieli!

 

Love

Hanna